keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Ajatuksia ja kuvatuksia.

Moikkelis toverit ! Josko sitä nyt pääsis elämässään taas uuteen nousuun ?  Emmä tiijä, kertokaa te! 

Olen ottanut rentoilun ja kotoilun kannalla viime viikot ja alkanut löytämään taas itseni kynttilöiden ja tuoreen leivonnaisen tuoksun keskeltä. Mikä onnellisinta, alan löytää itsestäni terveellisen itsekkäitä piirteitä tai voisiko sanoa paremmin että rakastamaan itseäni niin, että haluan itselleni paljon parempaa. Paremman fiiliksen, paremman terveyden.  Jotkut tekee nämä johtopäätökset silmänräpäyksessä, mutta minun on ilmeisesti työstettävä näitä juttuja pienen valovuoden ajan, ennen kun itse tulen järkiini ja minun silmäni aukeavat oikeesti. Jästipää mikä jästipää.

 

Tällä hetkellä minulla ei ole aihetta mistä murehtia ja ei hitsiläinen, miten vapauttava fiilis se onkaan! Paljon pieniä mutkia mukana, mitkä vaikeuttavat esimerkiksi minun säästöjen kerryttämistä  ensi vuodelle ja aiemmin olisin jo valvonut öitä tyynyyn nyyhkytellen, mutta nyt minä vaan chillailen!  Mikä on  siis muuttunut ?   En tiedä, mutta näin on aika hienoa olla!  Tulevan varsan varsamaksut,  rekisteröinti-, vakuutus-, tunnistus- ynnä muut kulut ovat jo säästössä odottelemassa ensi kesää ja minulla on vielä mukavasti aikaa säästellä muita juttuja varten.  Kenttää pyritään  remppailemaan ensi kesänä parilla kivituhka-lastilla, joten työsarkaa säästömarkkinoilla on kivasti eteenpäin. Lisäksi olen harkinnut ottavani vielä pienen siivun hoitovapaata ensi kesälle, mutta saas nähdä miten nämäkin ideat onnistuu käytännössä. Laskelmieni mukaan kaikki natsaa hyvin, jos elän  säästö-suunnitelman mukaan. Mutta koskaan ei voi elämää laskelmoida etukäteen, vaikka kuinka niin haluaisikin. Mutta sen olen oppinut tämän kohta 30-vuotisen elämäni aikana, että jos jotain haluaa omin voimin saavuttaa ja maksaa - on tehtävä töitä ja suunnitelmia.  Tästä asiasta voin olla erittäin ylpeä itsessäni.



Uni on myös maistunut ruhtinaallisesti!  En muista, milloin olisin nukkunut noin paljon.  Ja päiväuniakin !  Nyt jopa olen sanonut ääneen "minun pitää saada nukkua tänään päikkärit" ! Hetkellisesti tämä vieras lausahdus tuntui älyttömältä kermaperseilyltä, mutta sitten tajusin että tämähän on ihan normaalia itsestään huolehtivan ihmisen puhetta. Olin ihmeissäni.  ja ei vitsi miten hyvältä nukkuminen tuntuukaan !  Joku ny saattaa mielessään ihmetellä, että miks tuo hehkuttaa jotain nukkumista, mutta minulle nukkuminen ja unensaanti ei ole ollut  itsestäänselvä asia pitkiin aikoihin.  Joten olen todella onnellinen tästä.

Väsynyt puhelindatistelija nukahti sorvin ääreen :D Datistelu on yllättävän raskasta...

Viime viikon torstaina eläinlääkäri vieraili tallilla. Molemmat pollet raspattiin ja yleinen hapitus sekä kunto katsottin pikaisesti läpi.  Karisman rokotukset päivitettiin ja tamman tiineys tarkistettiin ultralla. En ehtinyt napsia hyviä kuvia ultrasta,  mutta tuossa alla on muutama epämääräinen kuva.  Kuitenkin,  ultrasta löytyi pieni ja virkeä hevosen alku, joka heilutteli koipiaan ja sydänkin sytkytteli tasaiseen tahtiin.  Vaikka sisimmässäni tiesin varsan siellä olevan,  oli silti ihana vielä tarkistuttaa tamma ja saada se yksikin pieni kysymysmerkin poikanen tuolta sydämestä pyörimästä.  Nyt vaan tasaista elämää, hyvää ruokaa ja sopivaa liikuntaa. Eläinlääkäri kirjoitteli vielä  todistuksen sikiövakuutusta varten  sekä matokuureille reseptin, joten vielä madotellaan pollet ja aletaan värkkäämään sikiövakuutusta niin johan olisi taas huoltotoimenpiteitä tehty vähäksi aikaa.

Tiet on kivikovat ja kenttä odottelee lumipatjaansa, joten lenkit on olleet lähinnä köpöttelyä maastossa. Mutta se on ollut oikein mukavaa  koska myös käynnissä pystyy halutessaan tekemään kivasti töitä.  Välillä olen käyttänyt hevosia lenkillä talutellen ja saanut itsekin samalla liikuntaa.  Hevoset selvästi kaipaisivat jo vähän rivakampaa menoa, mutta silti varovat jalkojaan koppuraisella tiellä kävellessään. 


Mitäs meidän koiruudet ?  Nauttii elämästään ja oravien haukkumisesta.  Saavat kirmailla pihamaalla ja lähimetsässä, noutaa keppiä, kieriä lumessa ja remuta keskenään.   Kerttu on kasvanut paljon ja sen päähän on iskostunut ehkä vähän viisauttakin :D Se malttaa kuunnella paremmin ja alkaa selvemmin näyttämään seurallisuutensa. Onhan se aina ollut ihmisrakas ja seurallinen, mutta tietyllä tapaa luupää ja arkakin joskus.  Energiaa sillä piisaa, mutta onneksi Iida on nuorekas ja leikkisä äiti, joka jaksaa painia pentunsa kanssa.  Olga keskittyy lähinnä oravien haukkumiseen sekä yleisestä järjestyksestä huolehtimiseen ja välillä rentoutumaan  jonkun pihapuun katveessa.












