Tamma-mamman zumbatunti

Karisma on alkanut pikkuhiljaa siirtyä takaisin aktiivisemman liikunnan pariin, vielä tosin hieman pienemmässä mittakaavassa. Aletaan kohotella kuntoa takaisin, toki vielä terveellisyyden merkeissä ja pikkuhiljaa lisäämään lenkkien rankkuuttakin. Uusista haasteistakin haaveillaan, mutta vielä näin alkuun kuitenkin keräillään kuntoa ja koitetaan pitää massaa yllä Kassun imettämisestä huolimatta.  Tällä hetkellä liikuntaa taitaa olla 4-5 kertaa / viikko,  joista pari -kolme on lähinnä kävelypäiviä.

Kassu on usein lenkeillä mukana, joten myös sekin pääsee mukaan liikkumaan.  On kuitenkin pidettävä huoli, etteivät ne käy liian rasittaviksi pienelle varsalle. Sopivanlainen liikunta on hyväksi varsan kehitykselle ja jalkojen vahvistumiselle.  Se ottaakin ilon irti päästessään lenkille mukaan, kirmailee iloisena ja tankkailee tissistä välillä. On pikkumies ottanut joskus torkutkin keskellä ratsastuskenttää.  Kuitenkin, olemme myös aloittaneet käymään lenkeillä myös ilman Kassua, jolloin varsa saa opetella olemaan hetkiä ilman äitiään ja viettää sen ajan Kuskon kanssa tarhassa hengaillen. Vaikka toki tamma ja varsa toisilleen vähän hörhöttelevät, eivät kumpikaan tunnu kamalasti stressaavaan pieniä eron hetkiä. Useimmiten pääosin menenkin Karismalla tarhan viereisellä kentällä, joten erosta huolimatta Kassu näkee emonsa jonkin matkan päästä. Olenkin nähnyt sen tarhassa syömässä heiniä Vusen seurana, kun itse tammamamman kanssa keskitymme humputteluihin. Myös pari pientä maastolenkkiä olen tehnyt ilman Kassua. Kun asioita aloittaa tekemään pieninä annoksina, on siirtymiset pehmeämpiä ja uusiin asioihin tottuu helpommin ilman sen suurempia hermojärkytyksiä. 

Kun alan miettimään aikaa taaksepäin ja suuntaan katseen viime kevääseen - oman muistini sekä päiväkirjasta varmistelujen jälkeen voin todeta, että Karisman täyspäiväinen mammalomailu taisi jäädä loppupeleissä aika lyhyeksi. Toki loppukevät ja viimeisimmät kuukaudet ennen varsomista olivat liikunnan suhteen hyvin kevyitä, mutta kuitenkin tammaa liikutettiin säännöllisesti.  Täysipainoista "seisomista"   ei tainnut olla juuri ollenkaan, sillä kesälaitumen ja tallin välinen matka on about 1,3 km ja se tuli taluteltua edes takas  lähestulkoon päivittäin. Harrastin muutenkin paljon maastakäsittelyä/ liinailua / taluttelua tamman tiineyden loppuvaiheessa ja usein Karisma kulki käsihevosena lenkeillä mukana.

Vaikka olenkin iloinen siitä, miten hyvin tamma on palautunut varsomisesta ja pitänyt toistaiseksi suhteellisen hyvin lihat luittensa päällä - on toki selvästi huomattavissa sekin, että tamma on varsonut.  Varsan hoivaaminen ja ruokkiminen käy jonkin verran sen voimille, joten se on aavistuksen väsähtäneen oloinen päivästä riippuen. Ja toki se on ehkä aavistuksen verran laihtunutkin.  Karisma syö paljon ja saakin ruokaa sen mukaisesti. Heinä on entiseen malliin vapaalla ja lisäksi se saa massavat annokset väkirehua, eritoten proteiinia ja muita imettävän tamman lisukkeita. Porkkanoissa, omenoissa ja leivissä ei pihistellä myöskään. Tamma on kasvattanut massussaan ja pyöräyttänyt meidän maailmaan niin ihanan varsan, että olisin valmis tekemään melkeimpä mitä vain tamman eteen. Se on ollut jo aiemmin äärimmäisen rakas minulle - mutta varsottuaan se on nostanut arvonsa silmissäni melkeimpä mittaamattomaksi.

Alla olisi taas iso liuta taas kuvia meidän alkuviikon hölkkäilyistä.  Päivä oli kuuma,  ja Kaama oli hieman väsähtäneen oloinen tuolloin ja siksi hieman aavistuksen laiskahko  ratsastaa, mutta loppujen lopuksi innostui pienten herättelyjen jälkeen  tekemään töitä.  Uskomatonta, että joudun laittamaan sanat "Kaama" ja "Laiska"  samaan lauseeseen!  Ihmeiden aika ei ole ohi ;) 

Niin kuin aiemminkin olen tainnut mainita, niin tamman psyyke on muuttunut suuresti, erityisesti sen varsottua. Kun ostin tamman heinäkuussa 2010 - oli se pälyilevä, arka ja epävarma itsestään ja kaikista muista.   Meni pari vuotta ennen kuin kuulin sen "sanovan" jotain. Silloinkin se hörähti Kuskolle sen palattua kotiin lastenleiriltä. Sitten meni taas pitkä aika, kun kuulin sen edes hiuksen hienosti hörähtävän ja silloinkin sen juuri ja juuri kuuli. Vain sieraimet värähtelivät kainosti.  Mutta pikkuhiljaa hörinät alkoivat lisääntyä ja saada vähän volumea lisää -  nykyään ne kohdistuvat myös minuun. Tänä päivänä tarhasta kuuluu hörähtelyä ja jopa innokasta hirnahtelua lähes poikkeuksetta päivittäin ja minun liikkeitä seurataan aidanvartta pitkin korvat hörössä kävellen.  Vaikka Karisman kehitys ratsunakin lämmittää toki sydäntäni,  on tuon aiemmin niin ennakkoluuloisen ja huonolla itsetunnolla varustetun tamman luottamuksen ja ennen kaikkea kiintymyksen saavuttaminen suurin palkinto tai saavutus mitä voin hevosenomistajana saada. 

Kun hevosen mieliala on seesteisempi,   heijastuu se luonnollisesti toki myös ratsastettavuuteenkin. Tamma on paljon maastovarmempi nykyään, eikä enää ota äkkiälähtöä kuuhun jokaisesta pikkulinnun pyrähdyksestä ja heiluvasta heinänkorresta. Siihen on helpompi luottaa, jolloin itsekin olen rennompi mikä taas heijastuu taas tammaan. Se on mahtava tunne se ja sitä ei saa muulla kuin olemalla läsnä täydellä sydämellään ja  panemalla itsensä likoon.

<3 Henna