Hyvä mieli tärkein avain

Niinhän siinä kävi sitten - painoni nousi viime viikolla. Tosin onneksi vain 300 g, mutta silti. En jaksanut syödä kunnolla ja makeatakin tuli popsittua naamariin suhteellisen kiitettävästi.  Turha tässä on mittään muuta yrittää lässyttää - ainut syyllinen löytyy peilikuvastani. Hyi minua.

Olin viime viikon hyvin uupunut ja se vaikutti kaikkeen tekemiseen. Erityisesti henkiseltä kantilta olin niin kyllästynyt jatkuvan itseasetetun paineen alla olemiseen, ja siihen että vaadin koko ajan enemmän ja enemmän.  Tunsin riittämättömuuttä ja vajavaisuutta siitä, etten pysty huolehtimaan kaikesta ja myös siitä että rakkaat ystävyyssuhteeni ovat olleet heitteillä jo pidemmän aikaa. Vesi ei maistunut, eikä kyllä ruokakaan. Painoin vain töitä tukka putkella yrittäen päästä niistä mahdollisimman pian eroon ja nappasin suuhun aina jotain makeaa tai suolaista kahvin kyljessä. Syömällä ja vettä juomalla laihtuu, kyllähän minä sen tiedän mutta mutta -  EI MUTTIA! 

Huomasin muutenkin vahvasti, miten oma stressi ja henkinen huonovoitisuus haittaa laihtumista.  Sitä ei jaksa kiinnostua juuri mistään muusta, kuin siitä mikä painaa mieltä - paskat levosta tai omasta hyvinvoinnista.  Olen toistanut legendaarisia sanoja viime aikoina muka niihin itsekin uskoen : "Minä sitten lepään kun... "   Joopajoo. 

Oikeastaan lihomiseni aikoinaan alkoikin sillä, että paloin loppuun vuosikausia sitten - silloin tosin työelämässä.  Silloin paloin loppuun ihan muista syistä, kuin itse työnteosta tai muista arkisista askareista. Suurin syy burnouttiini oli hyvin hyvin tulehtunut työyhteisö, kakninaamaisuus ja työkavereiden selkäänpuukottelut sekä minua että toinen toisiaan kohtaan.  Pari vuotta  aikuisten päiväkodissa sain minut ihan sekaisin.  Työpaikka tuntui välillä maanpäälliseltä helvetiltä henkisellä saralla, kun et voinut luottaa kuin pariin työkaveriin. 

Vaikka olen saanut olla etuoikeutettu ja viettää viimeiset 4 vuotta loistavassa työpaikassa - ovat kilot jääneet.  Surkean ruokavalion lisäksi myös yötyö toi lisäsi vuosirenkaita vyötärölle ja elimistö jäi pysyvästi säästöliekille.  Sitä vuosikausien horrosta aineenvaihdunnassa koitetaan nyt herätellä ja päästä noista niiden ylläpitäjistä eroon. 

Nyt olen kyllä nautiskellut viime päivinä olostani, vaikka jokapäivä jotain pientä on tullut tehtyä ja moni asia on mielessä. Kuitenkin jostakin olen saanut viisauttaa ja  ymmärtänyt istahtaa hetkeksi, onnellisena nauttinut kahvikupposesta ystävän kanssa pitkästä aikaa ja istunut terassilla pimenevässä kesäillassa lyhtyjen tuikkeessa. 

Tässäpä vähäsen tämänhetkisiä fiiliksiä.  Kenttäprojektimme edistyy juuri tällä hetkellä ja siitäpä kerron sitten lisää seuraavassa postauksessa ja muutama heppailukuvakin on tarjolla :)

<3 Henna

Päivän piristys - Onnin videotervehdys

Jos ei tällä maailma muutu valoisammaksi  - niin ei sitte millään !   Hyvää alkavaa viikkoa kaikille! Muistakaa nauraa makiasti ja tykätä toisistanne <3

