Vastauksia !

Noniin, tässäpä olis edelliseen postaukseen tulleet kysymykset.  Olisi tehnyt mieli odotella vielä parin päivän ajan, koska kysymyksiä tuli niin vähän - mutta pidän lupaukseni ja teen vastaukspostauksen nyt :)  Vaikka kysymyksiä tulikin aika vähän, on ne minun mielestäni tosi laadukkaita, eli onneksi laatu korvaa määrän! Kiitos teille, jotka uskollisesti ahkerana kommentoivat <3 


Minkälaiset sulla on suunnitelmat Karisman varsulin suhteen? 

- Olenkin tuossa jo tekemässä varsa-aiheista postausta, mutta näin pikaisesti jo etukäteen vastattuna voisin sanoa että varsa jää ihan omaan käyttöön ja ihanteellisinta toki olisi, että varsa saisi elää koko elämänsä meillä.  Mutta koska elämää ei voi kokonaan itse käsikirjoittaa, ei voi koskaan 100% varmaksi sanoa oikein mitään.  Kuitenkin, ajatuksena olisi pitää varsa omassa käytössä, harrastella mukavissa mutta tavoitteellisissa tunnelmissa. Tärkeintä kuitenkin olisi saada tasapainoinen, leppoisa perheenjäsen ja sellainen monipuolinen toveri. Lisää sen syvällisemmistä suunnitelmista voin kertoilla sit sen postauksen merkeissä :)  Ensimmäinen tavoite on kuitenkin selvitä seuraavasta ultrasta niin, että siellä Kaaman masussa edes on elävä sikiö :D  Hirveesti jännittää jo pelkkä ajatus siitä tulevasta ultrasta...

 Kainalossa Jestan Rinssi vuonna 2009

  
Entä muun heppailun (tässä seuraavien esim. about 5-10 vuoden aikana)? 

- No hyvin todennäköisesti elellään hyvin leppoista elämää pääosin tässä kotosalla.  Vanhemmat hepat liikkuu edelleen säännöllisesti, Vuse lähinnä maastopuksuna  - sillä mennään iän ja kunnon mukaan, välillä myös kentällä kevyitten treenien merkeissä. Katsotaan ja seurataan vanhuksen vointia, eletään ihan sen mukaan. Koskaan ei tiedä, milloin tilanne muuttuu ja on aika päästä vanhus taivaslaitumille.   Tamman kanssa treenaillaan kotosalla ja  käydään ehkä jossain muuallakin näyttäytymässä asiantuntevien silmien alla, kunhan varsa saadaan vieroitettua.  Saas nähdä mihin aika, raha ja rahkeet riittää. Tammalla olisi paljon potentiaalia, mutta itseni rohkeus ei välttämättä riitä viemään sitä kisakentille. Ei ainakaan toistaiseksi, jännitän niin paljon kisaamista. Harmi sinänsä, koska uskoisin että tamma itse saattaisi jopa  olla ihan kiva siellä. Valmennukset kuitenkin kiinnostavat.  Varsan kanssa touhutessa menee taatusti aikaa ja siihen panostetaan täysillä,  myös rahallisesti. Olen valmis panostamaan tähän hommaan kunnolla,  mikä tarkoittanee lähinnä itselle myös paljon työtä mutta myös ammattilaisten osallisuutta ja saan maksaa itseni kipeeksi siitä :D 

 Milloin tämä teidän "talliprojekti" on alkanut (sori jos on lukenu jossain, en muista nähneeni !)? Kuinka pitkälle haluaisit sitä tulevaisuudessa viedä, vai onko näin hyvä?

-Tässäkin olis hitsin hyvä postausidea ! :D  Liian hyviä kysymyksiä! ;)  Jos pikaisesti sanoisin, jotain....  Ostin Kuskon marraskuussa 2009, jolloin se sai asustella sen talven ystäväni luona, koska meillä ei ollut vielä silloin tallia.  Kuitenkin samantien alettiin suunnitella tallia meillekin. Aluksi olin ostamassa siirtotallia, kunnes mieheni ja hänen ystävänsä saivat päähänsä rakentaa tallin ihan alusta loppuun.  Sittenpä rakennettiin talli kesällä 2010. Samana kesänä kävin hakemassa Kuskolle kaveriksi tuollainen raa'an, vauhdikkaan ja pippurisen tamman lähinnä seuraneidiksi ja köpöttelyhepaksi - kakkoshepaksi. Tamman käyttötarkoitus on kyllä muuttunut tämän kuluneen 4 vuoden aikana.  Samaisena kesänä vuokrattiin laitumet naapurista, raivattiin ja siivottiin metsikköä, tehtiin lankkutarha sinne.  Koska talli ei ollut valmis, kengitettiin hepat mm. autotallissa kaiken rojun keskellä. Ihan kreisiä..Tästä projektista ja niistä suunnitelmista (tai lähinnä unelmista) olis  kiva kyllä kirjoittaa tarkemmin , joten taidan nyt jättää tämän tähän ja ihan kuule postata tästä aiheesta! :)

 

Oletko ajatellut koskaan rakentaa maneesin?




