Minkälaiset sulla on suunnitelmat Karisman varsulin suhteen?
- Olenkin tuossa jo tekemässä varsa-aiheista postausta, mutta näin pikaisesti jo etukäteen vastattuna voisin sanoa että varsa jää ihan omaan käyttöön ja ihanteellisinta toki olisi, että varsa saisi elää koko elämänsä meillä. Mutta koska elämää ei voi kokonaan itse käsikirjoittaa, ei voi koskaan 100% varmaksi sanoa oikein mitään. Kuitenkin, ajatuksena olisi pitää varsa omassa käytössä, harrastella mukavissa mutta tavoitteellisissa tunnelmissa. Tärkeintä kuitenkin olisi saada tasapainoinen, leppoisa perheenjäsen ja sellainen monipuolinen toveri. Lisää sen syvällisemmistä suunnitelmista voin kertoilla sit sen postauksen merkeissä :) Ensimmäinen tavoite on kuitenkin selvitä seuraavasta ultrasta niin, että siellä Kaaman masussa edes on elävä sikiö :D Hirveesti jännittää jo pelkkä ajatus siitä tulevasta ultrasta...
Kainalossa Jestan Rinssi vuonna 2009 |
Entä muun heppailun (tässä seuraavien esim. about 5-10 vuoden aikana)?
- No hyvin todennäköisesti elellään hyvin leppoista elämää pääosin tässä kotosalla. Vanhemmat hepat liikkuu edelleen säännöllisesti, Vuse lähinnä maastopuksuna - sillä mennään iän ja kunnon mukaan, välillä myös kentällä kevyitten treenien merkeissä. Katsotaan ja seurataan vanhuksen vointia, eletään ihan sen mukaan. Koskaan ei tiedä, milloin tilanne muuttuu ja on aika päästä vanhus taivaslaitumille. Tamman kanssa treenaillaan kotosalla ja käydään ehkä jossain muuallakin näyttäytymässä asiantuntevien silmien alla, kunhan varsa saadaan vieroitettua. Saas nähdä mihin aika, raha ja rahkeet riittää. Tammalla olisi paljon potentiaalia, mutta itseni rohkeus ei välttämättä riitä viemään sitä kisakentille. Ei ainakaan toistaiseksi, jännitän niin paljon kisaamista. Harmi sinänsä, koska uskoisin että tamma itse saattaisi jopa olla ihan kiva siellä. Valmennukset kuitenkin kiinnostavat. Varsan kanssa touhutessa menee taatusti aikaa ja siihen panostetaan täysillä, myös rahallisesti. Olen valmis panostamaan tähän hommaan kunnolla, mikä tarkoittanee lähinnä itselle myös paljon työtä mutta myös ammattilaisten osallisuutta ja saan maksaa itseni kipeeksi siitä :D
-Tässäkin olis hitsin hyvä postausidea ! :D Liian hyviä kysymyksiä! ;) Jos pikaisesti sanoisin, jotain.... Ostin Kuskon marraskuussa 2009, jolloin se sai asustella sen talven ystäväni luona, koska meillä ei ollut vielä silloin tallia. Kuitenkin samantien alettiin suunnitella tallia meillekin. Aluksi olin ostamassa siirtotallia, kunnes mieheni ja hänen ystävänsä saivat päähänsä rakentaa tallin ihan alusta loppuun. Sittenpä rakennettiin talli kesällä 2010. Samana kesänä kävin hakemassa Kuskolle kaveriksi tuollainen raa'an, vauhdikkaan ja pippurisen tamman lähinnä seuraneidiksi ja köpöttelyhepaksi - kakkoshepaksi. Tamman käyttötarkoitus on kyllä muuttunut tämän kuluneen 4 vuoden aikana. Samaisena kesänä vuokrattiin laitumet naapurista, raivattiin ja siivottiin metsikköä, tehtiin lankkutarha sinne. Koska talli ei ollut valmis, kengitettiin hepat mm. autotallissa kaiken rojun keskellä. Ihan kreisiä..Tästä projektista ja niistä suunnitelmista (tai lähinnä unelmista) olis kiva kyllä kirjoittaa tarkemmin , joten taidan nyt jättää tämän tähän ja ihan kuule postata tästä aiheesta! :)
Oletko ajatellut koskaan rakentaa maneesin?