TÄSTÄ VIDEOON PÄIVÄN PIRISTYS

<3  Onni & Henna

Rakkaudesta realismiin

 Minä en halua hymyillen sanoa että kaikki on hyvin - jos ei ole. Jos minua masentaa, ahdistaa, potuttaa ja uuvuttaa - kerron kyllä sen syineen päivineen.  Eipähän tarvitse kenenkään jäädä kymymysmerkkinä ihmettelemään, mistä kenkä puristaa. Olen surullinen, sillä olen ollut aika paljon näiden asioiden kanssa yksin. Se on pääosin minun syytäni, koska minun tavaremerkkeinä on reippaus ja ahkeruus  -  koitan siltä myös näyttää vaikkei aina fiilikset olisi sellaiset. Olen unohtanut, että minäkin voin löhötä sohvalla sadesäällä eikä aina olla hääräämässä jotain. Lupaan rentoutua, mutten pidä lupauksiani.

Minäkin retkahdan toivomaan noita tyypillisen hieman pinnallisia asioita, että esimerkiksi joskus voisin olla osa jotain bändiä solistin roolissa tai että olisin laihempi ja kauniimpi.  Mutta sen tiedän, että realismin kautta pääsee tavoitteeseensa.  Ei sillä, että valehtelisi itselleen tai haukkaisi kerralla liian ison palan kakusta.   Elämä on kaunista sellaisenaan, ei siihen tarvita kuin pieni tujaus pyytetöntä rakkautta ja toisen huomioimista. Pieniä tavoitteita arjen lomassa ja niiden saavuttamisesta iloitsemista.

Ihana talvikuva rakkaan ystävän kanssa <3  ja vauvvamassu vielä tallella yhyy

Minä paloin loppuun, kun yritin liikaa olla jotain. Olla tehokas, reipas avulias, kaunis ja taitava. Sellainen niin kuin äidin ja hyvän vaimon pitäisikin kai olla. Mutta unohdin itseni,  antanut itselleni luvan levätäkkin välillä.  Olla hyödytön. Olen saanut paljon aikaan, ja minun pitäisi olla onnellinen kaikesta mutta silti löysin tänään itseni itkemästä lohduttomasti keittiön lattialta. Olin ollut usean päivän ajan hyvin huonovointinen, muistamaton ja huolimaton asioiden suhteen ja erittäin kömpelö.  Vielä yöllä laitumelta jotain säikähtäneenä karanneet hevoset saivat stressitasoni nousemaan  ja kaiken uupumuksen kärjistymään. Nyt tunsin silmissäni pimenevän ja menettäväni tasapainon. Lysähdin keittiön lattialle ja nyyhkytin kuin avuton pikkulapsi.   Olin antanut kaikkeni. Se vapautti minua ja sai minut tajuamaan taas asioita. Ehkä tarvitsen totaalisen pysäytyksen ennen kuin tajuan mistään mitään.

Jos mikään ei riitä,  minne me olemme oikein matkalla ?  Milloin olemme valmiita ja onnellisia siinä omassa minuudessamme ?

Realismi ja rehtiys tuntunee olevan vahvasti poissa muodista tänä päivänä.  Nyky-yhteiskunta suorastaan verta janoten odottaa ihmisiltä äärimmäistä menestystä, mainetta ja kunniaa, ulkoisen hohtavaa kauneutta ja jatkuvaa parempaan pyrkimistä. Se ajaa ihmiset epätoivoisiin tekoihin, kuten esimerkiksi rahallisiin kavalluksiin, velkaantumiseen,  kiristämisiin ja sitten toisaalla vaikka kauneusleikkauksiin.   Mikään ei riitä.  Halutaan aina vain enemmän ja raivataan tilaa parempien ja hohtavampien tieltä. Nuo vertaukset teoista ovat toki aikalailla ääripäähän kärjistettyjä, sillä pienen pientä itsensä kuorruttelua saattaa löytyä ihan arjen keskeltäkin -  ihan tavallisista kahvipöytäkeskusteluista tai kuulumisten vaihdoista puolituttujen kesken vaikka kaupan kassajonossa. Tai sitten joku uupuu ihan vain omalla henkisellä taistelukentällään. Niin kuin minä. Minä en vaan halua salata heikkouttani.