- Kyllähän siitä unelmoida saa :)) Mutta näinkin säälittävillä toimeentuloilla sekä pienimuotoisella hevostoiminnalla olisi jopa naurettavaa alkaa rakentamaan maneesia. Vaikka toki tiedän, että käyttäjiä lähitalleilta taatusti olisi, sillä tämä meidän pieni kylä on täynnä hevosia ja hevosihmisiä :)  Kenttäkin kun on jo ihan mukavasti muittenkin käytössä, mikä on tosi kiva juttu ! Kuitenkin, ei meidän pienelle tontille oikein mahdu maneesia muutenkaan ja se maksaa oikeesti maltaita :)

Aiotko hankkia enemmän kuin kaksi hevosta?
- No kyllähän niitä ensi kesänä enemmän kuin kaksi on, jos tuo meidän tammuska on edelleen tiineenä - kunhan ultrataan se reilun kuukauden päästä. Jännityksellä odotellaan, onko silloin masussa pieni hevosenalku <3  En kuitenkaan uskalla kauheesti riemuita etukäteen, koska niin kuin ihmisillekin tulee keskenmenoja - tulee niitä myös hevosillekin.  Mutta jos kaikki on kunnossa ja varsominenkin menee hyvin - on meillä ensi kesällä jossain vaiheessa 3 kopottia  <3

Harkitsetko tallin laajentamista?
- No hevosia en kolmea enempää hankkisi, sillä meillä on paikat  vain kolmelle hevoselle.  Varastotilaa on aika vähän, joten sellaisen tarvetta olis enemmänkin.  Onneksi meillä on tuossa tallin yhteydessä iso varasto, jossa on nyt tällä hetkellä vaikka mitä rojua.  Niitä järjestelemällä ja hävittämällä saadaan sieltä vähän tilaa hevosten tarvikkeille ynnä muille :)  Jos hyvin ongelmaksi muodostuu niin sitten keksin kyllä jotain muutakin :)

Pidätkö reippaista vai rauhallisista hevosista?
- Reippaista ehdottomasti!  Voisin jopa myöntää inhoavani eteenpäinpotkittavia hevosia!  Toki jonkun lussukan kanssa on kiva maastossa löntystellä ilman sen suurempia ajatuksia, mutta kentällä työskennellessä en voi sietää laiskoja hevosia joilla on takapää tallissa ja tassu ei nouse kunnolla.

Aiotko tehdä videopostauksia?

- oi, sellaisen tekeminen olisi ihanaa mutta millä taidoilla ja materiaalilla ? yhyy :(   En saa juuri ketään koskaan kuvaamaan enkä osaa editoida videoita :(  Se on harmillista, koska olisi niin kiva saada jotain mukavaa tänne blogiin.  Uskon, että siksi blogini nimeomaan on tosi hiljainen, koska täällä ei tapahdu oikein mitään sen jännempää. Olisin todella iloinen, jos saisin joskus videon tänne aikaiseksi, mutta työntäyteinen arki ja oosaavien / auttavien käsien puuttuessa se on miltei mahdotonta.  Harmittaa kyllä tosi paljon, jos rehellisiä ollaan. Te kyllä ansaitsisitte vähän eläväisemmän blogin nenänne eteen <3


Pidäthän hauskaa heppaillessa?
-Kyllä !  Ainahan se ei herkkua ole, kun se on rutiinia ja käy kieltämättä välillä työstä koska tekemistä on muutenkin koko ajan.  Mutta kunnon koulutreenien taikka ilman-satulaa maastoköpöttelyn merkeissä olen onnellisimmillani :) 

Mitä hyvää on jokaisessa vuodenajassa?
Entäs huonoa?


- Aloitetaanpas vaikka syksystä !  Syksyssä parasta on tämmöiset aurinkoiset ja kuulaat aamut,  ruska ja metsästysaika!  Sitten negatiivista on sellaiset pimeet ja sateiset kelit,  jokapaikka ravassa ja tarhat ihan lällyssä - YÖK!   Talvessa parasta on kauniit pakkaspäivät, valkea hanki ja heppojen kanssa hankitreenit! Pilkillä ja moottorikelkkailemassa käyminen - paljon ihania juttuja.  Myös aurinkoiset pakkaspäivät on niin hienoja !   Kevät ja kesä on kuitenkin ehottomasti mun suosikkeja - niitä ei vaan voi sanoin kuvailla. Keväällä mie aina herään eloon ja oon tarmoa täynnä !  Seikkailut kesäöinä ja muutenkin kesäisen luonnon keskellä oleminen on jotain niin hienoa. Ja yöuinti, parasta!  Keväässä inhottavaa on kun on niin paljon pihatöitä talven jäljiltä, ei aina ehi pysähtymään ja näkemään sitä kaikkee hienoo mitä keväässä on.  Ja kesällä hevosten juomisesta saapi olla huolissaan koko ajan. Meillä pollet lopettaa juomasta tai ainakin vähentävät sitä ihan hurjana kun pääsevät laitumelle.

jos saisit tehdä ilmaiseksi jotain mitä et ole ikinä ennen tehnyt, mitä se olisi?
- Lähtisin pohjois-Kanadaan!  Vaeltaisin erämaahan, kalastelisin ja metsästelisin siellä. Toinen maa olis Islanti, minne haluisin!

