Tyyli ennen kaikkea!

Noniin,  vihdoin olen täällä taas, sori kun juoduitte odottelemaan!  Kyllästyttyämme jatkuvasti pätkivään ja töpeksivään mokkulaan,  päätimme vaihtaa koneellemme laajakaistan takaisin.   Liittymän olisi tarkoitus vaihtua ensi viikon tiistaina, sitten ei pitäis enää nettiyhteyksien sekoilla.  Kyllä sitä huomasi taas oman nettiriippuvuuden selkeästi, kun ei sen yhteyteen päässyt. Hieman jos hermoja kiristeli, minä kun olen tunnettu tuosta maltistani :D Sitä kun hoitaa laskut, yhteydenpidot ynnä muut sitä kautta,  lähes kaiken.

Pääni on nyt ihan sekaisin, enkä oikein ole löytänyt selkeää aihetta postaukselle, joten joudutte tyytymään taas tällaiseen sekavahkoon kuulumispostaukseen.  Lupaan kyllä parantaa tapani, kunhan pääsen taas vauhtiin :) 

Ensialkuun haluan jakaa teille kuvan, mistä oikein huokuu meikäläisen tämänhetkinen tyylikkyyteni, etenkin hevosten kanssa lenkkeillessäni.  Mahani alkaa olla jo niin iso, ettei enää isoimmatkaan ratsihousut mahdu jalkaan,  eikä mikään kunnon takkikaan mahdu viereenkään.   Mutta eipä hätiä,  ratsastelen mielelläni legginsseillä, niin olen tehnyt paljon jo ennen raskauttanikin.  Lisäksi ostin itselleni paikalliselta kirpparilta toppatakin, johon mahtuu maha hyvin ja kasvutilaakin on vielä mukavasti jäljellä. Ja takki on lämmin!  Tunnen itseni äärimmäisen hehkeäksi, mutta tuskimpa täällä korvessa kukaan muoti-kriitikko on minua kahtelemassa. :D 

Ylipainoinen punahilkka ratsailla :D

Viime viikolla kävimme mieheni kanssa Kuopiossa uudessa ostoskeskuksessa pienellä shoppailureissulla.  Pitkään en siellä jaksanut käppäillä, vaan tarvitsin lepotaukoja vähän väliä ja pissilläkin piti juosta tuon tuosta. Muuten reissu oli tosi kiva ja piristävä.   Sain paljon inspiraatioita kotiin jouluksi sekä muutenkin sisustukseen ja lisäksi löysin aivan ihania juttuja vauvalle. Ostelemaan en kuitenkaan vielä pahemmin sortunut, sillä on odotettava ensi kuun veronpalautuksia.

Hypistelemässä pentinkillä lastenjuttuja

Kauhian iso masu <3  Raskausviikko 31.

 Löysin superihania tuotteita etenkin Pentikiltä vauvalle,  harmi sinänsä että ne ovat sikakalliita!  Kuitenkin jo entuudestaan aikamoisena Pentik-hulluna epäilen, että jotain kyseiseltä valmistajalta tulee hankittua.  Etenkin unelmoin lasten astioista (jotka nyt ei ihan ajankohtaisia vielä kuitenkaan )  ja mm.  tuollaisesta Nallukka -vauvanpeitosta. Juu, mammalla on tullut hieman pesänrakennus-viettiä ;) Odotan kovasti, että saan sängyn sekä hoitopöydän hankittua ja pääsen virittelemään kaikki tavarat paikoilleen. Olen nyt koittanut lähinnä siivoilla kotia paremmin ja tehdä kaappeihin tilaa hävittämällä turhia tavaroita pois.

Pentik Nallukka - villapeitto

Käydessämme kuopiossa sen verran innostuin, että menin ostamaan hevosten karsinoihin uudet nimitaulut.  Nämä eivät hinnalla päätä huimanneet, vain 3,90 / kpl!  Nyt olin viisas, ja sivelin näihin puremisenestoaine Crubnixiä, joka on ollut aika tehokasta. Katsotaan, miten pitkään nämä ihanuudet saavat olla rauhassa, edellisille kävi aika nopeasti ohrasesti, kun etenkin Kusko innostui järsimään omansa tuusan nuuskaksi.  Kaaman entinen, paljon vähemmän jyrsitty taulu päätyi satulahuoneen seinälle ruokintaohjetauluksi.

Viikonloppu oli kaikenkaikkiaan todella rentouttava. Ystävän kanssa ratsastelua, kosmetiikka-kutsuja iloisessa ilmapiirissä, kotoilua ja kynttilöitä, tyytyväisiä koiria,  hyvää ruokaa ja kahvittelua hyvässä seurassa. Mitäpä muuta sitä ihminen tarvitseekaan? 

Hymyilevä lihapulla

Pippuripihviä hirven sisäfileestä ja valkosipulikermaperunoita

Pirtelöä naiselle ja sialle - tiedä nyt sitten kumpi meistä on kumpi ;)

Mutta tämmöistä tällä kertaa tänne!  Ainiin,  nyt minun pitää muistaa lupaukseni ja postata teille mm. päivästäni tarkemmin  ja lisäksi kirjoittaaa mieheni mielipide ratsastelustani raskaana. Nyt koitan muistaa nämä lupaukset ja panostaa niihin !  Palaamme asiaan pian !

<3 Henna 

Pikainen selostus!

