Kesäpötsit pikkuhiljaa takaisin reenin pariin!

Kesä alkaa olla, tai siis onhan jo takana päin ja syksyn edetessä talvikin kolkuttelee jo ovella !  Meillä on takana äärettömän kiireinen ja todella raskas - mutta mieleenpainuva kesä.  Tarharemontti, hääjuhlia, marjasesonkia ja kaikkea muuta.  Aika kellotaulussa on ollut jo pidemmän aikaa tosi tiukalla ja välillä on juostu minuuttiaikataululla päivästä toiseen,  mutta hengissä on selvitty!  Joitakin kompromisseja ja oikaisuja piti kuitenkin jopa minunkin tehdä, että saan pidettyä suurinpiirtein homman hallussa ja oman pään suhteellisen selvänä. Kieltämättä odotan talvea, sillä sen myötä "joudutaan"  laittamaan pillit pussiin ulkohommien suhteen ja siirtymään vihdoin sisätöiden pariin ! En millään malttaisi odottaa, että saataisiin jatkettua remonttia ja tätä kotia vähän siistimpään kuntoon! Vielä kuitekin hetkinen keskitytään muunmuassa pihan siivouksiin, autotallin järjestelemiseen ja ehkä vähän muihinkin, enemmän mukaviin syksyn aktiviteetteihin eli metsästys ja marjastus/sienestys-hommiin.

Mitä kompromisseihin tulee, oli yksi meidän hevosten lomailu. Säännöllisen liikutuksen puolestapuhujana jouduin yksinkertaisesti niin umpikujaan aikataulujeni kanssa, että jostakin oli löysättävä ohjaa. Ja näin ollen hevoset saivat ansaitun, noin kuukauden kesälomansa laitumella. Ja pari lyhyempääkin pätkää kesän aikana muutekin. Hyvin näyttivät viihtyvän heinää mussuttaen, vaikkakin Karisma usein katseli kyselevästi perääni, seurasi minua laitumella kuin varjo ja pari kertaa hirnuikin loittonevan hahmoni perään. Se on aktiivinen hevonen ja rakastaa työtekoa - joten tällaiset, yli viikon lomat ovat sille olleet hyvin harvinaisia tämän yhteisen 7 vuoden aikana. Kuitekin, aktiivisina liikkujina Karsima ja Kassu pitivät huolta peruskunnostaan myös laidunloman aikana, joten mitään kunnon romahdusta tai lihasten rappeutumista ei ollut nähtävissä. Työmotivaatio oli kyllä kasvanut huippuunsa, molemmilla. En perusta hevosten seisottamisesta, mutta kesälomat tekevät hevoselle hyvää - omistajasta puhumattakaan.

Nyt on sitten pikkuhiljaa palailtu takaisin sorvin äärelle!  Karisman kanssa aloiteltu  tekemään ihan perusjuttuja ja Kassun kanssa käyty "esikoulunesikoulua". Karisman kanssa meillä ei isompia tavoitteita ole, suurin tavoite on saada pidettyä tammalla lihakset edelleen vetreinä ja hevonen notkeana. Tehdään perusjuttuja koulupuolella ja harjoitellaan taivutuksia ja väistöjä sekä joitakin kouluradan pätkiä niin pitkälle kuin kuskin muisti vaan kantaa (eli minun kohdalla ei kovinkaan pitkälle :D ) . Esteillä pyritään  hakemaan rutiinia sekä varmuutta ja voimaa hyppyihin. Esteiden korkeus ei päätä huimaa vaan homma on sellaista hyvänmielen hyppelyä. Hyppyhommissa kuskin virkaa hyvin todennäköisesti edustaa tamman liikuttaja/hoitaja Tiia  tai joku muu esteille paremmin perehtynyt, vieraileva tähti.  Jos vaan omat polvet ja päänuppi kestää, yritän jotain pientä harjoitusta tehdä itsekin jotta käsite "esteet" ei olisi niin harvinaista herkkua tammallekaan. Se niin kovin tykkää siitäkin hommasta.

Kassun kanssa tosiaan ollaan aloiteltu opiskelemaan isojen hevosten juttuja. Kesän lomailtuaan pikkumies on ollut oikein erityisen vastaanottavainen ja aina niin halukas lähtemään mukaan. Ollaan tehty pari onnistunutta lastaus -ja kuljetusreissua, käppäilty maastossa ja tutustuttu siellä vastaantuleviin asioihin. Ollaan tehty paljon maastakäsittelyjuttuja, harjoiteltu kevyesti jo venyttelyjä muistuttavia liikkeitä. Olen kevyesti "nojaillut" paljon varsan selän yli ollessamme tarhassa ja käyttänyt aikaa rapsuttelutuokioihin. Jopa käynyt kevyesti "istahtamassa"  sen ollessa makuullaan tarhassa. Tässä välissä kuitekin totean, että ei - en ole menossa hevosen selkään vielä aikoihin. Eihän se ole kuin vasta 2-vuotias, tuollainen romuluinen hirvenvasa. Saa kasvaa vielä ihan rauhassa, mutta valmistellaan huolellisesti hevosta jotta ratsutus olisi joskus helpompaa kun on asiaa hyvin pedattu.

Varsalla on tainnut olla satula nyt 5 kertaa selässä tämän vuoden puolella, joista juoksutuksessa on ollut mukana kolme kertaa.   Viime viikolla suitsitin, satuloin ja suojitin lapsukaisen  ja juoksutin liinassa. Lisäksi nousin jakkaralle viereen ja nojailin satulaan, heiluttelin sitä kevyesti ja taputtelin hevosta sitä kehuen. Kuvia ja videoita löytyy instagram-tililtäni, jos kiinnostaa käydä kurkkaamassa!  Siirtymiset eri askellajeihin sujuu pääosin ilman isompia ongelmia ja ääniavut menevät hyvin perille.  Varsa on luonteeltaan aivan loistava; se on vastaanottavainen, luottavainen, seurallinen ja miellyttämisenhaluinen. Muunmuassa juoksutuksen yhteydessä heiluvat jalustinhihnojen päät tai muutkaan asiat satulassa eivät sitä tunnu häiritsevän. Se on herkkä, mutta kuitekin mielestäni aika kylmähermoinen tyyppi.  Toistaiseksi Kassu on ollut juuri sellainen varsa, jota toivoinkin joten orivalinnasta voin sanoa että nappiin meni - eikä tietenkään tuo emätammakaan huono ole. Mukavan harrastepuksun tuosta luulisi saavan. 