Ja viimeiseksi, ikävöin ääntäsi videolla ja kaikki vanhemmat videopostaukset olen katsonut kymmeniä kertoja. Toiveena siis videopostausta kunhan kerkiät :)

- Semmosta editoutua videopostauksia en pahemmin osaa tehdä, mutta voisin tehdä jokukerta sellaisen kuulumis-höpöttely-postaus- videon ! :)  Kiitos kovasti, että oot tykännyt ja arvostanu aiempia videoita, olen otettu <3


Nyt tämä lähtee riehumaan pihalle, on kiire tehdä tietyt asiat kuntoon ennen kuin huomenna lähdetään metsästysreissulle ! Palaanpa pian asiaan ! <3'


<3 Henna

 

Päällimmäisiä fiiliksiä ja kysymyspostausta kehiin !

Morjensta ja hyvää alkanutta viikkoa kaikille tovereille sinne ruudun toiselle puolen !  Vaikka osaa tulevista postauksista on jo vähäsen hahmoteltu taikka suunniteltu, ne eivät kuitenkaan oo julkaisukelpoisia vielä.  Nyt kuitenkin haluan katkaista tämän vähän jo liian pitkäksi venähtäneen blogihiljaisuuden,  joten höpöttelen taas päällimmäisiä fiiliksiä ja  tähän väliin olis myös kysymyspostauksen vuoro pitkästä aikaa!   Joten laittakaapa rohkeesti kysymyksiä tulemaan, vastauspostaus tulee kunhan kysymyksiä on kertynyt mukavasti ja monipuolisesti,  kuitenkin viimeistään parin päivän päästä! :)



Työviikko sen kun hurahti  hyvällä sykkeellä ja nyt taas pääsee viettämään vapaita.   Aitaprojekti vetelee viimeisiään ja hyvällä tuurilla saan sen tällä vapaaviikolla valmiiksi. Tosin, olen sitä mieltä että se kaipaa vielä viimeistelyä ja fiksailua jossakin vaihessa tulevaisuutta.  Meikä kuitenkin kädet syyhyten odottelee jo seuraavia hommia. On se ihminen pöljä, kun koko ajan keksii uusia juttuja eikä osaa rauhottua ollenkaan! Mutta sanotaanko näin,  että vierivä kivi ei sammaloidu ja jos jotakin asiaa rakastaa intohimoisesti,  sen eteen haluaa nähdä vaivaa.  Tiedän, että hyvinkin usein tämä ajatusmaailma saa minut myös pois tolaltakin enkä aina muista ajatella/tehdä asioita kohtuudella - eikä se ole hyvästä kenellekään.  Joskus vähempi olisi enemmän.  Ja pitäis löytää joku balanssi luovuuden ja hulluuden välillä ;)

Mutta hyvällä fiiliksellä ja tsempillä eteenpäin jokatapauksessa !  Paino on laskenut hitaasti mutta kuitenki on laskenut ja siitä oon tosi iloinen!  Jo parinkin kilon pudotus tuntuu ja olokin on paljon parempi. Sellainen raikkaampi, jos fiilistä voi jollakin sanalla kuvailla.  On minulla ollut kyllä pahoja vieroitusoireita makeasta ja etenkin suolaisesta, mutta hyvin olen pystynyt vähentämään suolan ja sokerin käyttöä.  Jos joltakin ammattilaiselta saisi tähän näkökulman ja se pääsisi seuraamaan mun ruokailuhommia sivusta,  se pudistelisi päätään ja vähän väliä saisi edelleenkin huomautella.   Mutta silti,  parannusta entiseen on huomattavasti tullut ja siitä on hyvä jatkaa.  Pienin askelin kohti parempaa.