- Kyllähän siitä unelmoida saa :)) Mutta näinkin säälittävillä toimeentuloilla sekä pienimuotoisella hevostoiminnalla olisi jopa naurettavaa alkaa rakentamaan maneesia. Vaikka toki tiedän, että käyttäjiä lähitalleilta taatusti olisi, sillä tämä meidän pieni kylä on täynnä hevosia ja hevosihmisiä :) Kenttäkin kun on jo ihan mukavasti muittenkin käytössä, mikä on tosi kiva juttu ! Kuitenkin, ei meidän pienelle tontille oikein mahdu maneesia muutenkaan ja se maksaa oikeesti maltaita :)
Aiotko hankkia enemmän kuin kaksi hevosta?
- No kyllähän niitä ensi kesänä enemmän kuin kaksi on, jos tuo meidän tammuska on edelleen tiineenä - kunhan ultrataan se reilun kuukauden päästä. Jännityksellä odotellaan, onko silloin masussa pieni hevosenalku <3 En kuitenkaan uskalla kauheesti riemuita etukäteen, koska niin kuin ihmisillekin tulee keskenmenoja - tulee niitä myös hevosillekin. Mutta jos kaikki on kunnossa ja varsominenkin menee hyvin - on meillä ensi kesällä jossain vaiheessa 3 kopottia <3
Harkitsetko tallin laajentamista?
- No hevosia en kolmea enempää hankkisi, sillä meillä on paikat vain kolmelle hevoselle. Varastotilaa on aika vähän, joten sellaisen tarvetta olis enemmänkin. Onneksi meillä on tuossa tallin yhteydessä iso varasto, jossa on nyt tällä hetkellä vaikka mitä rojua. Niitä järjestelemällä ja hävittämällä saadaan sieltä vähän tilaa hevosten tarvikkeille ynnä muille :) Jos hyvin ongelmaksi muodostuu niin sitten keksin kyllä jotain muutakin :)
Pidätkö reippaista vai rauhallisista hevosista?
- Reippaista ehdottomasti! Voisin jopa myöntää inhoavani eteenpäinpotkittavia hevosia! Toki jonkun lussukan kanssa on kiva maastossa löntystellä ilman sen suurempia ajatuksia, mutta kentällä työskennellessä en voi sietää laiskoja hevosia joilla on takapää tallissa ja tassu ei nouse kunnolla.
Aiotko tehdä videopostauksia?
- oi, sellaisen tekeminen olisi ihanaa mutta millä taidoilla ja materiaalilla ? yhyy :( En saa juuri ketään koskaan kuvaamaan enkä osaa editoida videoita :( Se on harmillista, koska olisi niin kiva saada jotain mukavaa tänne blogiin. Uskon, että siksi blogini nimeomaan on tosi hiljainen, koska täällä ei tapahdu oikein mitään sen jännempää. Olisin todella iloinen, jos saisin joskus videon tänne aikaiseksi, mutta työntäyteinen arki ja oosaavien / auttavien käsien puuttuessa se on miltei mahdotonta. Harmittaa kyllä tosi paljon, jos rehellisiä ollaan. Te kyllä ansaitsisitte vähän eläväisemmän blogin nenänne eteen <3
Pidäthän hauskaa heppaillessa?
-Kyllä ! Ainahan se ei herkkua ole, kun se on rutiinia ja käy kieltämättä välillä työstä koska tekemistä on muutenkin koko ajan. Mutta kunnon koulutreenien taikka ilman-satulaa maastoköpöttelyn merkeissä olen onnellisimmillani :)
Mitä hyvää on jokaisessa vuodenajassa?
Entäs huonoa?