Kohta alkaa olla taas syysraspauksen ja madotuksen aika. Ajattelin tilata meille klinikka-auton käymään, jolloin pyydän raspauksen yhteydessä  myös tarkistamaan ja mahdollisesti  kylmäpolttamaan Kassun etusäärien kohdalle ilmestyneitä luuliikoja. Varsa ei missään vaiheessa ole arkonut tai ontunut niitä, vaan patit ovat lähinnä kosmeettinen haitta. Aiemman ohjeen mukaan kevyesti pliistrasin niitä kuuriluontoisesti, mutta koska ne eivät ota hävitäkseen - pyydän tarkistamaan ne.  Patit ilmestyivät kesän aikana,  kun varsa otti taas huiman kasvupyrähdyksen. Olen myös harkinnut samaan syssyyn varsan jalkojen irtopalakuvausta ja yritän saada sen onnistumaan klinikka-auton kotikäyntinä jos vaan kuvaus saadaan onnistumaan kotioloissa. Toki voin sen muussa tapauksessa kuskata klinikalle kuvattavaksi, jos näin päätän ja saan homman järjestymään. Mutta toistaiseksi varsan jaloissa ei ole ollut mitään moitittavaa,  noita luuliikoja lukuunottamatta.  Varsa liikkuu mielellään,  liike on selkeää ja tällaisen pulla-mössö-tätiratsastelijan silmiin oikein elastista.

Mutta näillä suunnitelmilla mennään toistaiseksi !  Ilman paineita harrastellaan sen mitä kellotaulu antaa periksi ja varsa saa kasvaa rauhassa tulevan ammattinsa maistiaisten kera.


<3 Henna

On kaikella alku ja tulee se hetki - että sä saat nousta elämään.

Hei rakkaat! Osa teistä on jo varmaan huomannut tämän blogin heränneen vähän henkiin, tai ainakin yrityksen saada vähän edes elonmerkkejä ?   Kiitos teille uskollisesti matkassa roikkuneille, tukea antaineille ja uudet tuttavuudet - lämpöisästi tervetuloa mukaan seuraamaan minun syvällisen henkilökohtaista blogiani ja värikkäitä tarinoita elävästä elämästä!  Blogiani ei voi oikeastaan survoa mihinkään kategoriaan - tämä on juuri sellainen niin kuin kirjoittajansa: Omintakeinen, sekava, syvällinen, rehellinen, sopimaton, vihastuttava, liikuttava, inspiroiva ja läsnäoleva. Tai näin minulle ainakin on kerrottu.  Jos tuntuu, että tällaiset asiat ovat lähellä sydäntäsi - pysy mukana ja muista kertoa myös oma tarinasi kommenttipuolella!

Te varmaan haluatte palata hieman ajassa taaksepäin ? Minä ainakin haluan! On kulunut 2 vuotta aikaa siitä, kun hakeuduin hoitoon pitkään jatkuneen unettomuuden ja mielialaongelmien vuoksi. Jos ette muista tai ette tiedä asiasta - suosittelen lukemaan vanhoja postauksiani.  Jäin loppupeleissä 4 kuukautta kestävälle sairauslomalle uupumuksen, keskivaikean masennuksen, unettomuuden ja yleisvahvan hermoromahduksen vuoksi. Taustalla vuosikausien ajan haudattuna olleitten pettymyksien, tietynlaisen katkeruuden ja luokattoman kovien, itseasettamien vaatimuksien suorittaminen, oman riittämättömyyden sotkeentunut verkko - jota ei voinut selvittää auki muuten kuin vain rikkomalla ja repimällä kaikki rippeetkin palasiksi.  Tässä on tehty koko ajan kovasti töitä ajatusmaailman remppaamiseen ja uuden alun pohjustamiseen. Muunmuassa lapsuuden traumojen, ihmissuhdeongelmien,  keskenmenon, väärien valintojen ja ystävän itsemurhan käsittelemistä.  Ajan ja arjenhallinnan opettelua. Irtipäästämistä. Luovuttamista. Tässä postauksessa käyn muutamia asioita läpi lyhyesti.

SYYLLISYYS 

Minun piti pitkään ja hartaasti miettiä, miksi kannan koko ajan isoa repullista syyllisyyden tiiliskiviä mukanani.  En ole koskaan osannut tarkemmin selittää, mistä oikein kannan tuota taakkaa  ja miksi.  Miksi minulla on koko ajan niin raskasd, uuvuttava olla? Se oli vain se tunne, että olen tehnyt jotain, syyllinen johonkin tai että jotain on jäänyt kesken ja en vain huomaa sitä.  Se kamala loputtoman riittämättömyyden tunne, joka kalvasi minua ja sai hyvätkin hetket haurastumaan.  Monet aurinkoiset päivät harmaantumaan. Saatoin kyllä nauraa ja hetken aikaa olla henkisesti vapaa - mutta sitten taas tuli se tunne : jotain on jäänyt tekemättä, asia hoitamatta tai olen laiminlyönyt jotakin asiaa tai ihmistä.  Ja niin varmasti olin tehnytkin niin kuin meistä jokainen, joka ei ole robotti - vaan ihan tavallinen ihminen. Siltikin, omalla kohdallani virheisiin ja vajavaisuuteen ei ollut varaa. Minä en vain yksinkertaisesti riitä. Tämä ajatusmaailma oli tappaa minut, mutta monen terapiaistunnon ja muutaman hyvän ihmissuhteen ansioista syyllisyyden ääni on pikkuhiljaa, askel askeleelta vaientunut. Vapautumisen myötä. Minun on ollut pakko myöntää, etten ole kaikkivoipa enkä pysty repeämään joka suuntaan kaikkien mieliksi. En voi auttaa ja pelastaa kaikkia, eikä se tee minusta itsekästä tai  huonoa ihmistä. Sana EI on edelleen vaikea sanoa, mutta koko ajan itsevarmemmin sen voi sanoa eikä asiaa tarvitse sen enempää märehtiä jälkeenpäin viikkotolkulla. Joku on sanonut joskus että "sitten kun osaa sanoa ei, eikä koe tarvetta perustella tai puolustella sitä - on tarpeeksi itsevarma ja valmis." Tuollaiseen minulla on matkaa. Sillä edelleen koen suurta tarvetta selittää kaiken aina juurta jaksaen ja perustella kaiken toimintani.

LUOVUTTAMINEN


Minun piti osata antaa olla - luovuttaa. Lopettaa omalla henkisellä taistelukentällä seisominen. Piti tosissaan, hammasta purren opetella olemaan "luuseri", joka heittää hanskat tiskiin ja jättää ainaisen parempaan pyrkimisen oravanpyörän. Oikeastaan luovuttaminen olikin se asia, joka loppupeleissä "pelasti" minut. Opin antamaan olla, lakaisemaan joitakin asioita maton alle tai siirtämään tuonnemmaksi ja opin heittäytymään heikoksi. Jättää asiat muhimaan ja malttaa odottaa asioitten etenemistä omalla painollaan.  Seinä tuli vastaan ja minun oli pakko tehdä niin. Olen todella onnellinen siitä, että jouduin käymään pohjalla nähdäkseni vihdoinkin kunnolla sen, mihin kuristushihnaan olin itseni kytkenytkään.