Moikka mussukat!  Sori, kun en ole kirjoitellut teille muutamaan päivään.  En ole päässyt postaamaan koneelle, kun nettini on jälleen tökkinyt älyttömästi. Oikeastaan se ei ole toiminut ollenkaan.  Nytkin koitan kiireellä jotain tänne raapustella, ennen kuin netti taas sanoo yhteistyönsä irti.  Pitäisi varmaan soitella tuonne palvelimeen ja antaa hitusen palautetta.  Netti on tökkinut useita viikkoja ja sisältänyt vain muutamia hyviä päiviä. Kai sellaisesta voi saada rahaa takaisin?   Olen yrittänyt postata useampana päivänä, mutta se ei juurikaan ole onnistunut, sillä netti pätkii koko ajan, ja konekin kaatuilee vähän väliä.   Liekkö tässä vaihdettava nettiä  ja /tai ostettava uusi tietokone ?  Rahaa ei ainakaan jälkimmäiseen pahemmin ole :/

Pari postausta taaksepäin, minulta kysyttiin, mitä mieltä mieheni on ratsasteluistani ollessani raskaana.  Olenkin hieman keskustellut Kimmon kanssa tästä, ja koittanut suostutella häntä itseään kirjoittamaan pienen pätkän omia ajatuksiaan tästä kaikesta.  Postausta häneltä toivoin, mutta mieheni tuntien, hän ei jaksa / kehtaa / halua puuttua tällaisiin asioihin.  Hän on erityisesti sellainen ihminen, joka haluaa pitää asiat simppelinä ja elää rauhassa. Enkä kyllä häntä voi kirjoitteluun pakottaakkaan.  Kyllä hän kertoi minulle henkilökohtaisesti tuntemuksistaan, mutta toivoisin niin kovasti, että hän omin sanoin, täysin itse tänne ne kirjoittaisi.   Se olisi jotenkin reilua ja realistista. En halua ympäripyöreää vastausta itselleni ja teille tänne tulkittavaksi.  Yritän siis pyytää häneltä edes pienen kommentin :)

Toissapäiväni oli kiva, rentouttava päivä  sekä eilen oli ihanata monessa eri suhteessa.   Rentoa heppailua ystävien kanssa ja vähän ihmisten ilmoilla pyörimistä shoppailun merkeissä.  Aikamoista ponnistelua tuo jälkimmäinen vaati, ja välillä teki tiukkaakin, mutta olin iloinen siitä että sain nautiskella vähän muistakin maisemista. Sain kamalasti kaikkia visioita sisustuksen suhteen ja suuren inspiraation ostella kaikkea ihanaa pienokaiselle. Maltoin suht hyvin kuitenkin vielä mieleni hetkeksi ja tuhlaan sitten rahani joulukuun alussa, kun veronpalautukset saapuvat ja olen saanut huushollin parempaan järjestykseen.  Kohta pääsenkin laittamaan vaaville omaa nurkkausta valmiiksi <3

Se, etten halunnut vauva-kutsuja, taisi pahoittaa muutamien ystävieni mielen. Sain tietää asiasta vasta postaamiseni jälkeen, että juhlia oli jo alustavasti suuniteltu :(  Tuntuu pahalta.  En arvannutkaan, että se olisi ollut heille niin tärkeää. En vaan halunnut, että ihmiset vaivautuuvat minun eteeni, tuhlaavat vähäiset rahansa.  Ja jotenkin en ole millään spektaakkeli / juhla-mielellä. Mutta aion keksiä jotain, korvata juhlia suunnitelleille ystävilleni aiheuttamani mielipahan/ pettymyksen.  Järkkään vaikka pikkujoulut, joissa sitten halukkaat saavat hypistellä äitiyspakkausta tai muuta sellaista. Haluan pitää asiat simppelinä.  Olen nähnyt sivusta, kun lapsen syntymästä tehdään spektaakkeli ja kaikesta vouhotetaan liikaa, enkä sellaista halua seurauksineen päivineen.  Luonnollisuus kunniaan !

Mutta tässäpä pientä tuumailua, sori nyt tällainen höpönlöpön- postaus.  Kunhan saan kuvat koneelle, kirjoittelen taas lisää.  Sen verran voin kertoa, että meikäläisen "tyylikkyys" oikein huokuu  kuvista ;)   Palataan pian taas asiaan!

<3 Henna

Selkäkivuton mamma ja virkeät ponit

Täytynee hehkuttaa alkuun, että tänään minulla on ollut ensimmäinen täysin selkä / lantio -kivuton päivä useampaan viikkoon, mahtavaa!  Kyllä ratsastus on ihme lääke tällaiselle kampuralle, mitä meikäläinen on!  Ihan jo se, että kävin hevosen selässä toissapäivänä reippaan puolituntisen käppäilemässä, vetreytti todella paljon olemustani ja elätteli toivoa kipujen häviämisestä.   Eilenkin selkäni oli huomattavasti parempi ja tänään se jo lähenteli täydellisyyttä.  Miten ihminen voikaan olla onnellinen ollessaan kivuton  ?

En kuitenkaan koe olevani niin hyvässä kunnossa, että minusta olisi takaisin töiden pariin. Yöhoitajan työ on sen verran rankkaa.   Kyllä vanhukset ansaitsevat vähän paremman yöhoitajan, kuin tällaisen pullavan mamman vaivoineen.  Itsestäni tuntuisi jopa hieman edesvastuuttomalta mennä huolehtimaan toisista tässä kunnossa. Enkä usko, että jaksaisin enää töitä tehdä, tarvitsen niin paljon lepotaukoja ja jatkuva kävely sekä nostelu rasittaa todella paljon lonkkia ja selkää.  Nyt kun olen päässyt kivuttomaan olotilaan, en haluaisi kipuja enää takaisin. Ehkä minun on nyt annettava armoa itselleni ja muille,  mentävä hakemaan lisää sairaslomaa.  En minä korvaamaton ole, en todellakaan.

ehkä  nyt otan rennosti niin kuin meidän Viljo <3

Niin kuin aiemminkin ounastelin,   on hevot olleet virkeitä lomansa jälkeen, mutta yllättävän asiallisia kuitenkin.   Kaama lähinnä hieman pöllöilee ja Kusko vähän intoilee.  Haluan  kuitenkin huomauttaa, että ponien edesottamukset ovat suhteellisen säälittäviä  ja saavat lähinnä nauramaan.  Nauraminen tuntuu rentouttavan myös hevosen.

