Minun vuoteni 2016

Hyvää alkanutta vuotta kaikille!  Tässä ollaan keretty taas suunnata katseet tulevaan ja uusiin haasteisiin!  Sielu ja ruumis odottelee malttamattomana kevättä, ja koittaa pitää mielen kirkkaana tämän pimeän kylmän ajan keskellä !  Vaikka kaamosväsymys meinaa edelleen aika ajoin ottaa yliotteen, silti päivä päivältä lähempänä siintävä kevät luo toivoa ja energianpilkahduksia päiviin !

Mutta palataanko vielä ajassa taaksepäin sen verran, että kerrataan vähän viime vuotta ? Olenkin tässä  syksyn mittaan vähän yrittänyt elvytellä tätä kuolevaa blogia elolle, ja vaikka jonkun postauksen olenkin saanut näkemään päivänvalon - on minulla paljon ollut luonnoksia odottelemassa julkaisuaan ja paljon on viime vuodesta jäänyt teille kertomattakin. Joten, pieni vuosikatsaus olis varmaan ihan paikallaan ?

TAMMIKUU 


Syksyn 2015 oltuani sairaslomalla, palasin töihin 5.1.2016.  Työterveyslääkärin ja työnantajan kanssa yhteisymmärryksessä päätettiin, että aloitan työt tekemällä aluksi aamuvuoroa 2 viikkoa ja sitten pääsen takaisin omaan työhöni yöhoitajana.  Vaikka tunsin olevani valmis palaamaan töihin, olin asiasta innoissani sekä koin jo vointini huomattavasti paremmaksi - oli töihin paluu hankala ja koin sen todella raskaaksi. Ehkä juuri siksi, että joudun aamuvuoroihin keskelle hulinaa, en saanut yhtään aikaa koota ajatuksiani ja minut laskettiin samantien vahvuuteen ilman juuri minkäänlaista kokemusta päivävuoroista viimeisen 7 -vuoden aikana. Minulla oli kovat paineet todistaa työkavereilleni että voin hyvin ja että olen sama Henna kuin aina ennenkin. Ja toki halusin olla mahdollisimman hyvä ja tehokas työtoveri heille.  Kuitenkin huomasin lähes samantien, ettei kaikki ole ennallaan eräiden työkavereiden suhtautumisessa minuun. Se meinasi murskata minut takaisin sinne, missä olin elo-syyskuussa 2015. Minua alkoi pelottaa ja ahdistaa,  oli todella lähellä että ryntään takaisin lääkärinvastaanotolle itkemään.  Onneksi en tehnyt niin, vaan otin ohjat omiin käsiini. Uskalsin ottaa asian puheeksi sekä murtaa jäätä varovasti -  oikaista tiettyjä väärinkäsityksiä ja vääränlaisia johtopäätöksiä mitä ihmiset olivat minusta ja elämästäni tehneet sairaslomani aikana. Pidän työyhteisöäni ja työkavereitani suuressa arvossa, joten siksi tämä teki kipeää ja asioiden järjestymisellä oli iso merkitys.  Saatuani selvitettyä asioita ja päästyäni takaisin yövuorojen pimeyteen - alkoi taas elämä eritysesti työn puolesta näyttää paljon paremmalta.

HELMIKUU 

Helmikuussa alkoi aikamoinen piina, joka jatkui aika pitkälle kevääseen. Ystäväni Laura tuli meille kylään ja oli pirteänä mennyt tekemään aamutallia jotta minä saisin nukkua pidempään. Edellisenä päivänä ja yönä oli satanut vettä taivaantäydeltä ja joka paikka lillui veden vallassa - myös yllättäen meidän satulahuone. Kuvassa oleva ylläri oli odottanut Lauraa aamusella meidän tallilla:

Ilmeisesti meidän viemäriin oli päässyt pakkasilla vettä, joka oli sitten jäätänyt viemäristön umpeen jolloin viemäri ei vetänyt vaan kaikki sulamisvesi nousi lattikaivon kautta talliin. Veden nousemistahti oli mieletön, ja jouduimme sekä virittelemään monta letkua veden ohjaamiseksi ulos ja lisäksi  kauhomaan kantamaan satoja sangollisia vettä ulos. Välillä kuivien kelien sattuessa tilanne saatiin suht hallintaan mutta kevään edetessä savotta jatkui ja tämä jatkui niin pitkään että saatiin avattua viemäri. Molemmat tehtiin kovasti töitä asian eteen ja unet jäivät  todella vähille. Pahimmillaan vedenpaisumus tulvi tallin ovesta ulos ja lapioin vettä lumentyöntimellä suoraan ulko-ovesta piuhalle. Minulle tämä vastoinkäyminen olisi kyllä riittänyt, mutten tiennyt että vielä pahempaakin olisi tulossa..

MAALISKUU 


Maaliskuussa Kusko kuoli. Tästä asiastan en halua, en pysty enkä kykene kirjoittamaan. En vain yksinkertaisesti tahdo palata siihen aikaan enkä jaksa nostaa niitä tunteita pintaan jotka saavat minut voimattomaksi ja itkemään päiväkausia. Kuitenkin, niille jotka ei tiedä ja joita kiinnostaa niin suosittelen lukemaan alla olevan postauksen. 

EN MIELESTÄIN TARINAAMME PYSTY VIELÄ POISTAMAAN


HUHTIKUU 


Huhtikuun puolessa välissä saatiin vihdoin ja viimein saatettua muutaman viikon kestänyt piinani loppuun - Kusko pääsi lopulliseen hautaansa ratsastuskentän taakse.  Olin aiemmin luvannut Kimmolle lähteä käymään pienellä Lapin reissulla Sodankylässä, jossa appivanhempani asuvat. Kuitenkin ollessani ihan poikki helmi-ja maaliskuun vastoinkäymisistä,en olisi halunnut lähteä minnekään kotoa vaan olisin halunnut hautautua  neljän seinän sisälle ja olla vain yksin. Lisäksi meidän vanhin koiramme, aiemmin kovin ruoalle perso Olga oli syönyt vähän huonommin ja ollut vähän vaisumpi.  Tutkiessani sitä, huomasin sen suun olevan aristava mikä viittasi suoraan hammas- ja ienongelmiin. Olga on jo iäkäs rouva, joten muutokset hampaissa ovat tuon ikäisellä luonnollisia. Se olikin seuraava murheenaihe ja varasinkin sille heti lääkärille ajan. Sain kuitenkin sen vasta reilun viikon päähän. Onneks koira suostui jonkin verran erittäin pehmeää ruokaa syömään ja se joi myös - mutta siltin olisin niin halunnut jäädä kotiin. 

