Vaikka olen omistanut hevoseni vasta reilut 5 vuotta, on erityisesti Kuskolla ehtinyt olla useampi vuokraaja ja lisäksi joku satunainen kävijä ystävieni joukosta. Kusko on kovin suosittu luottopolle, ja minulta usein kysytään ratsastustunteja sen vuoksi. Tunteja pitämällä voisin jopa sanoa rikastuvani, mutten koe kutsumusta "tuntitoimintaa" kohtaan eikä minulla olisi siihen aikaakaan. Joten itsenäisesti pärjäävä vuokraaja on paras vaihtoehto minulle. Monen henkilön vuokraustaival on kuitenkin päättynyt muunmuassa työkiireitten painaessa päälle, perhesuhteet ja elämäntilanteitten muutokset ovat estäneet vuokraamisen ja osa on vain huuhtoutunut marraskuun sateitten mukana. Vaikka suurimmalla osalla on olleet erittäin pätevät ja todella ymmärrettvät syyt lopettaa vuokraaminen, on jokunen tyyppi haihtunut matkasta ilman sen järkevämpää selitystä tai edes kunnollista ilmoitusta. Monesti sitä jää miettimään, missä oli vika - koska kysyttäessä kaikki saattoikin sujua hyvin ainakin sen hetkisen vastauksen perusteella. Oliko vika minussa, hevosessa, olosuhteissa tms. Itse ainakin vuoralaisen asemassa haluaisin antaa hyvissä ajoin ilmoituksen sekä perustelut lopettamiselle ja selittää miksi niin käy - ja ihan vain siksi, että se on vähintäänkin kohteliasta ja toki yksin jääminen kysymyksineen ei ole yhtään kivaa ja käy ainakin näin tällaisen erityisherkän tyypin mielen päälle suhteellisen rankasti. Asiahan ei kuitenkaan ole niin vakava, ettei siitä voisi keskustella ja "erota" hyvässä yhteisymmärryksessä.
Mitä "emännöintiin" tulee, olen mielestäni sopivassa suhteessa vaativa mutta lempeä. Peräänantamaton, mutta joustava. Olen hyvin armelias, auttavainen ja toisia huomioiva. Annan oman rauhan, mutta olen myös käytettävissä. Olen rento ja lupsakka hevosnainen, mutta myöskin osaan vaatia huolellisuutta ja suunnitelmallisuutta ratsastuksessa ja hevosen käsittelyssä. En sokea, mutta avarakatseinen. Mitä se sitten käytännössä onkaan?
En koskaan vaadi tai pyydä vuokraajia siivoamaan tallia, tai edes kunnolla jälkiään. Saavat toki halutessaan osallistua kaikkeen toimintaan tallilla, ja olla osa meidän arkea muutenkin - mutta missään nimessä pakko ei ole. Usein korjaan jätökset kentältä / lakaisen käytävän / järjestelen paikkoja, ja vaikka joku napisisi tällaisesta asiasta niin omasta mielestäni tällaisillä pikkujutuilla sinänsä ei ole mitään merkitystä - jos vaan hevonen on hoidettu oikein. Hevonen on tärkein - niistä olen tarkka ja vaadin erityistä huolellisuutta sekä ennakointia lähinnä jo vuokraajan omankin turvallisuuden vuoksi. Pyrin pitämään puitteet mahdollisimman hyvinä ja parantaa niitä koko ajan. Vuokraamalla hevosiani saan tallin kuluja aavistuksen pienennettyä tai kerrytettyä rahaa säästötilille, josta olen ottanut rahaa mm. kentän kunnostukseen ja nyt olen tilannut meille puomeja. Satulahuoneessa on kahvinkeitin ja keksiä tarjolla luovia taukoja varten. Olen kuuliainen ja vastaanottavainen palautteelle ja ehdotuksille, nimeomaan toivoisinkin avointa keskustelua koska niin kuin minäkään, ei myöskään vuokralainen ole selvännäkijä. Kysyvä ei tieltä eksy. Tiedostan kyllä oman persoonani ja sen ajoittaisen haasteellisuuden - se on joko vastaanottajasta riippuen vihattava tai rakastettava. Toki myös suoran puheen ja avoimen kanssakäymisen kestävyyskyky riippuu myös toisesta ihmisestä. Näin tiivistettynä, haluaisin vain että kaikki sujuu mukavasti ja turvallisesti sekä hevosen että ratsastajan kannalta.
Näin kesäaikaan, vuokraajien ei tarvitse läheskään jokakerta hakea hevosia 1,3 km päästä laitumelta, vaan hepat ovat pihassa valmiina jos vaan olen pystynyt asiaan vaikuttamaan. Joskus tietysti on tullut tilanteita, etten mitenkään ole pystynyt lyhyellä varoitusajalla järjestämään asioita, kun hevosta on kyselty käyttöön vain vuorokautta tai jopa tunteja ennen. Minun pitää myös muistaa neuvotella Kimmon kanssa Onnin vahtimisista ynnä muista ja haluan kyetä antamaan myös miehelleni mahdollisuuden tasavertaisesti omiin harrastuksiinsa. Onhan se välillä todella stressaavaa, mutta täysin oma valintani on tasapainotella hevoselämäntavan ja perhe-elämän välillä. Kuitenkin, yritän siinä sivussa ottaa mahdollisimman hyvin myös vuokraajat huomioon ja järjestää ratsastusajat heille mahdollisimman hyvin ja tehdä kunnon puitteet harrastamiselle. Hevosen vuokraaminen on oiva tapa "omistaa" hevonen esim. 1-3 kertaa viikossa, tutustua tähän elämäntapaan - mutta ei tarvitse maksaa kuin murto-osa kuluista, mikä menee tuollaisen ison elukan elättämiseen.
