sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Mitä sinä arvostat itsessäsi ?


Olen miettinyt viime aikoina paljon omanarvontuntoa ja sitä, mitä kaikkea itsessäni arvostan tai että minun ylipäätään pitäisi arvostaa.  Jotakin tästä aiheesta täällä olen joskus sivuavasti kirjoitellutkin, mutta ajattelinpa nyt keskittää yhden postauksen  täysin sellaisiin asioihin/piirteisiin, mitä arvostan itsessäni.  Koska tuollainen itsensä positiivisesti psyykkaaminen tai tsemppaaminen tekee hyvää taatusti meille kaikille :  Sain samalla idean tehdä tästä haasteen kiertämään, jotta jokainen voisi etsiä itsestään niitä omia vahvuuksia ja arvostettavia piirteitä !  Tämmöiset positiiviset postaukset tekee aina hyvää omalle onnellisuudelle ja sille että nähdään niitten puutteiden sijasta enemmän niitä vahvuuksia ja voimavaroja.  Minä ainakin itse enemmän tuppaan keskittymään noihin puutteisiini.

Joten tästä se lähtee! Arvostan itsessäni:

SITKEYTTÄ  JA PERIKSIANTAMATTOMUUTTA.   Olen valmis tekemään unelmieni  tai ihan arkistenkin asioitten eteen töitä ja näkemään ennen kaikkea vaivaa myös ajatustasolla.   En odota, että kaikki laskeutuisi minulle eteen valmiina tai että menisin juuri siitä kohtaa yli, mistä aita on matalin.  Taistelematta ei saa luovuttaa. Olkoon kyse esim. laihdutuksesta, parisuhteesta, hevosharrastuksesta, koirankouluttamisesta, virkkaamisesta, ammuntaharjoittelusta, ystävyydestä   - mistä tahansa.   Varsinkin jos tiedän, että omassa asenteessani olisi vikaa ja peiliin katsominen on paikallaan tai etten ole kaikkeani yrittänyt - ei ennen sitä saisi luovuttaa.  Aika pitkälle löytyy apukeinoja sekä omasta neuvokkuudesta että ulkopuolelta, joilla voi purkaa hyvinkin vaikeaksi pakkaantuneen tilanteen taikka oman kokemattomuuden/huonon itsekurin tullessa vastaan.

vuosi 2008 - kun vielä unlemoin kodista maalla, tallista ja omasta hevosesta.  Kuvassa silloinen hoitoheppani Reiska <3


ARMELIAISUUTTA JA AVARAKATSEISUUTTA.  Annan toisille erheet ja loukkaukset helposti anteeksi.  Etenkin jos pyydetään, mutta on ollut myös tilanteita jolloin olen jo automaattisesti antanut anteeksi asioita, joita toinen ei edes tajua tehneensä väärin. Me ihmiset tehdään virheitä ja ollaan ajattelemattomia välillä - ihan meistä jokainen. Pyrin aina näkemään asiat pintaa syvemmälle, pidemmälle ja miettimään ne myös toisen tunteitten ja kokemusten kannalta. 

HUUMORINTAJUA JA HEITTÄYTYMISKYKYÄ.   Olen räiskyvä ja rempseä luonne. Usein hyvin hullu ja humoristinen.  Olen luonteeltani hyvin välitön tyyppi, joka ei vaan osaa peitellä omia tunteitaan ja pitää päättömiä ideoitaan omana tietonaan.  Saan usein ihmiset nauramaan koomisilla edesottamuksillani.

Kuva: Tämmöset oli aamulla työmaalla vastassa,kuvat munkit! Hyvää vappua!!!󾌰
Tämmöinen kuuma hoituri oli töissä vappuna ;)

LUONNONLAPSEUTTA.   Olen todellinen luonnonlapsi ja eräjorma.  Luonnossa liikkuessani tunnen olevani omassa elementissäni,  vapaa kaikista arkisista murheista tai maailman paineista.  Tunnen myös luontoa, sen kasveja ja eläimiä sekä niitten käyttäytymistä hyvin.  Metsästysharrastus on minulle rakas elämäntapa, mikä on periytynyt ukilta, isältä ja sediltä myös minulle.   Ystäväni ovat minulle naureskelleet, että jos minut heittäisi alasti metsään vuodeksi, selviäisin siellä helposti :D

Kuuma kalsari-lahtaaja viime syksynä


UNOHTAMISTA JA NÖYRYYTTÄ.  Aina on tilaa puhtaalle pöydälle ja uudelle alulle. Olen aina valmis tulemaan toista vastaan ja unohdan helposti menneet. Mulle riittää usein pelkkä aito hymy ja silmiin katsominen. Ymmärrän paljon.   En kuvittele itsestäni liikoja ja useimmiten mielummin vähättelen itseäni kuin kehun kuplille tai korostan muutenkaan liiaksi.