- Aloitetaanpas vaikka syksystä ! Syksyssä parasta on tämmöiset aurinkoiset ja kuulaat aamut, ruska ja metsästysaika! Sitten negatiivista on sellaiset pimeet ja sateiset kelit, jokapaikka ravassa ja tarhat ihan lällyssä - YÖK! Talvessa parasta on kauniit pakkaspäivät, valkea hanki ja heppojen kanssa hankitreenit! Pilkillä ja moottorikelkkailemassa käyminen - paljon ihania juttuja. Myös aurinkoiset pakkaspäivät on niin hienoja ! Kevät ja kesä on kuitenkin ehottomasti mun suosikkeja - niitä ei vaan voi sanoin kuvailla. Keväällä mie aina herään eloon ja oon tarmoa täynnä ! Seikkailut kesäöinä ja muutenkin kesäisen luonnon keskellä oleminen on jotain niin hienoa. Ja yöuinti, parasta! Keväässä inhottavaa on kun on niin paljon pihatöitä talven jäljiltä, ei aina ehi pysähtymään ja näkemään sitä kaikkee hienoo mitä keväässä on. Ja kesällä hevosten juomisesta saapi olla huolissaan koko ajan. Meillä pollet lopettaa juomasta tai ainakin vähentävät sitä ihan hurjana kun pääsevät laitumelle.
jos saisit tehdä ilmaiseksi jotain mitä et ole ikinä ennen tehnyt, mitä se olisi?
- Lähtisin pohjois-Kanadaan! Vaeltaisin erämaahan, kalastelisin ja metsästelisin siellä. Toinen maa olis Islanti, minne haluisin!
Ja viimeiseksi, ikävöin ääntäsi videolla ja kaikki vanhemmat videopostaukset olen katsonut kymmeniä kertoja. Toiveena siis videopostausta kunhan kerkiät :)
- Semmosta editoutua videopostauksia en pahemmin osaa tehdä, mutta voisin tehdä jokukerta sellaisen kuulumis-höpöttely-postaus- videon ! :) Kiitos kovasti, että oot tykännyt ja arvostanu aiempia videoita, olen otettu <3
Nyt tämä lähtee riehumaan pihalle, on kiire tehdä tietyt asiat kuntoon ennen kuin huomenna lähdetään metsästysreissulle ! Palaanpa pian asiaan ! <3'
<3 Henna
Meillä on näköjään samat matkakohteet! :D mulla on tosin niin kauhee lentopelko että en varmaan ikinä uskalla lähteä mihinkään reissuun :(
VastaaPoistaNo elä, mulla on kans lentopelkoa kun pelkään korkeita paikkojan iha simona ! Oon kuitenkin lentänyt joitakin kertoja ja aina oon ollu yhtä paniikissa :D on liian vilkas mielikuvitus, sitä ehtii pyöritellä pienessä päässään vaikka mitä :D silti, joskus oon ihan mielelläni lentäny esim helsinkiin, se kun on paljon nopeempi tapa , etenkin kun nuo junat tuppaa olemaan myöhässä ihan järestään...
PoistaIhania kuvia ja tosi hyvin selitit vastaukset, ei jäänyt mitään epäselvää, toivottavasti joskus vielä tulee videopostauksia! :)
VastaaPoista~Silja<3
onpa kiva että oli hyvät vastaukset ! <3 Toivottavasti jotain sais kyhättyä ;)
PoistaHei sinä ihana nainen! :)
VastaaPoistaMeikäläinenkin palasi tänne blogimaailmaan haparoivin askelin pienen hengähdystauon jälkeen ja oli pakko tulla katselemaan, mitä sulle kuuluileepi. Ja näköjään olet pysynyt yhtä ihanana kuin aina. <3
Ps. Videopostauksia sitä odotan minäkin, koska sun videot on ihan <3!
No hei sinä toinen ihanuus! <3 Onpas kiva kuulla sinusta! Semmosta se on kuule , on sitä kaikenlaista hässäkkää itse kullakin niin ei sitä aina ehi lueskella, saati sit itekkää kirjotella :) <3 Yritän parhaani jos vaikka sais jotain pientä aikaiseksi ;))
Poista