Ihanteellisinta olisi, että vuokralaiset varaisivät päivät hyvissä ajoin tai että heillä olisi vakkaripäivät, jotta itsekin tietäisi vähän miten tulevan viikon elää. Elämäni riippuu todella paljon aikataulutuksesta tallin, kodin ja työn välillä - joten muulle elämälle jää vain rippeet. Usein hevosten varauksista kyselyitä tulee lyhyellä varoitusajalla, ja sekin on ok - koitan sitten vaan parhaani mukaan järkkäillä asioita sitä mukaa kun niitä ilmenee. Perumisia toki tulee, mikä on luonnollista ja hyvinkin ymmärrettävää, jos tulee kunnollisia esteitä / sairastapauksia vastaan. Kuitenkin keposin perustein tehdyt perumiset ovat suhteellisen ikäviä omalta ja toki hevostenkin kannalta, koska jos olen vain kotona - ei luontoni useinkaan anna periksi jättää asiaa siihen ja hevosta seisomaan, vaan useimmiten olen löytänyt itseni lenkittämästä yömyöhällä hevosia räntäsateessa (vähän kärjistetysti joo, mutta tämmösiäkin kertoja on kieltämättä ollut muutamia ). Minulla onkin kiinteä maksu hevoselle / kk - kävi joko 8 kertaa tai ei ollenkaan. Kuitenkin kokemusta on siitäkin, että jätetään tulematta ja myöskin jätetään maksamatta. Minä olen ollut sen verran sinisilmäinen, etten ole laatinut kirjallista vuokrasopimusta hevosista, koska olen aina ajatellut että "Kyllähän ihmisiin pitää voida luottaa". Näin kuitenkaan ei aina hommat mene, vaan olen saattanut jäädä juuri pahana hetkenä yksin liikuttelemaan hevosiani - juuri silloin kun olisi kipeimmin apua tarvinnut. Toiset vuokralaisista ovat tällaisssa tilanteissa maksaneet vuokransa tauosta huolimatta, toiset ei.
Annan kuitenkin todella paljon anteeksi, mistä saan kuulla ystäviltäni jatkuvasti. Olen kuulemma liian kiltti ja ajattelen aivan liikaa toisia. Meidän hevostemme vuokrat ovat mielestäni niin naurettavan pienet (kaksinumeroinen luku / kuukausi) , että sen maksaminen tuskin on ongelma sovittuna ajankohtana. Raha ei ole iso, mutta sillä on minulle iso merkitys siihen miten hyvin saan kerrytettyä rahaa tallin säästötilille ja pystyn hamaassa tulevaisuudessa mahdollistamaan parannuksia mitä voisin meidän heppailun suhteen tehdä.
Itse vuokraajalta odotan rehellisyyttä, maalaisjärkeä, kehitys(HALUA)kykyä , säänkestävyyttä, tunnollisuutta, sitkeyttä, sitoutumiskykyä, yhteistyöhalukkuutta, rakkautta hevosta kohtaan ja myöskin uskollisuutta tallia ja sen omistajaa kohtaan. Odotan avoimuutta, kykyä puhua myös niistä vähemmän kivoista asioista / ongelmista (jos sellaisia tulee eteen) Minulla on kokemusta myös siitäkin, että minusta on puhuttu pahaa jälkeenpäin että miten tarkka olen hevosistani - ja saan kuulla siitä muuta kautta. Ja aivan sellaisesta asiasta, josta olisin ihan hyvin voinut puhua kasvotustenkin. Minua ei tarvitse pelätä. Tällaiset kokemukset ovat kuitenkin saaneet minutkin muuttumaan, ja vaikka yleisestiottaen uusiin hevosihmisiin / vuokraajaehdokkaisiin tutustuessani olen avoimin ja ennakkoluulottomin sydämin liikenteessä - silti on tällaiset pienetkin jutut saaneet minut joskus jännittämään muita ihmisiä. En silti aio millään muotoa muuttaa omaa käytäntöäni, sillä se on hyväksi havaittu ja minusta suunnitelmallisuus palvelee kaikkia.
Kun hevoseen on tutustuttu ja luottamus saavutettu - annan paljon tilaa vuokraajalle puuhastella hevosen kanssa yksikseen, mutta tarjoan myös resurssien mukaan seuraa kentälle ja yhdessäkin on mukava maastoilla. Olen tarvittaessa käytettävissä mm. kuvausapuna tai läsnä jos vuokraaja tarvitsee ohjausta / neuvoja ratsastuksessa. Käyn ainakin joskus moikkaamassa vuokraajaa tallilla jo ihan sen vuoksi että minusta on mukavaa pitää suhteet lämpiminä heihin mutta myös ihan jo pelkän kohteliaisuuden vuoksi. Ilmoitan olevani käytettävissä, jos apua tarvitaan. He ovat myös tervetulleita myös kotiini. Kun heidät on perehdytetty tallin käytäntöihin ja hevonenkin on tullut tutuksi - annan heille tilaa puuhastella omassa rauhassaan. Yleensä pyrin siihen, että tallilla on aina porkkanoita ja/tai omenoita / leipää, jotta vuokraajakin voi palkita / venytellä hevosen herkulla ratsastuksen jälkeen. Pyrin pitämään huolen siitä, että hevonen on ratsastuskunnossa mm. kavioitten osalta ja suu hoidettu säännöllisesti.