ASEETTOMUUTTA ILMAN HAARNISKAA.   Minua ei hävetä olla mikä olen.   Puutteiden, erehtyväisyyden ja  oman haavoittuvaisuuden paljastaminen altistaa toki sille, että pataan saattaa tulla ja kunnolla. Joskus vielä jokin aikaa sitten yritin vetää jonkun sortin naamaria kasvoilleni, mutta se ei ole koskaan onnistunut pidemmän päälle. En vaan muista teeskennellä.  Nykyään en edes halua muuttua muuksi mitä olen. Minua ei hävetä myöntää virheitäni tai sitä, että jokin asia tuli sössittyä pahemman kerran.  Eikä meikäläistä hävetä julkaista itsestäni vähemmän edustavia kuvia. Kukaan ei voi näyttää aina barbielta tai muutenkaan huippusuorittajalta ;)



REILUUTTA.  Olen reilu tyyppi muita kohtaan.  Joustan paljon ja tulen helposti toista vastaan niin ajallisesti kuin rahallisesti.  Kompromissi on kova sana. Olen halukas auttamaan ja  tykkään mennä jeesailemaan toisia jos satun paikalle ja minulla on kätöset vapaana.

POSITIIVISTA ASENNETTA.   Asennoidun asioihin ja ihmisiin yleensä positiivisesti. Esimerkiksi työnteossa minulla on usein hyvä motivaatio ja työmoraali. Ihmiset tervehdin hymyssä suin enkä anna omien ongelmieni heijastua liikaa siihen, millaista viestintäni on. 

Tässä on asenne ihan kohillaan ;)


NEUVOKKUUTTA.   Jos tulee jokin ongelma, olen valmis satsaamaan siihen että ongelma ratkaistaan.  Minua ei hävetä pyytää ammattilaisen apua esimerkiksi hevos-asioissa tai kysästä neuvoa ystävältä.  Olen valmis panostamaan esimerkiksi rahallisesti siihen, että asia ratkeaa. Ja jos rahoja ei löydy, hankin ne tekemällä joko lisätöitä tai säästämällä jostain muusta. 

KASVONPIIRTEITÄNI.  Silmäni ovat ehdottomasti minun paras osa minusta, kun katsotaan ulkonäköä. 



HERKKYYTTÄ JA EMPAATTISUUTTA.   Minua ei hävetä herkistyä tai itkeä toisten nähden.  Tunteitten näyttäminen on iso asia, mitä itsessäni ja muissa ihmisissä arvostan.  Kovuus pelottaa minua , mutta usein näen helposti myös hyvinkin kovan kuoren alle Uskon,  että jokaselta löytyy kyllä pehmeäkin puoli. Ymmärrän paljon toisten ihmisten tunteita ja minun on helppo elää niitten rinnalla.

MUSIKAALISUUTTA.  Eipä tuota varmaan sen enempää osaa kuvailla.  Osaan laulaa ihan kivasti ja tykkään kuvitella erinäsiiin biiseihin omia sovituksia ja laulella niitä omissa oloissani.


Huh, tulihan noita ihan mukavasti !   Nyt sitten heitän haastetta eteenpäin ja säännöt ovat seuraavanlaiset :

Kiitä haastajaasi (muista linkittää)  ja kirjoita lista asioista/piirteistä, joita arvostat itsessäsi.  Sitten haasta haluamasi määrä tyyppejä jatkamaan haastetta!  Tätä haastetta olisi kiva, jos sitä jaettaisiin paljon eteenpäin jotta kaikki voisivat halutessaan vähän tutkiskella itseään ja etsiä hyviä juttuja omasta persoonastaan! <3

HAASTAN ISON LIUDAN VÄKEÄ  (osa ystäviäni, osa blogituttuja ja osa aktiivisesti kommentoneita lukijoita)

Susanna
Kaktu
Ansku
Satu
Anzu
Janita
Ninnu
laep
Nipsu
Emma
Jonna
Elina
Roosa
Karoliina Rauhio
Janina
Jonna

Olkaas hyvät, nyt eikun rustaamaan!  Ja vaikken kaikkia pystynyt haastamaan, on kommenttiboksiin jokaisella mahdollisuus kommentoida ja kertoa, mitä arvostatte itsessänne! Joten antaa palaa ystävät !