Mamman näätä-eläimet <3

Iidan ja Kimmon saalis

Viikonlopuksi päästäänkin sitten takaisin perinteisille jahtimaille ! Kanalintukausi alkoi tosiaan viime viikolla, joten syys-lokakuussa vapaa-viikonloppuina olen joko metsämiehen leskenä tai sitten itsekin haulikossa kiinni.  Kuitenkin, metsässä ja rakkaissa lapsuudenmaisemissa jokatapauksessa viikonloppu tulee vietettyä ja taidan yrittää käydä sienimetsässä ja puolukassakin samalla. Teloin toissapäivänä jalkani aitahommissa, joten katsotaan, miten sillä kärsii rymytä metsikössä.  Nilkassa on jomotusta, siinä möllöttää kiitettävä turvotus ja alkava mustelma.  Onneksi haaverin satuttua pikaisella kylmäämisellä sain ehkä ehkäistyä mustelmaa ja turvotusta edes vähäsen. Tänään ratsastaessa se oli jonkin verran kipeä, mutta sisulla eteenpäin vaan!

 

Syksy on ollut kyllä mitä ihanin!  Syysaurinko lämmittää ja korostaa ruskan värejä.   Nyt on ollut niin kuivaakin, että heppojen tarhan siivoaminen näin syksylläkin onnistuu tosi hyvin.  Olenkin käynyt tarhaa läpi ja kärrännyt sieltä kottarikaupalla lantaa pois.  Kun sitä siivoilee muutaman kerran viikossa, on sitä paljon mukavampi katsella itsekin eikä tarha pääse tulvimaan lannasta. 




Mitä tuleviin postauksiin tulee,  minulla on hieman ongelmia tuon kuvamateriaalin kanssa.  Meillä on hyvä kamera ja haluaisin laadukkaampia kuvia,  mutta koska usein Kimmo joutuu vahtimaan Onnia minun ollessa ratsailla - on minun hyvin hankala saada oikeestaan minkäänlaista kuvamateriaalia minun heppailuista tai elämästä ylipäätään.  Minulta on toivottu hevospostauksia ja kuvia muutenkin enemmän, mutta olosuhteiden vuoksi se on välillä hyvin hankalaa ja se harmittaa.   En tiedä, kuinka moni paikallinen taikka lähiympäristössä asusteleva immeinen lukee tätä blogia, mutta ajattelin kokeilla onneani :  Eli jos joku näppärä kuvaustaitoinen lukija haluaa tulla vierailemaan ja kuvailemaan ratsasteluja tai meidän muita puuhia, niin lämpimästi tervetuloa!  Palkaksi saat kuunnella mun hölmöjä juttuja,  keittelen sulle kahveet ja hepan selkäänkin pääsee tilanteen mukaan ! :)  Minuun voi ottaa yhteyttä joko blogin fb-sivujen kautta,sähköpostiin celia85@luukku.com tai muutakin kautta !

Mutta nyt sitten niitä kysymyksiä tulemaan!   Isompiin ja puhuttelevimpiin kysymyksiin pyrin vastaamaan postauskoossa, joten antaa palaa toverit!    Niin ja sitten vielä yks juttu:  kertokaa tekin teidän kuulumisia ja fiiliksiä vapaasti tänne!  Mie haluisin kuulla, mitä kaikkee te puuhastelette ja onko teillä kenties jotain omaa projektia / unelmaa, jota kohti suunnistatte ja jonka eteen te teette töitä!  Pidetään linjat kuumina! 

<3 Henna

Aitahommia ja terveellistä pöperöä

Tämä juuri loppunsa kohdannut vapaaviikko meni kyllä rehellisesti kuin "tuli perseen alla" -juosten. Vapaita varten pihassa odotteli iso kasa perushommia eli jokapäiväistä siivousta, pyykkäystä sekä tallitöitä. Lasta, kissoja ja koiria unohtamatta.  Ja sitten itse päähommana on ollut heppatarhan aitauksen tekoa. On tullut taas vietettyä tunti jos toinenkin metsän ryteiköissä vesurin kanssa heiluen ja välillä on sitten ajettu rankoja pihaan. Olen päässyt sen verran "oikomaan" aitahommassa, että sain tällä kertaa ostettua valmiiksi karsittua rankaa eräältä ystävälliseltä paikalliselta. Kuitenkin osan olen joutunut edelleenkin roudaamaan ja karsimaan itse. Olen kuitenkin onnellinen siitä, että läheltä löytyi huomattava helpotus homman edistämiseksi.  On ollut välillä todella turhauttavaa, kun tykötarpeet loppuu ennen aikojaan ja homma etenee kuin täi tervassa.

