Hellurei kaikki ja terveisiä sairastuvalta ! Täällä ollaan oikean käden nimetön paketissa ja lisäksi ollaan koko perhe oltu enemmän ja vähemmän muutenkin sairaana, mutta onneksi olin kirjoittanut tätä postausta jo aiemmin hyvän matkaa valmiiksi ! Vaikken saa kunnolla puristeltua oikeaa kättä ja sormi on kipeänä, niin onneksi pystyn etusormilla naputtelemaan postauksen loppuun ja teille luettavaksi! Ajattelin jatkaa aiempaa postausta esittelemällä seuraavaksi minut ja meidän perheen.
Eli siis aloitetaan : Blogin takana kirjoittelen minä, Henna - 31-vuotias maalaisjärjellä ja
omintakeisella huumorintajulla varustettu, reilu ja rempseä hevosnainen. Olen
ammatiltani lähihoitaja, ja työskentelen yöhoitajana yksityisessä
hoivakodissa. Olen tehnyt yötyötä jo reilut 7 vuotta. Teen joka toinen viikko yövuoroja ja joka toisen olen
sitten vaihteeksi vapailla. Välillä on aika raskasta nitoa yhteen yötyö, hevoselämäntapa, perhe-elämä, säästöbudjetista johtuvat lisätyöt ja muut arkiset toimet kotona. Lisäksi kun pitäisi pitää huoli myös koirista, kissoista - ihmissuhteista ja omasta terveydestä puhumattakaan. Viimeisin on kyllä jäänyt retuperälle ja se alkaa näkyä minussa.
Perheeseeni kuuluvat eläinlauman lisäksi
mieheni Kimmo ja 22.1.2013 syntynyt poikamme Onni. Kimmo on meidän tiluksien yleismies Jantunen (hepparoudaaja, kameramies, apukädet, remppamies, assari, maailman paras isä, puuronkeittäjä, metsämies, äkäisen emännän lepyttelevä rakastaja (:D) , kentän lanaaja ja kaikkea sieltä väliltä) Kimmo on ehkä maailman parhaimmat hermot omistava, lempeä supersankari ja ihmettelen, miten se on jaksanut katsella minun oikkuja ja ennen kaikkea hulluja ideoita kaikki nämä vuodet. Olemme olleet kohta yhdessä 15-vuotta, joista naimisissa 13. Onni on meidän suuri rakkaus, pitkään odotettu lapsemme. Onni on hyvin touhukas ja reipas nuorimies, jonka kanssa elämä ei käy tylsäksi. Onni puuhastelee myös mielellään meidän kanssa tallilla ja viihtyy melkeimpä missä puuhissa tahansa.
Lähimmäiseni kuvaavat minua mm. tehoemännäksi, perfektionistiksi ja
ikuiseksi lapseksi. Olenkin hyvin lapsenmielinen ja leikkisä
luonteeltani, ja minut on helppo saada innostumaan,
saati sitten yllytettynä tekemään hölmöjä asioita. Olen luonteeltani hyvin impulsiivinen ja hyvin tunteella elävä tyyppi. Heittäydyn asioihin täysillä ja kiinnyn herkästi ihmisiin, eläimiin ja asioihin. Vaikka olen todella äänekäs, räväkkä luonne -
olen kuitenkin herkkä, hyvä kuuntelija ja ymmärtäjä. Olenkin saanut etuoikeuden
olla monen ihmisen tsemppari ja terapeutti. Tahdonkin olla läsnä ja
siinä ihmisen vierellä, menee elämässä sitten hyvin tai huonosti. Inhoan kulissielämä-ihannetta, jossa kaiken pitää näyttää hienolta, virheettömältä - täydelliseltä. Sellaista elämää ei olekaan eikä pidäkään olla.
