sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Unohdettujen lemmikkien puolesta

On jo vuosia kulunut siitä, kun keskustelin erään kaverini kanssa kahvipöydän ääressä hevosenomistajan työntäyteisestä arjesta. Hän,  itseäni huomattavasti kaupunkilaisempana ihmisenä jaksoi vieraanani ollessaan kauhistella sitä hoidettavien asioiden ja vastuun määrää, mitä sisältyikään hevosen omistamiseen, etenkin omassa tallissa, omassa kotipihassa. Huvittavaa kyllä, mutta sen aikainen meno oli puhtaasti lastenleikkiä verrattuna nykytilaan  - kun puhutaan nyt minun omasta elämäntilanteestani. Tahti on kiihtynyt ja vaatimukset tietyllä tapaa koventuneet. Toki hoito ja olosuhteetkin sitä mukaa parantuneet.  Silloin taas toisaalta pääsi ratsastamaan milloin huvitti ja pystyi viipymään tallilla niin kauan kuin halusi. Nyt on lapsi ja muut työt, mitkä lyövät tahtipuikolla askeliin vauhtia ja tykyttää alituisena paineena takaraivossa.

En unohda lausetta, jonka kaverini kuin tyhjästä tokaisi kahvihörppyjen ja suklaakakun mussuttamisen välistä:

"Minä se olen niin itsekäs ihminen, että haluan elää itselleni. Siksi en ota yhtään elukkaa vastuulleni." 

Lause tuli kyllä suoraan sydämestä ja vahvalla painotuksella. Nyökkäsin hyväksyvästi ja siemaisin kahvia ennen kuin vastasin :


" OIKEASTI itsekäs ihminen ottaa eläimen, koska haluaa niin ja tekee sen itsekkäistä syistä - mutta ei halua kantaa vastuuta eikä myöskään tee sitä - ainakaan pidemmällä tähtäimellä. Oikeasti itsekäs ihminen ostaa hevosen, kissan tai koiran  -  ja jatkaa silti elämäänsä vain itseään ajatellen. Eläin joutuu tyytymään siihen mitä saa. Minusta on hienoa, että tiedostat realiteetit etkä ota eläintä vain tunneperustein tai mielijohteesta" 

En muista sen tarkemmin miten keskustelumme jatkui, mutta muistaakseni jaksoin tuttuun tapaani luennoida eläimen hyvinvoinnin perusedellytyksistä ja siitä, miten eläinkohtalot usein surettavat minua. Vuosiin on mahtunut paljon tilanteita, joissa eläimen kaltoinkohtelua on todistettavissa lähellä ja välillä käteni ovat olleet niin sidotut ja oloni on ollut todella avuttoman ahdistunut. En ole pystynyt puuttumaan asioihin  kunnolla vaikka kuinka olisin halunnut.  Ei, en itsekään ole täydellinen mutta usein kuitenkin koen että on minun velvollisuus pitää huoli lemmikeistäni. Uskon sen olevan kunnia-asia ja kuvastavan ihmisen moraalia  - omalla kohdallani koen sen olevan myös ihmisarvoni mitta. Se, miten kohtelen toisia ja erityisesti puolustuskyvyttömiä. Oli ne sitten eläimiä tai ihmisiä. Se kertoo paljon ihmisestä ja kyllä - se saa myös minut näkemään ihmiset tietyssä valossa. Itsenikin. Näin ajatellen minua ei useinkaan löydetä olohuoneen sohvalta viilailemasta kynsiäni Netflixiä tuijottamassa vaan vielä työntäyteisen päivän päätteeksi saatan kiiruhtaa lenkittämään koirat tai liikuttamaan hevoset. Tai herään tunteja aiemmin yövuoron jälkeen, että pystyn tarjoamaan eläimilleni sen mitä ne tarvitsevat. Vastuuntunto on usein taakoittavaa ja raskasta mutta juuri sen vuoksi kunnioitan itseäni ihmisenä.


Eläimen kaltoinkohtelu ei ole aina koiran potkimista tai hevosen raipalla piiskaamista. Se voi olla ihan vain eläimen hylkääminen häkkiin päiväkausiksi tai toisaalta pelkkä tyhjä vesiastia. Se voi olla läsnäolon ja hellyyden puutteeseen jättäminen tai madotuksen "unohtaminen".

