maanantai 17. kesäkuuta 2013

Henna Ja tulevan vuoden superdieetti

JiiiiHaaa!  Nyt tää maggara on back to the business!  Vaikka kulunut viikko söi aika paljon meikäläisen energiaa, uhkuin intoa ja positiivista fiilistä :)   Vielä viikko tai lähinnä pari sitten minulla oli todella murheellinen ja lannistunut olotila ja toki vaikka tietyllä tapaa on kai vieläkin - alkaa silti taas pikkuhilja paistaa tähän lahonneeseen risukasaan aurinko.   Olen saanut  murheistani ja elämänvalinnoistani postauksen valmiiksi luonnoksiin jo ajat sitten, mutta julkaisen pian tänne pienimuotoisen hienosäädön jälkeen.

Mutta takaisin itse asiaan, eli mun superdieettiini! 

Harmittelin viimeksi sitä, kun kaikki junnasi paikoillaan ja olin taas alkanut lipsua oikealta tieltä. Vaikka tiesin itse mitä minun tulee tehdä,  ei se ole sama kuin että joku olisi piiskaamassa mua ahteriin. Onneksi apuun riensi tsemppaava ystäväni Satu,   joka tarjoutui tekemään mulle ruokavalion, jolla saisin tuloksia aikaiseksi.  Ja näin kävi!  Söin viime viikolla 3 kokonaista vuorokautta Sadun laatiman dieetin mukaan, ja se toimi erittäin hyvin !  Tuloksena pudotusta 800g viime viikolle, Kiitos Satu! <3

Tätä saamaani ruokavaliota aion noudattaa nyt toistaiseksi ja tarvittaessa sitä kiristetään.  Aloitan nyt laittamalla ruoka-asiat kuntoon ja lisään sitten pikkuhiljaa liikuntaa. Tavoitteena on olla 15 kiloa kevyempi ja muutenkin timmimpi ensi kesänä -  siinä on tavoitetta mutta tiedän, että se on saavutettavissa.  Se on vain ja ainoastaan minusta ja itsestäni kiinni.  Minne sisuni ja itsekurini riittää - se jää sekä minun että teidän lukijoiden nähtäväksi.  Kiitän teitä jo nyt annetusta tuesta ja myös siitä tulevasta rohkaisusta, mitä teiltä saan <3

Laitan tähän väliin kuvan, mikä muistuttaa minua siitä, miksi juuri minä laihdutan - tuskin jäänee yhtään epäselväksi kenellekkään :D

Huh huh, miten kuuma emäntä :D
Vaikka olen yleensä suhteellisen kurinalainen monen muun asian suhteen, ruokailu ja yleensäkin oma hyvinvointini ollut heikko lenkkini - aina.  Olen tajunnut, miten vähän minä itsestäni loppupeleissä välitänkään.  Nyt olen ryhdistäytynyt ja keskittynyt siihen että olen ylipäätään tämän vaivannäön arvoinen ja että juon ja syön oikein.  Vettä on nyt kulunut vuorokauteen 1,5- 3litraa  ja  ruoka on ollut hyvää ja terveellistä  - ja oloni on mitä mahtavin !  En halua hävittää tätä fiilistä, en enää ikinä. Ja myös se, että paino putoaa taas, antaa lisäenergiaa ja tarmoa jatkaa.. Eilen ehdin pitkästä aikaa käymään lenkillä Onnin, ystäväni ja hänen suloisen koiravauvansa Pontson kanssa. Huomasin kävelykuntoni jälleen heikentyneen,  tai sitten olin vaan erityisen hapoilla uuvuttavan viikonlopun vuoksi.

Pontso <3
Viikonloppuna vietettiin ystäviemme häitä, jotka olivat hyvin onnistuneet ja tunnelmaltaan hääparin oloiset eli oikein lämpöisät ja välittömät.  Olin juhlassa enemmänkin vastuuhenkilönä, kuin vieraana - mutta se sopi minulle enemmän kuin hyvin, olin tyytyväisen saamaani vastuuseen. En viihdy juhlissa, jos minun täytyy siellä vaan istua mekko päällä hienostellen ja olla paikoillani monta tuntia.  Se ei vaan yksinkertaisesti sovi minulle.   Sain ilokseni kunnian vastata häiden koristelusta, morsiammen maskeeraamisesta sekä laulaa sekä kirkossa että juhlan housebändissä.

