tiistai 23. syyskuuta 2014

Miksi oma varsa ?

Viime kysymyspostauksessa minulta kysyttiin suunnitelmista tulevan (siis vielä ehkä tulevan) varsulin suhteen, joten nyt on hyvä vuoro postata aiheesta!  Vaikka olen saanut blogini puolelle suhteellisen vähän kysymyksiä liittyen varsa-projektiini,  saan kuitenkin live-elämässä yllättävän paljon kysymyksiä /kommentteja aiheesta - pääosin läheisiltä, tutuilta ja kadunmiehiltä. Siitä syystä olinkin tuossa jo itseasiassa aloitellut asiaan liittyvää postausta, joten tästä oli helppo jatkaa eteenpäin.

Mitä toisten ihmisten reaktioihin tulee, ovat jotkin kauhistelleet asiaa, osa taas ihastellut läpi vaalenpunaisten lasien - perhe ja ystävät huolissaan minun jaksamisesta. Totuus on kuitenkin se, että vain harva tietää tarkemmat suunnitelmat ja faktat - itseasiassa ei kuitenkaan kukaan täysin sataprosenttisesti. Haluan pitää tietyt asiat vain oman pääni sisällä ja suunnitella tarkemmat hienosäädöt siellä kaikessa rauhassa. Se on jotenkin helpompaa niin.

 

Osa kysyy omassa mielessään tai minulta suoraan:  miksi ihmeessä otan näin ison jutun itselleni kun entisessä elämässäkin on tekemistä ?  Osa taas ei sitten tajuakaan, mistä onkaan kokonaisuudessaan kyse.  Kuitenkin, niin kuin kaikissa asioissa - on löydettävä se kultainen keskitie ja siitä yritän nyt kirjoittaa.  Minulla varmaan jää puolet ajatuksistani kirjoittamatta, mutta nyt kuitenkin ne päällimmäiset ja eniten pinnassa olevat tänne ajattelin rustailla. Jatketaanpa sitten perusteellisempaa keskustelua kommenttiboksin puolella.

Jo aikojen alussa, kun aloin harrastamaan hevosia aktiivisemmin - unelmoin salaa myös omasta kasvatista.  Koirista olen halunnut oman kasvatin jatkamaan meidän "laumaa"  ja niin halusin tehdä myös hevosten kanssa.  Sitten joskus, kun viisautta ja kokemusta on päänupissa enemmän -  tasaisemmasta taloustilanteesta puhumattakaan.  Koskaan ei saa lähteä välinpitämättömällä asenteella tai hataralla pohjalla liikenteeseen,  vaan taustalla tulee olla vähintäänkin  stabiili rahatilanne, tiedonjano, terve nöyryys ja korkea työmoraali.

 

Minulle sanottiin jossain vaiheessa, etten ole tarpeeksi pätevä varsahommiin. Milloin sitten olisin?  Jostakin on kai aloitettava. Voin myöntää, etten ehkä ole hirmuisen kokenut varsojen käsittelijä tai niitten kanssa touhuilija - mutta kaikilta ei löydy samanlaista sitkeyttä, tiedonjanoa, oppimishalua ja työmoraalia, mitä minulta löytyy. Asennetta ei saa rahalla eikä turhia snobeilemalla. Minulla ei ole ylpeyttä, joka estäisi minua ottamasta selvää asioista tai soittamasta kokeneemmalle. Osaan konsultoida muita, pyytää apua ja hakeutua vaikka oppiin jos siltä tuntuu.  Näin aionkin tehdä, en lähde "soitellen sotaan"  vaan aion tehdä tämän kunnolla ja huolella. Ammattiapua haluan ja aion ostaa sitä itselleni saadakseni hyvän lopputuloksen tässä hommassa. 

