maanantai 24. lokakuuta 2016

Oman elämänsä gp-ratsu

Ystäväni Laura kävi meillä kylässä pari viikkoa sitten  ja sai vastata Karisman ratsastamisesta kahden päivän ajan.  Minä sain toimia lähinnä verkkaajana, kameramiehenä ja puomityttönä!  Kimmo kävi nappaamassa osan kuvista ja antamassa minulle pätevät ohjeet tuon monimutkaisen kameramme käytössä.

Ekana päivänä Laura ratsasteli tammalla kenttää ympäri ja nautiskeli kyydeistä. Karisma käyttäytyi oikein kiltisti vaikka talli-ja tarhakäyttäytymisen perusteella näytti nostattelevan taas vuosisadan kiimaa. Mielenkiintoista tammassa on se, että sen syyskiimat on aina paljon voimakkaammat kuin keväiset.

Laura on ratsastanut Karismalla viimeksi muistaakseni loppuvuodesta 2013,  joten edellisestä kerrasta on pitkä aika - mutta se ei näkynyt tyttöjen puuhissa.  Meno näytti oikein kivalta  ja Karisma humputteli rennon tyytyväisenä eteenpäin ja nautti suuresti kun sai laukkailla runsaasti ympäri kenttää. Laura tykkäsi erityisesti tamman työmotivaatiosta ja sekös lämmittää omaa mieltä. Tottahan se on, Karisma on lähes poikkeuksetta ihan satasella messissä kun lähdetään hommiin.


Olin jo aiemmin kysellyt Lauralta, haluaisiko hän hypätä Karismalla seuraavana päivänä. Karismalla on hypätty todella vähän ja aloitettu oikeastaan hyppäämään (jos sitä voi vielä sellaiseksi kutsua) vasta  vuoden sisällä.

Itsehän en koe oloani kotoisaksi esteillä, koska A)  olen hannari ja paskahousu  B) rikkonaiset polveni eivät kestä jalustimien lyhentämistä. Lue pelkkä kohta A.  Olin kuitenkin hankkinut viime syksynä puomeja kentälle sekä rakentanut pienimuotoisen estekaluston. Meillä on 4 paria tolppia ja 10 puomia, joten niillä on päästy alkuun. Muutaman kerran olen pientä hypännyt varmistaakseni, ettei Karisma kieltele tai opi tekemään sitä.  Ja tärkeimpänä,  että se olisi turvallinen myös muille hyppääjille.  Vaikka Karisma ei voi koreilla hienolla tekniikallaan tai ylpeillä olemattomalla kapasiteetillaan - se on aina valmis yrittämään parhaansa ja tekee kaiken suurella sydämellä. Se on juuri se asia, mitä tuossa hevosessa rakastan eniten. Sen mahtava luonne ja suuri sielu korvaa puuttuvan laadun.


Niin kuin jo aiemmin täällä toistellut itseäni - olen panostanut tamman perusratsastukseen ja siihen, että laukka olisi säädeltävissä. Sen eteen on tehty paljon hommia ja nyt vihdoinkin, kun laukan tempoa pystyy hallitsemaan pehmeillä otteilla - on aloiteltu varovasti puomien ylittäminen. Minulle suorituksen "siisteys" on myös tärkeää ja epämääräisesti radan läpi / esteiden yli selättömänä roiskiminen hallitsemattomassa laukassa tai räpeltävässä ravissa ei ole kaunista katseltavaa. Ja myös juurikin sen takia olen halunnut edetä maltillisesti näissä estehommissa. Ja koska tamman laukka ei ole ollut minusta riittävä puhdas tai  ponteva esteille, olen pidättäytynyt hyppyhommista toistaiseksi.   Nyt on kuitenkin varovasti aloiteltu sitäkin alaa. Ei meno ole vieläkää mitään  tyylipuhtainta , mutta huolella tehtynä se on siistimpää kuin mitä se voisi olla - jos oltaisiin hötkyilty asian kanssa.

Olen kyllä juoksuttanut / irtohypyttänyt tammaa kentällä, jotta puomit eivät ole vieras käsite hevoselle itselleen.  Niin kuin jo aiemmin taisin mainita, olen muutamia kertoja "hypännyt "  tammalla pientä estettä ja mennyt puomeja sileän  harjoittelun ohessa. Silti en edelleenkään ole syttynyt estehommiin, ja usein oman jännitykseni vuoksi tavallaan "estän"  hevosta hyppäämästä niin hyvin kuin se voisi hypätä - kunhan sille vaan annetaan tilaa siiheen. Kuitekin olen todennut hevosen rehelliseksi ja suhteellisen turvalliseksi hyppääjäksi raakuudestaan huolimatta.

Siksi uskallan jo värvätä itseäni parempia ja rohkeampia esteratsastajia hyppäämään tammalla, koska tiedän että Kb hyppää mielellään, sen laukka on säädeltävissä ja  ennen kaikkea - se aina yrittää parhaansa. Karisman potentiaali (ja ikä)  tuskin riittää kovinkaan korkealle, mutta tamma selvästi tykkää hypätä ja asennoituu työhönsä suurella sydämellä. Tamman vuokraaja Tiia on hypännyt pari kertaa minun avustuksella ja nyt Laurakin pääsi kokeilemaan tamman loikkaamista.