Mieheni pahoitti  mielensä jo pelkästä ajatuksesta minun kotiinjäämisestä, joten en halunnut tuottaa hänelle pettymystä. Lähdin reissuun, mutta olin sisimmässäni raivona ja äärimmäisen ahdistunut, enkä pystynyt kaikkea sitä varmaan peittelemäänkään. Minun piti ponnistella, että jotekin saisin ajatukseni kokoon ja voisin edes vähän yrittää nauttia hetkestä. Minussa on lappalaista verta ja jos saisin päättää - asuisin pohjoisessa, mutta olen joutunut tyytymään satunnaisiin reissuihin. Rakastan lappia, joten oli vieläkin kivuliaampaa olla rakastamissaan maisemissa, kun suru painaa sydäntä eikä näe mitään syytä nauttia mistään. Onneksi kuitenkin meille järjestettiin omaa aikaa Kimmon kanssa ihan kahdestaan, jolloin sain levätä, rauhoittua ja onnistuinkin hieman rentoutumaan. 

Reissusta palattuamme käytin Olgan suunnitellusti eläinlääkärissä, jossa löytyi haljennut ja osittain märäntynyt poskihammas sekä paha ientulehdus. Koira nukutettiin, märäntynyt hammas poistettiin ja lisäksi kaikki hampaat puhdistettiin hammaskivestä. Vaikka tiesin, ettei tilanne välttämättä ollut vakava - itkin kuitenkin eläinlääkärin odotushuoneessa sekä pelkoa menettää Olga mutta myös jo menetettyä Kuskoa. Onneks koira kuitenkin  pääsi helpolla ja suuhun tehdyn remontin jälkeen on ollut oma pirteä itsensä <3

TOUKOKUU


Toukokuu oli selvästi jo valoisampi ja seesteisempi. Mielenikin oli huomattavasti jo kirkkaampi. Toukokuussa tein päätöksen Kassun kesänviettopaikasta, tein tallilla kevätsiivousta, nautin luonnon heräämisestä, laittelin terassin kesäkuntoon ja vietin aikaa ystävien kanssa kuulumisia vaihtaen.  Käytiin myös paljon vesillä ja savusteltiin ahvenia, nam :)

Olin jo valmistautunut siihen, että minulla olisi kesällä hevosista huollettavana vain Karisma (jos sitäkään) mutta sitten minulta kysyttiin yllättäen laidun -tallipaikkoja ponitammalle ja puoliveriuunalle kesäksi. Ne olivat palautumassa omistajalleen ylläpidosta aivan yllättäen ja tällä ei ollut niille sijoituspaikkaa. Kassu olikin lähdössä pois kesäksi, joten Karismalle tulevat kaverit laitumelle olivat ihan tervetullut yllätys. Joten toukokuun lopulla aloittelin kesälomani ja valmistauduin ottamaan kesäheposet vastaan.

KESÄKUU 


Kesäkuun 1. päivä iltamyöhällä saapuivat  risteytysponitamma Netta ja torinhevosruuna Rietu. Molemmat olivat paljon kokeneita ja ratsastuskoulussa uraa tehneitä - tasaisen rauhallisia, oikeita kultamussukoita. Ikuisena ponityttönä rakastuin söpöön Nettaan ja Rietun muistuttaessa luonteeltaan kovasti Kuskoa - kiinnyin ruunaan. Niiden saapuessa, aliravitsemustila tuli minulle sekä hevosten omistajille suurena yllätyksenä ja myöskin jonkin verran järkytyksenä. Ne olivat todella kuivassa ja hoikassa kunnossa, eikä niiden kavioiden ja hampaiden viimeisimmästä huollosta ollut tietoakaan. Heti päästyään laitumelle, ne alkoivat syödä todella ahnaasti. Kavio- ja hammasasiat  laitettiin hyvin pian hoitoon ja hevoset alkoivat saada massaa hyvällä tahdilla. Ne saivat laitumen lisäksi selectedistä, kivennäisestä, öljystä ja pellavaipuurosta tehtyä mössöä aamuin illoin. Lisäksi ne saivat laadukasta kuivaheinää pihassa käydessään. Nämä olivat sen verran laihoja, ettei satunnaista köpöttelyä rankempaa liikutusta edes harkittu aloitettavan. Niiden päätehtävä olikin vain nauttia kesästä ja syödä itsensä parempaan kuntoon.

Eka tutustuttiin aidan välistä, seuraavana päivänä oltiin samassa aitauksessa :)

 Kesäkuun alkupuolella minulta kysyttiin hoitopaikkoja muutamalle muullekin kaviokkaalle. Mieheni serkku perheineen oli lähdössä kesä-heinäkuun vaihteessa reissuun kahdeksi viikoksi ulkomaille, joten he tarvitsivat hoitopaikkaa hevoselle ja 2 ponille. Päätin ottaa asian haasteena ylläpitää ja hoitaa yhteensä 6 kaviokasta yhtäaikaa, joten toivotin nämäkin kullanmurut tervetulleeksi. Ystäväni naureskelivat minun toiminnalle, alkukesästä kun olin  heille uhonnut että liekkö kesästä2016 tulisi jopa ihan hevoseton :D  Toisin kuitenkin kävi! Sain kaikkien hoidosta korvausta, joten ylimääräinen työ kelpasi minulle mielihyvin ! Varsinkin, kun homma oli oikein mieluinen vaikka toki työläs.


HEINÄKUU

Heinäkuusta tuli luonnollisesti hyvin hevospainotteinen. Ulpu (KWPN) , Karri ( iso poni, rotu tuntematon)  ja Penni (shettis) vierailivat meillä reilun kaksi viikkoa, jolloin minä liikuttelin Karria maastakäsittelemällä /juoksuttamalla ja Penni sai keskittyä mielipuuhaansa eli syömiseen.Ulpua ratsastelin pääosin kentällä tehden sileänhommia. Ulpu oli kokenut ja aikoinaan isoja luokkia hypännyt estekonkari, jonka selässä minäkin jopa uskalsin kertaalleen kokeilla pienen esteen hyppäämistä. Kuitenkin Ulpulta lähti meillä ollessa kaksi kenkää, joten rankemmat ratsastelut jäivät  loppupeleissä yllättävän vähälle. Hevosien/ponien lukumäärän ollessa 6, tarhasivat Karisma, Netta ja Rietu laitumella ja Ulpu, Karri ja Penni hengailivat kotipihassa.