Vaikka kahden hevosemme elämä on tasaista ja kaikki on toistaiseksi erittäin hyvin - koskaan en tiedä, milloin tulee se päivä vastaan, että Kuskon tilanna muuttuu ja herra poistuu hevoslaumastamme. Tai mistä sen tietää, vaikka Kb lähtisi ensiksi - kuka tietää, ei elämää voi ennustaa vaikka joskus haluaisikin.   Kuitenkin jossain vaiheessa tulee sekin päivä vastaan, että tulisi ajankohtaiseksi hankkia uusi heppa yksin jääneen seuraksi.  Joten miksen voisi kasvattaa sellaista tässä sivussa valmiiksi? Olen aina halunnut, että yhteinen aika eläimen kanssa olisi mahdollisimman pitkä ja siksi aina otan pentukoiran - joten miksi en voisi tehdä sitä hevosenkin kanssa ? Ainakin saan joko kiittää tai syyttää itseäni lopputuloksesta :)  Olen ollut todella onnellinen siitä, että olen saanut nähdä pentukoiramme Kertun syntymän, todistaa sen kaiken kehityksen ja odottaa innolla tulevaa. Nähdä, missä on toimittu huolimattomasti ja missä on toimittu paremmin - oppia ja parantaa omaa suoritusta.

 

Joku kysyi multa, miksen ostaisi varsaa tai valmista nuorta ? Miksi teetän varsan omalla ravurinraadolla ?   Mietin itsekin tuota asiaa ja harkitsinkin jopa nuoren/varsan ostoa -  mutta se vaan ei tuntunut oikealta.  Tämä päätös teetättää oma varsa omalla tammalla on täysin tunneperäinen asia - ei sitä oikein osaa selittää.  Minä haluan kokea kaiken tämän juuria myöten. Vaikka tammani olisikin ravuri, on se silti minun hevoseni ja rakas sellaisenaan. Eikä se ole mikään tusinapolle, ei tietenkään ;)  Haluan palan omaani jatkamaan laumaa. Omaa verta.  Haluan kokea tämän kaiken niin syvällisesti kuin vaan pystyn.



Kuitenkin olen sitä mieltä, että vielä muutamia vuosia sitten ei varsahommasta olisi tullut mitään enkä olisi ollut valmis siihen. Olen kehittynyt hevosenomistajana muutamassa vuodessa huimaa kyytiä, ratsastustaidosta puhumattakaan.  Viisastunut, imenyt itseeni tietoa roppakaupalla ja sitä teen edelleenkin. Tarkkailen omaa ja hevosteni toimintaa suurennuslasin kera ja koitan keskittyä hienosäätöön.  Teen töitä.  Tiedän, miten tuloksia saadaan aikaiseksi ja hevosihmis-selkärankani on suoristunut. Tunnen itseni, omat vahvuuteni ja heikkouteni. Tiedän myös ne tulevaakin ajatellen, joten varasuunnitelmiakin on jo laadittu.

Enivei,  siis mitä varsaan tulee, tiedän, että projekti on kallis ja työntäyteinen.  Se tuli jo harvinaisen selväksi, kun oriasemalta saapui lasku. Ja lopullinen hintalappu tulee olemaan aikamoisen suuri silloin, kun varsa on "ratsastuskunnossa" eli edes suhteellisen toimiva peli.  Ja minä en malta odottaa sitä että edellisenkesän ramppaaminen tuottaa sen hedelmän ja päästään sitä kypsyttelemään !  Sitä, että omasta rakkaasta tammasta putkahtaa ulos oma pikku honkkeli-  koipeliini,  jolle annetaan nimi ja se on virallista. Minun varsa.  Aletaan opettelemaan,  miten käyttäydytään hevosiksi ja totutetaan kaikkeen mahdolliseen.  Kuljetaan paikoista toisiin ja tutustutaan varusteisiin.  Aletaan varustella, ohjasajaa, ajaa - jossain vaiheessa ratsuttaa. Kaikkea sitä.