Karisma näkee ylimääräisiä mörköjä siellä sun täällä,  puhisee ja pöhisee turpa tötteröllä  ja saattaa ottaa pari steppi-askelta.  Pari kertaa jouduin sitä topakammin käskemään eteenpäin, mutta viesti meni melkeinpä heti perille.  Eteenpäinpyrkimystä sillä riittää, ja halu olisi kova mennä reippaammin. Kuitenkin se on fiksu flikka ja pysyy hanskassa hyvin.  Energialataus on saanut sen kaikinpuolin erityisen herkäksi. Niin herkäksi, että ryhti säilyy yllättävän hyvänä, polle polkee hyvin takasillaan alleen  ja väistöt onnistuu, jopa ravissakin.   Että jotain hyvääkin energian tuomasta herkkyydestä aina seuraa, pollella on kova halu työskennellä.

Ja Vuse.  Siinä vasta meidän vanha, kinner-vaivainen mies.   Toinen on niin tohkeissaan,   ja halu päästä laukkaamaan olisi kova.  Eilen ja tänään saatiin neuvotella herran kanssa askellajeista tuttujen ja niin rakkaiden laukkamäkien alla.  Ja välillä tuntui, että mennään jotain korkeamman koulutason askellajeja ihan vain neuvottelujen lomassa.   Tänään Kuskon vuokraaja Anne tulikin lenkkeilemään ja ravailtiinkin kohtuu mukavasti, lähinnä kevyesti verkkaillen  :)  Samat piffit, puffit ja paikoillaan laukkailut se taisi esitellä myös Annelle kertaalleen, mikä meitä lähinnä nauratti.  Herra on hyvinkin koominen tapaus kutkeineen, eikä todellakaan ole steppaillessaan vaarallinen, ainakaan kokeneemmalle ihmiselle.

Meillä olikin kiva lenkki ja huomenna homma jatkuu taas toisen vuokraajan kanssa. Lisäillää ravin määrää ja pian päästääkin sitten jatkossa ottamaan vähän laukkojakin.    Vaikka tänään olikin aikamoinen suojakeli,  ei tilsoja pahemmin tullut kun pysyttiin ajo-urilla ja tamppautuneissa kohdissa.   Ja tuntuipa tuolla "umpisessakin"  kävellessä tilsat irtoavan aika herkästi pois.   Tilsakumitkin ehkäisevät paukkujen muodostumista kivasti. Se on hyvä, sillä liukastelu ei ole se paras juttu tässä tilassa :)

Viime talvi oli aika karsee tilsojen suhteen,  ja kertaalleen sitä käytiinkin Kaaman kanssa nenällämme. Onneksi ei pahemmin sattunut, mitä nyt vähän naamat kolahti jäähän.   Ja sekin omaa hölmöyttäni / laiskuuttani, kun en jaksanut laskeutua selästä n. sadan metrin vuoksi.  Sitä kompurointiinkin sitten oman tien haarassa.   Nyt olen viisaampi ja poistan heti tilsat, jos niitä tulee, enkä lähde liikaa urheilemaan.  Ja jos on huono keli tuon suhteen, jätän lenkkeilemättä tai sitten menen maastakäsin  tai valitsen juoksuttelun.  Haluaisin muutenkin alkaa juoksuttelemaan heppoja enemmän, jos vaan mahdollisuuksia on.

kylmäpakkausta naamalle turparallin jälkeen ;)

Vaikka joku ehkä innostuukin tästäkin mulle valistamaan, mm. välinpitämättömyydestäni, niin silti aion asiat tänne avoimesti kertoa, koska mulla ei ole mitään hävettävää / salattavaa itseni suhteen :)

Edelliseen postaukseen palatakseni haluan muistuttaa, että minusta on kiva vaihdella mielipiteitä ja näkemyksiä asioista.  Sen voi kuitenkin tehdä asiallisella tavalla,  joten koitetaan jutella asioista kypsästi ja vaikka näkemykset eroavaisitkin,  voi keskustelun tehdä rakentavassa ilmapiirissä.  Elämä on liian lyhyt turhaan kinasteluun  ja tyhjänpäiväiseen syyllistämiseen.

Niin, piti vielä ihan kiittää teitä, arvoisat lukijat.  Mukavasti aina saa nämä postaukset jatkoa, kun kommentoinnissa jatketaan keskustelua.  Kiitos teille siitä!  :) 

<3 Henna

Ponien päivärallit ja pohdintaa hevosharrastuksen järkevyydestä

Nyt kun olin olosuhteiden vuoksi joutunut olemaan lomalla hevostelusta vähän aikaa,  olin useimmiten kokenut suurta tyhjyyttä päivissäni ja sisimmässäni.  Ristiriitaisia tunteita. Toisaalta on ollut vaihtelun vuoksi virkistävää viettää hevosetonta (ratsastamatonta)  aikaa, sillä yhtäkkiä minulla on ollutkin aikaa moneen muuhunkin,  mutta silti elelin suuri painon tunne hartioilla ja kaiherrus sydämessä.   Ja oli kamala ikävä hevosen selkään ja edes köpsyttelemään. Molemmat hevoset lähes päivittäin hörähtelivät kysyvästi portilla odottaen,  että haenko ne lenkille.   Tästä tullut syyllisyyden tunne sai sitten tosissaan miettimään, mikä tässä on järkevää ja että onko hevosten pitämisessä mitään järkeä ? Ja onko minun ylipäätään järkeä pitää hevosia, jos niitten hyvinvointi tuottaa minulle näin paljon harmaita hiuksia ?