On olemassa pelkkiä eläimenomistajia tai sitten eläimelle (omistautuneita) omistajia. Koira on niin mukava ottaa, onhan se söpö pentuna. Hevosen kanssa on kiva lenkkeillä lämpimänä kesäiltana. Mutta entäs kun tulee marraskuun sateet ?  Kiireet ? Juorukerho ystävän kanssa ? Joku kivempi harrastus ?  Entäs kun madotukset, rokotukset tai muut olisivat ajankohtaisia mutta rahaa tilillä on vain vähän ja ennemmin tekisi mieli kampaajalle tai kosmetologille?  Kumman valitset ?  Mikä on syy jättää asiat hoitamatta ?

En sano olevani mikään pyhimys enkä halua leikkiä Jeesusta. En minäkään ole täydellinen enkä kykene optimaaliseen suoritukseen hevosen- kissan- tai koiranomistajana.  Kuitenkin ajattelen päivittäin, miten saan pidettyä kaikkien läheisteni perustarpeista huolta.  Missä välissä käytän koirat lenkillä, millä tavalla kullakin viikolla tarjoaisin hevosille aktiviteetit.  Koska minulla on paljon muutakin tehtävää ja vastuuta, vaatii kaiken toteuttaminen mielikuvitusta ja luovuutta. Myös kompromisseja. Lasken kalenteriin päivät etukäteen ja nimeän hevosille liikutuspäiviä sekä koirille lenkillä käyttämiset. Usein teen nämä kaikki myös usein samana päivänä muiden töiden lisäksi.  Itsellänihän on siinä mielessä hyvä tilanne, että jaan hevoseni toisen ihmisen - joskus useammankin kanssa lähes viikottain. Se helpottaa, kun tietää että hevonen saa tarvitsemaansa liikuntaa ja minulla liikenee aikaa myös muihin juttuihin.  Jos näin ei olisi, keksisin hyvin todennäköisesti toisen keinon hoitaa kaikki kunnialla. Vaikka palkkaisin jonkun tekemään asiat puolestani, jos se siitä olisi kiinni. Tai joutuisin laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen ja karsimaan asioita elämästäni ulos.


Vaikka esimerkiksi hevostelu on usein täyttä työtä ja kuulostaisikin usein ehkä puheessani negatiivissävytteiseltä - on eläinten kanssa hengailu ja harrastaminen minulle myös suurta nautintoa. Koen olevani silloin tärkeässä, etuoikeutetussa - rakastetussa osassa.  Itse aikataulujen sommittelu käy työstä,  joka usein on se suurin stressinaihe. Loppeleissä näky innoissaan juoksevasta koiralaumasta tai kärryjen edessä onnellisena touhottavasta tammasta tekee minut ihan oikeasti onnelliseksi. Se on sama kuin katsoisi lastaan riemuitsemassa uudesta lelusta tai laskemassa liukumäessä. Se onnellisuus on se - mikä saa minut jatkamaan ja tekemään oikeasti töitä minuttiaikataululla, että pystyisin edes jotenkin tarjoamaan sekä ihmis- että eläinlapsilleni hyvän elämän. Täydelliseen suoritukseen en pysty - pääasia että yritän parhaani enkä keksi tekosyitä miksi en löydä heille aikaa.

Vaikka tallissani kummittelee tyhjä karsina, en tule sitä hyvin todennäköisesti täyttämään enää yhdelläkään uudella hevosella. En ainakaan omalla. Karismasta ja Kassusta en luovu vasta kuin pakon edessä (lue: veitsi kurkulla), mutta tiedostan hyvin että tämä riittää minulle. Ihmisen on hyvä tiedostaa oma kapasiteettinsa hoitaa asioita.  Jos talous, aika tai mielenkiinto ei riitä pitämään asioista huolta - ei ole väärin karsia jotain pois - luovuttaa. Päinvastoin, se on jopa useimmiten ainut oikea -  kunnioitettava päätös.  Etsiä eläimelle uusi koti tai olla hankkimatta yhtään sellaista.  Tai joskus jopa itse eutanasia on armollisempi eläimelle kuin tarhan perukoilla riutuminen ja näin ollen suomennettuna:  hidas kuolema. Meidän vastuulla on pitää silmät auki jotta nähdään onko eläimen elämä elämisen arvoista.