Kuitenkaan en voi hehkuttaa onnea liikaa, sillä takana on vasta yksi ultra. Ekassa ultrassa näkyi alkio mutta se ei takaa sitä, että ensi ultrassa vastassamme olisi sikiö.  Varhaisluomisia tapahtuu, niin kuin ihmisille keskenmenojakin.  Joten vielä pidän jäitä hatussa ja odottelen tulevaa ultraa vatsa perhosia täpösen täynnä.  Silloin suunnitelmat varmistuvat, joko niitä on tai sitten ei ole.  Aikamoista arpapeliä !  

Vaikka tiedän, ettei varsa-arki ole yhtä juhlaa, eikä kaikki taatusti mene joka ikinen kerta kuin strömssöössä - on hyvä olla jonkinlainen joustava käsikirjoitus taikka suunnitelma taustalla, jota pitkin toteuttaa koulutusta. Ettei mitään jää hoitamatta tai tulisi huolellisuudessa lipsuttua. Olen hyvin nevokas ihminen ja joskus takerrun jopa liikaa epäkohtiin. Mutta näillä eväillä uskoisin, etten ole menemässä ojasta allikkoon - vaan selkeällä ja rennon rempseällä suunnitelmalla, ottaen huomioon varsan persoonallisuuden ja kehitys-sekä kasvuvauhdin - ollaan varmasti ihan oikeillä jäljillä tai ainakin sielläpäin ;)


Mikä on hienointa,  en onnekseni ole tässä hommassa yksin. Läheisimmät ystäväni erityisesti ovat tukeneet minua ja tsempanneet kovasti - he luottavat minun harkintakykyyn ja siihen, että taatusti teen parhaani enkä pelkää pyytää apua.  Osa onkin innokkaana osallistumassa touhuihin ja tarjonneet auttavaa kättä.  Toivonkin, ettei tämä ole pelkästään minun juttuni, vaan varsasta olisi iloa muillekin. Toki sopivassa suhteessa tässäkin.   Varsa tulee viemään minulta aikaa ja rahaa, joten ymmärrystä ja joustavuutta toivoisin, sitä taatusti läheisimmiltä saankin. Varsalle kokonaisuudessaan kasvaa iso hintalappu ja työtuntilista tulee olemaan pitkä, mutta tunne- ja kiintymys-asioita ei voi mitata rahassa tai  oikeastaan muutenkaan.

Mutta jos siirrytään hieman konkreettisempiin suunnitelmiin.  Varsastahan olisi tarkoitus tulla luonnollisesti ratsu,  harraste-sellainen. Ja toki katsotaan, millaiset liikkeet ja kyvyt tällä ehkäpä saattaisi olla. Kuitenkin päätavoite minulla on saada kiva, monipuolinen harrastekaveri ja ennen kaikkea mukava, hyväkäytöksinen perheenjäsen.   Mutta ennen kun varsa on sisäänratsastuskunnossa, se saa opetella ajolle ja pohjakuntohan hankitaan varsalle ajamalla sekä touhuilemalla muuta maastakäsin.  Siten se on helpompi totutella ratsastajaan.   Olen ajatellut lähettäväni varsan muualle ajo-opetukseen, ei kuitenkaan liian kauas jotta voin itsekin käydä osallistumassa ajo-hommiin.  Olen ajanut suhteellisen vähän hevosilla, mutta kuitenkin sitäkin on tullut jo jonkun kerran tehtyä.  Kuitenkin koen, että tarvitsen oppimista tässä asiassa vielä aika kivasti enkä koe olevani tarpeeksi taitava opettaakseni itse ajo-hommia varsalle. Onneksi ammattilaiset on sitä varten! 

Myös ratsutuksessa aion käyttää ammattilaista apuna. Se tulee toki olemaan kallista, mutta olen valmis maksamaan siitä, että hommat menee oikeaan suuntaan. Naurettavaa sinänsä, mutta olenkin jo hankkinut pohjatietoa erinäisistä ratsuttajista omalla alueellani. Toki on hyvä tehdä taustatyötä, mutta onneksi sen aika ei ole ihan huomenna, sillä minulla on iso tukko rahaa säästettävänä! Usein mietin itsekin, että onko tässä touhussa loppupeleissä mitään järkeä ?  Tulen siihen tulokseen että ei ole, kun ei hevostelussa ole muutenkaan. Mutta minkäs sille voi, että on palanut johonkin asiaan niin pahasti kiinni ettei sitä tunnesidettä pysty katkaisemaan vaikka joskus tekisi mielikin ?  Ymmärrättekö mistä puhun ?