Olen monessakin asiassa sellainen henkilö, jonka mottona on :  "Kaikki tai ei mitään"    Minulle itselleni ei kelpaa minun jokin välttävä tai mukiinmenevä suoritus.  Ja nyt puhun siis omasta itsestäni hevosenomistajana, en niinkään siitä, mitä hevosen tulisi mukamas olla. Hevonen on melkeinpä sellainen, kuin on käsittelijänsä. Toki aiemmin eletty elämä antaa ainakin aluksi osviittaa siihen, millaiseen suhteeseen uusi omistaja ja hevosen mahdollisesti pääsisivät ajan kuluessa.  Joskus siihen tarvitaan aikaa, että yhteinen sävel löytyy , mutta toisaalta sitten hyväkin hevonen voi mennä "pilalle"  erilaisessa ja ei välttämättä niin johdonmukaisessa käsittelyssä. Mutta tärkeintä tässä on kuitenkin se, että asioiden eteen pitää nähdä vaivaa. Fiilis-pohjaiset, ailahtelevaiset hevostelijat eivät tule yleensä menestymään. Pitää olla tilanteen tullessa valmis puremaan hammasta yhteen, näkemään vaivaa  ja lähdettävä lenkille, vaikkei aina keli tai muutenkaan fiilis olisikaan kovin inspiroiva. Sitenpä melkein makaa, miten petaa.

Niin kuin hyvä ja laadukas heinä on hevoselle tärkein elintärkeä ravinnonlähde, niin on myös monipuolinen liikunta ja lihashuolto avain jatkuvaan terveyteen. Olen kai sen verran neuroottinen henkilö, että rutiinien saadessaan uudet käänteet, meinaa tällä tyypillä kuuppa levitä.  Se, että pariin viikkoon sisältyi muutama enemmän tai vähemmän järkevä juoksutus, joku kuppainen maastakäsittely sekä pari verkkaista ratsireissua.  Laimeaa.   Koin itseni harvinaisen paskaksi omistajaksi sen vuoksi, että sössin itse täysin omaa hölmöyttäni kengitysaikataulut ja sen vuoksi ponit joutuivat seisomaan ja märkänemään paskaisen tarhan perukoilla.  Ja  todellakin, voin syyttää tästä kaikeasta vain ja ainoastaan itseäni.  Jospa jatkossa sitä olis taas hieman viisaampi.

Onneksi hevoset eivät pahemmin oireilleet loman johdosta, mitä nyt molemmat ovat hitusen pullavoituneet, etenkin Kaama innostuu päivittäin vetämään suhteellisen vaarallisen näköistä rallia tarhassa ja Vusen turvotukset kintuissa ovat hieman isontuneet.  Onneksi ne toivon mukaan tuttuun tapaansa sulavat taas "normaaleiksi", kun päästään taas lenkkeilyn makuun. Justiisa joo,  normaaleiksi ja normaaleiksi,  ne kintut on aikas pökkelöt normaalistikkin. Mutta niin pitkään, kun hevonen voi hyvin, askellus sujuu, eteenpäinpyrkimystä riittää  ja se tuntuu nauttivan olostaan, palo silmissään - saa hevonen elellä meillä kaikessa rauhassa.  Mutta koskaan ei tiedä, milloin tilanne pahenee.  Hevonen, jolla on jaloissa sanomista, ei saisi lihoa liikaa ettei jalat saisi lisää rasitetta. Eikä muutenkaan ylipaino ole  hyväksi terveellekkään hevoselle.  

Jos hevoseni joutuisivat tähän tyyliin, jatkuvasti seisomaan tarhassa, ja joutuisivat tyytymään pariin / muutamaan lenkkiin / viikko, en ansaitsisi hevosta.  Jos hevoselle ei olisi tarpeeksi aikaa huolehtia siitä kunnolla, ei hevosta pitäisi olla ollenkaan, niin kuin ei muitakaan lemmikkejä.  En tiedä, mutta minusta tuntuu että ihmisen moraali niin monessa muussakin ja tässä tilanteessa  hevosharrastelun suhteen alkaa rapista aina päivä päivältä herkemmin. Kohta yhteiskunta ei muista ollenkaan, mikä on oikein.   Aina annetaan itselleen  enemmän lisää armoa ja koko ajan löysistytään lisää. Ja parhaimmassa tapauksessa hamstrataan hevosia lisää, vaikkei entistenkään asiat ole olleet kunnossa. Missä kulkee tämänkin asian kultainen keskitie, kenellä on valta toimia niin?   Toisaalta, jokainen voi kyllä sitten katsoa peiliin ja miettiä mikä menee vikaan, jos hevonen ei voikaan hyvin.  Se on sitten eria asia, välittääkö ihminen ?

Täytynee nostaa hattua eräälle hevostelijalle, joka vastikään hävitti kerralla kaksi hevostaan. Ne seisoivat oloneuvoksina tarhassa vuodesta toiseen ja sairastelivat. Hieno päätös, joka vaati selkärankaa ja rohkeutta tehdä.  Hyvä, että vihdoinkin edes joku henkilö kykeni tähän rankkaan, mutta niin moraalisesti oikeaan päätökseen.  Voi kun monella muullakin olisi samalla tavalla kanttia.  Ja jos tietää sisimmässään, ettei ole huolehtinut hevosistaan kunnolla, tai että hevonen sairastaa ja kärsii - on parempi päästä irti ja  olla hankkimatta uusia.

Jotten kuulosta liian besserwisseriltä tai jyrkältä asioiden suhteen, voin myöntää, että toki pieni loma joskus tekee hevosille hyvää. Ja toki vapaa/kevyitä päiviä on silloin tällöin oltava, sillä lihakset kasvavat levossa.   Mutta sitten on kyllä aloitettava kevyesti liikuttelut lomien jälkeen.  Alkuun käyntilenkkiä vaihtelevissa taso-eroissa, avaavia liikkeitä,  sitten himpun verran ravia ja pienesti lisäillen back on track. Mutta voin valmistautua siihen, että homma ei välttämättä hetkeen menekään ihan niin kuin aina ennenkin, sen verran pientä jumia on voinut tulla lihaksistoon ja se vaatii hieman lisähuoltoa venyttelyn ja hieronnan merkeissä. Tiedän tapauksia, joissa lomien jälkeen on lähdetty vetämään hirmuiset rallit ilman järjen häiventä ja sitten ihmetelläänkin hevosen hankaluutta jatkossa ja syytellään sitä.