Heinäkuun puolenvälin aikoihin Netan ja Rietun omistaja ilmoitti löytäneensä hevosilleen uuden ylläpitäjän. Kaikki kävi todella nopeasti, sillä tiedon saatuani  hyvästien aika koitti vain muutamaa päivää myöhemmin. Hepat pääsivät hyvään paikkaan jatkamaan hyvin alkanutta kuntoutumista ja terveyden salliessa tekemään ehkä jossain vaiheessa kevyitä töitäkin. Kovasti kerkesin kiintyä näihin ihanuuksiin ja tietysti, hoidin niitä kuin omiani ja tein paljon enemmän mitä normaalisti talli/laidunpaikan vuokraaja tekisi.  Minussa on sekä hyvä, mutta suuri huono puoli se, että kiinnyn herkästi ja lataan asioihin paljon tunteita ja annan itsestäni aivan liikaa. Loittonevaa hevosauton perää katsellessani pillahdin itkuun, jota olin pidätellyt pakatessani heppojen tavaroita autoon ja jutellessani uuden ylläpitäjän kanssa. Mutta helpottaa kun tiedän, että niillä on hyvä olla <3  Yhtäkkiä minulla olikin enää jäljellä vain Karisma. Onneksi Karisman ei tarvinnut jäädä yksin pitkäksi aikaa. Meidän oman kesälaitumen ollessa hyvinkin syöty, pääsi Karisma käymään naapurissa ystäväni hevosten kanssa laiduntamassa ja kävi pihassa liikutuksen merkeissä.

ELOKUU 

Heinä-elokuu on ehdottomasti parasta aikaa koko kesässä !  Nimittäin marja-ja sienikausi käynnistyy ! Olen ihan hirmuinen eräjorma, ja myöskin marjastus-ja sienestyshullu. Aloittelin mustikankeräämisellä jo reippaasti heinäkuun puolella ja jatkoin siitä pitkälle syyskuulle asti marjastamista ja sienestämistä niin paljon kuin kerkesin.  Asuisin koirieni kanssa metsässä tuon ajan, jos työ, koti, perhe ja muut elukat ei vaatisi minun läsnäoloa :D Kesälomastani suurimman osan vietin kyllä metsässsä ja Onnikin nautti kovasti luonnossa liikkumisesta.

Keräsin taas ihan mukavan määrän mustikkaa (230 L), kanttarelliä (yli 100L), herkkutatteja, ruoskuja, mustatorvisieniä ja jonkin verran myös vadelmaa!  Elo-syyskuun vaihteesta eteenpäin sitten jatkettiin vielä puolukalla ja sienillä. Vaikka koitin pitää kirjaa kerätyistä marjoista ja sienistä, menis jossain vaiheessa laskuissa sekaisin. En kerännyt kaikkia omiksi tarpeiksi, vaan kerään näitä luonnonherkkuja ihan myyntiin asti. Muunmuassa marja-ja sienirahojen johdosta pääsin ostamaan jo vuosia mielessä pyörineen hevostrailerin.

SYYSKUU


Heti syyskuun ensimmäisenä päivänä haettiin Kassu kotiin ja hyvin pian sen jälkeen orhipoika sitten ruunattiin !  Karisma kehitti poikansa kohtaamisesta tietysti vuosisadan kiiman ja oli aikamoinen emäntä viikon ajan. Onneksi enimmät höyryt laskeutuivat nopeasti eikä semmosta kiimahirviötä tarvinnut katsella pidempään :D   Karisma piipahti harjoituskisoissa vuokraajansa Tiian kanssa, kotiin tuotiin yksi ruusuke ja kokemuksia riikkaampana !

Syyskuussa luonnollisesti kauhoin puolukoita metikössä kaksin käsin ja löysin sieniäkin vielä hirmuisesti. Syksyn ollessa suht lämmin, löytyi kanttarellejäkin vielä hyvän aikaa.

10. päivä alkava kanalinnustuskausi oli meille kerrankin suotuisa. Pääsin ampumaan Olgan haukkuun poikateeren, joka oli minulle ja mummolle oikea elämän täyttymys!  Olgahan on aina haukkunut jonkinverran lintua, mutta sen äänensävyn ollessa turhan pisteliäs - ei linnut ole koskaan viihtyneet sen haukussa niin pitkään, että olisin päässyt haukulle hiipimään, saati sitten ampumaan. Tällä kertaa tämä poikateeri hyppäsi sen verran lähelle, että pääsin sen melkeimpä heti ampumaan. Odottelin, että Olga kerkiää antaa linnulle ääntä ja sitten laukaisin aseen. Voi sitä mummokoiran riemua kun saatiin yhdessä saalista. Se oli niin ylpeä itsestään <3 ja minä onnellinen sekä mummon että itseni puolesta.  Enempää saalista en tuona syksynä kaivannut.

LOKAKUU 

Lokakuussa käytiin vielä vähän metsällä (tai lähinnä kimmo kävi) , mutta niukan kanalintukannan vuoksi jäätiin ilman saalista. Kotosalla treenailtiin Karisman kanssa ja valmentauduttiin kertaalleen. Myös ystäväni Laura kävi kylässä ja sai humputella KB:n kanssa sekä sileällä sekä estehommissa.  Tein jonkun verran ripsienpidennyksiä kavereille, kunnes teloin sormeni kuun lopussa. Oikean käden nimetön joutui hetkeksi pakettiin, mutta luojan kiitos kuntoutui sitten kipeästä alkutilanteesta huolimatta yllättävän nopeasti.

MARRASKUU 

Marraskuu meni toki jo ihan sormen takia synkemmissä merkeissä, kun en pystynyt tekemään kunnolla kotona tarvittavia asioita. Muutenkin minulla on ollut pitkin vuotta paljon pieniä tapaturmia ja muita terveysongelmia ja äärimmäistä väsymystä - joten kaikki tuntui olevan liikaa. Kulunut vuosi on ollut todella rankka.  Onneks sormi kuitenkin kuntoutui ja pääsin takaisin hevosen selkään, tekemään kaikkia hommiani ja elämään vähemmän kivuliasta elämää.

