Kusko on vuosien saatossa kasvattanut aina vain paksumpaa turkkia. Johtunee varmaan osittain siitäkin, että loimittelen sitä suhteellisen vähän, ainoastaan sadekeleillä ja kovalla tuulella. Silloinkin se pärjää todella pitkälle vuorettomalla tai vuorellisella sadeloimella. Keväisin ilmojen lämmetessä virkeä vanhus alkaa muuttua nuutuneen ja väsähtäneen oloiseksi, hikoilee herkästi ja lisäksi sen puhdistaminen on aikamoinen pyhiinvaellus karvojen maailmaan.
Viime keväänä, erityisesti maneesireissulla Kuskon väsymys oikein pisti silmään. Silloin kuitenkin herra tahmatassun karvanlähtö oli jo niin kovassa vauhdissa, että päätin sitkeästi rapsutella tuon järjettömän ryijyn ruunan päältä pois. Jo silloin mieleeni hiipi ajatus, että seuraavana vuonna jos olisin fiksu ja laiskakin - tilaisin klippaajan vanhukselle. Ja nyt sen tein ja se kyllä kannatti ! Helpottaa ruunan oloa kummasti päästä nopeasti villoistaan ja meidän immeistenkään ei tarvitse rapsutella sitä tuntitolkulla.
"Pitkä karva hankaloittaa usein kilpa- ja harrastehevosen treeniä. Tuuheassa turkissa hikoileva hevonen väsyy helposti ja hitaasti kuivuva karva aiheuttaa omat ongelmansa." - lainaus suoraan Minnan SIVUILTA
Klippausten lisäksi Minna myös mm. hieroo hevosia, ja on käynyt aiemmin meillä käsittelemässä myös meidän kopukat. Olen ollut kyllä Minnan palveluihin todella tyytyväinen ja aion käyttää niitä jatkossakin mahdollisuuksien mukaan. Suosittelen siis lämpimästi !
Nyt, kun Kusko totuttelee elämiseen "nakuna", sitä loimitellaan ahkerammin, ainakin näin alkuun. Keventynyt olo näkyi ukkelin olemuksessa, oikeastaan välittömästi. Vuokraaja kävi papparaisen kanssa lenkkeilemässä viikonloppuna ja rupsu oli kuulemma oikein kiva ja mukavan reipas ratsastaa. Musiikkia omistajan korville, joka haluaa pitää vanhuksen vetreässä kunnossa ja nähdä sen vielä näin 20-vuotiaana hyvässä vireystilassa.
Karismaa ei välttämättä tarvitse klipata, koska sen karva on suhteellisen ohut Kuskoon verrattuna. Jatkossa sitäkin kuitenkin voidaan harkita, jos karva alkaa hiostaa liikaa kovemmassa rasituksessa. Tammuska raspattiin toissa viikolla ja lisäksi pollet kengitettiin perjantaina, joten nyt on taas huoltotoimenpiteitä tehty vähäksi aikaa. Madotus on vielä hoitamatta mutta se on vasta toukokuun heiniä.
Mutta tässäpä vähän ENNEN ja JÄLKEEN -kuvia ! Kusko otti oikein lunkisti koko operaation aikana. Se varmaan tiesi, että kohta on mukava olla.
ENNEN:
JÄLKEEN:
Ihan pieni ero vain ;) |
Pikkusen jos olen nauranut tuolle sen päälle, miten isolta se nyt näyttääkään :D |
<3 |
<3 Henna
Oooh, ihana karvapeite, aivan jäätävä!! Varsinainen mammutti :'D
VastaaPoistaNo sanos elä muuta! Karhun kokone läjä jäi karvaa tallin lattialle :DDD
PoistaJa mä luulin, että täällä etelämmässä talvikarvaa olisi paljon...Olin väärässä! Ihan hullu karvakasa =D
VastaaPoistaEikö ookki iha mahoton mörssäri ?! :DDD Minä jo Minnalleki tuumailin etukäteen, että klipperi leikkaa kiinni ekoilla vedoilla mutta ei nyt sentään, kuitessiin sen verran oli raskasta että välillä piti pieniä jäähytaukoja koneelle antaa :DDD
PoistaNo vähemmästäkin vaatii kone taukoja. =D Ainakin on mukavampi kevät kun karvat lähti äkkiä, eikä tarvitse kärsii karvanlähdöstä. Kauan muuten kulu aikaa? :D
PoistaNo sepä se, Kuskon olo helpottuu kummasti ja itekää ei tartte viettää tuntikausia rapsuttelemassa sitä, vaikka toisaalta oon siitä aina tykännytkin tietyllä tavalla. Nyt vaan tuntuu vahvasti siltä, ettei tunnit kellotaulussa riitä kaikkeen, joten jostakin on pakko oikaista :) Joten hyvä näin tällä kertaa :) Hmmh.... en kahtonu kelloa tarkkaan mutta olisko mennyt about parisen tuntia ? Jouduttiin tosiaan jäähyttelemään konetta välillä ja selvittelemään hikitakkuja taipeista, vaikka kuinka yritin puhdistaa ja selvittää sitä turkkia ennen operaatiota mutta silti niitä sieltä vaan löyty :D Minä jo naureskelinkin että tuon karvan seasta vois lyötyä vaikka jonkun elukan asumusta tai linnunpesä :DDDD
PoistaHahhah! Mikään ei ole mahdotonta ;)
PoistaAi että mikä söpö karvapallo! :D Onhan herra tanakassa kunnossa, mutta minusta näyttää vaan kivalle :P On varmasti ollut helpotus päästä tuollaisesta "taakasta"! Omistajallakin helpompaa näin :)
VastaaPoista~Silja<3
Onhan se aikamoinen pallero kieltämättä, minä aina kysynkin kaakeilta että "Kumpiko se teistä nyt sitä varsaa odottikaan?!" :D Kyllä saapi luvan pötsi pienentyä tässä kevään aikana, ja nyt sitä on kiva pienennellä kun voi helpommin hölkkäillä kevyemmässä turkissa :) viimeistään se massu onneks pienenee kesän aikana kun laitumella kävelee niin paljon ötököitä pakoon :) Kusko oli aikoinaan aika kaamee luuviulu joten mielummin katselen sitä tommosena pullamössönä vaikka ylipaino ei teekkään sen vanhoille jaloille kovin hyvää :)
PoistaOho, siltähän tais lähteä samalla yks satakilonen pois! ;D Hiukka solakammankin näköinen kaveri siellä!
VastaaPoista.. ja pitäähän papalla nyt muutama kilo vararavintoa olla ;)
hehehe no lähti 1/ 3 hevosesta kieltämättä pois :D ja toki, pitäähän keski-ikäisellä miehellä hieman pötsiä olla ;) se on niin suloinen pallero <3 juts tulin iltatallilta, ja pakkohan Vuse on aina suukotella märäksi ja kaaman mahaa silitellä vartti :DDD
PoistaHurjan pitkiksi ovat etukaviot päässeet..:/
VastaaPoistaEi tee hyvää hevoselle.
totta, venähtivät yllättävän pitkiksi reilussa 7 viikossa :( Onneks viime pe taas lyhenneltiin kavioita, kelpaa taas kipsutella :) oon itsekin tosi tarkka kavioitten pituudesta, sillä on tosi iso vaikutus hevoseen.
PoistaOi vitsi Kusko on tossa yhessä kuvassa ihan AASi :D:D Ihana möhkö <3
VastaaPoistaSe on aikamoinen aasin ja mammutin risteytys <3 äitin pieni pullamössö on hän <3
Poista