Jos jostakin nipotan erityisesti - on hevosten kohtelu ja erityisesti ne minun "tunnariksi" muodostuneet alku/loppu-käynnit. Hevosia on kohdeltava ja käsiteltävä huolella, liikutus on oltava järkevää ja edes jollain lailla systemaattista. Vaikka vuokraaja maksaakin hevoseni käytöstä, ne eivät silti ole kenekään leluja, joilla käydään vetämässä vain hapottavia hikilenkkejä tai roiskimassa miten sattuu. Niitten kanssa saa puuhastella vapaasti, mutta maalaisjärkeä käyttäen. Turvallisuussyistä olen tiettyjä asioita rajoittanut / suositellut toistaiseksi välttämään, ja olen usein suositellut hyvää tutustumisesta ja perusasioihin keskittymistä ennen kuin edetään eteenpäin - esimerkiksi jos kärjistetysti ajatellaan sileän treeniä vs. esteet tai maastoilua rauhallisellä mökkitiellä vs. maantie. Alku- ja loppukäynneistä olen tosiaan tarkka, sillä niillä on todella suuri vaikutus hevosen lihasten toimintaan ja vetreyteen ja sitä kautta toimivuuteen ja yleiseen ilmeeseen / käytöstapoihin. Hevoseni ovat hyväkäytöksisiä ja kilttejä mm. juurikin säännöllisen liikunnan, hyvän ja riittävän ruuan ja hyvän lihashuollon vuoksi. Siksi en pysty tarpeeksi paljon peräänkuuluttamaan runsaan kävelemisen ja lihashuollon suurta merkitystä.
Kuskon kohdalla en vaadi osaavuutta, koska papparainen alkaa olla jo poissa aktiivisemman reenaamisen kuvioista ja valtaa enemmän alaa mummonkulettimena, turistiaasina ja ennen kaikkea maastopuksuna. Karisman kohdalla taas osaavuus on suora vaatimus. Se ero, kun Karisma kantaa itseään kunnolla kuin että juoksee alta alakaula pullollaan kuin Vermolla - on huima. Osaamaton ja levoton ratsastaja ei välttämättä saa Karisman selässä aikaa muuta kuin itselleen huonon ratsastuskokemuksen. Nykyään toki Kaama on paljon lupsakampi eikä enää pyri juoksemaan joka hetki sata lasissa, joten myös keyvt hölkkäily onnistuu myös aloittelijan /puskaÖ-tasoisen kanssa. Aina ei tarvitse kulkea "paketissa" vaan myös rentoilu ja pitkänä hölkyttely tekee jokaiselle hyvää. Kuitenkaan säännöllisesti en sellaista suosittelisi koska pysyäkseen lupsakkana ja ennen kaikkea kunnossa, tarvitsee tamma ajatustyötä ja kunnon työskentelyä.
Joskus joku vuokraaja / ehdokas on kehunut itseään osaavammaksi mitä oikeasti on. Eikä se sitten välttämättä palvele hevosta - mutta en yhdeltä kädeltä tällaistakaan ihmistä tuomitse, kunhan vuokraaja olisi uskollinen ja ennen kaikkea halukas/kykenevä kehittymään. Eikä tietenkään monikaan pysty ensimmäisillä kerroilla näyttämään tasoaan vieraalla hevosella. Joten aikaakin on toki annettava. Fyysisesti ihminen pystyy aina kehittymään ja sille on annettava mahdollisuus, mutta sitten taas toisaalta asennevammaa on vaikea muuttaa. Itse olen kovasti toivonut, että hevonen toimii myös vuokraajalla mahdollisimman mutkattomasti ja kulkee kauniisti - jotta vuokralaisen olisi kiva harrastaa hevoseni kanssa ja luoda siihen turvallisen tuntuinen ystävyyssuhde. Meillä harrastetaan homma vakavasti ottaen ja kehitystä toivoen - mutta silti harrastetaan ilman paineita. Hauska yhdessä puuhasteleminen ja ennen kaikkea huumori kantaa pitkälle ja sitä olen aina eniten toivonut meidän tallille !
Käytän hevosten ylläpitokulujen lisäksi koko harrastukseen todella paljon rahaa, koska meidän "tilamme" on keskeneräinen ja minulla paljon suunnitelmia tulevalle. Olenkin nyt haalinut itselleni ylitöitä, jotta pystyn keräämään rahaa tulevia hankintoja varten ja koitan tehdä edessä talven ahkerasti töitä niitten eteen. Lisäksi tarkoituksena olisi hieman remontoida taloamme, joten sekin on yksi tuleva rahareikä. Siksi tarvitsen apua hevosten liikutuksessa ja pientä rahallista tukea siinä sivussa. Kuitenkaan, mikään raha ei ole niin tärkeää, että antaisin heppaset epäluotettaviin käsiin. Sillä mielummin seisotan hevosiani muutaman päivän viikossa, kuin että ne saisivat epämääräistä kohtelua tai että ratsastus olisi kyseenalaista.