Mulla olis tavoitteena saada heppojen tarhan aita valmiiksi tässä syksyllä ja jos mahdollista, jatkan aitahommaa kentälle. Tosin kenttää ei tule kehystämään tuollainen haperon näköinen "köyhän naisen- pisteaita", vaan kenttä saa lankkuaidat ympärilleen ja sään salliessa ne maalataan.  Mutta katsotaan, minne rahkeet ja aika riittää -molemmat on vähän tiukassa välillä. Jos ei sitä tälle syksylle saada aikaiseksi, on se sit ensi kevään heiniä.  Kenttä on tamppautunut kuluneen vuoden aikana kohtuullisen hyvin, mutta on mielestäni vieläkin liian pehmeä, ainakin pakoitellen.  Kuitenkin siinä kelpaa jo suht hyvin työskennellä.  Annan sen kuitenkin painua vielä ensi talven ja katson ensi kesänä, tarvitkseeko se fiksailua. Saas nähdä.  Paljon on ajatuksia ja sen vuoksi rahareikiä - se on sitten eri asia mitä saadaan toteutukseen asti vietyä. Rahakaan kun ei kasva puissa :D

Enivei,   päällimmäisenä fiiliksenä vapaaviikon jälkeen lienee iso väsy ja  rehellisesti sanottuna työviikko oli ihana aloittaa. Töissä minun ei tarvitse ajatella kotiasioita niin paljon ja tekemättömät työt eivät hypi silmilleni koko ajan.  Vaikka muuten perusfiilis on sellainen mukava ja leppoisa -  huomaan väsymyksen vuoksi olevani herkästi myös kärttyinenkin, tai lähinnä äsyynnyn yllättävän helposti.  Osa aiemmin vain lievästi ärsyttäneistä/härinneistä asioista ovat saaneet isommat mittakaavat, osa tosin ihan syystäkin. Minustakin on alkanut tulla sen verran mukavuudenhaluinen, etten jaksa sulattaa ihan kaikkea enkä jaksa koko ajan ajatella, miellytänkö nyt varmasti kaikkia. Se on ehkäpä sellaista tervettä ajattelua, mikä on ollut minulle tähän päivään asti aika vieras käsite. 

Onneksi  vapaaviikon yöt nukuin erittäin hyvin ja sain useampana aamuna nukuttua yllättävän pitkään. Onnikin nykyään nukahtaa usein aamusta vielä uudelleen, niin minullakin on mahis nukkua pidempään. Eli ei pitäis valittaa. Välillä kuitenkin olen töitten lomassa tihrustanut itkua pienimmästäkin vastoinkäymisestä tai mutkasta matkassa - silti kuitenkin pienen hajoamisen jälkeen jatkanut hommaa iloisesti räkä poskella.  Se on sitä elämää,  itkupotkuraivareita ja nauruntirskahduksia.

Ystäväni kävi toissapäivänä luonani ja hän sai minut avaamaan silmäni sille kaikelle kauniille ja rakkaalle, mitä minulla onkaan täällä. Hänen ihastellessa eläinten ystävällisyyttä ja kehuessaan talon kodikkuutta, minäkin heräsin jälleen todellisuuteen.  Sitä vaan sokaistuu elämän ollessa niin työntäyteistä ja jotenkin sitä hukuttautuu omaan oravanpyöräänsä eikä enää tajua mistään mitään. Ystäväni ohjeistuksella pysähdyin nauttimaan kodista ja pihasta -  sen pienimmistäkin jutuista. Useimmiten minulla on vaan yksinkertaisesti niin kiire, etten ehdi nähdä  tarpeeksi. Maanantaina ajan kanssa käppäilin pihalla ja ihastelin kaunista syksyä, hengittelin raikasta ilmaa. Istuin nurmikolla ja halailin koiria pidemmän kaavan mukaan.

Olen nyt jaksanut panostaa hieman paremmin ruokaankin ja siitä oon tosi ylpeä itsessäni!  Ruokien hyvä maku ei välttämättä välity sinne asti, sillä ulkomuoto ei ole mikään imartelevin eikä esillepanokaan tee niille oikeutta !  Mutta jokatapauksessa,   herkullisia eväitä on ollut vaikka itse sanonkin. Paljon tuoreita raaka-aineita ja yrttejä - toimii!   Olen aikaisemmin päässyt tutustumaan soijarouheeseen kasvissyöjä-serkkuni myötä, mutta nyt tajusin vihdoin itsekin ostaa kotiin soijarouhetta ja olen kyllä rakastunut siihen totaalisesti!   Se on kätevä ja vähärasvainen lihan korvike  ja sisältää runsaasti proteiinia.  Esimerkiksi kasvissosekeittoon laitoin sitä tuomaan mukavan lisätujauksen ja korvaamaan leivän sekä kesäkurpitsa-lasagneen käytin rouhetta jauhelihan sijasta. 

Painokin tulee taas hissuksiin alas ja hyvä niin ! En ole harrastanut minkäänlaista liikuntaa erikseen, sillä kotona tehtävät hommat ovat kyllä toistaiseksi tarpeeksi aikaavieviä ja fyysisiä puuhia. Hiki niissä tulee ja käsiä sekä jalkoja hapottaa.  Odotan kyllä talven tuloa ja sitä, että ulkohommat saavat jäädä syrjään ja minä pääsen hilaamaan ahterini takaisin salille.  Nyt kuitenkin aion ottaa itsestäni kaiken irti kotona työn lomassa tulevan hyötyliikunnan merkeissä ja katson, miten hyvin se auttaa tässä silavan sulatus-talkoossa.

