On kaikella alku ja tulee se hetki - että sä saat nousta elämään.

Hei rakkaat! Osa teistä on jo varmaan huomannut tämän blogin heränneen vähän henkiin, tai ainakin yrityksen saada vähän edes elonmerkkejä ?   Kiitos teille uskollisesti matkassa roikkuneille, tukea antaineille ja uudet tuttavuudet - lämpöisästi tervetuloa mukaan seuraamaan minun syvällisen henkilökohtaista blogiani ja värikkäitä tarinoita elävästä elämästä!  Blogiani ei voi oikeastaan survoa mihinkään kategoriaan - tämä on juuri sellainen niin kuin kirjoittajansa: Omintakeinen, sekava, syvällinen, rehellinen, sopimaton, vihastuttava, liikuttava, inspiroiva ja läsnäoleva. Tai näin minulle ainakin on kerrottu.  Jos tuntuu, että tällaiset asiat ovat lähellä sydäntäsi - pysy mukana ja muista kertoa myös oma tarinasi kommenttipuolella!

Te varmaan haluatte palata hieman ajassa taaksepäin ? Minä ainakin haluan! On kulunut 2 vuotta aikaa siitä, kun hakeuduin hoitoon pitkään jatkuneen unettomuuden ja mielialaongelmien vuoksi. Jos ette muista tai ette tiedä asiasta - suosittelen lukemaan vanhoja postauksiani.  Jäin loppupeleissä 4 kuukautta kestävälle sairauslomalle uupumuksen, keskivaikean masennuksen, unettomuuden ja yleisvahvan hermoromahduksen vuoksi. Taustalla vuosikausien ajan haudattuna olleitten pettymyksien, tietynlaisen katkeruuden ja luokattoman kovien, itseasettamien vaatimuksien suorittaminen, oman riittämättömyyden sotkeentunut verkko - jota ei voinut selvittää auki muuten kuin vain rikkomalla ja repimällä kaikki rippeetkin palasiksi.  Tässä on tehty koko ajan kovasti töitä ajatusmaailman remppaamiseen ja uuden alun pohjustamiseen. Muunmuassa lapsuuden traumojen, ihmissuhdeongelmien,  keskenmenon, väärien valintojen ja ystävän itsemurhan käsittelemistä.  Ajan ja arjenhallinnan opettelua. Irtipäästämistä. Luovuttamista. Tässä postauksessa käyn muutamia asioita läpi lyhyesti.

SYYLLISYYS 

Minun piti pitkään ja hartaasti miettiä, miksi kannan koko ajan isoa repullista syyllisyyden tiiliskiviä mukanani.  En ole koskaan osannut tarkemmin selittää, mistä oikein kannan tuota taakkaa  ja miksi.  Miksi minulla on koko ajan niin raskasd, uuvuttava olla? Se oli vain se tunne, että olen tehnyt jotain, syyllinen johonkin tai että jotain on jäänyt kesken ja en vain huomaa sitä.  Se kamala loputtoman riittämättömyyden tunne, joka kalvasi minua ja sai hyvätkin hetket haurastumaan.  Monet aurinkoiset päivät harmaantumaan. Saatoin kyllä nauraa ja hetken aikaa olla henkisesti vapaa - mutta sitten taas tuli se tunne : jotain on jäänyt tekemättä, asia hoitamatta tai olen laiminlyönyt jotakin asiaa tai ihmistä.  Ja niin varmasti olin tehnytkin niin kuin meistä jokainen, joka ei ole robotti - vaan ihan tavallinen ihminen. Siltikin, omalla kohdallani virheisiin ja vajavaisuuteen ei ollut varaa. Minä en vain yksinkertaisesti riitä. Tämä ajatusmaailma oli tappaa minut, mutta monen terapiaistunnon ja muutaman hyvän ihmissuhteen ansioista syyllisyyden ääni on pikkuhiljaa, askel askeleelta vaientunut. Vapautumisen myötä. Minun on ollut pakko myöntää, etten ole kaikkivoipa enkä pysty repeämään joka suuntaan kaikkien mieliksi. En voi auttaa ja pelastaa kaikkia, eikä se tee minusta itsekästä tai  huonoa ihmistä. Sana EI on edelleen vaikea sanoa, mutta koko ajan itsevarmemmin sen voi sanoa eikä asiaa tarvitse sen enempää märehtiä jälkeenpäin viikkotolkulla. Joku on sanonut joskus että "sitten kun osaa sanoa ei, eikä koe tarvetta perustella tai puolustella sitä - on tarpeeksi itsevarma ja valmis." Tuollaiseen minulla on matkaa. Sillä edelleen koen suurta tarvetta selittää kaiken aina juurta jaksaen ja perustella kaiken toimintani.