Olen törmännyt useaan otteeseen tilanteisiin  ja saanut myös seurata sivusta, kun kylmänviileästi ja kirkkain silmin kaunistellaan tosiasioita, valehdellaan, ei myönnetä tai kerrota koko totuutta - peitellään sitä ei ehkä niin kaunista todellisuutta ja sumutetaan jopa omaa itseään silmään. Jos ei voi olla rehellinen itselleen, ei  kai voi sitä olla muillekkaan ?   Jos ei kohtaa tosiasioita, miten voisi koskaan korjatakkaan mitään ?

Minä rakastan rentoa menoa kahvikupposen ääressä ja  toisaalta yleishyödyllistä tuohuamista, mutta milloin löydän sopivan suhteen niiden välillä ?  Elämäni on täynnä tietynlaista realismia, rehtiyttä ja suoraselkäisyyttä, mutta silti en osaa piirtää itselleni rajoja !  Olen asettanut tiettyyn muottiin ja vaadin itseltäni sen mukaiset työt - jokapäivä. Tahtoisin muuttua, ja löytää työn ja rentoutumisen suhteen sellainen balanssin. Tehdä jotain pientä, mutta sallia myös itselleni päiväunet tai useammin rentouttavan lenkin ystävän kanssa.  Sitä ennen kaikkea,  että voi olla juuri sellaine kun on - ei tarvitse yrittää hampaat irvissä olla enemmän tai yrittää epätoivoisesti suitsuttaa ulkokuortaan hohtavammaksi. Ihan vain siksi että kelpaisi. Kyllä me riitetään. Minäkin - ilman jokapäiväistä pakertamista ja työlistaa jääkaapin ovessa Voisi vain vapaasti todeta kylmän viileästi, itselleen ivallisesti naureskellen haisevansa hevonpaskalle, suklaan maistuneen vähän liikaa ja huushollin olevan kuin pommin jäljiltä.

 Jos henkinen kanttini pettää, pettää myös koko kroppa - niin kuin tänään tapahtuikin.  Olen heikko, ja nyt haluan olla hetken aikaa sellainen. Tiskit saavat lojua, pyykkikori täyttyä, murut koristaa keittiönmattoja ja nurmi nousta vaikka puolimetrisesksi.  Nyt on minun vuoro ottaa päikkärit ja katsoa vaikka joku hömppäleffa viltin alla möhöttäen.

Ei kannata yrittää väkisillä, sen olen viimeisimpänä opetuksenani oppinut.  Olen huomannut että sekä arjessa että ihmissuhteissa liika yrittäminen vie minusta mehut ja alan kuin varkain vaipua synkkyyteen. Meistä jokainen ansaitsee elämän ilman turhia odotuksia ja paineita -  me ollaan kauniita ja hyviä juuri tämmöisinä.

Haleja ja pusuja kaikkien viikonloppuun <3  Nyt lähden relaamaan ja ottamaan ne lupaamani päikkärit !

<3 Henna

Onnellinen pakkosuorittaja

Morjensta ystävät !   Täällä ruudun takana kirjoittelee työn ja kiireen runtelema, mutta lopputulokseen tyytyväinen bloggaaja, joka saa viimeinkin ehkä vähän relatakkin.  Koti on vihdoin siisti, nurmikko lyhyt, toinen pätkä pisteaidantapaista koristaa etupihaa ja uusi kukkapenkkikin on tehty. Lisäksi mieli innokkaasti harhailee jo parin viikon päässä siintävässä lastenleirissä.

Koti on jotain parasta...

..kuten myös kahvihetket terassilla Onskan kanssa <3

Toissapäivänä palaveerattiin hevosystävien kera alustavasti leiristä ja on varmistunut, että Kusko lähtee sinne töihin. Mutta lisäksi hieman tuumailtiin, että lähtisikö myös Karisma sinne.  Jos ei lasten ratsuksi, niin ainakin aikuisten/ ohjaajien kokeiltavaksi. Asiahan ei ole varmaa, mutta houkuttaa minua suuresti.   Olisi kiva päästä myös tamman kanssa liikenteeseen ja harjaantua paikasta toiseen liikkumisessa.  Olen unelmoinut siitä, että päästäisin neidin kanssa liikkelle muuallekkin, kuin näihin samoihin ympyröihin.  Mikäs sen parempi tapa aloittaa reissailu, kuin vanhan tutun kaverin kanssa.  Pitäähän tässä kuitenkin muistaa, että Karismahan on entinen ravuri - eli kyllä sitä on kuljeteltu. Taitaa jännitys olla enemmänkin tuolla omistajan korvien välissä.