IRTIPÄÄSTÄMINEN

Minun piti päästää irti. Päästää irti ystävän menetyksestä johtuneesta syyllisyydestä. Ja eräästä epäterveellisestä, myrkyllisestä ihmissuhteesta.  Olin pitkään kokenut toisarvoisuuden tunnetta verraten muihin ihmisiin ja koin itseni todella merkityksettömäksi. Sain tarpeekseni epärehellisyydestä ja siitä, etten saanut kiintymykselleni samanlaista vastakaikua. Yritin kyllä pitkään epätoivoisesti kelvata toisella ja kuikan säälittävää myöntää, roikuinkin jopa tässä  narsistisia piirteitä saaneessa suhteessa, kunnes tajusin vihdoin päästää irti. Voi kun olisin tajunnut tehdä niin aikaisemmin, niin olisin jo paljon aiemmin päässyt parempaan kuntoon. Kun kuitenkin tajusin tehdä niin, olen päässyt irti salaisesta katkeruudestani ja voin hymyillen jatkaa elämääni ja kohdistaa rakkauttani ja uskollisuuttani oikeisiin osoitteisiin. Rakkautta on antaa mahdollisuuksia, mutta en soisi kenellekään hätävara-ihmisen tai sen viimeisen oljenkorren roolia. Sellaista tunnetta, ettet ole tartpeeksi hyvä.  Olen oppinut tuntemaan itseni ja sen - etten ansaitse sitä mitä sain. Enkä tyydy enää vain rippeisiin tai murusiin. Mielummin olen yksin kuin suhteissa, missä en koe itseäni oikeasti tärkeäksi.


ITSEKKYYS


Ennen kuin voi olla terveellä tavalla itsekäs, pitää oppia rakastamaan ja arvostamaan itseään. Oikeastaan vasta yllä mainittujen asioitten jälkeen on minussa alkanut  "uuden rakentamisen  aikakausi". Olen paljon miettinyt omaa persoonaani ja sitä, millainen olen ja millainen voisin olla ihmisenä. Mitä haluan ja onko minun elämäni sitä ? Mitä kaikkea annettavaa minulla on?  Kai tämä on myös jotain kolmenkympin kriisiä, mutta minusta on ollut äärimmäisen hienoa huomata, että minun oma ääneni vahvistuu ja haluan antaa sille enemmän tilaa. Tunnistan omat tarpeeni nykyään paremmin, osaan antaa olla ja heittäytyä  - ennen kaikkea pyytää apua.  Tämä avunpyytäminen on ollut minun oikea koetinkivi - Akilleen kantapää. Nyt kuitekin olen saanut luotua "väyliä"  jota kautta voin antaa ja saada apua arjen keskellä.  Erityisesti  tietynlaiset avunanto-sopimukset on oikein hyvä keksintö, jos se palvelee molempia osapuolia tasavertaisesti. En anna enää käyttää itseäni hyväksi.


HUOLETTOMUUS


Minun piti lopettaa huolehtiminen ja hätäily. Tarve huolehtia asioista etukäteen on se piirre - mikä tuskin koskaan lähtee minusta pois. Enkä sitä haluakaan, koska ilman minun huolehtimisen tarvetta olisi moni asia jäänyt toteuttamatta tai hoitamatta. Koska huolehdin, myös suunnittelen. Ja kun suunnittelen, on helppo toteuttaa. Nytkin puhutaan niin yksinkertaisesta asiasta kuin kodin remontointi tai ikkunoiden peseminen. Huolehtiminen on nykyään erilaista. Enää en valvo öisin itkien hysteerisenä stressihormoonien vyöryessä päälle, vaan nyt minulla on homma hallussa. Koska suunnitelmat on hyvät ja tiedän mihin pystyn, nukun yöni rauhassa ilman  turhaa murehtimista. Toki rahalliset paineet ovat välillä kovat mutta koska elän simppeliä elämää ja teen kovasti töitä - on kaikki saavutettavissa ajallaan.


HYVÄKSYMINEN

Minun piti hyväksyä itseni. Itseni tällaisena. Ei pelkästään ulkoisesti, mutta myös ihmisenä - persoonana.  Aiemmin ajattelin "sitten kun olen laihtunut näin ja näin ja sitten kun olen sitä ja tätä niin sitten voin vasta rakastaa itseäni".  Tällainen ajatusmaailma kumpusi varmaan osittain vuosien koulukiusaamisen traumoista, mutta myös osittain varmaan vielä aikuisiälläkin vaivanneesta ulkopuolelle jätetyn tunteesta. Kun huomasin, että alan taas edellämainitun vapautumisen myötä rakastaa itseäni, myös kaikki muu on tullut ja tulee siinä mukana, ajallaan.   Vaikken esimerksiksi nauti lievästä ylipainostani tai muhkuraisesta vartalostani  tai  suuresta suustani - en soimaa niistä  itseäni  ja olen oppinyt hyväksymään sen piirteen itsessäni. Tämän ei kuitekaan tarvitse tarkoittaa sitä etten joskus asialle jotain taas tekisi. Mutta tykkään itsestäni jokatapauksessa. Olen reilu, rempseä, aito, empaattinen ja kaunis nainen.  Samaa "itselleen annettua tunnustusta"  voin suositella teille muillekin <3


MINUN, MEIDÄN ELÄMÄ


Minun piti ottaa tilanne haltuun. Mikä tekee minut onnelliseksi ?  Onko tämä elämä sitä, mitä haluan oikeasti elää ?  Tein listan jokin aika sitten ruutupaperille ja listasin omat unelmat. Listasin elämäni hyvät ja huonot puolet. Listasin puutteet. Listasin vahvuudet. Tein unelma-kartan. Raapustin siihen muunmuassa parisuhde-ajan. Sen pohjalta otin heti ohjat käsiini ja järjestin treffit ukkokullan kanssa. Löydettiin pitkästä aikaa yhteys toisiimme. Oltiin heti onnellisempia. Sain pitkästä aikaa maistaa taas sitä tunnetta elämästä mitä oikeasti haluan elää.  Kiire ja työntäyteys sokeuttaa mutta pienillä läsnäolon hetkillä sitä voi pitää kipinää yllä kaiken keskellä. Sama pätee muihinkin asioihin. Toki myös luovuttaminenkin on luvallista, jos olet kaikkesi yrittänyt.



Tämä voi olla elämäsi ensimmäinen päivä. Alku, ja hetki - kun sinä saat nousta elämään. 


<3 Henna 

Jos tämä olis iltani viimeinen?

Jos tämä olis iltani viimeinen, muistuttaisin miestäni siitä, että hän on ollut elämäni rakkaus.  Kiittäisin siitä, kuinka erilaisuudestamme huolimatta hän jaksoi rakastaa minua kaikki nämä vuodet vaikka on nähnyt minusta ne synkimmätkin kolkat ja varjoisimmat puolet. Suutelisin häntä hartaasti, katsoisin niitä kauniita silmiä aivan kuin ensitreffeillämme ja silittelisin hänen niskaansa. Pyytäisin anteeksi, että olen ollut välillä niin hankala ihminen.  Kaikista vaikeuksistamme huolimatta olemme olleet "perfect match" .

Jos tämä olis iltani viimeinen, keräisin lähimmät ystäväni lähelleni viimeisen kahvikupposen ääreen tai lähdettäisiin ulos juhlimaan, keskellä  yötä juoksemaan avojaloin märälle nurmikolle. Uimaan viilenevään veteen kuutamon alle. Naurettaisiin, itkettäisiin - niin kuin aina ennenkin.

