Mummo hammaslääkärissä

VAROITUS:  POSTAUS SISÄLTÄÄ MAHDOLLISESTI  SELLAISIA KUVIA, JOTKA  EIVÄT EHKÄ SOVI HERKEMMILLE! 

 Tosiaan niin kuin instagramissa jo toissaviikolla lupailin, että mahdollisesti kirjoittelen lisää meidän mummokoira Olgan hammaslääkärireissusta, joka oli torstaina 30.11.  Joten nyt lyhyesti kirjoittelen siitä, vaikken ole varma kiinnostaako lukijoitani tämäntyyliset  vähän yksinkertaisemmat tekstit ?   Mutta koska koirani ovat minulle todella tärkeitä ja näyttelevät isoa osaa elämässäni, on välillä kiva kirjoittaa niistäkin edes jollain muotoa.

Mutta toissaviikon torstaihin siis :  Käyntimme lääkärissä oli  ihan vain sellainen rutiininomainen vanhan koiran hammastarkastus / hammaskiven poisto.   Olgahan on jo 12,5 vuotias, joten  soittelin luottoeläinlääkärilleni kyselläkseni varovasti, vieläkö uskalletaan rauhoitella koiruus toimenpidettä varten.  Mummohan on hyvin virkeä veteraani ja silloin tällöin vielä lenkinkin jälkeen karkaa pihasta omalle reissulleen takametsään - joten mummon peruskunto on ikään verraten oikein hyvä  ja tutkittaessakin lääkäri totesi mummon oikein virkeäksi ja eloisaksi vanhukseksi.

Hampaat kyllä ovat sellainen konkreettinen kohta, missä koiran ikä näkyy selvästi - toki harmaantuneen kuononpään ja heikentyneen kuulon lisäksi. Olga on ollut toispuoleinen purija, joten toisen puolen hampaat ovat  todella hyvässä kunnossa, kun taas toiselle puolelle muodostuu kiveä ja sieltä on harventunut hampaatkin huomattavasti enemmän. Talvella 2016 kävimme viimeksi suu-remontissa, jolloin juuri tältä huonommalta puolelta muunmuassa poistettiin lohjennut ja märäntynyt hammas.

Nyt poistettiin hammaskiveä ja muutama heiluva etuhammas. Mummu on sen verta jästipää ja sisukas tapaus, että vielä jaksaa koiralauman nuorimmaisen kanssa rähistä pikkuasioista ja ottaa satunnaisia painimatseja.  Tuloksena tietysti heiluvia ja irronneita hampaita. Koitappa nyt tuota saada tajuamaan, että se on tullut vanhaksi ja pitäisi hieman asettua jo.

Koiran kunto tosiaan tutkittiin ennen toimenpidettä sydäntä ja hengitystä kuunnellen ja koska siinä ei ilmennyt mitään erikoista - annettiin rauhoittava. Pian mummu sammuikin unille ja nostin koiran pöydälle, jossa toimenpide suoritettiin. Eläintenhoitaja puhdisti hampaat ultraääni-laitteella, joka tekee kyllä ihan uskomatonta jälkeä ! Hampaat olivat taas kuin lähes uudet ja hajuhaitatkin hengityksessä hävisivät lähes kokonaan.

ENNEN

JÄLKEEN

Koira sai vielä nukkuessaan kipu - ja antibiootit pistoksena.  Ja vaikkei itsessään mitään tulehdusta suusta löytynytkään tällä kertaa, saatiin vielä jälhoidoksi antibiootti-kuuri.  Koiran kuntoa vielä seurattiin hetkisen kunnes saatiin lupa lähteä ajelemaan kotiin. Olga pääsi nukkumaan lampaankarvalla vuorattuun koriin, jossa sen heräämistä ja kuntoa seurasin. Pian koira heräilikin  ja oli iltasella jo oma itsensä.  Se kuitenkin sai viettää loppupäivän sisällä meidän kanssa ja nukkua minun vieressä.

Sovittiin lääkärin kanssa että jos koira pysyy yhtä virkeänä, otetaan alustavasti ensi kesälle uutta kertaa. Riippuen toki koiran kunnosta ja siitä, miten paljon hammaskiveä ehtii muodostua siihen mennessä. Meidän toiseksi vanhin koira Iida täyttää keväällä 10vuotta, joten sen ajattelin käyttää toimenpiteessä myös. Koska Iida on eritysen kova järsimään luita, ovat sen hampaat loistavassa kunnossa. Pientä hammaskiven alkua on kyllä nähtävissä, joten sekin alkaa olla suuhygienistin tarpeessa.

Niin kuin  hevostenkin, myös koirien hyvinvointi on paljon suun varassa.  Joten lämpimästi suosittelen ihmisiä katsomaan eläintensä suuhun jos vaan se onnistuu kotioloissa. Tai viemään ammattilaisen pakeille.  Pahanhajuinen hengitys on selvä merkki hammaskivestä tai muista ongelmista, joten niihin on hyvä tarttua kiinni. Meillä ainakin selvästi hammashuollon säännöllisyydellä on iso merkitys eläinten elämässä ja niin pitkään kun vaan sellkaiselle ei ole estettä - aion pitää huolen että eläinteni suut voivat hyvin. Ihan jo omankin nenän vuoksi,  ettei tartte haistella raatomaista hengitystä  ja ottaa haisevia pusuja vastaan. 

Kun katselin nukkuvaa Olgaa makaamassa toimenpidepöydällä ja pidellessäni sen tassua, en voinut välttää ajatusta, että tulevaisuudessa olemme tässä tilanteessa hyvin todennäköisesti toisenlaisissa merkeissä. Minun pitäis osata sulkea ajatusväyläni ja tunnekanavani tuollaisissa hetkissä sillä ollessamme Olgan kanssa kahdestaan salissa - kyyneleet vierivät poskellani. En ollut paniikissa enkä hysteerinen, hyväksyn tämän päivä päivältä lähenevän tosiasian kyllä. Mutta en voi pysäyttää sitä haikeuden ja kiitollisuuden virtaa mikä vyöryy lävitseni katsoessani tuota koiraa. Itse toivon aikanaan vastaantulevan eutanasian tapahtuvan kotona, mutta tuonne lääkäriin voin hyvillä mielin koirani viedä - jos homma ei kotioloissa onnistu. Syliini koirani saa nukahtaa ja vaipua uneen  kuonon päälle annettujen suudelmien saattelemana.

Nyt kuitekin vielä nautitaan yhteisestä ajasta - rakastan ja rapsutan mummokoiraani niin paljon kun vaan pystyn, kykenen ja ehdin. Nyt sekin on taas astetta mukavampaa kun koira ei haise lempinimensä veroisesti "kärpänraadolle" .



<3 Henna