Rupsu ryhdikkäänä viime kesän leirillä

Näillä näkymin iskä tulee taas kaivinkoneen puikkoihin viimeistää tämän kuun lopussa,  jolloin yritetään saada kenttä valmiiksi.  Olen kuitenkin tavoilleni uskollinen eli sen verran pessimistinen, että uskon että siihen tarvitaan enemmän aikaa kuin yksi hikinen viikonloppu.  Mutta kuitenkin se on melkeimpä varma, että kesän taittuessa syksyyn on meidän kenttä vihdoin valmis.   Enää en jaksaisi odottaa, mutta on vaan pakko olla pitkämielinen ja kerätä intoa treenailuun sillä aikaa.

No sitten toiseen aiheeseen, eli minuun ja minun kropparemonttiin.  Junnasin viime viikon paikoillani, joten nyt on taas oltava vähän reippaampi sekä tarkkaavaisempi.   Syödä edelleen säännöllisesti ja juoda hyvin.   Koska painoni ei  laskenut, alkaa kaipuu lenkkipoluille olla kova ja  sykemittarin kuva alkaa kiilua taas silmissä.  Jos vain löytäisin sellaisen itselleni sopivan edullisesti, ostaisin sellaisen heti.  Onko teillä kellään suositella hyvää ja edullista sykemittaria, joka mittaa toki luonnollisesti sykkeen lisäksi mm. kalorit ja esimerkiksi lenkillä liikutun matkan ?

 Eilen kävin uimassa kylmästä ilmasta huolimatta ja kieltämättä vesikin oli aikas kylmää. Mutta kyllä siihen lopuksi tottui vielä.  Laiturilta käsin tsempanneen ystäväni henkisen tuen avulla jaksoin uida 500 metriä kevyesti ja tarkoitus olisi käydä vielä toistamiseen tällä viikolla uimassa, ja silloin vähän enemmän. Harmittaa, kun ilmassa on jo syksyn tuntua ja vedetkin viilenneet.  Mutta jospa tämä tästä vielä hetkeksi kesäksi muuttuisi.

Valas valmiina hyppyyn

varokaa hyökyaaltoja !

Ollaan myös Kimmon kanssa mietitty päämme puhki talousasioita pyöritellen ja ollaan tehtykin pienimuotoista suunnitelmaan tulevaisuuteen. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, aloitan 4 kuukauden mittaisen työputken ensi vuoden alussa, sitten olen taas hetken hoitovapaalla ja syksyllä jatkan töitä.  Mutta nämä ovat vielä vain ajatuksia,   mitään ei olla vielä lyöty lukkoon. 

Nyt Onni alkoi jokeltelemaan pinnasängystään, joten nyt on mamman mentävä !   Palataan pian asiaan hieman henkevimmissä merkeissä, loppuun kuitenkin vielä kuva pienestä cowboystä  <3

<3 Henna

Parisuhde-Haaste !

Sain ystältäni Lauralta tämmöisen kivan haasteen, joka on muihin aiempiin saamiini haasteisiin verrattuna hieman erilainen! Kiitos Laura <3

Tämä on melkein kuin 25 asiaa minusta - paitsi että kysymykset ovat valmiina ja ne koskevat sinua ja puolisoasi, ei vain yksin sinua. Minun pitäis haastaa kolme muuta bloggaajaa, mutta tällä kertaa olen laiska ja jätän haastamatta ketään :)

♥ Mitkä ovat toiset nimenne?
Maria  ja Ilmari

♥ Kuinka kauan olette olleet yhdessä?
- Yhdessä olemme olleet yli 11,5 vuotta - josta naimisissa 10 .

♥ Miten kauan tunsitte toisenne ennen kuin aloititte seurustelun?