Kuskon kohdalla tämänhetkinen tilanne on se, että toinen vuokraajista joutui toistaiseksi laittamaan hevosenvuokraushommat jäihin - Kuskosta riippumattomista syistä. Hän ehti vuokrata hevostani yli 4 vuotta, joten olen hyvin haikeansurullinen asiasta että meidän rakas parivaljakkomme ei olekaan enää niin tuttu näky. Vuokraussuhteen lisäksi meistä tuli ystäviä, vaikka ikäeroa on 30 vuotta. Ja yhteisillä ratsastuslenkeillä oli aina mukava jutella henkeviä ja imin tästä mahtavasta ihmisestä viisautta ja elämänkokemusta itseeni. Kuitenkin, vaikka hevosharrastus jäänee hieman taustalle - ystävyytemme todellakin jatkuu ja pidän hänelle ovet aina auki. Kuskollahan on toinenkin vakituinen vuokraaja, nuori tyttö - joka on käynyt uskollisesti jo reilun 2 vuoden ajan. Tämä nuori nainen on oppinut paljon parin vuoden aikana ja heillä synkkaa Vusen kanssa mukavasti. Ikäerosta huolimatta meilläkin löytyy jutunaihetta ja luotan meidän ruunanrupsukan mielelläni hänen käsiin. Positiivista on ollut huomata, ettei aina ei ole pakko saada juosta - vaan myös vanhukselle hyvää tekevät köpöttelylenkit ovat myös mieleisiä.
Karisman tilanne on vielä täysin aukinainen. En tiedä vielä itsekään mitä tamman kanssa teen, vuokraanko sitä kenellekään. Karisma on niin rakas minulle, että haluaisin pitää sen pääosin itselläni. Minun on hyvin vaikea kuvailla suhdettani siihen elukkaan. Se on ollut viimeaikoina niin loistava ratsastaa, etten malttaisi antaa sille enää vapaapäiviä kohta ollenkaan ja meillä ollaankin varoivaisesti ottamassa harppauksia eteenpäin kohti uusia haasteita. Vaikka Kusko onkin ensihevosena minulle todella tärkeä, on Karisma ehdottomasti minun sielunkumppanini. Olemme hyvin samanlaisia luonteiltamme. Kuitenkin tammalle tekee hyvää puuhastella myös muitten kuin minun kanssani, joten satunnaisesti käyvän - osaavamman kaverini lisäksi myös vuokraaja olisi ihan kiva vahvistus meidän "Laama-tiimiin". Kuitenkin, tamma vaatii sitkeää, rennon-osaavaa ihmistä, joka osaa lukea tammaa ja osaa hallita kehonsa sekä eritoten päänsä tamman kanssa touhutessaan. KB:n kanssa miten sattuu sohimalla ei pääse pitkälle.
Itseasiassa olenkin jo alustavasti vähän keskustellut parin henkilön kanssa hevosten vuokraus-aiheesta. Mutten todellakaan osaa vielä sanoa - mihin päätökseen päädyn. Jos löytäisin sielunkumppanit sekä itseni että hevosten kannalta, että siis ajatusmaailmat kohtaa - olen valmis antamaan hyvinkin paljon vapauksia vuokraajille. Minulla on pääosin vuokraajista hyviä kokemuksia, ja kynnys antaa hevoseni toisten armoille on laskenut - mutta silti se vaatii minulta paljon että pystyn sen tekemään. Jos joku saa vapaasti puuhata hevoseni kanssa - on se melkeimpä paras kohteliaisuus mitä minulta voi saada.
<3 Henna
Vaikutat todella hyvältä omistajalta heppojen kannalta, mutta myös mahdollisten vuokraajien kannalta. :) Harva tuntuu uhraavan asialle tarpeeksi ajatusta, vaan vuokrausdiilit ovat turhan epämääräisiä ja moni vuokraaja ainakin lähtee hommaan mukaan pohtimatta asiaa tarpeeksi. Kesällä hepan vuokraus voi vaikuttaa aina ihanalta, kun on valoisaa ja lämmintä. Usein kai vaan unohtuu se tosiasia, että kesän jälkeen tulee syksy - tiedossa pimeää, kylmää ja sadetta. Ja silloinkin siis on se heppa lähdettävä hoitamaan niin kuin on sovittu. Itsekin olen miettinyt vuokrahepan etsimistä, mutta ennen sitä haluan varmistua siitä, että A) rahoitus riittää B) oma tasoni riittää näin ratsastustauon jälkeen C) ajattelen asiaa pitkälle eteenpäin, mahdollisesti vuosia, vaikka toki ei asioista aina tiedä etukäteen, puolin ja toisin. Sitten pitäisi vielä löytää sopiva heppa, sekä omistaja jonka kanssa hommat sopii yksiin. Ei kai aina niin yksinkertaista. :D Mutta teillä on kyllä hyvä oripojankin kasvaa, tykkään niin seurata näitä sinun heppajuttuja. :)
VastaaPoista/Fanni
Kiitos fanni! <3 sinäkin kyllä vaikutat todella fiksulta, kun ajattelet asiaa huolellisesti etukäteen :) Moni aloittaa muutenkin hevosharrastuksen/hevosenomistamisen sellaisessa "hurmiossa", jolloin ei välttämättä osata katsoa asiaa pidemmälle vaan hyvinkin nopeasti kiinnostus laantuu, kun hevosen vuokraaminen taikka ihan omistaminenkin käy raskaaksi, reaaliteetit, syyssateet tulee niskaan eikä se olekaan enää tukka hulmuten pellolla laukkaamista vaan raakaa likaista työtä ja käy rahapussinkin päälle :D Helposti sitten sokaistuu siihen että "ei se ole niin justiisa, jos tämän kerran.... " ja koska hevosharrastuksen lopettaminen on mielestani vaikeampaa kuin monen muun harrastuksen olettaen siis että ihan omistaa hevosen ja joutuisi sen myymään tai muuten hävittämään - jää hevonen usein huonolle hoidolle koska siitä ei osata tarpeeksi ajoissa luopuakkaan :)