Voin kertoa, että jos itselläni tämäntyylinen elämä, mitä pari viimeistä viikkoa elelin - jatkuisi, en kestäisi katsoa peiliin. Jos joskus ajaudun siihen tilanteeseen, että tällainen elämäntyyli jatkuisi pitkäkestoisesti ihan vain saamattomuuteni vuoksi, toivon että minua muistutetaan kirjoittamista sanoistani.   Ja jos nyt, kun taas pääsemme  kunnolla lenkkeilyn makuun, ovat hepat jumissa - voin syyttää siitä vain ja ainoastaan itseäni. Katsotaan siis miten käy.  

Kengittäjä  kävi eilen laittamassa hevot talvikenkään ja kävimme eilen Kimmon kanssa pienen, vajaan 40 minuutin käyntilenkin köpsyttelemässä.  Kimmo oli ihana ja lähti Vusen kuskiksi, ettei minut tarvitse loman jälkeen mennä niitä yksitellen.  Hieno homma, sillä huomasin itsessäni hieman jännityksen piirteitä ja niistä kerrottuani kahvipöydässä,  ehdotti Kimmo lähtevänsä mukaan.  Ihana mies <3 Lenkillä etenkin Karismasta näki sen energialatauksen, tamma oli tohkeissaan ja innoissaan, mutta käyttäytyi hyvinkin asiallisesti ja marssi koko lenkin  nätisti eteenpäin ilman sen suurempaa draamaa tai vouhutusta.

Elämäni miehet 2010

 Ja mikä parhainta, selkäni on ollut hieman parempi parin päivän ajan. Edelleen se rasittuu herkästi, jos touhuilen liian pitkään tai seison jaloillani pitempiä aikoja. Tarvitsen useamman lepotauon päivän aikana, jottei kivut astu kuvioihin taas mukaan.   Eilisestä ratsilenkistä olin äärimmäisen onnellinen, selkääni ei koskenut ollenkaan sen aikana eikä sen jälkeenkään.  En ehkä ihan vielä uskalla vannoa, mutta niin kuin aiemminkin tänne postailin - uskon kipujen tulleen ratsastamattomuudesta.  Katsotaan miten käy, tukivyö on minun hankittava ehdottomasti! Monet kokeneemmat ja viisaammat mammat ovat ohjeistaneet minua hankkimaan sellaisen, joten näin aion tehdä.  Kuulemma auttaa niin paljon kipuihin ja ryhtiin.  Minä jos joku olen ryhdin parannuksen tarpeessa :)

Mutta tällaisia mietteitä tällä kertaa.  Musta tuntuu hyvinkin pahasti siltä, että olen joskus jauhanut näistä ennenkin ;) Nyt kuitenkin niitä rallikuvia eiliseltä päivältä.

<3 Henna 







 

Ei babyshovereita, kummituksia tai muitakaan spektaakkeleja

Ihme otsikko,  mutta kertonee kaiken tässä postauksessa ilmenevän tiivistettynä.   Olen arkaillut aiheen kanssa, mutta katsottuani Liviltä maanantaina sinkkuelämän jaksot, joissa hehkutettiin Mirandan raskautta ja babyshoveireita - päätin, että on oikea hetki asiasta kirjoittaa.  Kuulostan varmasti hölmöltä ja ehkäpä jotenkin kylmältä, mutta haluan valaista ajatuksiani asioitten suhteen ja toivon,  että läheiseni ymmärtävät asian oikein.   En missään nimessä halua kuulostaa kiittämättömältä tai negatiiviselta ja toivonkin, ettei minua ymmärretä väärin.

Vaikka muutamat ystäväni ovatkin jo kauan aikaa sitten ilmaisseet intonsa minun babyshover-kutsuihin,  en itse niitä haluaisi.  Olen erittäin huono juhlistamaan itseäni, enkä muutenkaan pidä ylimääräisestä härdellistä tai siitä, että minun eteeni järkätään juhlia tai että olisin keskipisteenä.  Ylenpalttisesta vauva-hypetyksestä puhumattakaan.  Lahjoista en juurikaan välitä, lähinnä yleensä olen kokenut mm.  yllätyssynttäreistä  ja lahjoista huonoa omaatuntoa.  Kuulostaa typerältä, mutta tämmönen minä just olen.   Toki olen todella kiitollinen ollut ystävilleni, jotka ovat halunneet yllättää minut.  Kuitenkin koen usein oloni vaivaantuneeksi siitä, jos joku on kauheesti satsannut tai tuhlannut vähäisiä rahojansa minuun.  Toisen aito läsnäolo merkitsee niin paljon enemmän.

Jos olen joskus jotain juhlistanut,  olen halunnut tehdä sen ihan vain pienellä porukalla ja rennoissa olosuhteissa. Bileistä kavereiden kesken tykkään tosi paljon, silloin kun meininki on rento ja ollaan vapaasti yhdessä ilman sen suurempaa valmistelu- stressiä. Ihan jo se, että ollaan samassa tilassa - riittää minulle enemmän kuin hyvin. Ei siihen lahjoja tai muita härpäkkeitä tarvita.   Tykkään laittaa hyvää ruokaa ja leipoakkin ystävilleni,  mutta en taas toivo kenekään vaivautuvan minun eteeni.    Enemmän arvostankin konkreettista apua, kuin juhlia ja lahjoja.   Lahjat eivät ole silmissäni läheskään niin arvokkaita, kuin konkreettinen apu esim.  hevosten liikutuksessa tai muissa arkisissa askareissa.  Siksi toivonkin, ettei minulle järkätä juhlia, vaan toivon että jokainen, joka haluaa minua ilahduttaa - auttaisi minua vaikka silloin, kun olen juuri synnyttänyt enkä kykene esim. tallitöihin, ratsastamiseen tai siivoamiseen.   Myös lapsen vahtiminen minun ratsastellessani on tulevaisuudessa kultaakin kalliimpi apu.