Paheitani
ovat mm. työnarkomania, stressaaminen ja suorituskeskeisyys, mikä varmasti on täälläkin
tullut harvinaisen selväksi. Olen hyvin
ennakoiva ja tykkään suunnitella asiat hyvin sekä olla ajoissa asiassa kuin tilanteessa tahansa. En pidä hällä väliä asenteesta enkä kiireestä sitten
yhtään, ja usein hermoni pettävät paineen tullessa liian isoksi. Kuitenkin, olen vuosien aikana ajanut itseäni sellaisiin tilanteisiin joissa tämänkin sietokyky on kasvanut. Silti paineensietokykyni on edelleenkin surkea ja jännitän herkästi. Olen oppinut myös vuosien saatossa relaamaan ja heittämään elämän viihteen ja vapaankin puolelle! Joskus on
hyvä olla liikkeellä ilman sen suurempia suunnitelmia, ja kulkea tuulen ja fiiliksen
mukana. Kuitenkin usein minun on tehtävä töitä unohtaakseni arjen taakat ja siksi haluaisin oppia lisää elämään enemmän hetki kerrallaan.
Muita paheitani ovat
suklaa-riippuvuus ja suorapuheisuus. Olen
hyvin suorapuheinen, välitön ja välillä kova suustani, mikä saattaa pelottaa herkempiä ja etenkin konservatiivisempia ihmisiä. Minut jo tuntevat ovat oppineet ymmärtämään minua ja
suorasukaisuuttani ja osaavat asennoitua siihen oikealla tavalla. Olenkin sanonut, että olen huumorintajua vaativa tapaus enkä viihdy pidättyväisten tai hissukoitten ihmisen seurassa.
Usein tämä suorapuheisuus ilmenee levottomina lohkaisuina, pervoina
heittoina ja härskeinä vitseinä sekä joskus jyrkästi oman mielipiteen
ilmaisuna. Mutta kuitenkin pohjimmiltani olen avarakatseinen, kiltti ja huumorintajuinen
ihminen, jonka ymmärrys ja lempeys riittää välillä liiankin pitkälle. Hiljaa osaan myös olla, mitä ei aina voisi minusta uskoa. Kuitenkin rajan tullessa vastaan, minä onnistun kyllä räjähtämään kunnolla ja silloin on siitä leikki kaukana. Näytän siis myös negatiiviset tunteet hyvin vahvasti ulospäin.
En
halua tuomita ihmisiä puutteittensa, virheittensä tai valintojensa takia - ja uskon nöyrtymisen ja asioitten myöntämisen kautta anteeksiantoon, eheytymiseen ja uusiin alkuihin. Eniten
paheksun ylpeyttä ja ihmisten jaottelua mm. ulkonäön tai
varallisuuden mukaan. Meistä jokainen ansaitsee tulla rakastetuksi ja
hyväksytyksi, olkoon lähtökohdat elämään millaiset tahansa. Mahdollisuus on
annettava ja anteeksiannon kautta meistä kaikki ansaitsevat myös uuden
mahdollisuuden yrittää. Elämä joskus on aikamoinen taistelukenttä, jossa toisen ihmisen kantavia käsiä sekä ystävän tukea tarjoavaa olkapäätä tarvitaan. En kuitenkaan koe, että ihmisen pitäisi toistuvasti olla toisen ihmisen kynnysmatto tai vessaharja. Jokaisen on rakastettava itseään sen verran, ettei anna itseään kohdeltavan väärin.
Minulla
on lapsuudesta muistona vuosien ajan jatkunut koulukiusaus-tausta, joka on jättänyt
syvät jäljet minuun ja muokannut minusta tietynlaisen ihmisen. Olen
kamppaillut koko aikuisikäni masennusta ja huonoa itsetuntoa vastaan.
Periaatteitani ovatkin, etten koskaa halua tehdä niin kuin minulle on
tehty - lyödä lyötyä tai polkea ihmisiä jalkoihini. Halveksin ihmisiä,
jotka tallaavat muita allensa, näyttääkseen itse paremmalta ja noustakseen ylemmälle jalustalle. Inhoan
myös muutakin vääryyttä, mm. valheellisuutta ja epäoikeudenmukaisuutta.