Marraskuusta on tainnut tulla minulle sellainen "masennuskuukausi". Olen silloin aina hyvin surumielinen, väsynyt ja jopa vihainen ihminen. Monta kesken jäänyttä asiaa sekä fyysisessä elämässä sekä ihmissuhteissa rassasi minua ja tuntui, että räjähdän kohta. Onneks vaihe oli kuitenkin ohimenevä, sillä ajatukseni marraskuuhun verrattuna on nyt paljon valoisammat ja silloin niin suurelta tuntuneet asiat  ovat tällä hetkellä naurettavan pieniä.

Marraskuussa saatiin myös jatkettua hieman meidän kotona meneillään olevaa remonttia. Pääsin jo hieman sisustamaan meidän makuuhuonetta, mutta paljon on vieläkin kesken. On hyvin hankala saada remonttia etenemään, kun molemmat ollaan vuorotyössä, on pieni lapsi ja tämä kaikki muukin sirkus pyöritettävänä. Mutta onneksi se nyt eteenee kuitenkin, vaikkakin etanavauhtia.  Lisäksi on vaikea remontoida ja yrittää elää säästöbudjetilla samaan aikaan.

JOULUKUU 

Vuoden lopun lähestyessä heräsin todellisuuteen:  syöminen oli rankan vuoden aikana lähtenyt käsistä ja vaa'an lukema näytti 5 kiloa enemmän kuin alkuvuodesta. Siitä kiukkuuntuneena päätin aloittaa puolen vuoden herkkulakon, jossa kiellettyjen listalla on karkit, suklaa, kermajäätelöt, keksit, pullat ja muut kahvileivät. Joulu töissä oli kiireinen ja rankka, joten en edes kerennyt himoita joululeivonnaisia tai omaisten tuomia joulusuklaita.   Herkkulakko on tehnyt hyvää ja pientä painon putoamistakin on ollut havaittavissa.  Laihtuminen on kuitenkin erittäin hidasta, joten vuoden alusta oli tarkoitus yrittää kiristää tahtia.  Rankka vuosi toi minulle lisäkiloja, joten toivon hartaasti että tästä uudesta vuodesta tulisi vähemmän stressaava ja enemmän hyvinvointiini painottuva.

Millainen teidän vuotenne 2016 oli ja mitä odotuksia tai tavoitteita teillä on vuodelle 2017  ?


<3 Henna

Vuorotyöläisen joulu

Olen ollut aina jouluihminen. Erityisesti lapsuudessani.   Rakastanut sitä lämmön tunnetta, joka pilkahtelee sisimpään keskellä masentavan, väsyttävän kaamosajan joka meinaa iskeä sinut kanveesiin kuukausiksi ennen kuin keväästä lupailevat auringonsäteet herättävät sinut takaisn elävien kirjoihin. Joulun odotus on saanut selviytymään märästä, mustasta marraskuusta ja pimeyden tuomasta uupumuksesta.  Joulu on ollut itselleni henkilökohtaisesti tärkeä hiljentymisen, pysähtymisen juhla - jolloin keskitytään olemaan perheen kanssa kiireettömästi ja nautitaan vain yhdessäolostä, hyvästä ruoasta, tunnelmasta - perinteistä. Rakastan joulun laittamista, kynttilöitä, hyvää ruokaa, musiikkia,  lahjojen paketoimista / korttien askartelua, käpertymistä lämpimän viltin sisään, perinteisiä lastenohjelmia, jouluruokien ja leivonnaisten tuoksua - kaikkea sitä. Jokainen enemmän tai miksei vähemmänkin jouluihminen voi jokseenkin samaistua varmaan näihin fiiliksiin ?   Vaikka meilläkin on vaihdettu lahjoja kotona aina jouluisin, eivät ne kuitenkaan näytelleet suurinta roolia lapsuuteni joulussakaan eikä  niitten koolla tai arvolla ollut juurikaan merkitystä.

Nyt, kun olen ollut aikuinen jo hyvän aikaa - on joulun rooli muuttunut elämässäni tai voisin jopa varovasti sanoa - että hetkittäin jopa hävinnyt kokonaan. Olen lähihoitajan ammattiini valmistumisen (v.2004) jälkeen ollut lähes joka joulu töissä, kiitos rakastamani ammatinvalinnan. Kyllä, rakastan työtäni - mutta niin kuin minun, myös moneen muuhun vuorotyöläisen ammattiin liittyy kirous, joka voi olla todella raskas enemmän tai vähemmän ihmiselle näin jouluaikaan. Riippuu toki miten tärkeänä tätä juhlapyhää pitää ja millaisen asenteen asiaan ottaa.   Lisäksi usein mietin myös yksinäisiä ihmisiä kodeissaan - esimerkiksi muunmuassa vanhuksia ja syrjäytyneitä. Kuka pitää heistä huolta näin joulunaikaan ?  Jos ei omaiset, niin me - hoitajat. Monesti  hoitohenkilökunta joko kotihoidossa, laitoksessa tai tällaisessa hoivakodissa töissä ollessamme - ollaan yksi niistä harvoista, jopa ainut sosiaalinen kontakti heidän elämässään. Tämän kun me jokainen muistaisimme, osattaisiin arvostaa enemmän sitä mitä me ollaan saatu. Ihmissuhteita, ystäviä - perhettä. Joillakin ei ole sitäkään, kuka heille tuokaan joulun lämmön tai rakastetun olotilan ? Tässä vaiheessa vaikka jouluisin töissä olo saattaa tuntua hetkittäin pahalta, tiedän tekeväni työtä jolla todellakin on merkitys.

Aikoinaan, kun meitä oli mieheni kanssa vain kaksi - ei työnteko jouluna tuntunut niin raskaalta, vaikka teki se silloinkin ajoittain vannoutuneen jouluihmisen sielunmaailmassa hieman tiukkaa. Kuitenkin, ehdittiin olla myös yhdessäkin vaikka minä kävinkin osan päivästä olemassa töissä. Aikoinaan miehelläni oli aina viikonloput, joulut yms pyhät vapaata. Nyt kaikki on toisin. Myös mieheni tekee nykyään vuorotyötä ja vieläpä keskeytymättömässä kolmivuorossa ja näin ollen hänkin viettää tänä vuonna joulun osittain työpaikallaan - niin kuin minäkin. Kerkeämme nähdä joko aamulla tai päivällä pikaisesti ennen kuin hän lähtee töihin ja minä jään vielä kotiin Onnin kanssa.  Jos meitä olisi vain me kaksi, niin sekin olisi ihan fine. Mutta meillä on lapsi, pieni poika - jolle erityisesti haluaisimme joulun laittaa.  Jolle haluaisin järjestää samanlaisia lapsuuden jouluja, joita itse sain (kiitos äiti ja isä, sisko ja veli <3 ) Ja niin toki teemmekin, mutta pienemmässä ja tänä vuonna aika alkeellisessa mittakaavassa. Kuitenkin, vuoromme menevät sen verran pahasti ristiin, että lapsenvahtivuoro vaihtuu "läpsystä". Se, jos joku surettaa minua. Kuitenkin yritän pitää mielessä, että tänä vuonna tehtäväni on luoda jouluntunnelmaa töissä - meidän rakkaille vanhuksille ja sitä myöten löytää joulun myös itseni sisimpään. Tiedän tämän olevan osani, kun teen tätä tärkeää työtä ja se onkin vahva lohtu tässä asiassa.

