maanantai 2. kesäkuuta 2014

Lomalla kokonaisvaltaisesti

Niin kun blogirintamallakin on näkynyt, on tämä kirjoittelija ollut lomalla totaalisesti.  Minä jo jossain vaiheessa luulin, etten enää osaisi lomailla - mutta olinpa väärässä.  Minusta on tullut jopa laiska !

Toki kotirumba pyörii ennallaan ja tärkeimmät asiat tulee hoidettua, mutten enää ota paineita asioista samalla tavalla kuin ennen.  Vielä jokin aika sitten kieriskelin stressaantuneena vuoteessani, otin paineita asiasta kuin asiasta -  podin huonoa omaatuntoa.  En osannut jättäytyä pois, sanoa ei.   Olen niin ylpeä itsestäni, että osaan nyt ajatella itseäni ja hyvinvointiani. 

Olen nauttinut kotosalla oleilusta toden teolla,  istuskellut terassilla kahvikupposen kanssa ja seuraillut Onnin  onnellista tepastelua pihamaalla, kuunnellut pojan naurua seuraillessaan koirien leikkejä. Kohta sylissäni kehrää kissa ja tuulenvire kantaa viereisen omenapuun kukkien tuoksua. Elämää <3  Nyt ehdin katsoa kesää ja luontoa silmästä silmään - elää sen.  Silmät ovat auenneet.

Vaikka minua odottaa monta tekemätöntä asiaa, en huoli niistä - hoidan ne kyllä. On monta puhelua niin monelle ystävälle soittamatta, tapaamisia sopimatta ja monta muutakin asiaa hoitamatta -  mutta ei vielä.   Nyt lepään ensiksi.  Kropparemppa seisoo, mutten anna senkään häiritä.   Nyt olen vaan tässä ja hengitän.

Olen nukkunut, hyvin ja tarpeeksi. Pitkästä aikaa.  Tämä kaikki seesteisyys alkaa näkyä olotilassa kaikinpuolin. Alan olla oma itseni, nauran vedet silmissä ja näen taas kotini täällä.  Monta muutakin palasta on loksahdellut takaisin paikoilleen, ja tunnen olevani jälleen elossa.


Kuva


 
 

Ei kai tässä postauksessa ollut mitään sen selkeämpää punaista lankaa, kuin että täällä menee hyvin ja että minä osaan levätä ja nauttia lomastani.  Paljon on taas touhua tälle viikolle, viikonloppuna kutsuu PowerPark. Mua jännittää jo valmiiksi hirmuisesti,  koska Kimmo on uhannut että käydään kaikissa hurjissa laitteissa ja minä en paskahousuna kuitenkaan uskalla ! Musta on tullut vanha ! :D Jos ehdin, niin päivittelen jotain reissusta ynnä muista tunnelmista tuonne blogin facebook-sivulle, sieltä kandee käydä kurkkimassa ja sivusta tykkäilemässä.

<3   Henna 

13 kommenttia:

  1. Hassua kun meillä ihmisillä on niin erilaiset ongelmat ja elämäntilanteen. Minulla on sellaisia ongelmia, joita sinulla ei ole, ja sinun haastetta arkeen tuovat asiat ovat minulle yksinkertaisia, sinun kohdalla niitä kuitenkaan vähättelemättä. Omalla kohdallani ongelmana on yksinäisyys, ulkopuolelle jääminen. Puukoniskuja tulee ns. kavereilta selkään joka suunnasta ja minulle valehdellaan päin naamaa. On tullut selväksi ettei seurani paljoa kiinnosta. Ihana kesä siis luvassa kun kuulee itsestään kiertoteita mielipiteitä joita ei haluaisi kuullu.. Mulla elämä on, täytyy ajatella että minun on tarkoitettu olla yksin. Enkä tosiaankaan tarkottanut tuossa alussa sanoa että eläpäs valita, sinun ongelmasi eivät ole mitään omieni rinnalla, ymmärrät varmaan mitä tarkoitan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mie ymmärsin sun pointtisi täysin, elä hätäile :) Meillä kaikilla on omat "kompastuskivemme". Ja jokainen näkee toiset asiat tärkeämpinä kuin toiset, se on nimeommaan sitä yksilöllisyyttä.