Niin kuin edellisessä haastepostauksessa myönsin, on musiikki & laulaminen minulle todella rakas, mutta myös kipeä yhtälö.  Nyt sain balsamia haavoilleni, kun pääsin harjoittamaan laulamista, esiintymistä ja ennen kaikkea sitä rentoutumista esiityessäni. Kirkossa erehdyin laulun alussa katsomaan hääparia, joka alkoi heti laulun alkaessa kyynelehtiä - joten niin aloin minäkin ja melkein romahdin laulaessani.   Ääneni värisi, mutta soi  kuitenkin kohtuullisen hyvin ja heleästi.   Biisin loputtua olin hetken aikaa mielestäni epäonnistunut esityksessäni ja aloin itkemään takaisin päästyäni omalle paikalleni. Toki olin muutenkin liikuttunut tilanteesta, mutta kyyneleet nousivat pettymyksestä itseeni.  Mutta jostain sain järkeä päähäni ja päätin olla ruoskimatta itseäni, sillä jos teen niin vieläkin - en koskaan pääse eteenpäin tässä asiassa.  Sain  hirveästi hyvää palautetta laulustamme, joten uskalsin rentoutua ja olla tyytyväinen suoritukseeni.    Hääjuhlassa lauletut biisit menivät sitten pienistä virheistämme huolimatta tosi hyvin, ja meitä kyseltiin jo esiitymään tulevaisuudessakin muihinkin häihin.

Mutta tämmöisiä kuulumisia tällä kertaa !  Jos muistan ja ehdin, otan mittoja kropasta ensi viikolle ja kertoilen hieman ruokavaliostani tarkemmin.  Julkaisen pian tuon alussa mainitsemani postauksen teille luettavaksi.  Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

<3 Henna



17 kommenttia:

  1. Oijoi hyvä Henna!! pitikin kysäistä että miten menee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin männööö!! <3 oon tosi kiitollinen sulle!

      Poista
  2. Onpas söpö pontso! Ja emäntä myös :) Uskon että lauloit aivan ihanasti. Kiinnostais tietää ruokavaliosta enemmän! Pitäsköhän minunkin pyytää Satulta vähän jeesiä.. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 mie kertoilen esn viikolla lissää sitte :)

      Poista
  3. Ihan postaus ,mä olen varma että ensikesänä oot sun päämäärässä. Jos on toi asenne ni saa mitä vaan aikaa :) Tsemppiä!!!!!
    -pimu-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pimu! :)) nyt kyllä tuntuu, että mun asenne on ensimmäistä kertaa elämässäni ihan huipussaan ! Tästä tää lähtee! <3

      Poista
  4. Hyvä Henna, takuulla ensi kesänä olet päämäärässäsi!Sinä pystyt todellakin siihen!
    Oi, suloinen tuo Pontso!<3
    Tsemppiä Henna, sinä teet sen!<3

    VastaaPoista
  5. Minuakin kiinnostaisi tämä sinun ruokavalio. Kirjoitahan siitä, kunhan ehdit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miepä kirjoittelen ens viikolla hieman lissää :)

      Poista
  6. Moi Henna. Mä oon vasta 12v tyttö. Mä haluaisin kysyä sun mielipidetta,voiko näin nuori pitää blogia?? Mua kiinnostaisi bloggaaminen ja kuvailu,mutta silti jotenkin mua vahän arveluttaa esim. Negatiiviset kommentit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. moikka ja kiva kun kirjoittelit ! :) kuitenkin, mun on hyvin vaikee sanoa sulle mielipidettäni siitä, että pitääkö blogia vai ei - ihan jo sen vuoksi koska en tunne sua ja tiedä siten, millainen on itsetuntosi ynnä muut asiat :) mielestäni blogimaailma voi olla hyvinkin julma, varsinkin teitä nuorempia itse haluaisin suojella negatiivisiltä kommenteilta ja kohtuuttomilta haukuila, joita jotkut saattavat kirjoitella purkaakseen omaa pahaa oloaan :) suosittelen harkitsemaan asiaa, mutta jos haluat blogata kuitenkin, niin tee alkuun vaikka sellainen versio, joka on vain itsellesi tai kutsutuille lukijoille, esim ystävillesi käytettvissä, silloin saatat säästyä turhiltra herjauksilta ja kohtuuttomilta arvosteluilta , saat pidettyä blogin positiivisena ja itsellesi mieluisana <3

      hirmuisen hyvää kesää sulle ja tsemppiä blogiin, jos sellaisen perustat <3

      Poista
  7. etiäppäi sano mummo lumessa !
    tsemppiää <3
    -neppis

    VastaaPoista
  8. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Kyllä ne kilot sieltä lähtee ku saat tsempin päälle ja se ruokahan vaikuttaa kaikkeen eniten, ainakin mulla, heti kun muutin ruokavaliota niin johan rupes paino tippumaan. Herkkupäiviä on vaan se 2 viikossa. Kirjotinkin tosta oman postauksen, lukaseppas se jos haluat tietää kuinka tuo laihrutus täälä suunnalla meni :)


    Tsemppiä Ihana Henna <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiitos miepä käyn lukasemassa ! :) kyllä se tästä lähtöö! :)))

      Poista