<3 Henna


36 kommenttia:

  1. Kiitän haasteesta ja varmaankin palaan aiheeseen myöhemmin :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! :D Mulla tulee tylsä, kun arvostan itsessäni useita noita samoja piirteitä, kuin sullakin tässä postauksessa on :D Mutta eiköhän siitä mun postauksesta kuitenkin erilainen tule :D

    VastaaPoista
  3. Ihana haaste, paras pitkään aikaan! :)

    Anteeksi kun kysyn täällä, mutta miksi laepin blogi on yksityinen? Olin sen anonyymi lukija, ja harmistuin kovasti kun ensin oli pitkä postaustauko ja sitten yhtäkkiä vain kutsutuille lukijoille :( Ajattelin että täällä joku tietäisi, tai sinä, Henna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti, kiva kun tykkäsit ! :)

      Saahan sitä toki kysyä, mutta mie en valitettavasti vastaa kysymyksiin, jotka koskee toisten ihmisten asioita / yksityisasioita. Kun ei se ole välttämättä reilua asianomaisia kohtaan, olkoon sitten asia mikä tahansa :) En halua olla töykeä, mutta ymmärrät varmaan pointtini. :)

      Poista
    2. Kyllä ymmärrän, uteliaisuuttani ja harmistuneisuuttani vain kysyin :)

      Poista
  4. Kunnon Jorma-Kissssssa!!;))) <3
    Hmm...
    Itsessäni pidän yltiöpositiivisesta luonteesta, huumorintajusta, empaattisuudesta, tuomitsemattomuudesta, kädentaidoista ja lehmän hermoista...ulkonäössä ei ehkä ole niin mitään mainitsemisen arvoista, mutta onneks oon tämmöseks tapin mittaseks syntyny niin voin pitää kunnon piikkareita olematta muita päätä pidempi! :DDD -Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :DDDD ihana ! sulla on kyllä mm. ihailavat lehmänhermot, mulle oli kyllä tarvetta semmosille :D <3 kädentaitoja unohtamatta... huhhhuh.

      Poista
  5. Tajuttoman hyvä postaus ! Itsekin rupesin miettimään mitä arvostan itsessäni. Nyt olen kyllä sen verran oudossa elämäntilanteessa etten osaa hirveästi arvostaa itseäni tai omia tekemisiäni.

    Mutta tässä nyt jotain;

    Olen erittäin ulospäinsuuntautunut ja tutustun helposti ihmisiin, myös sellaisiin joilla on jotain rajoitteita; henkisiä tai fyysisiä.

    Olen puhelias, naurava ja äänekäs. Siinä tuli monta kohtaa kerralla kun kaikki liittyvät toisiinsa. Perheeni on myös erittäin äänekäs ja saammekin usein kuulla siitä ;)

    Tykkään tehdä töitä ja teen sen hyvin. Kotona tämä asia saattaa jäädä puolitiehen, mutta töissä haluan ansaita palkkani hyvällä omalla tunnolla.

    Olen tietyissä asioissa helposti anteeksiantava, enkä tykkää jäädä roikkumaan asioihin.

    Olen Rehellinen, isolla R:llä. Joudun välillä pulaan tämän ominaisuuteni kanssa, koska pyrin myös osittain menemään muiden tekemisien/haluamisien mukaan. Mutta jos jokin asia on mielestäni vinossa, sanon sen kovaan ääneen. Herkkä hipiäiset saattavat joskus suutahtaa tai säikähtää, mutta kyllä minussakin löytyy säätönappulat erilaisia ihmisiä varten.