Meidän reipas pikkumies kasvaa ja kehittyy päivä päivältä.  Se touhuilee kovasti ja keksii joka hetki mielenkiintoisempia leikkejä ja saa päähänsä uhkarohkeita ideoita. Se kuuntelee minun ja Kimmon juttuja, seurailee meidän askareita niihin innokkaasti osallistuen ja ottaa kaikesta mallia.  Siinä on tekemistä kun saa paimentaa ja varjella poikaa hölmöyksiltä ja kolhuilta. Lisäksi jatkuva lelujen ja muiden jälkien siivoaminen työllistää mukavasti, mutta Onni osaa jo hieman auttaa siivouksessa.    Onni puhuu paljon, mutta selkeitä sanoja tulee harvakseltaan.  Se on niin touhukas mies, ettei jouda turhia höpisemään.    Potta ei kiinnosta ollenkaan, paitsi että siihen olisi kiva kerätä palikoita ynnä muita leluja.  Yleensä potalla maltetaan istua hetki ja sitten aletaankin kaivelemaan peppua ja pissitään mielummin lattialle.  Kuitenkin muutaman kerran ollaan onnistuttu tekemään tarpeet myös potallekin, jej!   En ole ottanut ressiä näistä hommista, kaikki tapahtuu aikanaan ja kukaan tuskin on puhumattomana ja vaippaa käyttävänä kouluun mennyt ;) Muutama kuva myös söpöliinistä <3
 


Ja mitä vielä ?  niin, minä ja mun läskit !  Nyt oon tullut siihen pisteeseen, että oon kurkkuani myöten täynnä minua ja tätä löllyvää lihavuorta!  Nivelet naksuu painon voimasta ja olo on nuupahtanut tämän massan alla ! Koska fiilis henkisellä saralla on yleisesti positiivinen ja aikaakin tuntuisi taas olevan vähän enemmän -  on taas aika sille sadannelle "uudelle alulle". Plaah. Nyt olen kuitenkin viisaampi ja  tullut siihen tulokseen, että ilman apua en saa pidettyä itseäni ruodussa tai alan taas stressata itseäni lihavaksi.  Joten olen jo alustavasti neuvotellut mieheni kaverin kanssa, josko hän alkaisi minua vähän potkimaan perseelle.  Koska koitan säästää, minulla ei ole taloudellisesti varaa kalliiseen personal traineriin, joten pitkänmatkan kuntoilua /salitreeniä harrastanut ja asiaan perehtynyt kaveri alkaa katsomaan minun syömisiäni ja tsemppaamaan minua kohti uutta elämää.  En ole vuosiin ollut normaalipainoinen, joten kaipaan sitä todella.


<3 Henna 


10 kommenttia:

  1. Oonki oottanu sulta postausta! Mun on kans pakko hehkuttaa nukkumista, mulla on ollu jo pidemmän aikaa uniongelmia ja nyt sain siihen lääkityksen. Muutamana yönä olen nukkunut paremmin kuin kuukausiin, nukkuminen vaikuttaa kyllä aivan kaikkeen.
    Ja aivan ihania kuvia, oon kyllä aivan ihastunu nuihin koiruuksiin. Nuo pennut kasvaa kyllä todella nopeasti. Mulla on taas koiravauvakuume, vaikka nykyinen pentu on vain 5kk ikäinen. Olisipa ne edes vähän pidempään aivan pikkuisia. :)

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus, huomaa että olet saanut rentouduttua ja oppinut ajattelemaan itseäsikin, välillä täytyy levätä! Ja oi että kun hymy nousi huulille Onnin kuvista, ihana lapsi <3

    VastaaPoista
  3. Aivan ihanaa, kun saatte oman pienen projekti-varsulin! Onnistahan vois tulla tosi hyvä kouluttaja ;) Ihania nuo teidän koirat myöskin! Ja hyvä, että oot viimein ottanu itseäsi niskasta kiinni, ja päättänyt hankkia apua, harva osaa tehdä noin :) Onni on kyllä niin komea poika <3

    ~Silja<3

    VastaaPoista
  4. Voi nuo teidän koirat on sitten ihania! <3 Ja Onni on kyllä söpö karvahattunsa kanssa :D

    VastaaPoista
  5. Tuo ensimmäinen kuva sinustaa, hitsiläinen mikä kaunokainen! <3 Ja miten ihana tuo teidän pikkumies! :)

    VastaaPoista
  6. Kiitos kaikille kommeteista, nämä merkkasivat minulle paljon <3 Olette kaikki niin ihania <3

    VastaaPoista
  7. Äww Onni on niin ihanan sulone en kestä! Tuli sellane minion mielee :D Kamala kun aika menee äkkiä ku ihan äskön sul oli pikku koiranpennuist kuvii ja nyt toiki pikkane on noi iso D: Mut ihana postaus ja jakselemisii arkeen ja tohon pikku varsaan <3 -pimu

    VastaaPoista
  8. Tämä oli niin ihana ja jotenkin spontaanin oloinen päivitys. Mullahan kävi onni, että löysin sinun blogin. :) Kerrankin elämänmakuista, kun aitous huokuu! Tsempit ja hyvää joulukuun alkua kaikesta huolimatta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kiitos , arvostan tosi paljon sanojasi! <3 alan pian postailemaan taas kuntoilusta ym paremmin, kunhan vähän toivun ystäväni menetyksestä. <3 ollaan pian yhteyksissä <3

      Poista