PoistaToivottavasti sieki löytäisit kivan hevosen ihmisineen, olisit varmasti tosi kiva vuokraaja koska osaat ajatella ennen kuin toimit ! <3
Vitsit ei voi muutakun hämmästellä miten ihana ihminen sinä Henna oletkaan! Ei nyt ehkä liity aiheeseen mutta ei sillä taida olla niin väliä :D :)
VastaaPoistaVoi Enski, kiitos murunen <3 Jos ihana oon, niin osaan mie tarvittaessa olla muutakin, kun sille päälle satun ;) Jos ainakin mieheltä kysytään, mutta miehille on vähän pakko äksyillä välillä :D Mutta minun kanssa ei ainakaan jää epäselväksi että mitä on meikäläisen mielen päällä :D usein osaan kyllä selittää omat fiilikseni ja mistä oma huono mieli johtuu tai oonko väsyny. Et eipähä tartte kenenkää miettiä että mistähä nyt tuulee :D
PoistaIhana teksti ja sun ajattelutapa on jotenkin samanlainen kun mun, jolloin voin samaistuu suhun tosi hyvin :) Mun siskolla on oma hevonen jota vaan se ja minä käydään ratsastaan, sisko tietysti useammin :D Vakituisen vuokraajan löytäminen voi olla joskus hankalaa ja toivotaan parasta. Pidä pää pystyssä ja ole pirteä :)<3
VastaaPoista~Silja<3
Ai että sinulta saa aina niin ihania kommentteja Silja ! <3 minusta on niin tsemppaavaa, miten aina kirjoitat loppuun jotain esim. "muista pitää hauskaa!" ja kuten nyt "Pidä pää pystyssä ja ole pirteä :)<3" Tulen aina niin hyvälle mielelle näistä <3 Kiitos että oot olemassa!
PoistaKiitos sulle ihana <3
Poista~Silja<3
<3
PoistaSulla on todella hyvät puitteet ja ihanat, hyväkäytöksiset sekä hyvin hoidetut hevoset, joten oli ilo käydä terapiassa sun luona. :) Varmasti löydät jonkun siihen KB:n liikutukseen (joka pääsee käymään säännöllisesti), koska se hevonen on kuitenkin todella miellyttävä ratsastaa ja hoitaa. <3 Kuntoremppaan jos tarviit jeesiä niin naapurikunnasta löytyy. :)
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla, ettei ainakaan puitteista ja hevosista ole jäänyt kiinni :) Homma etenee koko ajan, joten tervetuloa joskus meitä moikkaamaan ohikulkiessasi ! :) Ja kyllä, kunhan alkaa taas olla ulkohommat tältä vuodelta tehty - haluan niiiiiin tämän ahterin pian taas salille , hirvee ikävä on tempomaan rautaa <3
PoistaMihin se tappavan pitkä ja puuduttava tekstihirviö katos ku tänne tuli kerta näinki fiksua tekstiä? ;D
VastaaPoistaAivan sää asiata puhut stoveri, ja jännä sinänsä ettei meiän ajatusmaailma taaskaa pahemmin heitä - muistellen niitä aikoja kun ekaa omaa ponia vuokrasi toiselle ja/tai vuokrasi itse toisten hevosia. Vuokraaminen oli kiva tapa tutustua myös muihin hevosiin kun vain omiinsa. Ja mikäli vuokrahepan omistajaa kiinnosti vaihtelu, raha ei liikkunut vaan hän kävi meillä liikuttamassa ja toisin päin.
Meil oli sama homma et hevonen aina ykkösenä ja ite voin pyöräillä tallille karsinan siivoamaan ellei vuokralainen halunnut tehä. Ite myös tykkään huitaasta nopeasti sienellä ja putsarilla varusteet aina käytön jälkeen että pysyvät hyvänä, mutta vuokralaiselta en tätäkään vaatinut. Kunhan hevonen pysyisi ehjänä ja meno olisi fiksua niin olisin tyytyväinen. Maastoon en päästänyt yksin vihreiden miehien takia, kaverin kanssa kyllä. Kentällä sai mennä puomeja/kavaletteja sekä koulua, esteille halusin mennä kattomaan koska poni kuumui paljon eikä ollut aina ihan lapasessa.. köh :D
Ja tuleepaha hyviä muistoja mieleen kun eräs vuokraajakokelas puhui että on sen ja sen tasoinen mikä tietty kuulosti hyvältä. Tuli varusteissaan tallille, iha fiksun oloinen ihminen ja minuutilleen paikalla kun sovittu. Kerroin hoidettaessa samalla että tosi herkkä kaveri kyseessä eikä sitte siedä mitää ylimääräisiä keikkumisia/potkimisia - ja tuon tasoinen ratsastaja varmasti osaa hommansa selässä ja menee nätisti. No, ei sitte iha ollu niinku meinas ja tasonsa tainnut harjoitella keppareilla. Käynnissä ei saanu toimimaan mitenkään päin.. Ekaa kertaa ravia pyytäessä potkas kunnolla kylkeen saaden samantien ilmaisen lentoharjoituksen :DD
Vuosi ja sitte saat Kuopijjoon yhen joka voi rehautua sinne varje veckan liikuttamaan ja vuokraalemaan pullasorsia <3 tai siis, syöttämään hirveästi leipää ja halimaan kentälle tunniksi ;)
Heti kun vaan saan siä sitte asiat yhtään päin rullaamaan.