Kasvissosekeittoa ja soijarouhetta

Tulinen linssikeitto

Kesäkurpitsalasagne- tarpeet ( kevyt-juustoraaste puuttuu kuvasta)

Nami <3

Hieman jos omena-kaurapaistosta.....

Onskan kanssa poniajelulla <3

Tämmöisiä höpötyksiä tällä kertaa !  Mitäs te ootte touhuillu ? :)

<3 Henna

Mitä meidän koiravauvoille kuuluu ?

Huomenna tulee täyteen 7 kk siitä, kun meidän pienet karvapallot syntyivät.   Tuntuu, että kaikki olisi tapahtunut  ihan vasta eilen. Asiaa miettimään jäädessäni minut valtaa suuri haikeus, mutta samalla myös sisimmässä kulkee lämmin virta joka tuo myös onnistumisen tunteen. Katselin tuossa vanhoja kuvia  pennuista ja tippa linssissä fiilistelin niitä <3 Meillä oli niin hieno pentue, joista kaikki pääsivät superihaniin koteihin.

Pennuista on kasvanut aikamoisia persoonia, joilla riittää virtaa ja energiaa temmeltää sekä tehdä pikku kolttosia. Hyperaktiivisuus ja hellyydenkipeys taitaa olla jokapennun tavaramerkki -haukkuherkkyyttä ja riistaviettiä unohtamatta.  Osa on jo metsässä liikkuessaan osoittanut vahvaa työmoraalia tulevaan ammattiin ja löytänyt sieltä myös lintuja, osa jopa tarjonneet haukkuakin niille.  Eli hyvältä näyttää.  Harmiksemme kylmä alkukesä taisi tehdä hallaa kesän kanalintupoikueille, joten katsotaan, millainen lintuvuosi on tulossa - onko olosuhteet millaiset kouluttaa pentua lintuhaukulle.  Mutta jospa niitä lintuja sen verran löytyisi että pennut saisivat tuntumaa omaan ammattiinsa.

Mikä ihaninta, saan edelleen olla osa pentujen elämää facebookin kautta ja minut onkin kutsuttu vierailemaan ja pentuja moikkamaan.  Pidän yhteyttä omistajiin ja saan nähdä kuvia pennun kasvusta ja lukea tarinoita niitten tempauksista.  Minun ei tarvinnut luopua niistä kokonaan.  Saan olla todella tyytyväinen pentujen omistajiin, valinnat meni kyllä ihan nappiin !  Koiria selvästi rakastetaan ja niistä pidetään huoli - kohdellaan perheenjäsenenä niin kuin meilläkin on koiria aina kohdeltu.  Otetaan mukaan elämään eikä jätetä pihan perälle tarhaan räksyttämään. Olen huomannut, että moni pitää pystykorvaa vain vahti- sekä metsästyskoirana, mutta näinhän se ei mene -  sillä ihminen muokkaa koirastaan sellaisen miten se sitä kohtelee. Meillä pystykorvat ovat ammatistaan huolimatta aikamoisia sylivauvoja ja "tissienväli-koiria"   :D

Mutta pidemmittä puheitta, tässä on meidän koiravauvelit vähän isompina :

Jeppe <3   (meillä puhuteltu nimellä "Läsö" :D)

Sakke <3

Vili <3 

Kimi <3

Hiski <3

Täplä <3

Ja meidän Kerttuli <3

Ihanaa sunnuntai-päivän jatkoa ja alkavaa viikkoa kaikille !  <3

<3 Henna

Oon yksin - ja se tuntuu hyvältä.

Oon yksin - ja se tuntuu hyvältä.  Oon yksin, mutten silti yksinäinen.

Viimeaikoina mielessäni on pyörinyt sana yksinäisyys.    Mitä se on ? Miten siitä päästä eroon vai pitääkö päästä ylipäätään ollenkaan?  Voiko yksinäisyyttä oppia rakastamaan, tai edes tulla toimeen sen kanssa ?  Haluaako joku hautautua yksinoloon liikaakin, erakoitua ? Yksinäisyys -  jopa harvinaista herkkua jollekin ? Missä kulkee yksinolon punainen lanka ?