    Olen hyvä tekemään kompromisseja sekä sovitteluja. Monesti joudun kahden ihmisen välillä sovittelemaan ja keksimään ratkaisuja, jos he eivät itse siihen pysty tai eivät vain näe ratkaisuja. Joskus saatan joutua pulaan tämänkin ominaisuuden kanssa kun kaikki eivät pidä että asioihin 'sekaannutaan'. En vain pidä että ihmiset riitelevät.

    Paljon minulla on vielä opittavaa ja kehitettävää. Vaikka olen rehellinen ja ulospäinsuuntautunut, minulle jää helposti suojamuuri päälle, ilman että sitä kukaan huomaa. Olen näin nuoreksi aikuiseksi paljon kokenut ja nähnyt, joten en jaksa ruoskia itseäni siitä. Voisin kyllä laittaa sinulle lähipäivinä sähköpostia ja kertoa mietteistäni, ensin pitää kerätä hiukan rohkeutta ja miettiä mistä kirjoittelisin :)

    Btw, aivan ihana tuo viimeinen kuva !<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kun vastasit näin pitkästi! <3 hirveesti tuli sellainen fiilis, että ollaan aika samankaltaisia - niin hyvin olit kuvaillut itseäsi ja tuli joissakin semmonen olo että kirjoitat minusta :D

      laita ihmeessä säpöä ja toki minuun saa ottaa myös facebookissa kontaktia ! :))) <3

      Poista
  6. Kiitos ;) Pitääpä pohdiskella ihan ajan kanssa!

    VastaaPoista
  7. pakko kysyä, mikäs tuon reiska hepan virallinen nimi on? näyttää niin vahvasti vanhalta tutulta

    VastaaPoista
  8. tätähän mie epäilinkin :) kaivomäen tallilla aikanansa kesät töissä olin ja reiskaa opettanu tavoille. :) vuosikaudet aikaa kun tän nähny viimeksi ku kaivomäellä vielä oli mut tunnistin kyllä heti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. minä vuosina hoidit reiskaa ? :)

      Poista
    2. miehä oon kaivomäellä ollu vuodesta 99-2001 kesät työharjoitteluissa ja välil muutenki käymässä :) pitää melkee kahtua löytyykö reiskasta sen aikasia kuvia vielä jemmasta :)

      Poista
    3. noniin! :) olispa kiva, pittää reiskan omistajalle vinkata myös asiasta ! :)

      Poista
  9. Mie kiitän haasteesta, rupeen tästä kahtomaan mitä sieltä oikein löytyypi :)

    VastaaPoista
  10. Vähänkö kiva postaus ja ennen kaikkea äärettömän mielenkiintoinen blogi! Löysin blogisi vasta ja olen kahlannut melkein kaikki postaukset läpi. Kirjoitat mielenkiintoisesti ja aidosti, olet oikea arjensankari! Tykkään, tykkään, tykkään! :3 Oikein mukavaa kevään jatkoa sinulle!

    http://jebbiksensalainenmaailma.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oI ihanaa kiitoksia ja lämpimästi tervetuloa joukkoon ! Pidetäänhän yhteyttä täällä ja oikein ihanata kevättä sullekin! :))) Kiitos paljon ihanan tsemppaavasta kommentista <3

      Poista
  11. Ihana taas palata sun blogin joukkoon kaikessa rauhassa😊 voiko kevät olla näin kiireistä aikaaa 😊

    VastaaPoista
  12. noniinpä! :) kyllä se on kiireistä aikaa kun on kaikkee puuhaa, mullakin alkaa kohta pihahommelit ja muut :))) Kiva kuulla sinusta pitkästä aikaa <3

    VastaaPoista
  13. Kiva tulla lukemaan blogiasi, kun näin kiva postaus on julki. Vaikken sinua tunne, mutta kyllä sinusta olisi voinut keksiä vielä enemmänkin arvostus asioita :) ! Hyvä sinä <3
    -neppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitoksia neppis ja IHANAA kuulla sinusta! <3

      Poista
  14. HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ HENNA! :* <3

    VastaaPoista
  15. Ihania asioita Henna!! <3 Kiitos haasteesta, kahellaan ennätänkö rustailla:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 jepsistä, ihan tosiaan oman ehtimisen mukaan rustailet! :)

      Poista
    2. No nih, reilu 1 ½ kuukauttahan siihen meni, mutta nyt vastattu:)

      Poista