Elämän kasvukäyrät

Kun tulin raskaaksi, alkoi heti sen onnellisuuden toteamisen jälkeen lukuisat kontrollit ja neuvolakäynnit. Mittaukset tehtiin, otettin painot, pituudet. Ennustettiin tulevaa.  Piti pissiä kuppiin ja sitä tutkittiin tikuilla ja liuskoilla. Sain palautetta ylipainostani, elämäntavoistai ja harrastuksistani.   Piti kaivaa vanhoja haavoja auki, avautua keskenmenosta ja käydä uudelleen läpi miksi kaikki tapahtui juuri niin. Ja olisiko minulla mahdollisuus saada rypäleraskaus uudelleen.  Ja toki - kaikki aivan sen vuoksi, että minusta haluttiin pitää huolta. Suojella ja turvata raskauteni jatkuminen. Se on hienoa.  Tunsin, että minusta välitettiin.  En minä siitä kärsinyt, että sain palautetta ylipainoinostani ja että elämäntavoissani parantamisen varaa - sillä se oli aivan totta.

Meni pitkään, että pystyin sisäistämään ylipäätään sen, että olen vihdoin raskaana ja että voisin uskaltaa olla asiasta jopa onnellinen. En uskaltanut kertoa asiasta kuin silloisille lähimmille ystävilleni, jotka olisivat sen arvanneet muutenkin.  Kaikki eteni peloistani huolimatta hyvin ja pikkuhiljaa uskalsin uskoa siihen todellisuuteen ,että saatasiin terve poikavauva maailmaan.  Poika, joka tuntunut välillä olevan pilvien yläpuolelta.  Niin suuri lahja, joka loistaa positiivisuudellaan ja leiskuvilla silmillään ympärillä olevaan maailmaan. Ainut asia, joka tuntunee pitävän minut järjissäni välillä. Sillä vain, että kasvaa, on iloinen ja eloisa pieni ukkeli. 

Meillä on ollut todella hyvä palvelu neuvolassa ja ihan huippu lastelääkäri. En voi muuta kuin hehkuttaa, miten hyvin meitä on kohdeltu. Kuitenkin olen pistänyt merkille, miten jo pienestä pitäen meidän pitäisi mahtua johonkin tiettyyn muottiin  - kulkea käyrillä ja massan mukana oikeassa suunnassa.  Poikkeavuuksista huomautetaan herkästi, ja se saa usein tämmöisen herkänpuoleisen äidin huolestumaan, vaikkei mitään syytä huoleen oikeasti olisikaan. Ja kaikki toki meidän parhaaksi.  Mutta nämä käyrät ja muotit tuntunevat kulkevan meidän ihmisten mukana syntymästä hautaan asti. Se, ettei mahdukkaan nykymaailman pinnalliseen muottiin -ajaa ihmiset ahdistukseen ja masennukseen.  Minutkin välillä vaikka tiedän ettei siinä mitään järkeä olekaan.

Onnin ollessa hyvin pieni, hän mielellään katsoi aina toiseen suuntaan ja piti päätään vain sinne päin. Ja syystäkin, sillä sinne suuntaan hän oli jumahtanut kohdussanikin.  Sain siitä palautetta ja kehoituksia pitää Onnia myös päinvastaiseen suuntaan. Ja niinhän minä pidinkin.  Pönkkäsin poikaa tyynyillä, juttelin sekä lauleskelin ja näytin kuvia sekä muita virikkeitä siltä puolelta ja niin pois päin.  Joskus jopa uni ei meinannut pojalle tulla silmään, kun pakotin sitä nukkumaan siihen ei niin mieleiseen suuntaan.  Jossain vaiheessa minulle tuli olo, että poika kärsii tuollaisesta pakottamisesta joten päätin, että paskat siitä. Kyllä Onni ajan kanssa katsoo toiseenkin suuntaan. Ja niin kävikin.

Kun poika täytti 6 kuukautta, puolen vuoden neuvolassa huomautettiin tämän kulkevan pituuskasvussaan käyrien alapuolella. Noh, tyylilleni uskollisena naurahdin räkäisesti asialle ja totesin ilkikurinen virne naamallani  "Siitä voi mikään pitkä tullakaan, koska isänsä on 170 cm ja ukkinsa vielä vähemmän"  Mitä väliä sillä ylipäätään on, miten pitkä joku on ?   Minä ainakin olen aina tykännyt olla tämänmittainen kuin olen, ja itseasiassa olen toivonut olevani jopa hieman lyhyempikin.  Jostain kumman syystä ;)

Kun koitti 8-kuukautta, oli taas kontrollien aika.   Tällä kertaa painon nousu oli hidastunut aiemmista mittauksista.  Ja luonnollista, sillä poika on alkanut liikkumaan ja siten kuluttamaan enemmän.  Mutta taas lapseni otettiin suurennuslasin alle  ja neuvolakorttiin tuli merkintä, että on seurannan alla painonsa vuoksi. Kuitenkin lastenlääkäri totesi positiivisena pojan olevan vahva, jäntevä, iloinen ja pirteä lapsi, joten ei mitään hätää. Ja sen tiesin itsekin, mutta silti minua ärsytti merkintä ja siitä jäinkin pohtimaan tätä nykymaailman elämää, jossa pitäisi kulkea massan mukana, täyttää käyrien odottamat vaatimukset ja kasvaa  -  saavuttaa elämän merkkipaaluja.

Mitä ovat nämä elämän kasvukäyrät ja mitä ovat ne merkkipaalut, joita jokaisen kunnon kansalaisen pitäisi liene saavuttaa ?  Millaisena sinä näet elämäsi kasvukäyrät ?  Oletko niihin tyytyväinen ?