Lapsena olin paljon yksin.  Jo päiväkerho- ja esikouluajoilta olin pääosin syrjitty tai ulkopuolelle jätetty.  Sellainen, jota ei kukaan pahemmin kaipaillut.  Koulun edetessä 3:lle luokalle ja siitä eteepäin,   syrjimisen lisäksi kuvioihin astui myös konkreettisempi kiusaaminen.   Valtaosan kouluajoista yksin, ulkopuolinen ja hylkiö. Joskus minulla kävi tuuri, ja sain leikkiä muitten kanssa ja silloin olin onneni kukkuloilla. Useimmiten nämä harvat ilonhetket tapahtui kouluajan ulkopuolella naapurin lasten kanssa -    Kuitenkin pääosin ja etenkin julkisilla paikoilla eli tässä tapauksessa koulun pihalla - olin omillani, yksin. Minun seurassa ei haluttu näyttäytyä.  Välitunneilla seisoin syrjässä ja seurasin toisten leikkejä. Katsoin kadehtien muitten tyttöjen  muodostamaa piiriä, jossa tirskuttiin ja letiteltiin hiuksia.  Minulla ei ollut sinne mitään asiaa  ja jos joskus aiemmin jos olin yrittänyt pyrkiä piiriin mukaan -  pian ympyrä suljettiin tiiviiksi minun lähetysessäni. Minun hiuksiani ei haluttu letittää,  kasvojani ei haluttu muistaa.



Yksinäisyys koulumaailmassa sai minut luomaan itselleni oman maailman, jonne kuuluin vain minä ja omat ajatukseni.  Unelmoin elämästä kauniina ja rakastettuna, juoksin avojaloin metsässä eläen oman elämäni sankarittarena - siellä pärjäsin ja olin menestynyt.  Kotona minua rakastettiin ja serkkuni oli paras ystäväni, mutta elämä hylkiönä koulussa sai minut epäilemään omaa arvoani myös kotona.  Koirani Elsa oli minulle se tärkein tukipilari, jolle huolet kerroin - jonka turkkiin karvaat kyyneleeni salassa vuodatin.  Elsa rakasti minua ehdoitta.  Siinä meidän pienessä maailmassamme en ollut se pullea tyttö, jota läskiksi päivittäin haukuttiin ja jota kutsuttiin säälittäväksi.



Lapsena ja nuorena kärsin kovasti siitä, että olin niin yksin. Elämän ensimetreillä tapahtunut roolijako satutti minua kovasti.  Ei ole helppoa kasvaa vahvaksi, jos ihan jo pienenä taimena on poljettu jalkoihin. Kuitenkin, aloin kasvaa -  mutta kieroon.  Omakuvani oli pahasti vinossa ja on mennyt vuosia että olen saanut sitä oikaistua eikä se olisi onnistunut ilman toisten apua ja tukea.  Täytän ensi vuonna 30, enkä voi vieläkään sanoa että olisin täysin kunnossa. Kuitenkin, voiton puolella ollaan ja mikä hienointa - uskallan rohkeasti jo sanoa rakastavani itseäni ja olevani kaunis. Minulla meni vuosia, että aloin uskoa ihmisten kykyyn rakastaa minua ja välittää minusta aidosti. Osa ihmisistä luovuttivat, mutta sitkeimmät jäivät vaikka tilanne meni kuinka hankalaksi. Se on ollut iso mittari rakkauden punnitsemisessa.  Nyt uskon, että oikeasti voin kelvata jollekin - tällaisenaan. Ilman roolisuorituksia, jatkuvaa miellyttämistä taikka kilotolkulla pakkelia.

Vaikka elämääni on vuosien aikana kertynyt paljon ihania ihmissuhteita ja niistä jokainen on minulle äärettömän tärkeä - lapsena opittu yksinäisyys ja se oma maailma seuraa minua edelleen.  Enkä halua edes luopua siitä kokonaan. Käyn edelleen kävelemässä avojaloin metsässä, istun siellä kannonnokassa ja olen hiljaa. Hengitän rauhassa ja  kuuntelen sisimpäni ääntä, annan sille mahdollisuuden puhua minulle.  Kuvittelen, että Elsa juoksentelee vieläkin rinnallani koiraenkelinä ja saan kiittää sitä siitä että se kulki vierelläni lapsuuteni kivisimmän polun.

Opin jo lapsena elämään elämää yksin, joten näin aikuisiällä yksinäisyys ei enää satuta minua niin paljon -  minä jopa tarvitsen sitä. Aiemmin minua satutti paljonkin, jos läheiseni puuhasivat keskenään kaikkea jättäen tahattomasti minut ulkopuolelle, mutta nykyään sekään ei tunnu juurikaan miltään.  Minusta on tullut itseni paras ystävä.  Tietyllä tavalla jopa hieman turtunut. Jos jotakin kohtaa painetaan tai hakataan pidemmän aikaa, tulee se turraksi.   En koe itseäni täysin turtuneeksi tai kylmettyneeksi, mutta olen tottunut selviämään myös yksin.  Tarvitsen rakkautta ja rakkaimpiani, mutta selviän myös ilman jatkuvaa seuraa ja huomita. Olen joskus aika koominen tyyppi ollessani yksin.  Puhun itsekseni kuin hyvänkin ystävän kanssa kaffekupposen äärellä, tsemppaan ja välillä jopa ääneen räyhään itselleni.  Olen oman elämäni mentaalivalmentaja ja stand-up-koomikko   ja se tekee siksi tästä yksinolosta hienoa.