No se vaan tuntu siltä kun vatkaa tekstiä sydämensä kyllyydestä :D ja kyllähän sä nyt tiijät minun mielenlaadun :D
PoistaOnpa kiva kuulla että auttavia kätösiä on tarjolla tulevaisuuydessakin <3 Minulla kun on tuon Kassunkin kanssa tulevaisuudessa tulossa sellaisia juttuja, joissa tarvitsen ehdottomasti kaveria, joten kiljuen otan sinut tänne mun assariks <3
Aamen!<3 :) Voe harmi kun itelläkin tämä elämä on tämmöstä rumbaa, että ei jouda niin yhtään mihinkään sellaiseen kuin ennen!! :( -Anne-
VastaaPoistaNiin sepä se, työkiireet on perseestä ! No mutta sä tiijät että voit aina tulla tänne ku kottiis <3
PoistaHirmusen hyvä teksti, tutulta kuulostaa! Just tollaselta Vusen ja Kaaman kanssa puuhastelu on tuntunut. :) Se on mahtavaa, että luotat ihmisiin ja annat uusienkin ihmisten kokeilla sinun hevosia. Ne on kyllä mahtavia persoonia! <3
VastaaPoistaUskon, että vuokrauskuviot järjestyy parhaalla mahdollisella tavalla!
Kiitos ihanainen ! <3 Kyllä minäkin uskon, että asiat järjestyy kyllä ja tulevaisuus näyttää tosi inspiroivalta ja hyvällä tavalla jännittävältä ! <3
PoistaJos itsellä olisi tarvetta vuokrikselle, kyllä vähintäänkin ottaisin selvää missäpäin nyt asustelet. Vaikutat juuri sellaiselta hevosenomistajalta jota itse etsin, ja minullekin on tärkeää päästä välillä ratsastamisen sijaan putsaamaan karsinoita. Vuokraus ei ole mulle pelkkä ratsastan hevosen ja se siitä - mut on ehkä tallikasvatettu vanhanaikaisesti koska raportoin pikkujututkin eteenpäin ja tykkään puuhailla tallilla kaikennäköistä.
VastaaPoistaToivottavasti siis löydät vuokraajan joka on myös sulle muutakin kuin pelkkä vuokraaja. Itse kun et selvästi ole "pelkkä" hevosenomistaja :)
Hienosti osasit pukea ajatukseni sanoiksi, joita en postaukseen älynnyt laittaakaan! :)
PoistaTodellakin toiveena olisi että vuokraaja ei olisi pelkkä vuokraaja, vaikkaki annan toki ihmiselle pysyä sillä etäisyydellä millä hän haluaakin olla - kunhan vaan hoitaa hommansa tallin tapojen mukaan :) Mutta otan mielelläni osaksi tallin muutakin elämää ja minulle on todella tärkeää se keskinäinen kanssakäyminen vuokraajan ja omistajan välillä, että yhteistyö olisi mielekästä ja saumatonta <3 Minula on kyllä paha tapa kiintyä helposti ihmisiin, joten monesti vuokraajastakin tulee ainakin itselleni jollain lailla läheinen ja pidän heitä suuressa arvossa. Ja koitan osoittaa sen heille parhaani mukaan :)
kiitos miljoonasti ihanasta kommentista ! <3
Itse olen vuokrannut samaa hevosta jo kohta 3-vuotta, ja voin sanoa, että kuulostat aivan täydelliseltä "vuokranantajalta!"
VastaaPoistaKiitos Emmi! <3 En nyt ihan täydellinen ole niin kuin ei meistä kukkaan oo, mutta toki haluan olla mahdollisimman toisia huomioiva - se kun on suuri osa minun perusluonnetta muutenkin :)
PoistaPidän vuokraajien tuomaa liikutusapua sekä pientä rahallista tukea suuressa arvossa ja haluan näyttää sen heille. Ja joskus he myös saavat vuokraansa vastinetta myös muussakin kuin pelkän ratsastuksen muodossa. Esimerkiksi kenttää juuri rempattiin ja se aidattiin, lisäksi kentälle on tulossa estekalustoa ja kirjaimet. Joten heidänkin harraste-olosuhteet paranevat koko ajan. Paljonhan minäkin teen asioitten eteen töitä, joten toivon että myös vuokraajatkin sen huomaavat ja valta-osa kyllä sen tekeevät ja ovat kovasti kiitollisia minun panostuksesta. Se jos joku tuntuu hyvältä ja motivoi koko ajan jatkamaan eteenpäin <3
Ajattelet kyllä tosi fiksusti nämä asiat, sekä hevosten että vuokraajankin kannalta. Sulta ois kyllä kiva vuokrata hevosia! Harmi että on näin pitkä välimatka, täältä löytyis kyllä innokas vuokraaja :D
VastaaPoistaNo onpa kiva kuutta että meidän tiimiin olisi intoa liittyä! <3 Joo täällä pikkupaikkakunnalla on siinä mielessä harmi asua, että on sen verran pienet piirit ettei valinnanvaraa ole kamalasti vuokralaisten suhteen. Heti kuopiossa on enemmän populaa ja tasokin sitten sen mukainen. Tää 60 km on sen verran kuitenkin matkaa, että vaikka hevonen olisi kuinka kiva, välimatka on se mihin homma useimmiten tyssää. Ei me siihen kuolla jos ei saada vuokraajaa Karismalle, mielummin sitten pidetään vapaata ja liikuttelen sitä itse kun että ottaisin sille jonkun sille sopimattoman ratsastajan. Kuitenkin, Karismalla aiemmin ratsastellut ystäväni ilmoitti heti postauksen luettuaan olevansa halukas vuokraamaan tammaa jatkossa, joten asia on vireillä senkin suhteen :) Olen siitä hyvin innoissani :)
PoistaVoihan pyllerö kun on tätä välimatkaa! Kuulostaa hyvältä, ja todellakin on oikein olla tarkka hevosten hyvinvoinnista :) Toiseksi viimeinen kuva on huikea :D
VastaaPoistahihihi, eiks ollukki aika kommee ? :D minä niin koitan mahdollisimman hyvin kokea yhteenkuuluvuutta hevosteni kanssa :D <3
PoistaVoi että kuulostaisi niin täydelliseltä ! Ihan samat ajatukset on minullakin, tosin ratsastajan näkökulmasta. Itse haluaisin voida mennä tallille vaikkei ratsastaisikaan, mutta kuten siivoamaan karsinoita tai tarhaa, putsaamaan varusteita tai muuten olla möllöttämään ja katselemaan hevosien touhuja.