On ollut tilanteita jossa eläin on puhtaasti epäsuoran kaltoinkohtelun vuoksi sairastunut ja päätynyt hautaan. On ikävä olla sivustaseuraajana murhenäytelmässä, kun tietää lopputuleman estettävyyden. Kun asiaa olisi ajateltu aikaisemmin. Joskus on hyvä osata piirtää päässään kauhuskenarioita ja toimia sen pohjalta ennaltaehkäisevästi.  Kuitenkaan hienotunteisuuden vuoksi sitä et voi toiselle sanoa - ei ole reilua heittää suolaa haavoihin. Mutta silti, kiusalliset ovat tilanteet, jossa lässytetään osanottojen seassa "olit paras omistaja ja teit kaikkesi"  Kun ei se välttämättä niin mennyt. On turha sanoa rakastaneensa jotakuta jos asian eteen ei ole mitään tehnyt. Mietin usein omalla kohdallani, että jos koirani, kissani tai hevoseni nyt kuolisi - voisinko lohduttaa itseäni millään tavalla, samanlaisilla sanoilla ?  Teinkö kaikkeni vai teinkö parhaani, muistinko rakastaa tarpeeksi ?  Pätee myös ihmisten kohdalla ja tämän tunnemylläkän olen itse joutunut käymään lävitse.  Nämä kysymykset saavat heti aivot raksuttamaan ja etsimään ratkaisuja ajanhallintaan ja niihin omiin kompastuskiviin. Joskus kuitekin käy myös niin, että vaikka tekisi kaikkensa - saattaa silti käydä huonosti. Se on juuri pelottavinta esimerkiksi nimeomaan hevosen omistamisessa. Olen seurannut läheltä ystäväni raskasta taivalta hevosenomistajana ja tämä juuri on hyvä esimerkki siitä että joskus ei edes 100% panos riitä. Mutta surun kohdatessa se voi olla ainoa lohtu ja antaa ihmiselle levollisen mielen murheenkin keskellä.

Tekstin ei ole missään nimessä  tarkoitus syyllistää ketään. Mutta näin karkean rehellisesti sanottuna moni ihminen kaipaa muistuttamista. Minäkin.   Ajoin tässä yksi päivä kotiin metsälenkiltä ja koirat istuivat auton takapenkillä. Radiosta soi Anna Puun "Ota minut tällaisena kuin oon" . Ja kun aloin laulaa paatoksella laulun kertosäettä, hyökkäsi koiristani vanhin nuolemaan minua korvasta. Se kutitti ja minä nauroin ja "kehuin"  tämän haisevaa hengitystä.  Ajattelin, että onnea on että vielä tuokin jo hieman haiseva karvakasa on vielä tässä meidän kanssamme.  Se riitti minulle muistutukseksi ja otin mummokoiran viereeni nuukkumaan hajusta ja irtoavasta karvasta huolimatta. Rapsutin sitä korvan takaa ja kyynelehdin,  ennen kuin nukahdin. Minulla ja Olgalla ei välttämättä ole enää kauan aikaa ja se saa minut aina herkistymään. Tästä lähti tämän kaksiosaisen postauksen ajatus. Me ei koskaan tiedetä miten paljon  meillä on aikaa jäljellä lemmikkiemme kanssa. En haluaisi hyvästellä tuntien huonoa omaatuntoa tai tiedostamalla että olin hylännyt lemmikkini - unohtanut ystävän. Me valitaan meidän lemmikki, ja lemminkin tyydyttävä meihin.   Haluatko että lemmikkisi ajattelisi: "Olisin ansainnut paremman emännän /isännän" -  "Olisin ansainnut paremman elämän" ?



Sinulla ja minulla on vielä aikaa antaa eläimillemme sen mitä se tarvitsee. Hellyyttä, huomiota ja aktiviteettia.  Vielä tulee se päivä, kun antaisimme mitä vaan saadaksemme syleillä lemmikkejämme vielä kerran.  Olisiko sen aika nyt, kun vielä on aikaa ?  Sinä valitsit lemmikkisi - ole sen arvoinen.


<3 Henna



11 kommenttia:

  1. Aamen. Itsellä ajatusmaailma, kunhan se eläin voi hyvin - mulla ei oo väliä. Vaikka joskus itkettää, on vaikeaa ja muuta, silti. Samaan aikaan ku katon koiraan tai kotona hevoslaumaa, tajuaa myös ettei muutakaan voisi olla.

    Ja nyt kun N on mahdollisen lopetustuomion edessä: kaikki rahat ja aika käytetään koiran hoitoihin, josko sittenkin voisi löytyä syytä käytökseen. Vaan, jotta mun rakkaimmalla olisi parempi olla. Ja jos ei muuten oo rahaa niihin, myyn vaikka persettäni ja elän pyhällä hengellä. Ja joka kuukausi oon onneksi laittanu vähän sivuun: tuolla ripariraamatun välissäkin alkaa olla jo ihan kiva summa.