Mutta vain perheellinen vuorotyöläinen, joka viettää joulun töissä - tietää, mistä minä tässä hatarasti yritän avautua. Ei muut voi tätä ymmärtää, ainakaan kokonaan ennen kuin on itse saman kokenut. Suren sitä, ettei meillä ole perheenä yhteistä aikaa juuri yhtään. Katsoa yhdessä, kun poikamme avaa lahjansa ja iloitsee niistä. Syödä kynttilänvalossa tai istua kylki kyljessä sohvalla. Olla vaan, se kun on juuri parasta joulussa. Olla yhdessä, lähekkäin - läsnä ilman mitään turhaa kiirettä.

Vaikka lapseni iloitsemista katsoessani kasvoilleni nousee hymy, paistaa silmistäni myös kuin varkain nousevat kyyneleet.  Aiemmin jouluna töissä olo ei harmittanut yhtään, kun vertaa tämänhetkiseen olotilaan. Nyt kun minulla on lapsi - joulu saa minut jotenkin nyt surulliseksi. Hyvän joulun toivottaminen ei tunnu samalta kuin ennen, enkä haluaisi ottaa vastaan kortteja, kukkia tai mitään muutakaan jouluun liittyvää. Olen toki kiitollinen, mutta samalla sisimmässäni surullinen kun en löydä sisimmästäni joulumieltä, koska meille ei tätä juhlaa periaatteessa tule. Toki tiedän, että joulu tulee meistä itsestämme ja sisimmästämme - ei niinkään siitä, mitä kaikkea krääsää ja hössötystä silloin onkaan. En ole ollut koskaan mikään turhanhössöttäjä, vaikka kovasti siitä nautikin. Joulu voi olla hyvinkin vaatimaton, jos on vain rakkaat lähellä ja aikaa vain olla heidän kanssaan.

Työkuvioistamme johtuen sovittiinkin Kimmon kanssa, ettemme laita hirveästi joulua tänä vuonna. Onnille hommattiin lahjat ja laitetaan jotain pientä, mutta suuremmat järkkäilyt saa sitten jäädä sille vuodelle - kun saadaan olla kaikki kotona. Silloin aiomme panostaa perhejuhlaan ja ottaa siitä ilon irti. Tänä vuonna pidämme matalaa profiilia ja säästämme rahat muihin juttuihin kuten tällä hetkellä meidän kotona vallitsevaan pintaremonttiin. Juhlistimme yhteisiä vapaita alkuviikosta käymällä metsässä retkellä sekä kylpylässä rentoutumassa ja vedessä pulikoimassa.

Onko täällä linjoilla muita vuorotyöläisiä ja vieläpä perheellisiä sellaisia ?  Oliski kiva kuulla tai siis lähinnä lukea teidän fiiliksiänne joulusta !

Vaikka tämä taisi ollakin vähän tämmöinen angstinkatkuinen valitusvirsi - en halua olla millään muotoa negatiivinen, vähän ehkä haikealla mielellä vain.  Ja haluan koko sydämestäni toivottaa teille kaikille lukijoilleni aivan ihanaista, lämmintä ja tunnelmallista Joulua !  Nauttikaa, levätkää ja syökää minunkin puolestani !  <3


<3 Henna

Kasanderos, por favor !

Holaa amigos!

En siis todellakaan tiedä, mistä otsikko tai ylipäätään tuo kutsumanimi on varsalle tullut. Minulla on paha tapa keksiä ihmisille, eläimille ja asioille  lempinimiä, joita sitten saatan tahattomasti käyttää ja välillä aivan väärissä paikoissa ja tilanteissa :D  Joten, Kassun yksi lempinimistä on ollutkin jo jonkin aikaa mm. Kasanderos por favor ! Myös "aasinpuolikas"  on ollut  yksi suosikeistani !

Tiedän, että minä lupasin teille jo ajat sitten kirjoitella varsan kuulumisia, mutta mutkia on ollut yhtä sun toista matkassa. Täällä on ollut järkkyä väsymystä ja sairastelua ilmassa,  haastavat kelit puuhastella  ja lisäksi mentiin varsan kanssa molemmat telomaan ihtemme - tarkemmin minä sormeni ja kassu jalkansa -  joten olen joutunut pitämään ja pidän vieläkin hieman matalampaa profiilia hevostelun suhteen. Nyt onneks alkaa mun sormi olla pikkuhiljaa paremmassa jamassa ja Kassukin ok.   Tosiaan, alkutalvi ja sen haasteelliset kelit ovat käyneet myös varsan päänupin päälle ja päivästä riippuen riimussa kuljetaan kuin opaskoira  tai lohikäärme. Pääosin hevoslapsi on kuitenkin ollut oikein mukava, yhteistyöhaluinen kaveri ja sen kanssa on aina mukava hengailla ja höpötellä.

Mutta lähdetäänkö liikkeelle keväästä ja kesästä ?

Tosiaan, Kassuhan jäi ilman tarhakaveria maaliskuussa, kun vanha ja viisas opettajansa, rakas vanhuksemme Kusko jouduttiin lopettamaan tapaturman vuoksi. Kassu joutui tyytymään yksintarhailuun, leluihin  ja  turpakontaktiin vieressä tarhaavaan emäänsä Karismaan.  Kassu tuntui tajuavan oriin vinkeet hyvin ajoissa, joten joulukuisen vieroituksen jälkeen Kassun oli tarkoitus jatkaa tarhaamista Kuskon kanssa kesään asti.  Kuitenkin maaliskuussa se jäi hetkeksi "yksin" isoon tarhaan. Pari kertaa käsittelin / irtojuoksuttelin  varsaa tamman kanssa yhtäaikaa, mutta kevään noustessa erityisesti tamman rintaan - herätti se myös pikkumiehen vietit ja letku alkoi heilua ahkerasti.  Kertaalleen onnistuin jäämään varsan alle sen yhtäkkiä hypätessä Karismaa päin, ja siitä seurauksena mitä ilmeisimmin murtunut kylkiluu. Turvallisuusyistä päätin olla käsittelemättä niitä yhtäaikaa toistaiseksi turvallisuusyistä.   Keväällä Kassu sai rokotukset ja madotukset suunnitelman mukaisesti ja sen kanssa puuhasteltiin ihan perusjuttuja taluttelusta käytävällä seisomiseen.