LUOVUTTAMINEN


Minun piti osata antaa olla - luovuttaa. Lopettaa omalla henkisellä taistelukentällä seisominen. Piti tosissaan, hammasta purren opetella olemaan "luuseri", joka heittää hanskat tiskiin ja jättää ainaisen parempaan pyrkimisen oravanpyörän. Oikeastaan luovuttaminen olikin se asia, joka loppupeleissä "pelasti" minut. Opin antamaan olla, lakaisemaan joitakin asioita maton alle tai siirtämään tuonnemmaksi ja opin heittäytymään heikoksi. Jättää asiat muhimaan ja malttaa odottaa asioitten etenemistä omalla painollaan.  Seinä tuli vastaan ja minun oli pakko tehdä niin. Olen todella onnellinen siitä, että jouduin käymään pohjalla nähdäkseni vihdoinkin kunnolla sen, mihin kuristushihnaan olin itseni kytkenytkään.


IRTIPÄÄSTÄMINEN

Minun piti päästää irti. Päästää irti ystävän menetyksestä johtuneesta syyllisyydestä. Ja eräästä epäterveellisestä, myrkyllisestä ihmissuhteesta.  Olin pitkään kokenut toisarvoisuuden tunnetta verraten muihin ihmisiin ja koin itseni todella merkityksettömäksi. Sain tarpeekseni epärehellisyydestä ja siitä, etten saanut kiintymykselleni samanlaista vastakaikua. Yritin kyllä pitkään epätoivoisesti kelvata toisella ja kuikan säälittävää myöntää, roikuinkin jopa tässä  narsistisia piirteitä saaneessa suhteessa, kunnes tajusin vihdoin päästää irti. Voi kun olisin tajunnut tehdä niin aikaisemmin, niin olisin jo paljon aiemmin päässyt parempaan kuntoon. Kun kuitenkin tajusin tehdä niin, olen päässyt irti salaisesta katkeruudestani ja voin hymyillen jatkaa elämääni ja kohdistaa rakkauttani ja uskollisuuttani oikeisiin osoitteisiin. Rakkautta on antaa mahdollisuuksia, mutta en soisi kenellekään hätävara-ihmisen tai sen viimeisen oljenkorren roolia. Sellaista tunnetta, ettet ole tartpeeksi hyvä.  Olen oppinut tuntemaan itseni ja sen - etten ansaitse sitä mitä sain. Enkä tyydy enää vain rippeisiin tai murusiin. Mielummin olen yksin kuin suhteissa, missä en koe itseäni oikeasti tärkeäksi.


ITSEKKYYS


Ennen kuin voi olla terveellä tavalla itsekäs, pitää oppia rakastamaan ja arvostamaan itseään. Oikeastaan vasta yllä mainittujen asioitten jälkeen on minussa alkanut  "uuden rakentamisen  aikakausi". Olen paljon miettinyt omaa persoonaani ja sitä, millainen olen ja millainen voisin olla ihmisenä. Mitä haluan ja onko minun elämäni sitä ? Mitä kaikkea annettavaa minulla on?  Kai tämä on myös jotain kolmenkympin kriisiä, mutta minusta on ollut äärimmäisen hienoa huomata, että minun oma ääneni vahvistuu ja haluan antaa sille enemmän tilaa. Tunnistan omat tarpeeni nykyään paremmin, osaan antaa olla ja heittäytyä  - ennen kaikkea pyytää apua.  Tämä avunpyytäminen on ollut minun oikea koetinkivi - Akilleen kantapää. Nyt kuitekin olen saanut luotua "väyliä"  jota kautta voin antaa ja saada apua arjen keskellä.  Erityisesti  tietynlaiset avunanto-sopimukset on oikein hyvä keksintö, jos se palvelee molempia osapuolia tasavertaisesti. En anna enää käyttää itseäni hyväksi.