    Ihan sama mitä se vaatii, mitä se ottaa, mutta eläin on ykköspaikalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä jos oikeesti eläintään rakastaa, on valmis pistämään itsensä kunnolla likoon <3 ei silloin kaivella kiveksiä sohvalla jos koira odottaa lenkille pääsyä... Joskus niinkin pitää tehdä ja saakin kunhan ei ota tavaksi.

      kunnioitan sinua suuresti kun olet nähnyt niin paljon vaivaa ja tehnyt työtä koirasi hyvinvoinnin eteen. Sinä olet kyllä loistava mama N:lle, <3

      Suukkoja ja haleja, ennen kaikkea voimia <3

      Poista
    2. ♡ kiitos.

      Maailman vaikein päätös, mutta ennen ens kesää mulla ei oo enää koiraa. Ellei löydy jotain, mikä selittäisi tän kaiken.
      Raastaa jo nyt niin paljon, ettei tuu juuri muutaku itkettyä koira kainalossa kykenemättä tekemään mitään.

      Poista
    3. voi apua. kyllä puristaa rinnasta sinun puolesta mutta kunnioitan sinua suuresti kun ajattelen koirankin parasta<3

      Poista
  2. Muistan kun rakas puolisoni sanoi minulle kun saattelimme viimeisen hevoseni vihreille maille. "Olisitpa elänyt niin että eläimet ovat sinua varten, eikä niin että olet niitä varten." Annoin silloin aina kaikkeni hevosteni eteen ja annan edelleenkin muiden eläinten tälläkin kertaa niin että väsytän itseni niiden kanssa. Omia hevosia en aio enään ottaa. Kun on ressaajn luonne niin siitä oli vaikea päästää irti vaikka kaikki olisikin hyvin. Ja se niin ärsyttääkin kun yritän niin liikaa eläinten eteen, koittaen päästä niiden ajatuksiin. Ja tahtoen että niiden on hyvä olla, vaikka joskus se on ihan ok että ei tänään pitkää lenkkiä tekisi tms. Mutta koitappa tälläselle se sanoa jonka mielestä se ei vaan käy.:)

    - Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä justiin, osuit kyllä niin naulan kantaan <3 Minulle moni sanoo että "miksi otat elukoita kuin käytännössä melkein itse kuolet eron hetkellä ja uhraat ihtesi niitten edestä" mutta koska lapsena on pääosin vain eläimiltä saanut kunnollista ystävyttä, on niistä tullut tärkeä osa elämää. Toiset leikkivät ikätovereidensa kanssa, minä koirani. siksi <3

      Koirista en varmaan koskaan pysty kokonaan luopumaan mutta hevosista kyllä vaikke sekin tekee jo nyt kipeää. Mutta se työn ja nimeomaan kuten sanoitkin - stressin määrä on älytön. ei varmaan muuten olis jos elämäntilanne olisi toisenlainen ja huomattavasti seesteisempi. toivon ja rukoilen että rauhallisemmat ajat tulevat vielä ja minulla olisi enemmän aikaa nauttia hevosharrastuksestani ilman huonoa omaatuntoa.

      Nyt värvään taas lisäapua tallille, jotta minulla olisi enemmän aikaa perheelleni ja etenkin meidän pojalle joka taitaa olla erityislapsi. <3

      Kiitos miljoonasti Marika tästä kommentista <3 olen niin kiitollinen jokaikisestä kommentista, ne antavat minulle syyn jatkaa kirjoittamista :)

      Poista
  3. Mulla on nykyisin jatkuva riittämättömyyden tunne. En ehdi tarpeeksi usein, en tarpeeksi paljon ja sen perään vielä sairastun ja tunnen kamalaa syyllisyyttä koko ajan. Luulen, että mun puolestani pitäisi hetkeksi höllätä eikä tehdä ihan niin paljon. Mutta kun ne on ottanut ja niitä rakastaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tuon kyllä semmoinen ikävä kierre mistä on vaikea päästä irti. Itsellä helpotti kun kesällä pidin hepat laitumella ja annoin niille lomaa . Nekin tuntuivat nauttivan siitä ja olivat hyvin motivoituneita. Talvella se on vaikeampaa ja vanhemman hevosen kohdalle erityisesti - se kunto kun laskee niin nopeasti ja lihakset jäykistyy.

      Hirmuisesti tsemppiä arkeen ja toivotaan että saisit hieman huokasita ja sitä kautta voimia jaksaa <3

      Poista
    2. Kiitos!
      Kyllä se tästä varmaan taas :)

      Poista
  4. Mikä Onnilla? Niin suloinen poika!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hän on ihana ja söpöin pikkumies <3 kirjoitan varmaan tästä aiheesta jossain vaiheessa kunhan saan puettua ajatukset ja tunteet sanoiksi <3

      Poista