Rakkaat poijjat <3

oi ku ihanat aromit äiteen hanurista ? :D

Kevään aikana tein lopullisen päätöksen lähettää varsan orilaitumelle, jotta se saisi viettää kesän ikätovereittensa seurassa  niitten kanssa remuten ja luonnetta kasvattaen. Pienten mutkien kautta päädyin viemään Kassun juurusvedellä sijaitsevaan, pohjois-savon hevosjalostusliiton ylläpitämään saareen nimeltä Otus. Hevosjalostusliitolla on juurusvedellä kaksi saarta, Otus ja Rahvo, joissa on jo vuosikymmenten ajan laiduntanut orivarsoja joka kesä. Tänä vuonna Otuksessa oli vuosikkaat varsat, Rahvossa sitten puolestaan 2- ja 3 vuotiaat + yksi Otuksen lautalta myöhästynyt vuosikas, kuitenkin aika kookas varsa.  Kassu pääsi sisävesiristeilylle 2.6., kun se matkasi 6 muun vuosikkaan kanssa Otukseen. Matka meni odotuksiin nähden hyvin, vaikka toki pieniä neuvotteluja traileriin sekä lauttaan menosta jouduttiin käymään. Traikkuun mentiin parin remuamisen jälkeen oikein hienosti, mutta lauttaan pakitettiin rätti silmillä.

 

Rahvon lauma

Kassu vietti kesän orilaitumella, ja minä kävin sitä siellä pari kertaa katsomassa. Ystäväni Sari oli yksi laidunvahdeista, joka kävi tarkistamassa varsojen voinnin ja kunnon säännöllisesti.  Koska tiesin Sarin olevan laidunvahtina - en kokenut tarvetta hätäillä varsan voinnin perään. Ja sainkin aina säännöllisesti kuvaterveisiä saaren meinigeistä.   Kasanderos näytti olevan laumassa ns. keskikastia, eli ei johtaja mutta ei pahnanpohjimmainenkaan. Ei isoin eikä pieninkään.  Se sopi minulle oikein hyvin. En olisi halunnutkaan sieltä johtajaoria kotiini riekkumaan!  Pikkumies haettiin kotiin 1.9.  Saarelle saavuttiin tihkusateessa ja vastaan käveli aika niukasti kasvanut, joskin aikalailla laihtunut varsa.  Pientä villiintymistä oli havaittavissa, mutta hyvin varsa emäntänsä tunnisti ja lautalle lastautuminen meni kesäkuuhun verraten erittäin sujuvasti.

Kotiinlähdön koittaessa itse traikkuun meneminen meni sen sijaan täysin päinvastoin niin kuin olisin toivonut ja kotimatkalla nyyhkytin pettyneenä  kun oltiin loppupeleissä vihdoin saatu roudattua  "väkipakolla" varsa traileriin. Varsa oli jo kertaalleen trailerissa ja mennyt sinne suosiolla,  mutta viereiseltä lentokentältä lähtevä hornetti ajoitti lähtönsä juuri sopivasti, säikäytti varsan  ja sai sen survoutumaan ulos trailerista.  Onneksi Kassu ei ole kovinkaan herkkä eikä kovin helposti traumatisoituva tapaus ja  se olikin jo tulossa uudelleen traileriin kunnes sivulliset tulivat hopuutamaan meitä asian kanssa.  Tämä ei ollut minusta riippuvainen juttu ja sekös jätti vähän huonon fiiliksen koko touhusta vaikka sinänsä mikään muu ei pieleen mennytkään ja muuten koko kesä laitumineen jne olikin hirmuisen ihana sekä tunnelmallinen. Minä vaan kun haluaisin tehdä asiat rauhassa enkä kiireellä.   Kassu oli matkustanut aiemmin 2 kertaa (marraskuussa 2015 ja tämän vuoden tammikuussa), mutta Karisman kanssa. Loppu hyvin kuitenkin, varsa saatiin ehjänä kotiin ja itsekin säilyin hengissä vaikka henkisesti vähän ruhjoutuneena.  Onneksi minulla on oma traileri, niin voin jatkaa lastausharjoituksia kotona ilman, että joku tulee huutamaan ja hoputtamaan siihen viereen.  Minä taisin porukan ainut "ratsupelle" ja ehkä muihin verrattuna vähän "kukkahattutäti" - tyyppi,  jolle varmaankin ehkä sivummalla naurettiinkin. Mutta siihenkin on onneks totuttu. Tämä tapahtuma on yksi vahva syy siihen, miksi haluan toimia pääosin yksin - saan tehdä asiat rauhassa ja ajan kanssa.  Sanontakin kuuluu: "Kiirehtimällä ei tule kuin kusipäisiä kakaroita"

Kassun tultua kotiin, hyvin pian se ruunattiin ja samalla poistettiin siltä sudenhampaat. Tarkalleen 12.9. Ruunaus meni hienosti ja varsa toipui todella hyvin operaatiosta.  Jälkihoitona oli ilmakylpyä, liikuntaa ja 4 päivän pistettävä antibioottikuuri. Pistot yms kaikki meni tosi hyvin. Vaikka varsa oli madotettu juuri ennen orilaitumelle lähtöä, oli se  kesän aikana saanut matoja joka selittää sen laihtumisen. Asia ilmeni sen saatua aika pian kotiuduttuaan uuden matokuurin, kun poistuneesta ulosteesta löytyi kuolleita matoja. yök.  Pian madotuksen jälkeen Kassu alkoi saada vauhdilla masua ja massaa. Lisäksi se on ottanut järkyttävän ison karvaharppauksen tämän muutaman kuukauden aikana.  Kassun säkäkooksi arvelisin nyt about 140-145 cm.  Ei mene kauaa, että varsa on jo emänsä kokoinen. Kuitenkin, semmoinen romuluinen honkkeli, sulavalinjainen silakka se on !  Nämä 1-2 vuotiaat eivät ole mistään kauneimmasta päästä, mutta aihio on kieltämättä hyvä.