synttäreitä juhliessa 2010

 Onneksi läheisimmät ystäväni tuntevat minut sen verran hyvin, että ovat pointtini ymmärtäneet ja ovatkin ilmaisseet läsnäolonsa minun ollessani heikkona.  Osa heistä on toki jo "sortunut" vauva-huuruissa ostamaan vauvalle juttuja, mutta siitä en ole pahoillani, sillä tiedän heidän hyvän tarkoituksensa, innostuksensa ja tiedän myös sen, että he ovat muullakin tavalla valmiita auttamaan.  Kiitos siis kaikille ystävilleni siitä <3 

Minun on todella vaikea jaotella ystäviäni.   Toki olen osan kanssa läheisemmissä väleissä ja näenkin heitä enemmän, mutta silti jokainen ystävyyssuhde on omanlaisensa ja melkein poikkeuksetta yhtä tärkeä. Ja tähän kun lisätään vielä sisarukset, on tuleva kummi-soppa valmis.

En näillä näkymin aio ottaa kummeja lapselleni.   Tulin tähän päätökseen siksi, että valinnanvaikeus olisi liian suuri ja kipeä minulle. En halua pahoittaa kenenkään mieltä ja vastakkain-asetella ystäviäni.  Äitini toivoisi minun ottavan kummeiksi omat sisarukseni,  ja vaikka kuinka rakastan siskoani ja veljeäni, en aio heitä kummeiksi pyytää.  Näen heitä aivan liian harvoin. Tästä ollaankin pariin otteeseen äitin kanssa väiteltykkin.  Uskon vahvasti, että lapsemme suhde ystäviini ja sisaruksiini kehittyy kyllä luonnollisesti.  Erityisesti niiden kanssa, jotka ovat aktiivinen osa elämääni ja arkeani.  Ei siihen mitään kummi-titteleitä tarvita, tai pakollisia kummilahjoja jouluna tai synttäreinä. Aito ystävyys, rakkaus ja välittäminen sen ohjaa oikealle uralleen.

Nämä ajatukset kumpuavat omista kokemuksistani, enkä siksi halua olla itse tuottamassa kenellekään samoja tuntemuksia, mitä aikoinaan itse koin.  Olen kokenut aikoinaan todella kipeitä tunteita siitä, ettei minua valittu kummiksi serkkuni lapselle, vaikka minulle se ajat sitten oltiin luvattu henkilökohtaisesti.  Kuulinkin jälkeenpäin ristiäisistä / tupareista, joihin minua ei oltu edes loppujen lopuksi kutsuttu.  Meitä oli kolme, keskenämme läheistä serkusta, joista yksi sai lapsen, yksi pääsi kummiksi ja yksi jäi rannalle ruikuttamaan. Omasta mielestäni olimme olleet serkkuni kanssa todella läheisiä, ja olinkin hyvin pettynyt.  Ehkä suhde sitten ei ollutkaan niin läheinen, kuin luulin. Tai sitten epäilen oman hengellisyyteni vaikuttaneen asiaan.  Mutta olen antanut hänelle anteeksi ja olemme tietyllä tavalla kyllä läheisiä edelleenkin,  muttei kylläkään enää niin kuin ennen.  Toki ymmärrän hänen ratkaisunsa.  Näemme niin harvoin, että kummeus olisi ollut ehkä turhahko ratkaisu.  Varsinkin nyt, kun olen itse samassa tilanteessa, ymmärrän hänen päätöstään eri tavalla, kuin silloin aikoinaan. Olin silloin ehkä hieman hölmö.

Olen kuitenkin saanut kunnian olla kummi yhdelle lapselle,  tosin koen sisimmässäni olevani aika kelvoton kummi.   En ehdi nähdä lasta tarpeeksi usein, enkä siksi koe itseäni kovin läheiseksi hänelle. Toki käydessäni, lähes aina vien tuliaisia ja ollaankin koko ajan lähennytty toisiamme, mutta silti koen huonoa omaa tuntoa siitä, etten näe häntä tarpeeksi.  Mutta pelkäsin tätä jo aikoinaan, kun minua kummiksi pyydettiin.  Minulla on aika niin kortilla muutenkin ja asiat rempallaan kaikinpuolin.  Mutta kuitenkin jokapatuksessa, on ilo olla kummi suloiselle ja reippaalle tyttöselle, jonka näkeminen aina lämmittää sydäntä.

kuva pöllitty googlesta

 Ja sitten viimeiseen otsikon osioon, eli muihin "spektaakkeleihin".   Minua on aina ärsyttänyt joissakin äideissä se, että jokaisesta asiasta, mikä liittyy lapseen - tehdään iso numero.  Tai sitten ei osata enää muusta puhutakkaan. Kerrankin saadessaan vapaaillan lastenhoidosta ja päästessään ulos tuulettumaan, ei osata muuta ajatella tai puhua muista asioista.   Facebookissa saatetaan lisätä joka hetki vauva-mahasta kuvia, myöhemmin lapsestakin - jopa peppu paljaana, kaikki näytillä ja hehkutetaan ensimmäistä pissaa pottaan tai sitten angstataan vaippaihottumaa.   Toisaalta ymmärrän, ovathan lapset äidilleen silmäterä ja jatkuvasti huolehdittavana ja vahdittavana, niin kuin esimerkiksi koirani tai hevoseni ovat olleet minulle. Ja ehkäpä itsekin tulvaisuudessa sorrun samanlaiseen toimintaan, kuka tietää ? Kuitenkin haluaisin olla äiti, joka osaa ajatella muutakin ja puhua edelleen myös muistakin asioista. Vaikka äitiys muuttaa minua taatusti ja hyväkin se on,  en kuitenkaan halua hävittää minuuttani ja haudata entistä elämääni äitiyden alle. Tahdon olla edelleen se sama ihminen, joka kykenee relaamaan, hulluttelemaan ja heittäytymään ystävien kanssa, vaihtaa vapaalle.