Minusta tuntuu että paljon jäi sanomatta, mutta jotta postaus ei turpoasi liikaa, lopetetaan se tällä kertaa tähän !  Otan mielelläni ajatuksianne ja kysymyksiänne vastaan, olisi ihana vaihtaa ajatuksia aiheeseen liittyen ja toki myös vähän aiheen vierestäkin.   Sana on vapaa!   Varsinkin te, joilla on oma varsa - olisin hurjan kiinnostunut kuulemaan teidän tarinoitanne!   Kiitos jo etukäteen siis !

<3 Henna

20 kommenttia:

  1. Joo hevostelu on kyllä ihan hullujen hommaa, huhhuh... :D Omasta hevosesta puhumattakaan. Mä aina vannon, etten enää ikinä ota yhtäkään hevosta, mutta veikkaan että ääni tulee muuttumaan kellossa sitten jos joskus hevosettomaan tilanteeseen ajaudun. Tähän tosiaan vaan kasvaa kiinni.

    Mutta hei kiva kun toteutit tän postauksen, tosi mielenkiintoinen ! Ihan innolla odotan tulevaa teidän puolesta, ja toivon koko sydämestäni että kaikki menee hyvin :) Vitsii, kyllä mäki vielä joku päivä sen oman vauveliinin hommaan - tavalla tai toisella... ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen! <3 Joo kyllä tää on iha hullujen hommaa, mutta kyllä sitä rahansa vois huonomminkin käyttää ! :D Ei tästä pääse eroon vaikka joskus niin toivoisikin - on tässä niin paljon sitä hyvää ja palkitsevaakin vaikka huolia on senkin eestä :D it's complicated !

      Tosiaan, jännätään nyt sitä seuraavaa ultraa - sitä joko hankitaan sikiövakuutusta tai sit ei - jännäkakkia housuun pukkaa kieltämättä :D Onse hyvä että on unelmia, ne kantaa eteenpäin ja auttaa jaksamaan, ennen kaikkee taistelemaan ! <3

      Poista
  2. En malttaisi odottaa että saadaan postauksia varsulista! ^^ Toivottavasti kaikki menee hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eläpä muuta viserrä ! <3 Jännittävää kyllä, jospa se kuukauden päästä selviis että onko masussa vielä avrsan alku vai ei. iha hurjaa.

      Poista
  3. Meinasin sanoa ihan samaa, ei hevostelussa ole mitään järkeä muutenkaan. Ei ainakaan, jos lompakkoa ja pankkitiliä tämän touhun jäljiltä kovin aktiivisesti seurailee. Mutta, kyllähän se niin paljon usein antaakin, ettei moista voi rahassa määritellä. Yritän ajatella myös niin, että heppailu kyllä opettaa ihmispoloille tunteita ääripäästä toiseen, en itse ainakaan tiedä kovin montaa niin isolla tunneskaalalla toimivaa juttua. Äärimmäistä huolta ja mahtavista mahtavinta onnea!

    Toivotaan, että heppamuksu siellä kehittyy ja kasvaa ja päästään lueskelemaan sen uutisia vielä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä ! ollaan samoilla linjoilla toveriseni :D Hevosharrastus kyllä opettaa ihmiselle paljon, se on töysin totta ! :)

      Kiitos paljon tuesta ! <3

      Poista
  4. Täällä odotellaan jo innolla varsauutisia! Sulla on tosi hieno asenne. Muutenkaan en nää mitään pahaa tässä varsajutussa. Tsemppiä ja onnea! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, ihanaa että on kanssaeläjiä tässä hommassa ! <3 Tästä saapi hirmuisesti tsemppiä itelle! :))) PIdetään peukkuja pystyssä ja mie informoin taas kunhan aikataulua alkaa selkiintyä ja ultrapäivä on tiedossa! :)