HUOLETTOMUUS


Minun piti lopettaa huolehtiminen ja hätäily. Tarve huolehtia asioista etukäteen on se piirre - mikä tuskin koskaan lähtee minusta pois. Enkä sitä haluakaan, koska ilman minun huolehtimisen tarvetta olisi moni asia jäänyt toteuttamatta tai hoitamatta. Koska huolehdin, myös suunnittelen. Ja kun suunnittelen, on helppo toteuttaa. Nytkin puhutaan niin yksinkertaisesta asiasta kuin kodin remontointi tai ikkunoiden peseminen. Huolehtiminen on nykyään erilaista. Enää en valvo öisin itkien hysteerisenä stressihormoonien vyöryessä päälle, vaan nyt minulla on homma hallussa. Koska suunnitelmat on hyvät ja tiedän mihin pystyn, nukun yöni rauhassa ilman  turhaa murehtimista. Toki rahalliset paineet ovat välillä kovat mutta koska elän simppeliä elämää ja teen kovasti töitä - on kaikki saavutettavissa ajallaan.


HYVÄKSYMINEN

Minun piti hyväksyä itseni. Itseni tällaisena. Ei pelkästään ulkoisesti, mutta myös ihmisenä - persoonana.  Aiemmin ajattelin "sitten kun olen laihtunut näin ja näin ja sitten kun olen sitä ja tätä niin sitten voin vasta rakastaa itseäni".  Tällainen ajatusmaailma kumpusi varmaan osittain vuosien koulukiusaamisen traumoista, mutta myös osittain varmaan vielä aikuisiälläkin vaivanneesta ulkopuolelle jätetyn tunteesta. Kun huomasin, että alan taas edellämainitun vapautumisen myötä rakastaa itseäni, myös kaikki muu on tullut ja tulee siinä mukana, ajallaan.   Vaikken esimerksiksi nauti lievästä ylipainostani tai muhkuraisesta vartalostani  tai  suuresta suustani - en soimaa niistä  itseäni  ja olen oppinyt hyväksymään sen piirteen itsessäni. Tämän ei kuitekaan tarvitse tarkoittaa sitä etten joskus asialle jotain taas tekisi. Mutta tykkään itsestäni jokatapauksessa. Olen reilu, rempseä, aito, empaattinen ja kaunis nainen.  Samaa "itselleen annettua tunnustusta"  voin suositella teille muillekin <3


MINUN, MEIDÄN ELÄMÄ


Minun piti ottaa tilanne haltuun. Mikä tekee minut onnelliseksi ?  Onko tämä elämä sitä, mitä haluan oikeasti elää ?  Tein listan jokin aika sitten ruutupaperille ja listasin omat unelmat. Listasin elämäni hyvät ja huonot puolet. Listasin puutteet. Listasin vahvuudet. Tein unelma-kartan. Raapustin siihen muunmuassa parisuhde-ajan. Sen pohjalta otin heti ohjat käsiini ja järjestin treffit ukkokullan kanssa. Löydettiin pitkästä aikaa yhteys toisiimme. Oltiin heti onnellisempia. Sain pitkästä aikaa maistaa taas sitä tunnetta elämästä mitä oikeasti haluan elää.  Kiire ja työntäyteys sokeuttaa mutta pienillä läsnäolon hetkillä sitä voi pitää kipinää yllä kaiken keskellä. Sama pätee muihinkin asioihin. Toki myös luovuttaminenkin on luvallista, jos olet kaikkesi yrittänyt.



Tämä voi olla elämäsi ensimmäinen päivä. Alku, ja hetki - kun sinä saat nousta elämään. 


<3 Henna