 Jos tämä olis iltani viimeinen, tekisin tiliä ihmissuhteissa, joissa on jäänyt jotain auki, jotain jäänyt ilmaan leijumaan tai mieltä kaihertamaan. Pyytäisin anteeksi, saisin itsekin ehkä mahdollisuuden anteeksipyyntöihin minua kohtaan ja ennen kaikkea antaa anteeksi. Hymyillä heille.  Eikä muistella pahalla. Nyökätä hyväksyvästi ja kävellä pois.

Jos tämä olis iltani viimeinen, syleilisin elämäni eläimet syvälle syliini. Kaikki vuorollaan, kaikki yhtäaikaa. Hautaisin kasvot niiden turkkiin ja siemailisin niiden ominaiset tuoksut mukaani niin -ettei ne koskaan haihtuisi pois minusta. Viimeiset katseet niitten pyyteettömästi rakastaviin silmiin. Vaikka joku sanoo, ettei eläimellä ole sielua, niin minun maailmassani on ja tulee aina olemaan. Me olemme yhtä. Eläimet ovat pala minun sieluani, joten silloin kun minua ei enää olisi - toivon että eläimiäni rakastamalla ja hoivaamalla rakkaimpani saavat edelleen rakastaa myös minua. Niiden silmistä voisi rakkaimmilleni heijastua minun peilikuvani.

Jos tämä olis iltani viimeinen, siivoaisin kotona vielä kerran ja erityisen huolellisesti. En haluaisi jättää rakkaitani paskaiseen huusholliin.  Kaiken pitäisi olla kunnossa kun minä täältä lähden. 

Jos tämä olis iltani viimeinen,  puhittäisin hetken vain omalle perheelle. Katselisimme Onnin leikkejä ja leikittäisiin yhdessä - hulluteltaisiin ja kuuntelisin Onnin naurua ahnehtien.  Saisin olla ylpeä hienosta ja suloisesta pojastani. Onni on saavutuksistani suurin.

Jos tämä olis iltani viimeinen, kiittäisin vanhempiani ja sisaruksiani siitä, että juuri he ovat olleet minun perheeni. Äitille antaisin tunnustusta nuorekkuudesta ja musikaalisuuden periyttämisestä minulle, isääni suuresti kittäisin vahvoista elämänohjeista ja periksiantamattomuudesta, siskoani herkkyydestä sekä huumorintajusta ja veljeäni siitä että hän on vaan juuri sellainen millaisen haluaisin pikkuveljen olevan - hölömö ja paras hulluttelukumppani mutta myös syvällinen keskustelutoveri.   Myös setäni ja serkkuni saisivat kiitosta siitä, että ovat osa minun perhettäni ja vahva osa lapsuuttani. Ilman heitä olisi lapsuuteni ollut paljon värittömämpi.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  istuisin rannalla metsälammen. Vaeltaisin tunturiin.  Pysähtyisin suon laitaan. Ahnehtisin suopursun tuoksua varastoon. Olisin osa sitä ja luovuttaisin osan sieluani tuuliin, jotka kulkisivat metsien ja peltojen yllä. Siellä minä mieluiten olisin. Pieni osa minusta murenisi myös soliseviin puroihin virtaamaan.

Jos tämä olis iltani viimeinen, ottaisin käteeni uskollisen haulikkoni ja ampuisin sillä kunnialaukauksia taivaalle. Ihan huvikseni vaan, tai sitten ruudin huumaavan herkullisen tuoksun vuoksi.

Jos tämä olis iltani viimeinen, nousisin kukkulalle ja laulaisin viimeisen lauluni. Korkealta ja kovaa. Antaisin siihen kaikkeni ja purkaisin kaikki tuntoni. Vielä viimeisen kerran.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  olisin kauneimmillani. Lempimekko päällä ja hiukset kevyesti kiharoilla. Helmiäistä silmissä ja punaa poskilla.

Jos tämä olis iltani viimeinen,   laukkaisin hevosillani pitkin peltoja ja metsäteitä. Aiemmin pelkäämäni vauhti ei enää pelottaisi ollenkaan. Ohjat saisivat olla aivan vapaat.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  kertoisin Onnille miten ylpeä olenkaan hänestä. Siitä, miten reippaan pienen pojan sainkaan rikastuttamaan elämääni. Ja miten komea ja ennen kaikkea hieno mies hänestä tuleekaan kasvamaan. Kertoisin häelle, miten pitkään sainkaan häntä odottaa saapuvaksi elämääni. Ja se odotus oli kaiken sen arvoista. Onni. 

Jos tämä olis iltani viimeinen,  vannottaisin rakkaimmillani, että he eivät tekisi samoja virheitä kuin minä tein.  Rakastaisivat itseään ja toisiaan, pitäisivät huolta keskinäisestä rakkaudesta eivätkä säästelisi sanojaan välittämisen viljelemisessä. Nauttisivat elämästä, eivätkä ajaisi itseään samaan tilaan mihin minä itse itseni vaatimuksineni ajoin.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  varmistaisin että läheisilläni oli kaikki kunnossa. Minun olisi helppo lähteä.

Jos tämä olis iltani viimeinen, söisin kaikkia herkkuruokiani! ja vähintään kilo suklaata.

Jos tämä olis iltani viimeinen, en kyselisi kenenkään lupaa tai hyväksyntää mihinkään ! Enkä enää kantaisi huonoa omaatuntoa omista valinnoistani tai siitä että ajattelen itseäni.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  kirjoittaisin läheisilleni kirjeitä, joita he voisivat lukea sitten kun minua ei enää ole.  Tekisin myös muutaman höpöttelyvideon, jossa muistelisin yhteisiä kokemuksia - hauskanpitoa ja miksei myös niitä riitojakin.

Jos tämä olis iltani viimeinen, pitäisin huolen ettei minuun sattuisi tai kolottaisi mihinkään.

Jos tämä olis iltani viimeinen, peittelisin poikani pehmeän peiton alle nukkumaan yönuntaan. Kuikaisin kuinka rakastan. Lapsen ja eläinten luota lähteminen koskisi kaikista eniten. Sitten vaeltaisin syrjäiseen metsään ison kuusen alle lepäämään. Se olisi viimeinen lepopaikkani, jossa päälle saapuva ikuinen yö saisi peitellä minut ja kuura tehdä hiuksiini seppeleen.

Jos tämä olis iltani viimeinen,  rauhoittaisin sisimpäni odottamaan lähdön hetkeä. Haluaisin, että minulla olisi sisäinen rauha - kun silmäni viimeisen kerran sulkeutuisi. Hymyilisin nukahtaessani. Tämä tulisi olemaan se tarinani kaunis päätös, jota olisin jo pitkään toivonut. Minun ei tarvitsisi enää jaksaa taistella vaan olisin perillä  - voittajana.


Jos tämä olis iltani viimeinen. 

<3 Henna 

Se on mahdollista, jos vain sinä itse niin päätät !

Unelmia? Haaveita? Tavoitteita ? Investointeja ? Kehityskohteita ? Itsensä hemmottelua ? 

Rahan puuttuminen ? Säästämisen vaikeus ?  