VastaaPoistaEntiselle tallille sain mennä esim, viikonlopuiksi tallitytöksi (lue: orjaksi) ja auttelin kaikessa missä voin jo ihan sillä että talon emäntä sai nukkua pitkään kun pollet ruokittu ja talli siivottu ;)
Välimatka on vaan se ongelma, ylihuomenna muutan lappiin pariksi vuodeksi ainakin opiskelemaan. Onhan tämä nykyinenkin paikka liian kaukana :) Mutta kovasti tsemppiä sopivien ihmisten löytymiseen ja muista ettet kuluta itseäsi puhki, vaan muistat myös huilata ! <3
-Riina
Oi, kuulostaa ihanalta! Meilläkin muutama vuokraaja on ollut innokas jäämään tallille jeesailemaan minua hommissa ja jotakin yksilöä minun on jopa pitänyt toppuutella, ettei hänen tarvitse niin paljoa tehdä sentään - mutta jos toisella on intoa niin paljon, niin kyllä minä sitten annan puuhata jos kerran itse siitä saa iloa :) Mutta en velvoita ketään mihinkään, vaan pyrin pitämään itse huolen ns. ylläpitotöistä. Kunnon "tallityttö"-asenteella varustettuja hevosnaisia on nykyään harvassa, joten sinäkin olet aikamoinen kultakimpale siellä tallilla missä puuhastelet! <3
PoistaIhanaa, opiskelemaan lappiin! Aika unelma-juttu, minussa on lappaleista verta ja veri vetää pohjoiseen koko ajan. Näin ruska-ajan lähestyessä ja kesällä muutenkin on hirmuinen ikävä pohjoiseen <3 Jospa sitä ensi kesänä sitten pääsisi <3
Minä yritän koittaa vähän relatakkin, minulla tuo työmoraakli tuppaa menemään täällä kotona pahasti yli :D tyhmä minä.
Olipas hyvä ja ajatuksia herättävä kirjoitus! Minulla on kans aikoinaan käynyt parikin hevosen hoitajaa. Saivat ratsastaa, mutta sitä vastaan tekivät myös sitten tallihommia ja kokemuksen mukaan myös treenasivat hevosia. Mutta aikojen saatossa yksi lähti opiskelemaan ja toinen sai vauvan... nyt ovat omat tytöt sen verran isoja ja innokkaita, että hommat hoituvat kotiväellä. Toivotaan, että saat hyvän vuokraajan, kyllä se aina helpottaa hommia :)
VastaaPoistaKiitos paljon kommentista!<3 Minullakin on ollutjoskus ns. hoitajia, jotka ratsastusta vastaan tekevät myös tallitöitä. Kummasti ne ovat kuitenkin jääneet helposti pois eivätkä enää sit ole niin hanakasti ilmaantuneet paikalle. Varmaankin siksi, ettei aikaa ole niin paljoa ja tallihommat eivät kiinnosta niin paljoa ettei keretä jäädä hommiin - ja varmaan lisäksi siks että minä ehdin tehdä aina hommat koska en jouda viikkotolkulla odottelemaan esimerkiks tarhan siivousta :D
PoistaJospa nämä vuokraajahommat selkiytyisi pian, hyvältä näyttää kyllä - mutta se on sitten järjesteltävä ja saada tietoon ehtivätkö he niin , että pystyyvät sitoutumaan hommaansäännöllisesti. Koska minun on pakko saada luottaa siihen että he tulevat sovittuina päivinä, että minä voin olla huoletta. Se jos jokin on kuluttavaa, jos joutuu arvuuttelemaan tuleeko vuokraaja ja pahimmassa tapauksessa joudut itse perumaan omat menot koska joudut liikuttamaan hevosen vaikka se olisi ollut vuokraajan päivä. Mutta uskoisin että näillä potentiaalisilla tyypeillä on niin hyvä asenne sekä minuun että hevosiin, ja myöskin vahva moraali että tuskin ongelmia ilmaantuu :)
Sä olet kyllä oikein esimerkillinen hevosenomistaja joka tarjoaa hevostaan vuokrattavaksi! :D Aivan liian usein ollaan vain rahan perässä ja omistajaa ei oikein kiinnosta millä tavoin hevosellaan ratsastetaan kunhan rahaa tulee. Tietysti myös vuokraajissakin on vikoja, usein ajatellaan vaan ratsastusta ja hevosen hoito, tavaroiden siivoaminen yms. unohtuu. Välillä ei muisteta edes vuokraa maksaa. Itse ymmärrän miksi jotkut eivät halua hevostaan vuokralle juuri noiden asioiden takia ja siksi yritän olla mahdollisimman hyvä vuokraaja. (Siivoan aina omat jäljet ja vähän enemmänkin ja hoidan hevosta niin hyvin kun osaan. Ja tietysti maksan vuokran :D) Kun hoitaa hevosta hyvin ja sopimusten mukaan vuokraus-suhteesta on varmasti hyötyä molemmille. Kun omistaja ja vuokraaja pysyvät säännöissä molemmat saavat siitä voittoa. Vuokraaja saa hetkeksi oman hevosen ja omistaja vapaata ja pienen rahallisen korvauksen.