Mitä yhteikunta meiltä odottakaan ? Jos lapsesta asti tutkitaan, kulkeeko joku lapsi oikeilla käyrillä ja täyttääkö jonkun asettamat kriteerit ja sama seuranta jatkuu koulussa - miten se valmentaa meitä tulevaan elämään ? Onko tuollainen seuranta hyvästä ? Tietyssä määrin kyllä, jotta voidaan rohkaista etenemään elämässään mutta entäs jos ei täytetäkkään odotuksia - jäämmekö toisten jalkoihin ja nuolemaan näppejämme - odottamaan toisten pöydällä alla putoavia leivänmuruja ?

Ei meidän kaikkien tarvitse olla kympin oppilaita, jotka jatkavat suoraan yliopistoihin ja kulkevat väitöskirjat kainaloissaan. Vaikka kyllä noitakin ihmisiä todellakin tarvitaan,  meitä kaikkia tarvitaan tämän yhteiskunnan rakentamiseen.   Myös arjen sankarit ja tavan duunarit ovat tärkeitä. Ne, jotka nostelevat maitomurkit hyllyyn muiden käsien ulottuville.  Ne, jotka taluttavat lapsikatraan suojatien yli turvallisesti.  Ne, jotka pitävän vanhaa ihmistä kädestä kiinni elämän loppumetreillä ja viimeisillä hengähdyksillä.  Ne,  jotka käyvät tyhjentämässä toisten jätteet tien vierestä varmistaakseen ympäristön siisteyden.  Ne, jotka kuskaavat lapsia kouluun joka ikinen arkiaamu, jotta ne saisivat hyvät eväät elämään. Ne, jotka tekevät kaikkensa toisen ulkonäön ja itsetunnon piristämiseksi.   Ne, jotka korjaavat kesähelteillä teitä, jotta meidän olisi turvallisempi taittaa matkaamme.  Ja niin edelleen..  

Minä ainakin olen onnellinen juuri tässä statuksessa, jossa olen nyt.  Minulle on tärkeintä, millainen ihminen olen ja millaiseksi voin henkisellä saralla kasvaa. Löytäisin oman paikkani, oman kutsumukseni muutenkin kuin työn merkeissä.  Minussa  itsessäni on minulle paljon opiskeltavaa ja tutkiskeltavaa - se olkoon minun työni tällä hetkellä.

Ja mitä Onniin tulee, tärkein tehtäväni äitinä on opastaa poikaa elämään. Opettaa oikeita elämänarvoja, yrittää vaikuttaa niihin kortteihin, mitkä hän tähän elämän peliin saakaan.  Suojella ja opastaa löytämään itsekunnioituksen terveessä suhteessa, evästää oikeudenmukaisuuden ja rehellisyyden polulle.  Koittaa pitää huoli siitä, että poikani ei saa samanlaista lapsuutta kuin minä sain koulukiusattuna.  En usko, että se tulee olemaan vaikeaa, sillä mieheni on loistava opettaja näissä asioissa, kuten varmasti vähän minäkin. Minä haluan ainakin rohkaista lastani kuuntelemaan sydämensä ääntä ja seuraamaan kutsumustaan.  

maailmani suloisin pieni mies <3

Silti minua välillä poikaa katsoessani pelottaa,  millainen tulee olemaan hänen elämänsä ?  Minun tulee hoitaa itseni kuntoon ja alkaa nauttia elämästäni enemmän, sillä jos minä pysyn tässä jamassa missä olen viime aikoina ollut, ei tule poikanikaan elämä olemaan helppo.  Se on vakava tosiasia, joka saa minut viimeistään pysähtymään.  Minun pitää olla vahva ja tasapainoinen vanhempi silloin, kun lapseni tarvitsee minua. Olla muistuttamassa päivittäin miten rakas ja arvokas toinen onkaan - sanokoon muut mitä tahansa.

Onneksi tiedän mitä on tehtävä -  on alettava hoitamaan minua itseäni. Arvostaa itseäni ja pitää itsestäni huolta. Rukoiltava ja alettava nauttia vähän elämästä.  Minä menen hukkaan ihmisenä tällaisenä väsyneenä ja pelkkänä varjona joka vaeltaa paikasta toiseen.  Ja tiedän, että tällä menolla en tule paranemaan koskaan. Joten nyt on alettava kääntämään vaihdetta vapaammalle.

Nyt onkin tulevaisuudessa tulossa kaikkea kivaa ja niistä aion nauttia täysillä ! ! Metsässä liikuskelua, reissua etelä-suomeen, stand-up koomikon show:n nautiskelua ja kaikkea muutakin mukavaa  Niitä ajatellessa tulee jo virkeämpi olo.

Juttelin juuri äsken ystäväni kanssa tästä suorittaja-kansasta, mitä me suomalaiset pääasiassa ollaan. Minä ainakin pahimmasta päästä. Se pysäytti minua lisää ja sai ymmärtämään että joskus voi oikeasti lakaista rästihommat maton alle ja relata.  Se ei tee minusta eikä sinusta huonompaa ihmistä tai ala-arvoisempaa kansalaista. Otetaan yhdessä iisisti ja tehdää jonakin päivänä juuri niitä asioita mita halutaan - olkoon se vaikka kilo suklaata ja hömppäleffoja.

Millaisia ajatuksia tämä sinussa herätti ?  Saitteko mitään tolkkua ?  Tämä oli taas hieman sekavaa, mutta jos näkisitte allekirjoittaneen - ymmärtäisitte miksi :D


<3 Henna