Vielä joitakin vuosia sitten ajattelin, että minun on lähes mahdotonta saavuttaa tiettyjä asioita, joita olin halunnut tavoitella. Rahan puute tai tunne siitä - eikä lainojen ottaminen pankista tuntunut missään vaiheessa ratkaisulta. Lainoja oli jo tarpeeksi. Silti, vanhan talon ja rempallaan olevien tiluksien ollessa läsnä päivittäin ja niiden kuvien piirtyessä verkkokalvoilleni joka ikinen aamu sekä unelmien ottaessa ylivaltaa ajastusmaailmassani - en pysynyt enää hyväksymään sitä, että minun olisi tyydyttävä tähän.  Luovuttaminen olisi ajanut minut masennukseen ja osittain varmasti myös katkeruuteen.  Jotain oli tehtävä.

 

En koe itseäni ahneaksi tai suuruudenhulluksi ihmiseksi - lähinnä turhan innovatiiviseksi ja estetiikan ystäväksi. Joskus toki muistan itseäni syyllistää siitä, että minulla on vain liian vahva tahto ja halu tehdä asioista parempia. Perfektionistiksi en kuitenkaan haluaisi itseäni kutsuttavan, ehkä enemmän turhankin säntilliseksi ja järjestyksen ylläpitäjäksi.  Uskokaa pois, pääni sisällä syttyy välillä niinkin suuria hehkulamppuja, että osaan torpedoida ne itse - niiden ollessa vasta pelkällä hiukkastasolla. Vaikka se välillä ei siltä näyttäisi, koitan pitää jalat maassa ja tavoitella vain sellaisia asioita jotka voin oikeasti jossain vaiheessa saavuttaa. Se vain vaatii suunnitelmaa ja kovaa työtä.

Talli vuonna 2010 . Ratsastuskenttä 2012 &- 13.   Sen pohjan viimeistelyä, pinta ja aidat vuosina -15 & -16.  Karisman astutus kesällä 2014, Kassun syntymä 2015. Trailerin osto 2016. Tarharemontti nyt kesällä 2017.  Siinä viime vuosien isoimmat investoinnit.  Vain tallia varten on otettu lainaa, loput hoidettu säästöillä.

Lisäksi koko ajan ollaan ajan ja rahan riittäessä remontoitu ja kunnostettu meidän kotia. Viime talvena laitettiin yläkerta, ensi talvena on alakerran vuoro. Talon ulkoverhous kaipaa hieman lisää maalia, ulkosauna-rakennus kunnon remonttia. Piha kerjää kunnostusta ja ulkovaloja. Tallin ympäristö maisemointia.  Ehkä nekin on joku päivä tehty kun jaksaa askel kerrallaan edetä sitä mukaa, kun saa rahakirstun pohjalle muutaman roposen varattua kutakin prokkista varten. Kun kirjoitan tätä loputtomalta tuntuvaa listaa, pidätän hengitystä ja lopuksi huokaan syvään.

Yläkerran makkaria, sisustus vielä vaiheessa. Unikaverina miehen siskon koira Elmeri <3

Huokailen osittain siksi, että tiedän hommia piisaavan tuleviksi vuosiksi. Ehkä juhlin huolettomana ja harmonisena mun nelikymppisiä huolitellun näköisessä pihapiirissä? Toisaalta olen huojentunut, koska tiedostan ettei ole hätää -  kaikki tulee kyllä ajallaan.  Osaan nykyään paremmin ajatella asioista "edetään hissukseen" asenteella. Ennen porhalsin eteenpäin hirveällä kiireellä, koska "kaikki tänne ja heti"- oli aivan liian dominoiva tunne ja asenne minussa. Ja niin kuin sanontakin kertoo: "Hosumalla ei tule kuin kusipäisiä kakaroita." Näinpä. Tai ainakin kusipäisiä akkoja, jos minusta puhutaan.  Monta pienempää remonttihommaa on aikoinaan mennyt vähän "reisille"  - nimeomaan minun paniikinomaisen ja hysteerisen sähläyksen takia. Miksi minulla on ollut  sellainen tunne, ettei minulla ole kauaa aikaa jäjlellä ?  On toki välillä vieläkin. Mutta sen tiedän, että ryntäilemällä väsytän itseni. Nyt en väsy läheskään yhtä helposti, kun olen hyväksynyt sen tosiasian etten minäkään kykene rakentamaan Roomaa päivässä. Moneen asiaan kyllä pystyn, mutten tähän.  Ja osaan vetää henkeä välissä, jotta jaksan taas painaa duunia. Se pitää minut energisenä ja positiivisena. 

Minun on ollut pakko opetella odottamaan. Ihan jo siksi, koska rahastahan kaikki on kiinni. Ja ettei itse sitä aikaakaan ole tehdä kaikkea kerralla. Olen jotakuinkin onnellisessa asemassa, koska velattomuuteemme ei ole kymmeniä vuosia matkaa.  Siksi en ota lainaa tällä hetkellä, en ainakaan näitä pieniä juttuja varten jotka on saavutettavissa muullakin tavalla. 

Mistä sitten revit ne tuhannet eurot joka kesäksi tai jokaista kohdetta varten?  Yksinkertainen vastaus: katso rahojesi perään ja laske pennisi.  Joudut mahdollisesti luopumaan ainakin pääosin mm. ulkomaanmatkoista/risteilyistä eli huviretkistä, ravintolailloista, kampaajareissuista, hieronnoista ja muista hemmotteluista ja uusien vaatteitten jatkuvasta shoppailusta. Sen sijaan shoppailet vaatteet ja sisustustuotteet kirppareilta, ostat ruokaa tarjouksesta ja suosit yksinkertaista kotiruokaa.  Ja mitä oman lärvin laittamiseen tulee - tyydyt vähempään. Suosit polkupyöräilyä ja kävelyä autoilun sijasta. Teet polttopuut itse. Et tilaa lehtiä tai käytä rahoja mihinkään turhakkeisiin tai heräteostoksiin. Teet ylitöitä tai keksit jonkun pienen bisnesidean jolla voit kerryttää säästötilillesi rahaa esimerkiksi vuoden- parin päähän tarkoitettuun investointiin. 

Niin kuin olen aiemminkin täällä maininnut, minä shoppailen pääosin kirppareilla. Okei, sukat, alusvaatteet ja leggarit tietysti ostan pääosin uutena normikaupoista mutta muuten suosin kierrätystä. Nykyään vaatekaupoissa haukon henkeäni, koska kaikki tuntuu niin hiton kalliilta.  Sen 30euron neuletakin kun voit löytää kirpparilta 5-10 eurolla, sama pätee mekkoihin, kenkiin ja laukkuihin.  En osta mitä tahansa kulahtaneita rytkyjä, mutta nyky-kirpparit ovatkin pullollaan siistiä ja tyylikästäkin vaatetta. Näin ollen koen harvoin tarvetta mennä ostamaan vaatteita upouutena.  Onnin vaatteet myöskään eivät ole maksaneet maltaita, vaan todella siistejä puseroita ja housuja olen löytänyt hänelle 0,50-3 euron kappalehintaan. Suosittelen siis lämmöllä kirppiksiä ! Sieltä löytää myös siistejä kodintektiilejä ja sisustustuotteita! Myös kauppojen alennusmyynnit ovat myös hyvä tapa tehdä iso siivu säästöä !