- Tähän kysymykseen liittyy hassu tarina.  Ennen tapaamistamme tiesimme siis Kimmon kanssa toisemme juuri ja juuri, sillä vanhempanne olivat tuttuja keskenään.  Meitä oli yritetty  "puhua yhteen"  eli Kimmon vanhemmat mainostivat minua Kimmolle ja taas minun äitini mainitsi minulle Kimmosta että "siinä olisi söpö poika".  Kumpaakaan ei silloin kiinnostanut pätkääkään toisen olemassaolo.... kunnes sitten vihdoin kohtasimme toisemme vuodenvaihteessa 2001-2002 eräällä mökillä uudenvuodenbileissä.   Syviä katseita ja sanojakin vaihdettiin - kipinöitä lensi melkeinpä heti.  Ei mennyt siitä kuin pari viikkoa, kun aloimme seurustella ja sillä tiellä ollaan.

♥ Kuka pyysi ketä ulos?
- Kimi pyysi minua luokseen vierailulle Kuopioon.

♥ Kuinka vanhoja olette?
- Minä 28  ja Kimmo muutaman viikon päästä 30

♥ Kumman sisaruksia näette/näitte enemmän?
-  Molempien pikkuveljiä nähdään säännöllisesti, mutta Miika (Kimmon veli)  pääsee käymään meillä useammin

♥ Onko teillä yhteisiä lapsia?
- On, pitkään odotettu rakkaamme - Onni Ilmari




♥ Entä lemmikkejä?
- Kyllä vuan!  Koirat Olga & Iida,   Kissat Esko & Viljo  ja  Hevoset Cuzco & Karisma

Joulukuva perheestä  <3  Onska köllöttää vielä masussa ja Kissat jäivät sisälle sohvalle nukkumaan.

♥ Mikä tilanne on teille vaikein pariskuntana?
-   Toisen näkemyksen ymmärtäminen esimerkiksi sen suhteen, mikä on tärkeää ja missä on oltava tarkka.  Itse huomaan pienetkin asiat tietyissä jutuissa, oon niissä oikein itseänikin ärsyttävä pilkunviilaaja ja sitten olen taas suurpiirteisempi sellaisissa asioissa, joissa Kimmo on tarkempi.  Kimmo osaa tehdä kattokoukun tai taulujen ripustamisesta todellista taidetta, kun minä taas nipotan vinossa olevasta kylppärin matosta :D 

♥ Kävittekö samaa koulua?
- Joo käytiin, mutta harmikseni ei tavattu siihen aikaan.  Nyt kun mietin jälkeenpäin, toivoisin että olisin saanut tavata Kimmon vieläkin aikaisemmin, sillä hän olisi voinut suojella minua monelta asialta.

♥ Oletteko kotoisin samasta kylästä?
-   no kyllä, molemmat ollaan asuttu Pielavedellä.

♥ Kumpi on älykkäämpi?
- Öö,   Voisin sanoa että Kimmo.  Kimmo osaa ajatella asioita järjellä, kun minä taas käyn sitten kuumana enemmän tunnepuolella.  Kuitenkin olen meistä se enemmän ajatteleva  yksilö, joka huomioi  ja ajattelee asiota tarkemmin ja pidemmälle.  Kuitenkin Kimi hoitaa meidän talousasiat ynnä muut paperisodat, sillä hän näkee kaiken sillä puolella tarkemmin ja osaa kilpailuttaa hyvin esim. vakuutusyhtiöt.

♥ Kumpi on herkempi?
- Minä, ehdottomasti. Mutta kyllä Kimmokin osaa olla herkkä tarvittaessa.

♥ Missä käytte yhdessä eniten syömässä ulkona?
-  Hmmh,  ei hirveesti syödä ulkona mutta viimeksi käytiin kotipizzassa. Sitten joskus amarillossa tai rossossa.

♥ Mikä on kauimmaisin paikka, jonne olette yhdessä matkustaneet?
- Norjan Alta vuonna 2007

♥ Kummalla on hullummat eksät?
- No kun tässähän se hauskin juttu onkin, että meillä kun ei pahemmin mitään "eksiä" ole :D  Sellaisia nuoruuden ajan pikkusäätöjä saattaa olla joo, mutta ei niitä voi vakavasti ottaa.  Itse en ole seurustellut kenenkään muun kanssa ennen Kimmoa.