      Poista
  5. Itsellenikin tuntuisi luonnolliselta teettää omalla tammalla varsa ja tehdä siitä hevonen ainakin pääosin itse - niin tekisinkin jos omistaisin tämän rakkaan tamman (joka vietiin toisaalle siitokseen, eikä tamma tai varsa ole minun vaikka kuinka haluaisin). Tuntuu ihan järkevältä, eka reaktio oli vain että "Jaa sä teetät varsan. Noh, mikäs siinä ihan normi juttu." En siis ihmettele ollenkaan valintaasi, uskon sinun olevan tarpeeksi kokenut ja järkevä hevosenomistaja siihen hommaan, ja on se niin palkitsevaa opettaa hevoselle asioita. Tämän "oman" tammani opetin ravurista toimivaksi ratsukseni melkeinpä itse, projektit ovat mielenkiintoisia. Tällä hetkellä ei projektia ole mutta olisi mukava pitkästä aikaa duunailla projektin parissa. Olisin yhtä täpinöissä kuin sä :D

    Ja jos nyt oikein tarkalleen miettii, niin hullujen hommaahan tämä hevosharrastus onkin. Vain henkisesti todella epätasapainoinen ihminen voi kiikuttaa tuhansia kiloja paskaa tunkiolle, lähteä tallille puurtamaan niin 30 asteen helteellä kuin 30 asteen pakkasellakin, vaikka sataisi akkoja ja äkeitä taivaalta, käyttää enemmän hevosen varusteisiin rahaa kuin itseensä, eikä omista elämää vaan hevosen. Hevonen ei normi ihmisen näkökulmasta ole elämä, mutta hyvin se heppa sen puuttuvan elämänkin korvaa :D Ei ehdi, eikä jaksa eikä edes muista ajatella elämää kun pitää hevosesta huolta, niin että sinänsä yhdentekevää, omistaako elämän vai hevosen, 600-kiloinen ystävä korvaa sen elämän oikein mainiosti ja kova ja palkitseva uurastus jossa näkee työnsä tulokset heti ja pidemmällä aikavälillä ja saa joskus hörähdyksen palkkioksi - mitään ihanampaa ei ole!


    Tsemppiä seuraavaan ultraan, ja koska olen niin laiska kommentoija, niin myös varsan kanssa touhuilemiseen! Tule hyvä varsa, elä tule paha varsa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vitisit miteen makeesti kirjoitettu kommentti, kiitoskiitoskiitos ! <3 Toi keskimmäinen oli erityisesti hunajaista luettavaa ! Mitäpä sun sanoihin oikein lisäämään, todella tyhjentävästi kirjoitettu kaikinpuolin :D Mä vaan täällä nyökyttelen ja myhäilen tyytyväisenä!

      Poista
  6. <3 mie uskon sinuun, Kaamaan ja Koipeliiniin <3

    VastaaPoista
  7. Oijoiii! Täällä kans yks malttamaton oottelija :)) Jos ja kun vielä näillä seuduilla vaikutan ensi kesänä ja siitä eteenpäin, niin minä toki voin mahdollisuuksieni mukaan autella rojektissa myös! Aiiivan ihanaa päästä näkemään ja kokemaan pienen varsaihmeen kasvua ja kehitystä, vaikkakin hieman sivummalta ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No iliman muuta, sie oot ehottomasti mun rojektikaveri tässä hommassa- toki ihan omien aikataulujesi ja voimavarojesi mukaan! :)) Hirmuisesti mahassa velloo kun aattelen tuleva ultraa, voi oispa kaikki ihan ok <3