Ruokakaupassa käydessäni ja kotona evästä valmistaessani suosin normaalia, edullista ja ravitsevaa perusruokaa.  Etsin usein tarjouksia ja hamstraan ostokärryihini -30 -60%  tuotteita. Pakastimessa on lähes aina tarjouslihoja ja muita tarjouksesta bongattuja ruokia.  Me kalastetaan ja metsästetään, joten lihaa ja kalaa saadaan välillä myös omin kätösin hankittua ja ruokimme koiramme usein myös keitetyllä järvikalalla ja riistan perkeillä. Koiran raaka-ruuat ostamme myös isompana könttänä edullisesti pakkaseen.  Myös muita metsänantimia päätyy meidän ruokapöytään sekä pakkaseen. Teen sienisäilykkeitä, hilloja ja mehuja itse.  Leipomaan kerkiän harvoin, mutta itse kotona leivotut leivät, sämpylät ja kahvileivät olisivat myöskin ihan hyvä tapa säästää.

Niin kuin aiemmin sanoinkin, en käy usein kampaajalla ja käytän muutenkin vähän rahaa kaunistautumiseen. Leikkaan / värjään usein omat hiukseni ja  meikkaan harvoin. Silloin käytän edullisia meikkejä, jotka ovat kyllä mielestäni tehneet ihan hyvää jälkeä, ainakin välttävät minunkaltaselle pöhelölle oikein hyvin. Tänä kesänä minulla oli niin monet juhlat juhlittavana että kävin jopa kampaajalla useamman vuoden tauon jälkeen ja otin ripsienpidennykset. Nyt kuitekin ollaan taas palattu takaisin naturellimpaan ulkomutoon vähäksi aikaa.  

Teen laskelmia projekteista, mitä kukin asia maksaa suunnilleen ja mitä toimenpiteitä se minulta vaatii. Ja että onnistuuko se ylipäätään nyt vai joskus myöhemmin.   Teen sen mukaan suunnitelman tulevalle säästökaudelle ja siten laitan joka kuukausi palkastani siivun säästötililleni. Myös suurin osa lomarahoista ja veronpalautuksista menee sinne. Joskus joudun tiukan paikan tullen kajoamaan säästöihin kesken säästökauden, mutta pyrin korjaamaan tilanteen tasapainon seuraavassa kuussa. Tässä välissä täytynee lisätä, että Onnilla on oma tilinsä jonne myös laitan joka kuukausi rahaa, yleensä lapsilisät tai suurimman osan niistä. Siten voimme sieltä rahoittaa Onnin unelmia, harrastuksia - ehkä myöhemmin mopoa tms mitä hän tarvitsee.  Vaikka mun teksti kuulostaa tosi  tiukalta, niin en tingi jokaisesta elämän asiasta. Käyn joskus ystävän kanssa leffassa tai Kimmon kanssa treffeillä -  käytän Onnia Hoplopissa leikkimässä tai kesälomareissulla huvipuistossa. Ne ovat huvittelua, joita en halua lapseltani tai itseltäni joka kerta kieltää. Etenkään lapsen hyvinvoinnista en halua tinkiä. Jossain kulkee minunkin rajani, en halua olla mikään natsi-mutsi enkä halua että lapseltani puuttuu mitään. 

Lisätöitä. Näin loppukesästä metsän ollessa pullollaan marjoja ja sieniä - kerään niitä myyntiin asti. Mustikoita, hillaa, vadelmaa ja puolukkaa - kysynnän ja tarjonnan mukaan. Hinta vaihtelee satokauden runsauden mukaan. Sienistä mm. korvasieniä, kanttarelleja, tatteja, rouskuja..  - mitä milloinkin tilataan ja miten satun niitä löytämään.   Olen tunnetusti elävä metsänhenki ja eräjorma, nautin suuresti metsässsä liikkumisesta - joten huvi ja hyöty tulevat samassa paketissa. Etenkin kesän kääntyessä syksyksi,  otan usein koirat metsään mukaan, joten nekin saavat liikuntaa ja pysyvät hyvässä kunnossa.  Marjanpoiminta on kovaa työtä ja joskus hyviä marja- ja sienipaikkoja saa etsiä ja askelmittariin voi kertyä helpostikin yli 20000 askelta. Kuitenkin tämänkin otan vain positiivisena seikkana, liikuntaa ei elämästä puutu ja se nimeomaaan tuo hyvää oloa. Aika metsän siimeksessä on minulle omaa aikaa ja kasvattaa vapauden sekä rauhan tunnetta. Selkä on välillä kipeänä kyyristelystä, mutta vertyy hyvin venyttelyjen kautta. Viime kesänä tienasin marjoilla ja sienillä n. 1600 euroa - tänä vuonna tienestiä on tähän mennessä karttunut noin tonni. Ilmaiseksi nämäkään rahat eivät ole tulleet - ammattimarjastajan homma ei nimittäin ole välttämättä aina helpoimmasta päästä ja marjojen / sienien ollessa vähissä, joudun joskus tekemään kovasti töitä saadakseni "asiakkaan"  tilauksen täytettyä. Mukavuudenhaluisen tai ötökkäkammoisen ihmisen hommia nämä eivät todellakaan ole. Samalla vaatii järjestelyä, että karkiää keräämään kaikille tilauksen tehneille marjat sitä mukaa kun tilauksia tehdään. Kiireisimmän sesongin aikana olen saattanut viettää jopa puolet päivästä metsässä ja jatkanut kotona hommia marjojen siivoamisen merkeissä.

Olen jo jonkin aikaa tehnyt myös pienimuotoisesti ja edullisesti ripsienpidennyksiä kotonani.  Vaikka tahtoisin, en ole ammattilainen tai kouluttautunut ripsiteknikko, enkä halua sellaisena itseäni markkinoida. Enkä kyllä pitää itsestäni meteliä muutenkaan, koska tarkoituksenani ei ole missään nimessä viedä ammattilaisilta asiakkaita.  Koska aikaa on vähän, pidän "asiakaskuntani"  pienenä ja sekin koostuu lähinnä ystävistäni ja kavereistani.  Mutta koska tässä puhutaan säästämisestä, niin tämäkin keino on rehellisesti kerrottava sillä tälläkin saan pienen siivun rahaa sivuun myös. Ihan jo puhtaan omantunnon säilyttämiseksi ja ajanpuutteen vuoksi en ota kovinkaan suurta asiakasmäärää. Homma on vastuullinen ja vaatii huolellisuutta sekä kärsivällisyyttä. Onneksi näiti piirteitä minulla on ja haluan tehdä ihmiset onnellisiksi.

Koska minulla on paljon hommia varsinkin tähän aikaan vuodesta, ei minulla ole ajanvietto-ongelmiakaan. Joskus toki tunnen väsymystä ja yksinäisyyttäkin omien ajatusteni sekamelskaisessa maailmassa, mutta kuitekin olen löytänyt itselleni mahdollisuuden toteuttaa haaveitani. Ja olen näitäkin reittejä pitkin pystynyt olemaan reilu ystävilleni. Pitää vaan malttaa suunnitella asiat, tehdä uhrauksia ja panna itsensä likoon. Malttaa odottaa vuosi tai kaksi.  Olen saanut kokea todella suurta onnistumisen tunnetta, kun olen saavuttanut  asettamiani päämääriä -merkkipaaluja. Olen vasta viime vuosina oppinut luottamaan itseeni ja siihen, että homma on minulla hallussa. Kunnioitus itseäni kohtaan on noussut ja olen innoissani tulevasta.  Tunnen olevani toiveikas ja onnellinen. 