?

En halua itse tehdä numeroa raskaudestani, vaan haluan pitää matalaa profiilia, vaikka toki iloinen olen kaikkien vastoinkäymisten jälkeen.  Itseasiassa lisäsin eilen ensimmäisen kuvan itsestäni facebookkiin, missä raskaus kunnolla näkyy.  En halua liikaa hehkuttaa sitä tai valmistautua "elämäni mullistukseen" liialla stressillä. Tiedän tasan tarkkaan, että asiat muuttuu, mutten halua tehdä siitä isompaa asiaa - mitä se on.   Haluan pitää asiat simppelinä ja asennoitua asioihin niin, että ne ovat mahdollisimman luonnollisia ja muutenkin maustettu rennolla otteella. Silloin itsekin saan olla rennompi, enkä hehkutuksen kautta asettaa itselleni liikaa paineita.

Matalaa profiilia haluan pitää myös siksi, etten koskaan tiedä, kuka lähelläni olija kärsii lapsettomuudesta tai vauvakuumeesta.  Ainakin yhden henkilön tiedän olevan k.o.tilanteessa, mutta onneksi emme näe usein, emmekä ole kovinkaan läheisiä.  Silti olen joutunut kohtaamaan hänet pari kertaa, enkä olisi halunnut alunperinkään, että hän tietäisi raskaudestani.  Vaikka hän onkin puolestani aidosti onnellinen, tulee minulle paha mieli hänen puolestaan.  Tiedän itsekin, miltä tuntuu olla lapseton ihminen raskaana olevien keskellä ja vauvakutsuilla.  Vaikka sitä on aidosti toisen puolesta onnellinen, kokee sitä itsensä jotenkin vajavaiseksi, kun ei vältämättä koskaan saa kokea äitiyden onnea. Monimutkainen on ihmisen mieli ja kipeitä on tällaiset asiat. 

Vaikka postauksesta voisi ehkä jopa saada toisenlaisen kuvan , en suhtaudu lapseeni kylmästi, vaan joskus innostun juttelemaan masulle ja laulamaan sille.  Ja toki fiilistelen asiaa mm. penkoessani äitiypakkausta ystävieni kanssa.   En missään nimessä halua kritisoida liikaa toisten valintoja, mutta minusta tuntuu todella vahvasti siltä, että haluan kuitenkin yrittää pitää matalaa profiilia ja valmistautua äitiyteen kaikessa rauhassa, ilman juhlia, ilotulituksia tai muutakaan krääsää.  En halua asettaa itseäni kipeään tilanteeseen, jossa minun pitäisi valkata läheisistäni "ne parhaimmat"  kummien rooliin -  ei minusta vaan ole tuollaiseen. 

Toivottavasti kukaan ei ymmärtänyt minua nyt väärin.  Tällaiset on meikäläisen fiilikset, viisastuttakaa minua ajatuksillanne ja jakakaa omia kokemuksianne. Kiitos <3

<3 Henna

Mega-mamma ja tyttöjen-ilta

Noniin, nyt on niitä massu-kuvia näytellä!  Valitettavasti meillä oli vähän kiire tuossa kuvailussa rakkaani kanssa, kun meinattiin vähän myöhästyä sovitusta aikataulusta, joten laatu ei ole välttämättä mitään parhainta. Mutta kuitenkin saatiin muutama otos tänne näytille :)

Eikö ookkin iso maha jo ?  Kohta on 29. viikko eletty ja uusi viikko pyörähtää käyntiin.  Mulla on ollut kauheesti turvotusta koko kropassa ja etenkin vatsan seudulla, ja se näkyy kyllä !  

Selkäkipuni ovat ajaneet minut siihen tilanteeseen, ettei työnteko tule enää kysymykseen - ainakaan vähään aikaan.  Minua harmittaa, mutten näe oikein muutakaan vaihtoehtoa.  Kestän kyllä heikotuksen ja väsymyksen ja yleensä koitankin sitkeästi punnertaa eteenpäin, mutta tässä tilassa ei tätä kestäisi luultavasti kukaan.  Kivut viimeistään kyllä pysäyttävät ihmisen.  Se tunne on raastava ja saa itkemään, kun hermosto antaa sähköiskumaisia kipu-syklejä pitkin lantiota ja säteillen etenkin vasempaan reisiluuhun, vieden lähestulkoon jalat alta.  Huomenna varaan lääkäriajan ja joudun pyytämään sairaslomaa.  Katsotaan miten pitkään olen, vai pääsekö töihin enää ollenkaan ennen äitiyslomalle jääntiä.  Nyt on kuitenkin ajateltava itseäni ja toki samalla vauvaa.  Jos äiti ei voi hyvin, ei voi myöskään vauva.

Vaikka kivut häiritsevät paljon mm. untani nykyään, jaksoin lähteä eilen lauantaina Kuopioon tapaamaan vanhoja ystäviäni vuosien takaa.  Kaksi heistä asuu etelä-suomessa ja he järkkäsivät yhteiset iltamat, jonne kokoonnuttiin muistelemaan vanhoja sekä päivittämään kuulumisia. Oli ihana huomata, että vaikka vuodet vierii, muutoksen tuulet puhaltaa ja erossa ollaan jopa vuosia - ei ystävyys ekä juuri jututkaan ole muuttuneet.  Samalla tavalla sitä huulta heitettiin ihan ronskillakin tavalla, niin kuin ennen vanhaan.  Nauroin vedet silmissä ja pääsin unohtamaan kivut ja vaivat.  Pöhötyksestäni huolimatta tunsin itseni kauniiksi sekä itsevarmaksi ja olin todella vapautunut.  Ihana ilta, kiitoksia ihanaisille naisille  <3

Super-ihana ja raikas holiton drinkki <3

Kaunokaiset  <3

Kiitoksia kaikille, jotka ovat laittaneet palautetta ja toivomuksia blogin suhteen!  Yritän toteuttaa ideat mahdollisimman pian ja hyvin!  Nyt lähden oikaisemaan itseni sohvalle ja elättelemään toiveita siitä, että ensi viikolla kengittäjä saapuu meidänkin tallille.   Alkaa olla vieroitusoireita ratsastelusta :D

Oikein hyvää alkavaa viikkoa kaikille !