♥ Kummalla on pahempi temperamentti?
- Meikäläisellä, ehottomasti






♥ Kumpi laittaa ruoan?
- Molemmat ihan aikatauluista ynnä muista riippuen, mutta mie yleensä jos en ole ratsastamassa tai muualla menossa.

♥ Kumpi on sosiaalisempi?
- No aika tasan tämä menee.  Molemmat viihdytään porukassa, mutta nautitaan myös omissa oloissa olemisesta.

♥ Kumpi on siisteysintoilija?
- Minä

♥ Kumpi on itsepäisempi?
- ööö.. minä ? vaikka kyllä tuo ukkelikii ossaa jästipää olla

♥ Kumpi vie suuremman osan sängystä?
- No minä, kun nukun aina keskellä mutta olen mie meistä se huomattavasti lihavampikin :DDD

♥ Kumpi herää aikaisemmin?
- Minä

♥ Missä ensimmäiset treffinne olivat?
- Kimmon asunnolla Kuopiossa, kuunneltiin musiikkia ja juteltiin. Meidän piti lähteä yhden bändin keikkaa kuuntelemaan, mutta juututtiin asunnolle keskustelemaan.

♥ Kummalla on suurempi perhe?
- Kimmolla ylivoimaisesti

♥ Saatko usein kukkia?
- En.  Enkä muutenkaan ole sellainen tyttö, joka vaatii tai odottaa ruusuja, timantteja tai kynttiläillallisia. Imurointi tai kalareissulle vienti on romanttisin juttu, jonka minulle voi tehdä :D

♥ Kumpi on mustasukkaisempi?
- Minä.  Olen aina ollut hyvin omistuksen sekä suojelunhaluinen rakkaitteni suhteen, mutta nykyään sen verran sujut itseni kanssa etten tarvitse pelätä asemani puolesta.

♥ Kuinka kauan kesti, ennen kuin suhteesta tuli vakava?
-  Heti alkumetreillä siitä tuli vakavaa, koska ymmärrettiin yhdessäolomme olevan Jumalan suunnittelema.  Me olimme niin monen saadun merkin kautta tarkoitettu toisillemme.

♥ Kumpi syö enemmän?
- Jos ruokaa niin Kimmo,  jos suklaata niin minä :D

♥ Kumpi pesee/pesi pyykit?
- Minä yleensä, mutta kyllä Kimi auttaa levittelyssä tai viikkailussa kun pyydän.

♥ Kumpi on parempi tietokoneiden kanssa?
- Kimmo ylivoimaisesti, minä on ihan onneton teknisten laitteiden kanssa.

♥ Kuka ajaa autoa, kun olette yhdessä?
- Kimmo, minä nautin enemmän matkustelusta ja maisemien katselusta



  <3 Henna

Suuri kuulumis-pläjäys

Iltoo vaan kaikille !  Nyt vihdoin ja viimein saan aseteltua ahterini tähän koneen ääreen ja pyhitän aikani tänne kirjoittelemiseen. Pistän youtubesta menevää musiikkia soimaan ja annan näppäimistön laulaa laulujaan!

Aloitanpa heppakuulumisista.

Kusko voi oikein hyvin.  Se on samanlainen lussu, kuin aina ennenkin, mutta virtaa ukkelissa tuntunee riittävän.  Turvotukset takasissa ovat ennallaan,  vasuri on hieman turpeampi.  Turvotukset eivät tunnu vaivaavan ukkelia ja säännöllisellä liikutuksella se pysyy kunnossa. Välillä herra toki osaa tuttuun tapaansa yrittää heittäytyä laiskaksi mutta kyllä siltä liikettä on irti saatu. Olen itse ratsastanut ruunalla 1-2 kertaa viikossa, vaihtelevasti läpiratsastaen sitä tai ilman satulaa humputellen.   Meillä on taas tulossa kuun vaihteessa  seuramme järjestämä lastenleiri, jonne rupsu lähtee taas töihin.   Kivaa vaihtelua meidän elämään :)   Vielä toistaiseksi hevonen on pysynyt suht hyvässä lihassa, vaikka tutun tapansa mukaisesti kesäisin kuivahtaakin jonkin verran.