Minä haluan rohkaista teitä samaan!  Jos haaveilet vaikka ulkomaanmatkasta tai omasta hevosesta - tee töitä sen eteen niin voit saavuttaa unelmasi!  Niin kuin olen aiemmin käyttänyt samaa termiä - pienistä puroista syntyy jokia, joesta järviä ja järvistä valtameriä. Muutaman kympin säästö kuukaudessa tekee vuodessa jo useamman satasen ja niin edelleen.   Tee lista asioista joita ehdottomasti tarvitset elämässäsi ja joita et ihan välttämättä tarvitse.

Tee unelmastasi totta,
Sinä pystyt siihen !

Se on mahdollista, jos vain sinä itse niin päätät! 

<3 Henna 

 

Tarharemontti valmis!

Kuiva tarha, tervetuloa !  Sinua onkin jo tovi odoteltu!

Nyt on vihdoin saatu taas yksi tiukkaakin tiukempi säästövuosi sekä yksi tuhlauksen kesä päätökseen!  Yksi projekti on valmis ja katse suuntaa seuraavia haasteita kohti! Kaikkea ei täysin saavutettu haluamallani tavalla (kentän valot, ne tulevat vähän myöhemmin ) - mutta joskus on olosuhteiden pakosta joustettava. Nyt tämä yksi minun ajatustenvangitsija  kuitenkin on saatu päätökseen ja lopputulokseen on oltava enemmän kuin tyytyväinen.

Tässäpä hiemna kuvia vaihe vaiheelta:

Vanhojen aitojen purkaminen ja pilkkominen polttopuiksi. 

Onneksi ei tarvinnut tehdä sitä yksin, rakkaat on korvaamaton apu <3

Kun aidat oli purettu alta, saapui elämäni suurin sankari :  isi kaivurinsa kanssa <3

Kannot saivat kyytiä!

Päätyivät maan poveen lepäämään.

Kun kannot oli kaiveltu ja haudattu,   viriteltiin salaojat.

Julumetusti putkia.

Kun putket oli haudattu ja  maat tasattu kallistuksiineen - oli kankaan vuoro. Erittäin napakkaa ja lujatekoista viiraa.

muutama rulla, usko jo!

Sitten murskeen levitys, päällimmäisiksi sora.

Yhteensä reilu 20 kuormaa maata.

Aitoja vaille valmis. Samalla vauhdilla  jyrsittiin / kynnettiin  takapihan pieni "laidun".

Nakattiin sinne myös uusi heinä kasvamaan.  Tällä hetkellä siellä kasvaa jo kiva pieni heinikko.

Aita saatiin pystyyn porukalla! Osa talkoona ns. avunanto-sopimuksella, osa palkollisin apuvoimin.

Kattila-aivot seurasivat työn valmistumista.  Lankku-aitoihin levitettiin ensiksi home-suoja.

Sitten maalia ihan hitokseen paljon, 2 kerrosta ! Pelkät maalit maksoivat yli 500e.

"on tämä tarharemontti tosi raskasta ja stressaavaa." Näinpä.

Aidan sisäpuolelle viriteltiin vielä sänkölangat kulkemaan, varmuuden vuoksi.

Valmis! <3

Kentän valo-projekti jäi puolitiehen, koska itse kaapeli olisi maksanut maltaita ja kustannukset olisivat nousseet pilviin!  Päädyttiin virittämään kentälle akku-käyttöiset valot - se projekti saa kuitekin vielä hetkisen odottaa. Ehkä saadaan ne tänä syksynä, ehkä ensi keväänä. Aika näyttää. Kentän aidat tarvitsevat myös lisää maalia, mutta se homma saa jäädä ensi kesälle. Paljon olisi pihassakin kunnostettavaa (mm. taustalla oleva pihasauna) ja remontin jälkeistä  maisemoitavaa - mutta koska aika ja raha on yhtä tiukilla - mennään pikkuruisin askelin eteenpäin. Minun on ollut pakko hyväksyä se tosiasia, etten voi saada kaikkea kerralla valmiiksi. Kaikki ei ole minun käsissäni.

Kesä oli kaikin puolin tosi ikimuistoinen ja antoisa, mutta myös todella raskas. Herkästi stressaavana ihmisenä olen taas tuttuun tapaan joutunut koville, mutta onneksi aiemmista vuosista viisastuneena olen oppinut pyytämään /ostamaan apua, huokaisemaan syvään ja ottamaan pieniä irtiottoja kaiken kaaoksen keskeltäkin.  Nyt vedetään hetkinen happea, samoillaan metsässä ja kerätään voimia, jotta jaksetaan jatkaa talon remonttia syksyn kääntyessä alkutalven puolelle. Sitä ennen kerätään vähän rahaa tulevia koitoksia varten.  Millä tavalla sen muunmuassa teen, kerron seuraavassa postauksessa.

Anteeksi kun olette saaneet jälleen odotella mua. Nyt kuitekin olen taas täällä <3

Kerro sinä kesä-kuulumisiasi  tai halutessasi kysy minulta jotain !

<3 Henna

Millainen elämä sinulla on ?

 Miten kuvailisit sinun arkeasi ?

Onko lähelläsi ihmisiä, jotka tukevat jaksamistasi ?  Tukiverkostoa ?

Saatko aikaa itsellesi ?

 Onko sinulla harrastuksia tai saatko mahdollisuuden toteuttaa itseäsi, unelmiasi ?

Onko sinulla aikaa ja energiaa hoitaa ihmissuhteitasi?

 Millainen on vireystasosi ? Miten elinvoimaiseksi tunnet itsesi ?

Oletko onnellinen ?

Onko sinulla uuvuttavia asioita, jotka vaikuttavat elämänlaatuusi tai taakoittavat mieltäsi ? 

Millaisena näet tulevaisuutesi ? 

Keneen voit tukeutua ja luottaa vastoinkäymisten  tai hätätilanteiden tullessa vastaan ?

Muistatko kiittää tai arvostaa läheisiäsi heidän läsnäolosta elämässäsi ? 

Voisin varmasti jatkaa kysymyksien latelua vaikka kuinka pitkään, mutta pakko malttaa lopettaa ennenkuin koko postaus on pelkkää kysymysmerkkiä ilman mitään sen suurempaa aiheen avaamista. Mutta tässä on liuta varmasti aika tärkeitä pohdinnanjyväsiä - asioita, jotka pistää analysoimaan oman elämänsä laatua, itsensä onnellisuutta. Miettimään sitä, onko elämämme sellaista mitä toivoisi olevan ja pystyykö sen laatuun mahdollisesti vaikuttamaan.