VastaaPoistaItselläni on onneksi käynyt ihan huipputuuri vuokraamisen kanssa. Ihanan vuokrahevoseni omistaja on todella mukava ja vajaan vuoden aikana mitään ongelmia ei ole ollut (eikä toivottavasti tule).
Onnea sulle vuokraajan etsintään! <3
Kiitos Eerika! <3 Olen nimeomaan siksi aika tarkka hevosten käytöstä koska tiedän, että jos niitä kohdeltaisiin huonosti tai ratsastettaisiin kipeäksi tms -olisi ne varmasti vähemmän lutusia mussukoita ja niiden ratsastettavuuskin huonontuisi. Minulle on tosi tärkeää että vuokraajan ratsastuselämys on miellyttävä joten siksi neuvon heitä pitämään tietyn järjen ratsastuksessa ja toki ennakoimaan niin ettei mitään vahinkoa satu kenellekään.
PoistaMinullakin on kokemusta siitä, ettei vuokria makseta. Viime syksynä olin ihan romuna ystäväni kuoleman vuoksi ja juuri sinä hetkenä melkein kaikille vuokraajille tuli kiireitä ja "kiireitä", eikä tallilla näkynyt ketään pitkään aikaan. Vaikka olin laittanut viestiä että minua ei tartte pelätä suruni vuoksi, vaan he saavat vapaasti käydä kyllä kaikesta huolimatta -nimeomaan tarvitsisin kipeästi apua. Osa pahoitteli ja perusteli kiireitään ja ymmärsin toki - ja he myös maksoivat kiltisti sen yhdessä sovitun kiinteän vuokran vähäisestä käymisestä huolimatta. Osa jätti kuitenkin kylmän viileästi maksamatta. Vaikka rahaa en saanut ja sitä yhteistä sopimusta "rikottiin " - niin minua suretti enemmäkin se "hyljätyksi" tuleminen juuri silloin kun olin itse todella heikkonaja tarvinnut oikeesti apua. Varsinkin kun kuulin, että eräs vuokraajista oli sinä aikana käynyt muualla ratsastamassa ja ihan maksanut siitä sen sijaan että olisi käynyt sopimuksemme mukaan tallilla ja maksanut vuokransa. Tunsin itseni todella toisarvoiseksi ja kaiken sen jälkeen, miten itse olin yrittänyt olla reilu ja lempeä toisia kohtaan. En varmaan sitten ollutkaan kun näin tehtiin. Katkeroiduin hetkeksi, mutta sitten totesin ettei se johda mihinkään ja pilaa vain oman elämän jos sinne päästää vihan siemenen itämään. Ystävällinen olen ja toivottanut tervetulleeksi kyllä - mutta enää en luota samalla lailla kuin ennen. Vaikken tiedä, tajusiko ihminen yhtään tekojensa loukkaavuutta, mutta minusta toiminta oli isku vasten kasvoja ja etenkin silloin surunmurtamana se tuntui äärimmäisen pahalta. Olisin ymmärtänyt jos minulle olisi asia selitetty ja perusteltu. Luottamukseni ihmisiä kohtaan on saanut kolauksen näissä hevoshommissa ja vaikka tietyille ihmisille olen ystävälllinen jne - en enää ole heidän kanssaan niin sinisilmäinen. Mutta kyllä se tästä, aika korjaa kyllä, en saa itsestäni pitkävihaista ihmistä vaikka joskus sitä kuinka toivoisinkin. Me ihmiset ollaan niin erilaisia että pakko yrittää vaan ymmärtää.
sori, tais tulla "pieni" avautuminen nyt sulle vastaukseksi :D Kiitos ihanainen tsemppaamisesta! <3
No voih, ikävää kun vielä noin raskaana aikana tuli vuokraajankin kanssa ongelmia :(
VastaaPoistaNo niin käy joskus, ihmiset saattaa olla ajattelemattomia joskus... Pittää vaa yrittää ymmärtää vaikka kyllähän se silloin suretti herkemmin vielä :) mut tosiaan vanha juttu jo ja nyt meininki onneks valoisampi <3
VastaaPoistaOnkohan ihmisillä kaikki palikat kohdallaan, jos pahan puhumisen aihe on se, että on tarkka omista hevosistaan? Voisi kuvitella, että jokaisen hevosen omistajan ykkös prioriteetti on se hevonen? Tai näinhän sen pitäisi olla ainakin minun mielestä. Tykkään kovasti lukea blogiasi, siinä huomaa miten tunnollinen olet hevostesi kanssa, mutta osaat samalla ottaa rennosti ja huumorilla :)
VastaaPoista