Karisma yleensä tajuaa jo tallilla varustuksesta, mitä ohjelmaa kenties tänään olisi luvassa. Nyt estesatula ja martingaali riittivät kertomaan tammalle, että tänään taidetaan hypätä. Se oli tohkeissaan ja huiski malttamattomana hännällään. Minä verkkasin tammaa alkuun ja verkat venyivät aika pitkiksi tamman energisyyden vuoksi. Myös kiima nostatteli päätään jonkin verran, mutta uskon että tammaa ei vaan kiinnostanut höntsäillä minun kanssa ympäri kenttää vaan se odotti että pääsisi asian ytimeen. Heti kun ratsastaja vaihtui ja kentälle ilmestyi puomi, sen ilme muuttui levollisemmaksi ja se toprakoitui keskittymään itse asiaan. Laukat nousivat kuin paikoiltaan ja se porskutti korvat hörössä kohti puomia ja homman edetessä myös estettä.  Sen ilmeet ovat niin hauskoja estettä lähestyttäessä, toinen on aina niin latingissa ! Hauskaa oli ja vaikka kokemusta tammalla ei juurikaan ole - Laura ohjeisti tammaa hienosti ratsastuksellaan ja saatiin muutamia tosi kivoja hyppyjä aikaiseksi.  Oltiin kaikki tyytyväisiä, Kaama etenkin.  Se oli reenien jälkeen niin raukea ja selvästi itsestään ylpeänä.  Kiitos Lauralle rohkeudesta ja kuskin hommista !  <3



  Nyt varmaan hetkeksi kuultu Karisman kuulumisia !  Odotatteko jo kovasti tarinoita Kassusta vai onko jotain muuta sydämellänne ? 

<3 Henna

14 kommenttia:

  1. Tarinoita Kassusta! Älä pidä meitä enää jännityksessä, odotan innolla pikkujätkän kuulumisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kommentista, saamanne pitää ! <3 Pitänee pyytää pian tuo hovikuvaaja ottamaan meistä vähän uudempia yhteiskuvia teille katsottavaksi ! :)

      Poista
  2. Olitpa kivasti kirjottanut <3 kiitos hevon lainasta ja voi jehnat kun ikävä jo on :( ala tulla tänne!!! 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 tuun heti kuha vaan pääsen karkaamaan täältä :DD

      Poista
  3. Oi, ihania kuvia :) kiva että Karma pääsee hyppäämäänkin ja mukava olisi jatkossa nähdä lisääkin tämmöisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kaamakin kovasti tykkää vaihtelusta joten hyppyhommia otetaan liikutukseen pikkuhiljaa lisää, osaksi rutiinia :)

      Poista
  4. Näyttää hyvältä :) Hieno kenttä sulla on ja aidat! Oletko tehnyt tallista ja pihapiiristä joskus postausta? Jos et voitko tehdä? Olisi kiva nähdä ne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Minulla on youtubessa (nimellä henna vartiainen) jotain vanhoja ja todella hullunkurisia videoita, jossa koomisesti selostan kaikkea maan ja taivaan väliltä meidän "tilan" suhteen, käyppäs alkuun katsomassa ne :D voisin jossakin välissä esitellä tiluksia uudelleen ja päivittää toki vähän tilannetta! ensi kesänä tosiaan toivon mukaan päästään laittamaan tarhat ja vetämään kentälle valot ! :) mutta nimeomaan TOIVOTTAVASTI, nyt on vaan kyse rahasta ja isän ajasta, joutaako kaivurihommiin :) mutta iliman muuta jossain välissä voisi kyllä postata tallista ja ympäristösä vähän paremmin! kiitos mielenkiinnosta ja kivasta kommentista! :)

      Poista
  5. Hieno Kaama! On se hyppääminen vaan kivaa<3 Ehkä hän saa sut innostumaan kun menee niin hienosti ;) Tykkään itse ihan kaikesta sun tekemästä sisällöstä, eli voisin kuunnella juttuja Kaamasta ja Kassusta ja susta koko ajan. Itseä kuitenkin kiinnostaa vähän niinkuin edellistä toi teidän pihapiiri/tallipiha. Olen nähnyt ne vanhemmat videot, mutta olisi kiva tietää, että onko jotain muuttunut. Hyvää syksyä ihanat<3

    ~Silja<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, noh katsotaan nyt. Mä en oo tosiaan mikään ruudinkeksijä noilla esteillä enkä vieläkään koe sitä satasella minun jutuksi :D Hyppäsin kyllä yhdellä estepollella tuossa kesällä kertaalleen ja se oli kyllä kivaa, mutta silti mielummin sälytän noi hyppyhommat ihan muitten niskoille :D itse oon sileellä vahvoilla, jos siinäkään kovinkaan :D

      ja kyllä, jos kerran mielenkiintoa teillä on - pittää alkaa kyhäämään postausta jossa käydään tiluksia läpi. vielähän täällä on moni asia pihassa ja talliympäristössä kesken , mutta koko ajan edetään pienin askelin ! :)

      kiitos silja kun ahkerasti kommentoit <3

      Poista
  6. Tää on tosi kiva blogi, vaikka oon vasta hetken ollut lukijana.. Voi olla että en vaan löytänyt, mutta jos ei vielä ole niin olisi kiva saada hevosista myös joku esittelyn tapainen sivu tms :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli itseasiassa vielä ennen tätä ulkoasu-remppaa välilehdet, joissa esittelin meidän hevoset, kissat ja koirat. Mutta päätin tehdä ulkoasusta selkeämmän ja jätin ne välilehdet kyydistä pois - nyt harmittaa kieltämättä :D jos haluat, voin postata erikseen meidän elukoista ihan special for you :)

      Poista
    2. Ok! :D Olis kyllä tosi kiva, joten ehdottomasti kannatan! :)

      Poista
    3. Kivakiva! aloittelinkin tuossa jo postausta pikkuhiljaa :)

      Poista