Itse olen laatinut nämä kysymykset itselleni jo useamman kerran tässä matkan varrella ja sitä kautta käynyt läpi oman pääni sisällä elämäni tämänhetkistä tilannetta. Mihin olen tyytyväinen ja millaisiin asioihin haluaisin muutosta ? Suosittelen lämmöllä kaikille. Jos tuntuu, ettei ajatuksia saa hektisen arjen keskellä rauhoittumaan ja  asioiden pohtiminen pelkässä pääkopassa tuottaa vaikeuksia, ota esille kynä ja paperi  - tee lista hyvistä ja huonoista asioista. Kirjaa tunteesi ja ajatuksesi. Ne on  silloin helpompi pistää puntariin tai tehdä pientä kevätsiivousta oman elämänsä vaatekomeroon - tarvittaessa heittää pari luurankoa pihalle ja pukea mustanharmaitten, reikäisten rytkyjen sijasta jotain vähän värikkäämpää ja itsetuntoa hivelevämpää ylle.

Arki, usein todella kaoottista. Itse aiheutettua. Koostuu pääsosin miljoonan eri tahon aiheuttaman kiireen ja päivien aikataulutuksen sekamelskasta. Usein jopa minuuttipeliä.  Oma yötyö, miehen kolmivuorotyö.  4,5 -vuotias lapsi, jolla erityistarpeita.  Hevoset, koirat ja kissa. Molempien harrastukset ja unelmat terveellisemmästä ja paremmasta elämästä.  Remontissa oleva vanha omakotitalo. Rempallaan repsottavat ulkosauna ja piha odottamassa omaa vuoroaan. Tarharemontti. Polttopuusavotta. Rojua täpötäynnä olevat varastot.  Harrasteena toimiva, pieni lisätyö.  Molemmilla "vapaaehtoistyö"  joka on päivästä riippuen joko siunaus tai kirous.


 

Unelmat. Tavoitteet. Ruuhkavuodet. Tuntuu, että aika loppuu kesken. Kerkeän kuolla ennen kuin kaikki on kunnossa.   Elämässä vastaantulleet tragediat. Syyllisyyden tunne.  Uupumus ja masennus. Huoli läheisistä.  Perheen vähäinen yhteinen aika. Olematon parisuhdeaika.  Ikävä toista vaikka olisi ihan vieressä.  Ohuehko tukiverkosto. Lähestulkoon kuopatut haaveet toisesta lapsesta. Kipua ja riittämättömyyden tunnetta.  Päälle kaatuvien asioiden aiheuttama dementia.  Silti toivoa siitä, että joku päivä kaikki tulee olemaan paremmin. Kunhan jaksetaan vielä hetki. Hammasta purren eteenpäin. Mielessä tulevat vuodet, mitä ne tuovatkaan tullessaan. Milloin tulee ne kauan odotetut, seesteisemmät ajat joita varten koittaa jaksaa taistella?  Ajan pysähtyminen, vain tämä hetki ? Auringonlaskun katsomista yhdessä?

Tällaisia ovat minut ajatukset hatarammillaan. Vain sanoja. Lyhyitä lauseita. Toivoa. Odottamista. Malttamattomuutta. Kipinöintiä. Onnellista jännitystä. Myös turhautuneisuutta ja pelkoa.  Yksinäisyyttä, vaikkei olisikaan yksin.

Tukiverkko on suhteellisen hatara ja saavuttamattomissa - useimmiten vain liian kaukana. Mutta vahvistumaan päin. Vaatii vastavuoroisuuden köyttä ja yhteistyösopimuksen punosta tullakseen lujemmaksi. Toisen tukemista ja toiseen tukeutumista. Uskallusta pyytää ja rohkeutta antaa. Ilman tuomitsemista, leimautumista. Valmis olemaan myös toiselle turvapaikka. Kappeli tai rippituoli.

Olla terveellisesti itsekäs. Ottaa oma aika. Muistaa rakastaa myös juuri sinua - itseäsi henkilökohtaisesti.  Antaa itselleen synninpäästö omista unelmista ja tunteista.  Lopettaa anteeksipyytely siitä, kuka on -  miksi ja miten. Lopettaa pelkääminen, ettei elämä kannakaan. Ettei sinulla olisikaan siipiä, joilla lentää. Uskaltaa ottaa riskejä.  Lopettaa itsensä kontrollointi  ja häkkiin sulkeminen. Unelmiensa purkittaminen tai niiden keittäminen itsekkyyden myrkyksi. Antaa itselleen oikeus. Se on sinun elämä. Nähdä kuitenkin myös toiset.  Se sinun puolikas. Paras ystäväsi ja sielunkumppanisi. Teidän yhteinen matka. Rakastaa niin paljon, että haluaa toista kantaa niin pitkälle kuin vaan siivet kantaa. Nousta barrikadeille toisen puolesta. Juuri tätä rakkautta -  pitää elossa.

Pienistä puroista tulee jokia - joista järviä  ja järvistä valtameriä. Pienillä teoilla voi saada aikaan suuria. Ota yksi askel tänään, kaksi huomenna. Huomaat, että kaikki on mahdollista kun vaan ottaa pieniä harppauksia kohti niitä. Virkistyt.  Vahvistut. Älä kiirehdi, kyllä aika tekee tehtävänsä. Ihan rauhassa vaan. Hengitä. Kuuntele.  Mitä sydämesi sanoo sinulle ?  Oletko oikeassa paikassa ? Kuulutko sinne ? Onko sydämesi siellä missä sinä juuri nyt olet ? Kulkeeko lävitsesi millainen virta ? Vai oletko ankkuroitunut murheen satamaan, joissa purjeisiisi puhaltaa toivottomuuden ja katkeruuden tuulet ? Uskallatko katkaista köyden, joka sitoo sinut epämiellyttäviin asioihin ? Antaa laivasi lipua kohti vieraita, mutta kenties tyynempiä vesiä ? Lämpimiä virtoja?   Pystytkö jo nyt näkemään horisontissa auringon nousevaan uuteen, kirkkaampaan aamuun ? Matka sinne voi kestää, mutta sen sateenkaaren päässä voi todellakin odottaa se kauan kaivattu aarre. Sinä olet kapteeni - sinä päätät.

Millainen sinun miehistösi,  sotajoukkosi on ? Kaikki yhden, yksi kaikkien puolesta ? Rinnalla loppuun asti ?  Otatko mielummin miljoonapäisen joukon keskivertosotilaita, vai pöydällisen uskoutuneita ritareita ? Oletko valmis puolustamaan toveriasi loppuun asti ?  Heittäytymään toista kohti syöksyvien nuolien eteen, ottamaan tikarin rintaasi ? Luottamaan, että toinen kantaa sinut suojaan vaikka haavoittuisit niin, ettei sinun selviämisesi olisikaan varmaa ?  Kiittää, että juuri hän on sinun rinnallasi silloin kun kaikki tämä loppuu?

Me itse tehdään meidän elämä. Jokaisella tarttuu mukaan kokemuksia -  muistoja, joihin ei voida aina vaikuttaa.  Arvet - ne ovat joko kauniita tai rumia. Voittoja tai häviöitä. Sinä päätät. Elämäsi, tuleeko sitä hyvä vai huono. Lämmin, kylmä vai haalea.  Onko se seikkailu vai elinkautinen. Sinä päätät.


Millainen elämä sinulla on ?


<3 Henna