      Minullakin on ollut noita ongelmia, mistä itse mainitsit. Olen kuitenkin ollut elämässäni lapsuusajan pääosin yksin. Joten nykyäänkin, vaikka minulla on ystäviä - osaan ja haluan myös olla yksin välillä koska sekin on opittu elämäntapa. Olen myös hyvin pohdiskeleva tyyppi, joten hiljaisuudessa ajatuskin kulkee paremmin.

      Kuitenkin, ymmärrän miten pahalta tuntuu olla yksinäinen, sillä minun yksinololla ja sinun yksinäisyydellä on suuri ero. Siksi tuun surulliseksi sun puolesta, varsinkin jos koet petturuutta kaveripiirissäsi. Se ei ole oikein. Olen kokenut aikoinaan ja toki vieläkin joskus ulkopuolelle jättämisen tunteita, ja ne satuttavat suuresti ketä tahansa. Toivon mukaan saisit kesääsi muutakin kuin muilta ihmisiltä pahaa mieltä. <3 Isosti haleja sulle <3

      Poista
  2. Hienoa, että oot oppinu ottamaan vähän rennommin, sen oppiminen ei tosissaan ole helppoa.

    Tomi haluaa lintsille ja pelkään jo nyt ajatusta. Tiedän, että niskojen takia oksentelen todennäköisesti loppu päivän. :D Mukavaa reissua teille!

    Ja loppuun vielä pakko ihailla tuota Onnia! Nukkumis kuvasta tuli itselleenkin sellainen olo, että haluaa nukkumaan veneen kärkeen! Ihana! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä on ollut mielenterveydellisesti tärkeää huomata tuo levon ja oman ajan merkitys. Pitihän tuota vähän aikaa pokkuroida ennen ku tajuaa :D Kyllä huomasi, että on yhdelle ihmiselle vähän liikaa kaikkea ylimääräistä hässäkkää. Kotona on ihana olla oman perheen ja elukoitten kanssa, nyt siitäkin osaa eri tavalla nauttia kun ottaa aikaa nähdäkseen sen kaiken. Onskan kanssa on ollut niin ihanaa olla kotosalla ja käydä mm. kalassa, tyyppi niin nauttii veneilystä ja toki myös veneessä nukkumisesta ! ;)

      Mitä huvipuistoon tulee, on meikäläisellä jo nyt löysät housussa jännityksestä. Mulla on korkeenpaikan kammo ja usein näenkin painajaisia joissa putoan jostain ylhäältä ja mahasta ottaa - ja yllättäen Kimmo haluaa nyt viedä minut just johonkin semmoseen laitteeseen missä pudotaan jostain hiton korkeelta :DDDD jos semmoseen menen ja hengissä selviin niin oon voittanut omat pelkoni 1000 % :D

      Poista
  3. Ihanalta kuulostaa. Hyvin olet sisäistänyt loman idean, kaikkea voi tehdä mutta lepposaan tahtiin. Ihanasti tämä sun blogi tarjoaa monen moista luettavaa, kepeää ja vähän pohdiskelevampaakin, en ole pettynyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kaiken saapi tehtyä ilman ressiäkin, on ihan hyödyllistä meikäläiselle huomata se :D Onpa kiva että et oo pettynyt blogiin, tervetuloa lukijaksi! <3

      Poista
  4. Onnia kun katsoo niin tulee melkein itsellekin vauvakuume vaikka en ikinä kovin lapsirakas ole ollutkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HIHIHI, tuo on kyllä todellinen kohteliaisuus, kiitos <3 Mie katoin eilen videoita, kun Onni oli ihan pieni ja iski kyllä karmee vauvakuume! :DDD

      Poista
  5. Naaw :D jos työ kerta tänne pohojammaalle piä oohta tulos nii poikekkee kaffille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no voe mahoton paekka, kylläpä kuule houkuttais kovasti! kiitos kutsusta <3

      Poista
    2. Heittele lärväkirjaan viestie tahi jottai :)

      Poista
  6. Ihana blogi sinulla, jonne löysin sattumalta. Taidan jäädä asumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaaa!!!! <3 Lämpimästi tervetuloa asumaan tänne ja huutele aina jottai kulukiessas niin mie huutelen takasin!
      ;)

      Poista