      Poista
  8. Ihanaa on päästä seuraamaan näin läheltä varsan elämää, kun siihen ei aiemmin ole ollut mahdollisuutta! Ootan niin kovasti että pääsen rapsuttelemaan tulokasta!:) Ja sie todellakii oot niin järkevä ja uskallat pyytää apua tämmöisissä asioissa jos tarviat. Kukaan ei oo seppä syntyessään mutta jostainhan jokainen varsankasvattaja on aloittanut!! Oikeella asenteella, tahdolla ja rakkaudella löytyy varmasti ne sopivat metodit!! - Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä! jostakin se on aloitettava ja onneksi tiedän olevani niin tunnollinen että en jätä asioita hunnigolle :) Ja mikäs mukavampaa kun on innokkaita auttajia lähellä, nimittäin taatusti lisäkäsiä tarvitsen touhujen keskellä <3 kiitos jo siis etukäteen sullekin !!!

      Poista
  9. Mitäs pahhaa siinä on että aikunen akka haluaa itelleen varsan teettää harrastekamuksi? Totta ny teikäläinen jottain hevosista tietää ja jos ei tiä nii ossaa kysyä niiltä jotka tietää! Olokoot Karisma millanen ravurinreppana vaan, nii kyllä se ny hienon ja kelpo pikkuhevosen pyörähyttää :) Ymmärtäsin nuo epäilevät kommentit jos koittasit teettää semmosta kilpuria 160cm radoille. Näytät kuule tammas kansa että tehette yhesä niin mahtavan monitoimipuksun ettei monesti näe! Toivon toela että kaikki mennee suunnitelmien mukkaan ja teillä ois ihana hevoslaps sielä ensvuona! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ai että miten ihana murteella maustettu tsemppikommentti! <3 kiitos hirmuisesti, mulle tuli niin hyvä mieli tästä :))))

      Poista
  10. Itse meinasin tämä vuonna aloittaa varsaprojektin entisellä tammallani, mutta näin tammassani kuitenkin niin paljon puutteita (rakenne...), että jätin vielä haaveen hautumaan. Hevosjalostus ja -kasvatus on aina kiinnostanut niin perhanan paljon!

    Nyt käytössä onkin makea orii, joka on tarkoitus kantakirjata ja jos vain sopiva siitostamma löytyy, niin orii pääsee astutuspuuhiin. Oriilla on rakenne ja luonne kohdillaan, liikkeetkin mahtavat. Tällä ja tammallani olisi ollut hyvä yhdistelmä, mutta tosiaan näin tuon tamman rakenteen liian isona esteenä. Eihän sitä tiedä millainen varsa lopulta olisi tullut, koska huippuvarsaa ei tässä olla tekemässäkään - vaan ihan harrasteratsua. Totta kai nyt mennään vähän mutkien kautta, mutta ainakin voin taata tulevalle varsalleni parhaimman mahdollisen isän -kunhan vain se tamma löytyy :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, on se semmosta mietintämyssyilyä koko homma. On tämä minunkin varsahomma tietynlainen arvoitus vielä, mitä lopputuloksesta tulee. Pitkään minäkin tätä pohdin ja kasvattelin ajatusta vuosikausia, kunnes tajusin että kyllä mie haluan tammastani varsan ja ennen kaikkee sen kasvamaan meille ja jäämään omaksi harrastepolleksi. Mitään jumalatonta liikeihmettä tai ruudinkeksijää en vaadi, vain ainoastaan toimivan ja mukavan kaverin. Kaikki muu, liikkeet ja tasokkuus onkin sit ylimääräistä plussaa.

      Kovastihan tää rahaa vie, kyllä varsalle on hintaa jo tullut ihan mukavasti, eikä loppua näy :D Varsinkin jos, tai ennemminkin KUN vien sen ammattilaiselle ratsutukseen, siihen on mukavasti käärittävä rahaa kasaan. Onneksi varsan ratsutusikään on vielä aikaa. Ja ku eihä sitä vielä ees tiijä, miten tässäkin hässäkässä käy. Kuitenkin parasta toivotaan ja yritetään saada terve koipeliini maailmaan :) toivottavasti sullekin semmoinen päivä joskus koittaa! ;)

      Poista