On kulunut nyt 3 kuukautta aikaa ruunauksesta ja olin alkanut suunnitella laskevani jossain vaiheessa hevoset samaan tarhaan. Kuitenkin nämä päättivät aloittaa reilu pari viikkoa sitten yhteistarhauksen  ihan omatoimisesti. Loimien, jumppapallojen lisäksi Kassu on ilmeisen hyvä purkamaan aitoja - joten herra oli sitten päättänyt laittaa pienen pätkän aitaa matalaksi hänen ja Karisman tarhan välistä. Joten eräänä aamupäivänä nämä löytyikin sitten hengaamasta kahdestaan Kb:n puolelta ! Noh, mikäs tuossa sitten. Molemmat olivat tyytyväisen oloisia eikä mitään kamalaa katastrofia siinä hetkessä syntynyt. Joten poistin puretun aidanpätkän ja molemmat pääsevät nyt liikkumaan molemmille puolille tarhoja. Karisman puolesta olen iloinen, että se pääsi pois pienestä tarhastaan ja nyt saa rallitella isolla puolella poikansa kanssa. Kaksikolla onkin vauhtia ollut, molemmat ovat onnellisen oloisia.

 Kassu osaa käydä välillä emänsä hermoille, mutta letkua se ei ole heilutellut joten miehenvietit ilmeisesti ovat unohtuneet ennen kuin kunnolla ehtivät alkaakaan. Olisin ennen hevosten yhdistämistä poistattanut Karismalta ainakin takakengät pois tapaturmien ehkäisemiseksi, mutta enpä kerennyt näitten omiin suunnitelmiin mukaan.   Karismahan on aika diiva ollut aina ja ehdottomasti pomo Kuskon kanssa aikoinaan ollessaan, mutta nyt se on tuntunut olevan liian lepsu varsalleen välillä. Aikoinaan Karisma kävelytti Kuskoa tarhassa, nyt Kassu maksaa Kuskon puolesta potut pottuina kävelyttämällä Kaamaa. Nauroinkin tammalle että "Vuse nauraa sulle tuonpuoleisesta, kun tilit nyt tasaantuu" Mutta osaa tamma onneksi välillä lastansa komentaakin, ettei herra hidalgo ala pomoilemaan yläkylläisesti. Yksi pieni haaveri Kassulle tosiaan sattui kun riehuessaan Karisman kanssa, se sai haavan polveensa. Onneks haaveri ei näyttänyt olevan vakava vaikka polvi hetkeksi turpoili jonkin verran  ja Kassu hieman varoi askeleitaan pari päivää - kuitenkin ontumatta tai olematta haluton liikkumaan. Nyt se vetää tuolla taas rallia tarhassa kuin viimeistä päivää.

Varsan kanssa ollaan puuhasteltu aika pienessä mittakaavassa oman terveydentilani sekä kiireitten vuoksi, mutta tarkoitus olisi lisätä työskentelyä niin hyvin kuin vain omilla resursseillani pystyn. Yksin on aika vaikea opettaa välillä varsaa mutta kaikkea, mitä vain yksin pystyn - teen. Lisäksi minun on nyt ryhdistäydyttävä ja pyydettävä apua tallille. Kun kuitenkin kokonaisuutta katsoo, olen mielestäni suoriutunut kohtalaisen hyvin varsan kanssa tämän elämäntilanteen keskeltä. Se on sosiaalinen, kiltti ja kuuliainenkin. Tulee aina kutsuttaessa paikalle ja oikein työntää päänsä riimua kohti. Se lähtee mielellään ihmisen mukaan ja seuraa nätisti perässä, myös irtona. Energiatasosta riippuen toki.

Kassu käy säännöllisesti yksin tallissa harjattavana. Harjaa selvitellään, kaviot putsataan, pohjat koputellaan ja tarvittaessa raspaillaan "näön vuoksi".  Tarvittaessa katsotaan suuhun, korviin jne., kaivellaan munat :D  Kassu on hyvin tottunut näihin juttuihin ja osaa olla rennosti käytävällä. Lisäksi selässä on loimituksen lisäksi,  käytävällä käytetty mm. satulahuopaa+ loimivyötä, siloja, juoksutusvyötä sekä kevyttä satulaa. Liikuteltaessa sillä on silloin tallöin putsit yms suojat jaloissa. Lisäksi se on totutettu kuolaimiin, taluteltu niistä.  Se käy haistelemassa mielenkiintoisia juttuja, ohittaa autoja ja kohtaa pihassa mönkkäreitä, kelkkoja ja traktoreita. Lisäksi tehdään pieniä taluttelulenkkejä tiellä ja mökkitiellä, tehdään maastakäsin juttuja ja juostaan kentällä  pääosin irtona mutta myös liinassa silloin tällöin ja pieniä hetkiä. Sen kanssa puuhastellaan 1-3 kertaa viikossa riippuen omista kiireistäni.  Tarkoituksena on lisätä liinatyöskentelyä pikkuhiljaa ja ottaa mukaan kuolainten runsaampi käyttö ja käyttää selässä edellä mainittuja remeleitä enemmän. Kuitenkin, nämä on lähinnä sellaisia maistiaisia ja nuoren kanssa harjoitukset ovat hyvin lyhyitä ja ytimekkäitä. Mielellään sellaista sopivan yksinkertaista toimintaa, jotta varsa ei kuormitu liikaa, turhaudu tai stressaannu. Toimitaan tilanteen mukaan, hevosta lukien.  Puuhastelun ei tarvitse aina olla huippu- mukavaa, mutta miellyttävät kokemukset lisää varsan motivaatiota ja kuuliaisuutta ihmisen kanssa työskennellessä.  Saatan olla väärässä, mutta näin itse koen.