Itse
olen jo kiusaamiseni suhteen ok, enkä ole katkera kellekään. Ikä on tehnyt tehtävänsä ja tuonut mukanaan tervettä itsevarmuutta, mikä näköjään lisääntyy vuosi vuodelta. Itsensä hyväksymiseen on vaikuttanut suuresti myös usko, ilman sitä en varmasti
olisi tällaisessa elämäntilanteessa tänään ja saan olla kaikesta
äärimmäisen kiitollinen. Kuten kaikki minut yhtään syvällisemmin tuntevat tietävät, en ole mikään
malliuskovainen enkä sitä yritäkään olla. En ole täysin absolutisti ja kiroilenkin usein, mutta
koitan kovasti olla joka päivä parempi ihminen ja huokaista ylöspäin itseni sekä läheisteni puolesta. Kuitenkin selvästi edelleen vaadin itseltäni liikaa ja piiskaan itseäni isompiin suorituksiin elämässä ja minun on edelleen vaikea olla itseäni kohtaan armollinen.
Mitä hevostelulta kerkiän - harrastan mm. kauneusjuttuja meikkaamisen ja harrastelevan ripsiteknikon muodossa, laulamista sekä eräjormailua. Olen vahvan metsästyskulttuurin omaavasta suvusta, joten itsekin olen kasvanut liikkumaan metsässä ja tunnen siellä olevani täysin omassa elementissäni. Rakastan myös uimista, kalastusta, marjastusta ja sienestystä. Nämä olivatkin aiemmin minun päällimmäiset harrastukset / elämäntavat ennen hevostelun aloittamista. Vaikka hevoset syövät nykyään suurimman osan ajastani, pyrin säännöllisestii karkaamaan luontoon sekä veden äärelle hiljentymään ja lataamaan akkujani.
Rakastan jakaa tuntemuksia ja kokemuksia ihmisten kanssa - ja se on syy, miksi tätä blogia pidän. Toivon, että itseni lisäksi myös lukijani saavat teksteistäni vertaistukea, rohkaisua ja ystävyyttä. Blogini ei kuulu oikeastaan mihinkään kategoriaan, enkä sitä haluakaan. Hiomattomat timantit on sekoitus hevoselämää, henkevää puolta mutta myös maistiaisia lifestylestä - kaikesta maan ja taivaan väliltä. Yksi punainen lanka kuitenkin blogissani kulkee : aito läsnäolo. Se on ollut itselleni tärkeää niin täällä kuin live-elämässäkin ja toivon, että pidetään toisistamme huolta.
Paljon suukkoja ja haleja alkavaan viikkoonne ! <3
<3 Henna
Ihana teksti <3
VastaaPoistaKiitos <3
Poista😘 märkä pusu!!😝😂🙃
VastaaPoistaPusPus <3
PoistaIhana sinä ja ihana teidän perhe ❤
VastaaPoistaKiitos ihana <3
PoistaSuper hyvä teksti<3 Kiva saada tietää teistäkin paljon enemmän! Ootte kaikki ihan mahtipontisia persoonia :* Hyvää talvea!
VastaaPoista~Silja<3
Kiitos samoin muru <3
PoistaIhana Henna <3
VastaaPoistaTuli ihan mielettömän hyvä mieli tuosta teidän perhepotretista- näytätte kaikki niin onnellisilta. <3
Voi kiitos murunen ja sinne paljon tsemppiä massunkasvatteluun <3
PoistaIhanaa kun olet jatkanut taas kirjoittelua! Blogisi on ihan paras ja on taas kiva lukea teidän koko konkkaronkan kuulumisista :D
VastaaPoistaVoi kiitos paljon sinulle ! <3 Ihanaa kuulla tämmöistä palautetta! :)
PoistaAina säännöllisen epäsäännöllisesti tulee poikettua blogissasi, kun juttujasi on vain niin mukavaa lukea. Mahtavaa, että jatkat taas kirjoittamista! Vähän kun olen vielä samoilla harrastuksilla "rokotettu" kuin sinäkin, niin kaikki aiheesi kiinnostavat. :D Ettet ainakaan pääse miettimään, että kukahan niitä sepustuksia jaksaa muka lukea... ;)
VastaaPoistaOi ku tuli hyvä fiilis tästä kommentista! On se kiva lukea teidän lukijoittenkin kuulumisia ja saada palautetta teksteistä! Teidän kommentit aina antavat lisäpuhtia ja motivaatiota kirjoittaa <3 kiitos miljoonasti sinulle ! <3
Poista