Ja sitten joogaan ! Minulla on tapana venytellä hevosia säännöllisesti, yleensä lenkkien jälkeen tai sitten ihan muuten vaan. Sen voi yhdistää mukavasti mm. maastakäsittelyyn tai hengailuun tarhassa, on kivaa vaihtelua puuhasteluun ja sillä on myös iso hyöty hevosen vetreänä pitämisessä. Venyttely itse vie sinänsä vähän aikaa, mutta mielestäni sillä on iso vaikutus hevoseen ja sen toimivuuteen. Ainakin meillä se on tepsinyt enemmän kuin hyvin. Hyviä motivaattoreita venyttelyssä ovat mm. porkkanat, omenat ja leivänpalat. Meillä ponit menisivät vaikka perä edellä puuhun esimerkiksi porkkanoitten vuoksi ;)
Venyttelyssä itse suosittelen aloittamaan hyvin varovasti, pikkuhiljaa liikeratoja laajentaen ja ennen kaikkea hevosen kehon taipuisuutta kuunnellen - liian isoa palaa ei kannata haukata kerralla. Moni hevonen voi olla hyvinkin kipeä jumien vuoksi ja oireilla hyvinkin voimakkaasti. Joten hiljaa hyvä tulee ja suosittelen lämpimästi alkuun ammattilaisen käsittelyä ja pyytämään häneltä ohjeistusta kotijumppaan. Repäiseviä liikkeitä ( esim. hevonen yrittää ahmaista porkkanan liian nopeasti riuhtaisemalla itseään "perille" ) on vältettävä, jottei lihasrevähdyksiä tulisi. Nämähän ovat sitten vain minun mielipiteitäni kyseisestä aiheesta, en ole ammattilainen mutta näissäkin pärjää varovaisella ja maalaisjärjen omaavalla otteella.
Tässä alla kuvamuodossa vielä tätä pienimuotoista ja kevyttä venyttelyä / joogaa meidän tamma-mamman kanssa.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille !
<3 Henna
Ihana pulla!:D vielä näkyy hyvin taipuvan!:) Eihän tuota ois kauan, sitten sitä jännää riittää ja valvottuja öitä!;) -Anne-
VastaaPoistaHyvinhän se meidän fitnessmuija taipuu ;) Sepä se, täällä nyt jo mahassa suolet kääntyy ympäri pelkästä ajatuksesta ! :D Onneks oon jo saanut homman järkettyä niin, että saan varsakameran lainaan h-hetkren kyttäämistä varten :D JAAAIKS!
PoistaIhanan taipuisa tammuliini :3 Tosi kivan värinen riimu sillä! Mua jännittää niin kovin tuo varsuli :))) Pidä sinäkin oikein ihana viikko!
VastaaPoista~Silja<3
Kiitos, mamma on joogaillut sen verran pitkään että taipuu jo mukavasti! :) tuo riimu on btw tosi edullinen, agrista ostin ja hinta oliko jotain öööö--- 8 euroa ? Siinä on heijastinnauhaa kivasti tuolla välissä, joten on myös erittäin hyödyllinen ! Pitäis ostaa toinen varastoon, on sen verran hyvä riimu! :)
PoistaVoi vitsi miten Karisman maha on jo kasvanut! Hienosti taipuu ja kivoja kuvia tässäkin postauksessa. :) tääläkin on yksi koiramammuska tiineenä, vielä 3vk niin pitäis pentujen syntyä :)
VastaaPoista-neppis
Kiitos paljon, neppis - Ihanaa kuulla sinusta! <3 Voi apua, pieniä koissuvauvoja ! <3 Onko tietoo miten paljon lapsukaisia on tulossa ? :))
Poista5 näky selkeästi ultrassa, mutta eläinlääkäri sano et sielä on enemmän, ei näe vielä niitä muita, sillä ne piileksii kuulema kylkien alla. :) joo, kyllä mä vielä lueskelen tätä blogia aina, kommentoiti on harmillisesti jäänyt. Nyt oon back to business!
Poista-neppis
Voi että! sieltähän tulee sitten ihan hyvänkokoinen lauma lapsukaisia! :) itelläkii vahvassa muistissa, miten paljon puuhaa 7 pennun lauma teettikään - mutta oli se kyllä ihanaakin <3 Tsemppiä mammalle synnytykseen! Ja kiva että oot taas kuvoissa mukana, mä tartten teitä että tää pyssyy elossa :D <3
PoistaEn nyt ainakaan heti löytänyt blogista, mutta kuka toimii Karisman varsulin isänä? :)
VastaaPoistaVarsan isukki on hannover-ori Carismo :) Tuossa alla pari linkkiä mistä pääset sukupostin profiiliin sekä toisesta linkistä näkemään youtubesta videon oriista oripäiviltä vuodelta 2011 :)
Poistahttp://www.sukuposti.net/hevoset/carismo-ii/193610
https://www.youtube.com/watch?v=yBAG_qyf-24
Täytyy kyllä itsekin kokeilla oman ruunan kanssa tuota joogailua, vaikuttaa sen verran hyvältä ja hauskalta! Täytyy toki ensin perehtyä kunnolla aiheeseen. :) Luen blogiasi säännöllisesti mutta harvemmin tulee kommentoitua, vaikka tykkään kyllä kovasti kirjoituksistasi. Mukavaa kevättä ja varsanodotusta! :)
VastaaPoistaIliman muuta kokeile, se on kiva vaihtelua ja voi mukavasti yhdistää muihinkin maastakäsittelyjuttuihin! :) Varovasti kun aloittelee niin tuskin pääsee mitään vanhinkoa sattumaan, meillä joogailu on selkeesti vaikuttanut kentälle koulutreeneihin asti :)
PoistaIhanaa, kun kommentoit, kiitos paljon <3 Nämä tiedän kommentit piristävät paljon ja antavat hirmuisen motivaatioryöpyn postata jatkossakin ahkerammin ja laadukkaammin ! :)
Ihanaista kevättä sinullekin ja kiitos tsempeistä ! <3