<3 Henna 

Pakollinen ratsinki-tauko

Lunta! Tällä kertaa myönnetäköön, etten pahemmin nyt välittäisi siitä.  Olen aina ollut innostunut talven ensilumista ja kauniista valkoisesta maisemasta, mutta olenkin aiempina vuosina ollut kauempaa viisas ja ennakoinut talven tulon kohtuullisen hyvin myös hepojen kanssa.

Nyt ei mennytkään hommat ihan suunnitelmien mukaan, vaan hevosilla on vieläkin kesäpopot jaloissaan.  Ja tänne on tullut viime päivinä paljon lunta, että lenkille lähtö ilman hokkeja olisi todella riskaapeliä touhua.   Olen sitten koittanut juoksutella hevosia läheisellä niityllä, missä kasvaa korkea heinä - siinä juoksuttelut onnistuivat ilman liukasteluja vielä tiistaina, kun lunta oli vähän.  Nyt on kuitenkin tullut niin paljon lisää, ettei uskalla pahemmin ottaa riskejä, että ne venäyttäisivät itsensä liukastellessaan.

Ne ovat muutenkin nyt joutuneet tyytymään rauhallisempaan menoon, sillä viime viikolla pakkasien vuoksi tiet olivat kivikovat, eikä niillä voinut ajatellakkaan ottavansa yhtäkään juoksuaskelta.   Sitten tuli nämä lumet. Soittelin kenkääjälle, mutta ruuhkien vuoksi sillä voi mennä vielä jopa viikko, että pääsee tulemaan paikalle.  Onneksi on luvattu plussa-kelejä,   jospa nuo lumet vähentyisivät edes niin, että pääsisi tiellä menemään  tai edes kävelyttämään maastakäsin.

Huomaa selkeästi miten kunnollisen liikutuksen puutteessa, alkaa hevostenkin päässä keittää.   Vaikka olenkin jo ajat sitten pienentänyt väkirehu-annosta, ei se pahemmin tunnu auttavan.   Ponit rallittelevat tarhassa useita kertoja päivässä, ja meno näyttää joskus todella vaaralliselta.  Onneksi vielä ei ole pahemmin sattunut mitään, ja toivon mukaan ei satukaan.

Vanhempi ja huonolaatuinen rallittelukuva viime talvelta

Tällaiset ratsastamattomat päivät ovat myös minulle ihan kummallisia. Olen kuin tulisilla hiilillä, koko ajan takaraivossa ajatus, että pitäis olla jo menossa.  Varmasti tekee ihan hyvää meikäläiselle relatakkin välillä, vaikka luonnolle se ottaa - ja selälle ! Ratsastus on aina hoitanut vähän oikukasta selkääni, joten vaparit eivät tee hyvää minullekkaan.

Siitä päästääkin mun selkään.  Se on ollut hullun kipeä muutaman päivän, erityisesti tänään on elämä ollut aikamoisen vaikeeta noitten kipujen kanssa. Nukkumisesta ei meinaa välillä tulla mitään, ja sitten taas kun löydän hyvän asennon - voisin nukkua koko päivän.  Heräsinkin äskettäin 5 tunnin päiväunilta ja koko ajan tuntuu siltä, että voisin jatkaa nukkumista. Kuitenkin ajattelin ryhdistäytyä, vähän piristää itseäni hiusten laitolla / meikillä  ja hoitaa sosiaalisia suhteitani käymällä vihdoin ja viimein käymään ystävän luona kylässä :)

Pitänee seurailla tuota selän tilannetta tämä vapaaviikko ja katsoa, pystynkö aloittamaan yövuorot taas ensi tiistaina. Yöviikot alkavat viedä hetki hetkeltä enemmän voimia ja jos en pysty tekemään työtäni kunnolla - on minun pakko jäädä sairaslomalle.  Silti jo nyt kotiin jääminen tuntuu ahdistavalta ja taloudellisestikkaan se ei olisi hyvästä.  En haluaisi vielä "hyljätä"  työpaikkaani. Mammalomani kun alkaisi virallisesti vasta 14.12.  Mutta loppupeleissä on minun ajateltava itseäni ja tenkin pientä ukkelia tuolla masussa.

Jos vaan kivut sallivat, lauantaina minulla olisi tarkoitus lähteä käymään iltasella Kuopiossa,  sillä pari vanhempaa ystävääni vuosien takaa tulevat käymään siellä.  He ovat asuneet vuosikausia etelä-suomessa, ja emme sen vuoksi olla nähty aikoihin.  He päättivätkin järjestää yhteisen illanvieton vanhojen ystävysten kesken, käymme syömässä ja vaihtelemassa kuulumisia pienellä porukalla.   Jos saan ehostettua itseni kuvauskuntoon, voisin ottaa muutamia masu-kuvia tänne, niitä kun on toivottu  :)

Mutta tämmösiä tunnelmia täällä!  Ai niin, tervetuloa ihanaiset uudet lukijat,  teitä on jo yli 70 ! Olen todella otettu ja onnellinen tästä, kiitos kovasti  <3  Mitä haluaisitte tietää minusta  tai mistä haluatte että postaan ? Heitelkää  aiheita ja kysymyksiä ilmaan rohkeasti ! 

<3 Henna