Karisma.  Tuo minun murheenkryyni - hiomaton timanttini.   Viime viikko meni meillä lähinnä sairaslomaillessa.  Silloin maanantaina kävimme lenkillä tuttuun tapaamme, jolloin lenkin viimeisillä metreillä tamma astui muutaman kerran omituisesti, mutta jatkoi kohta taas tapansa mukaisesti eli tarmokkaasti eteenpäin.   Tiistaina aamusella sitten vastassani olikin linkkaava tammuska, joka lepuutti oikeaa takastaan koko ajan. Seisoi tarhassa paikoillaan, liikkui ainoastaan heinäkasalle ja vesiastialle. Jutellessani neidille, se nosteli jalkaansa, kuin yrittäen kertoa mikä sillä on hätänä. Ei se onneksi puuskuttanut tai hikoillut, lepuutti vain kinttuaan ja askelsi huomattavasti varovammin.

Otin hepan talliin ja tehdessäni syvempää tuttavuutta kavion kanssa, löytyi säteestä onkalo, joka oli sivuistaan pullistunut, täynnä paskaa ja jotain epämääräistä mönjää. Törkeä löyhkä.  Otin puukon esille ja kaivoin sädettä auki, jolloin sain silmiinpistävän selvästi ajoksen puhkaistua ja onkalon avonaisemmaksi.   Säteen pesua ja betadine-liuosta.  Lepoa. Luultavasti  joku terävämpi kivi tiellä oli onnistunut pistämään säteen sivuun onkalon, joka oli paiseen aiheuttanut.

Jo keskiviikkona hevonen varasi jalalleen ja askelsi sillä himpun verran enemmän.   Hoitoa ja lepoa edelleen.   Torstaina tamma jo käveli mielellään tarhassa  ja alkoi olemaan taas oma energinen,  nokkela itsensä.  Kengittäjä kävi tarkastamassa jalan ja totesi siinä olleen juuri tuon paiseen, joka jo puhjennut.   Ei enää ontumista, joten kevyttä liikettä taluttelun / ilman satulaa kävelyn  merkeissä.  Tammalla halua jo ravatakkin, mutta malttia - ei vielä.   Laitumelle luonnollisesti kävelemään pariksi päiväksi. Sunnuntaina mentiinkin sitten pidemmälle kävelylenkille ja hepasta ei tuntunut käyntiä löytyvän millään :)  Tamma on taas terve <3

No minä -  no mitäs minä ?  Suuresti onnellinen ja kiitollinen, mutta jotain puuttuu sisimmästä.  Ehkä vapaus ?  Ehkä usko ?  Joskus tuntuu, että olen kuin lintu häkissä, joka tahtoisi lentää tuulen vietävänä ilman määränpäätä tai ainaista aikataulua.  Viime viikot ovat olleet niin raskaita, että henkisten voimien lisäksi alkaa myös fysiikka pettää.  Sitä tuntee välillä olevansa niin pieni ja heikko ihminen.

Sain nimittäin eilen pitkän väsymysputken päätteeksi migreenikohtauksen, jolloin tunsin  hetken että nyt lähtee taju. Tänään on mennyt päivä eilisestä toipuessa.   Oltiin pitkään oltu tuon ennen niin tutun kaverin kanssa erossa toisistamme,  mutta siltikään kohtaamisemme ei ollut iloinen - en ollut kaivannut sitä, en sitten yhtään.  Sain kymmenen vuotta sitten kohdata herra migreenin useita kertoja viikossa, enkä kyllä kaipaa niitä aikoja. Joten nyt on löysättävä tahtia ja levättävä välillä.  Oltava laiska ja itsekäs.  Olenkin nauttinut elämästäni välillä ihan kunnolla, perheen ja ystävien kanssa rentoutuen sekä kesästä nauttien. Aion todellakin tehdä niin seuraavien viikkojen ajan, kun Kimmokin on nyt kesälomalla.  En halua taas tuttuun tapaani syksyllä angstata katkerana sitä, etten tajunnut nauttia kesästä sen ollessa vielä läsnä.