Olen ollut itse aika väsynyt koko syksyn, ja pidinkin tuossa matalampaa profiilia ihan jo sormeni nivelrevähdyksen, mutta myös ihan oman jaksamiseni vuoksi.  Niin kuin ei aikuisenkaan hevosen, ei  ertityisesti nuoren kanssa ole mitään hyötyä puuhata kiireisenä, turhautuneena tai missään muussakaan negatiivisessa tunnetilassa. Parempi siis jättää tekemättä, kuin roiskia hutiloiden vähän sinne ja tänne. Toki, ikuisesti ei ihminen voi välttää velvollisuuksia pannen sitä väsymyksen tai armottoman ketutuksen piikkiin, joten itsetutkiskelu on välillä paikallaan. Tämän sanon tässä nyt ihan vaan itselleni.  Mulla on todella upea varsa kasvamassa ja mun pitää yrittää parhaani sen eteen, jotta siitä tulisi soiva peli ja oiva ratsu. Se on niin kauniskin, olisi oikeusmurha antaa tuon mennä hukkaan.

Vaikka Kassu on ollut pientä ja varsalle ominaista pokkurointia lukuunottamatta helppo ja ihanan sosiaalinen tapaus, on yksintyöskentelyn vuoksi ohjasajo ja ajokoulutus aloittamatta.  Kovasti toivoisin pääseväni ajohommiin varsan kanssa, mutta aika näyttää miten päästään hommaan kiinni. Pidän itse ajokoulutusta aika tärkeänä osana varsan koulutusta, mutta hyviä hevosia on tullut myös ilman ajokouluakin. Tällä hetkellä meidän koppakärryt on telakalla rengasrikon vuoksi, mutta uudet odottelee alle vaihtamista. En usko, että Kassun ohjasajo olisi loppupeleissä kovinkaan vaikeaa, se on ollut toistaiseksi niin vastaanottavainen yksilö. Ehkä me yritetään apujoukkojen kanssa tässä saada vähän toimintaa aikaseksi. Ensiksi mun pitää varustaa sitä vähän arhkerammin ja totuttaa sitä remeleihin paremmin. Sen ei kuitenkaan luulisi olevan vaikeaa, sillä Kassu suhtautuu pääosin todella luottavaisena juttuihin mitä sen kanssa olen tehnyt.

Hän yritti estellä mun lähtöö tarttumalla huppuun :D

Ajohommien lisäksi lastauspuuhat on jääneet sitten syksyn kotiutumisen, ja siihenkin haluaisin panostaa. Aion pakitella (tai siis kimi pakittaa :D ) traikun tarhan puolelle ja jättää sen auki niin, että Kassu saa käydä siellä rauhassa ja mm. syömässä ruokintapyödältä. Näin tein alkukesästäkin.  En tiedä, onko  syyskuinen "pieleenmennyt" lastaus syksyltä aiheuttanut sille traumoja, mutta pienin askelin aloitellaan taas traikkuhommiakin. Onneks meillä on oma traileri ja aikaa. Aion myöhemmin varata aikaa päiväksi jos toiseksikin, jotta saisin varsan traikkuun ihan itsekseni ja voitaisiin hengailla siellä rauhassa. Vaikka mua vähän jännittää miten homman käy, uskon kuitenkin että lastaushommat saadaan kuntoon säntillisellä ja pienin askelin etenevällä harjoittelulla. Kassu kun vaikuttaa aika hyvähermoiselta ja tietyllä lailla "luupäiseltä" varsalta, etten usko sen kovin kovasti traumatisoituneen. Enemmän taitaa traumat olla emännällä :D  Onneksi Karisma on hyvä lastattava, joten viimeistään Karisman kanssa uskoisin myös Kassun lastautuvan koppiin kyytiin.  Sen näkee sitten.

Olen irtohypyttänyt varsaa myös muutamaan otteeseen, mutta kehitysvaiheen vuoksi ollaan pysyttäydytty lähinnä puomeissa ja kavaletin tyylisissä esteissä. Pääasia, että puomit ja tolpat eivät ole varsalle vieras käsite eivätkä ne tunnu häntä pahemmin hetkauttavan. Kassu on todistanut omaavansa ihan suht hyvän estekapasiteetin, sillä syksyllä hän karautti yhden noin metrin korkuisen portin yli.  Tuohan ei sinällään minua ilahduta, sillä minusta ei taida esteille olla :D  Hyppyhommat saa hoitaa minun puolesta ihan joku muu kuin minä!

 Ensi kesänä, toivottavasti onnistuvan tarharempan jälkeen alankin säästämään syksystä 2017 eteenpäin rahaa Kassun laittoon kesälle/syksylle 2018 - kunhan se on siinä iässä tai ennen kaikkea näyttää kropaltaan/kasvultaan olevan valmis ratsutukseen.  En tiedä, missä kunnossa itse olen silloin kun sisäänratsastuksen aika on, mutta haluaisin ainakin varovasti aloitella kotona hevosen laittoa ennen kuin siirrän sen ammattilaisen alle. Kuitenkin, jos varsa pysyy terveenä ja elämä sen sallii -  aion satsasta sen sisäänratsastukseen /ratsutukseen niin, että vien sen ammattilaiselle laitettavaksi.  Sellaiselle, joka tekee monipuolisia juttuja varsan kanssa ihan lastailusta pressutteluun, maastoiluun, esteistä kouluun ja niin poispäin. Toivoisin saavani varsastani mahdollisimman tervejärkisen, selväpäisen ja monipuolisen hevosen. Tiedän pystyväni ainakin osaan noista itsekin, mutta ratsuttaa tuskin osaisin miljoonasosaakaan - mitä ammattilainen taas kykenee tekemään. Mihin minulla menee 10 vuotta - tekee ammattilainen sen  kuukaudessa. Olen valmis maksamaan itseäni kipeäksi asian vuoksi ja pääsemään  siten itse helpommalla. Sitäpaitsi voin vaan mielessäni kuvitella, miten hieno tuosta tulisi ammattilaisen opissa.   Minun terveydentilanikin on sellainen, etten  ala riskeeraamaan mitään. Olenkin jo hieman miettinyt ratsuttajia tästä pohjois-savon alueelta ja pohdiskellut mikä olisi paras valinta meille.

Mutta näillä mennään toistaiseksi !  Olen optimistinen varsan suhteen, vaikka olisin toivonut että olisimme koulutuksessa hieman pidemmällä jo. Mutta kaikkeen emme voi toki aina vaikuttaa, vaikka välillä luulenkin niin. Mutta rennolla ja maltillisella otteella mennään, muuhun en yöhoitajana ja perheenäitinä sekä lisätyötä  tekevänä ihmisenä tällä hetkellä kykene.  Kuitenkin se on totta, että ajoittaisesta uupumuksesta huolimatta teen parhaani hevosteni eteen ja oon valmis isoihinkin uhrauksiin niitten vuoksi.


<3 Henna