Jokainen tarvitsee aikaa omaan hengähtämiseen, sille että vaan saa olla itsensä kanssa.  Vaikka olen luonteeltani erittäin sosiaalinen tyyppi, rakastan seuraa, tutustua uusiin ihmisiin sekä janoan yhteistä hauskanpitoa ja toisten viihdyttämistä  -  olen silti myös välillä jopa hieman erakkomainen luonne. Joku lähesistäni saattaa tätä lukiessaan naurahtaa tässä kohdassa ääneen, koska ne tietää millainen "humppalulla" olenkaan sosiaalisella saralla. Silti totta on myös se, että haluan vetäytyä siihen omaan maailmaani säännöllisin väliajoin  ja levätä siellä. Puuhastella kaikessa rauhassa töitäni ja elää vain itselleni. Yksinäisyys on myös mielentila joka voi olla joko positiinen tai negatiivinen. Vaikka olisikin yksin, ei välttämättä ole yksinäinen.  Minulla on omat ajatukseni, unelmani ja askareeni - joissa viihdyn. Saan suunniteltua päässäni asioita eteenpäin ja käyttää kaikessarauhassa luovuuttani.  Siksi rakastan yötyötä jota teen yksikseni - se on sitä aikaa omille ajatuksille työn lomassa.

Moni valittelee yksinäisyyttä ja se onkin monelle arkipäivää. Todella moni ihminen on oikeasti liian yksin ja vailla ystäviä.  Se on surullista, koska kenenkään ei pitäisi olla ikuisesti yksin, ilman rakkautta tai hellyyttä.  Tämä kuitenkin vaatii myös omaa yritystä ja sitä, että uskoo itseensä ja rakastettavuuteensa.  On noustava ylös ja tehtävä asioitten eteen, otettava itsekin askeleita kohti rohkaistumista. En minäkään olisi saanut ystäviä ilman rohkaistumista tai sitä että uskaltaa purkaa hieman suojapanssariaan -  olla rehellisesti rikki tai keskeneräinen ihminen. Kotona istumalla ja valmista odottamalla ei yleensä saavuta juurikaan mitään, on lähdettävä itsekin liikkeelle.  Itse olen saanut ystäviä auttamalla ihmisiä ja olemalla reilu tyyppi.



Mutta tämäkin on helpommin sanottu kuin tehty.  Masentunut ihminen on arka eikä näe valoa paitsi jos joku sitä alkaa hänelle osoittamaan.  Joten masentunut ihminen tarvitsee myös ymmärrystä ja avarakatseisuutta myös myös läheisiltään, ja muilta ihmisiltä tarpeeksi suurta avarakatseisuutta nähdäkseen myös kovettuneemmankin pinnan alle.   Meistä jokainen tarvitsee sellaista valoa ja ohjausta välillä. Lämpöä, joka sulattaa sitkeämmänkin jään.  Mutta ihmisen omassa sisimmässä olevaa tyhjyyttä ja yksinäisyyttä ei voi aina toinen ihminen kokonaan täyttää vaikka kovasti sitä haluaisikin. Koska jos astiasta puuttuu pohja, on sitä hyvin vaikea täyttää edes puolilleen.  On tehtävä myös itse töitä.   Alkaa opetella pikkuhiljaa hyväksymään, rakastamaan itseään sellaisenaan, ja viihtyä myös siinä omassa seurassaan.  Ne pienetkin positiivisuuden  ja hymyjen rippeet kannattaa laittaa näytille, sillä jatkuvasti nyrpeän, katkeran tai vihaisen näköiset kasvot tuskin aina vetävät puoleensa?  Oli ehkä vähän karkeesti kirjoitettu, mutta tällä tekstillä haluaisin lähinnä silleen kaikella rakkaudella potkaista ylös yksinäisyydessä ja synkkyydessä rypevää ihmistä nousemaan jaloilleen. Suurin osa lähtee omasta sisimmästä, muut kyllä seuraa perässä ajan kanssa.

Ilman yksinäisyyttä, omaa pään sisäistä maailmaani lapsena,  olisi elämäni tilanne aivan toisenlainen. Olen tyytyväinen nykytilaani ja huomaan, että olen kiitollinen siitä kaikesta pahastakin mitä lapsuudessani koin. Minusta on tullut se  lapsena kuviteltu, oman elämäni sankaritar ja selvityjä -  enää se ei ole pelkkä haavekuva omassa päässäni - se on todellisuutta.  Ja minä huomaan oikeesti pärjääväni.

"Oon yksin ja se tuntuu hyvältä.
Mä oon viisas.
Mun sydämel on kypärä.
Mä oon kaunis,vaikka itse sanonkin.
Ja voin paljon paremmin. "

- Samuli Edelmann, Mun sydämellä on kypärä. 

<3 Henna