Turkoosia vettä <3

Jee! Keppi!

Lentävä pystykorva

Lihapullat nauttii

Miguel <3  tytöt

hiekkaahanurissa.com

Wild Cowgirls

 Viimeisimpänä, muttei missään nimessä vähäisimpänä:  Onni. Rakkaamme pikku pallero. Nimensä veroinen pieni mies. Onska hurmaa ihmiset kaduilla sekä kauppareissuilla, kuin myös ystäväpiirissä.  Eräs ystäväni on niin hurahtanut poikaan, että Onni on saanut ihan oman sitterinkin mahdollisia kyläilyjä varten.   Onni on kasvanut kovaa kyytiä, 5kk neuvolassa painoa oli 7800g   ja pituutta muistaakseni 68,5 cm .  Kohta tulee 6 kk ikää täyteen, voi miten aika meneekin nopeasti ja poika kehittyy hirmuista vauhtia. Kääntyily selältä mahalleen ja toisin päin sujuu kovin vauhdikkaasti ja välillä pikkuinen osaa ryömiäkkin pieniä matkoja. Äitiinsä poika on tullut äänekkyydessään ja puheliaisuudessa, juttua jokeltelun muodossa riittäisi vaikka kuinka ja oikein räkäinen nauru irtoaa vähäisistäkin ilon aiheista.

Onska hänelle ostetussa sitterissään Jennan luona :)

 Kohta saamani tuet romahtavat muutamaan sataseen / kuukausi ja olen alkanut miettiä asioita tulevaisuutta ajatellen.  En haluaisin töihin kokonaan, joten ajattelin alustavasti / varovasti kysellä, olisiko minulla mahdollisuus tehdä töitä osittain niin, että saisin tukien lisäksi pientä lisätoimeentuloa. Hoitoon en haluaisin Onnia vielä viedä,  joten tekisin mielelläni töitä viikonloppuisin tai silloin kun kimmo on kotosalla.  Kotona oleminen on ollut niin ihanaa, etten haluaisi siitä vielä kokonaan luopua. Mutta saas nähdä, minne olosuhteet minut johdattavat.

Tässäpä pläjäys meidän kuulumisia, sori kun postailut on jääneet vähäisiksi.  Yritän pian postata teille kropparemontistani ja yksi kiva haastekin olisi tehtävänä :)

Haleja kaikille ! 

<3 Henna

Kuvapostaus: Älä kasva kokonaan aikuiseksi!

Sori ystäväiset, kun tämän postauksen toteuttaminen viivästyi hieman!  On ollut kaikenlaista hässäkkää, mm. hevosongelmia ja muita juttuja, joista voin kertoa sitten myöhemmin. En nyt ehdi kovasti kirjoittelemaan, joten tämäkin postaus jää vähäsanaiseksi mutta kuitenkin runsaskuvaiseksi sellaiseksi.  Lupaan kirjoittaa pian teille ihan yleisiä kuulumisia syvällisemmin ja kirjoittaa myös siitä laihdutusprojektista tarkemmin, niin kuin aiemmin lupasinkin. Olen pahoillani, kun sekin on viivästynyt. 

Kuitenkin pidemmittä puheitta, tässäpä olis tarjolla tämmöinen kuvapostaus vuosikausia yhtä pitäneistä ystävyksistä, jotka osaavat pitää hauskaa ja repiä ilon irti pienistäkin asioista. Nämä pienet asiat piristää työntäyteisen arjen keskellä, kuten alla olevassa kuvasarjassa tulee ilmi.  Ei siihen tarvita kuin yhdessäoloa, niin vaatimattomastakin hetkestä voi tehdä sekunnissa juhlan.  Emme tule koskaan kasvamaan täysin aikuisiksi, emmekä haluakkaan. Pieni leikkimielisyys pitää elämän sopivan makoisana ja elämisen arvoisena <3

 Näillä mennään !  Hyvää viikonloppua kaikille, muistakaa ottaa ilo irti pienistäkin hetkistä :)

<3 Henna