Etäisyys tuo lähemmäksi

Olen usein miettinyt, millainen maailmani olisi ilman tätä hevos-elämäntapaa, jonka ympäriltä löydän itseni säntäilemästä? Millaista olisi arki, jonka keskellä ei tarvitsisi miettiä hevosten liikutuksia ja etsiä kalenterista vapaita rakosia moiselle toiminnalle? Mihin käyttäisin rahat jotka laitan heiniin, puruihin, rehuihin, kengityksiin, tarvikkeisiin - eläinlääkärikuluihin ?  Mitä tekisin vaihtoehtoisesti silloin, kun haravoin lähes satakunta kottikärryllistä lantaa tarhasta kilpaa lumia sulattavan kevätauringon kanssa?  Miten paljon vähemmän stressiä elämässä olisi, jos ei tarvisisi miettiä näitä asioita - pitää vanhempi hevonen kunnossa ja yrittää kouluttaa nuorempaa niin hyvin kuin omin neuvoin ja rohkeuden mitoissa pystyy.

Vein hevoseni reilu 3 viikkoa sitten laitumelle taas lomailemaan. Jäin itsekin tuolloin kesälomalle, joka pyhitettiin sitten lähinnä kodin remontille ja lapsen kesälomareissuille. Fiilis oli hyvä ja suorastaan riemuikas, kun tiesin koittavan hieman helpompien aikojen. Ei aamuherätyksiä tallille, ei karsinoiden ja tarhan siivousta, ei liikuttamista. Vain vesipaljun täyttöä suoraan hanasta ja tarkistukset. Väkirehujen anto. Rapsutteluja ja tervarasvan levittelyä. Hevosetkin tuntuivat tästä tilanteesta nauttivan - ainakin ensimmäisen viikon.

Ensimmäisen viikon minäkin - nautin vapaudestani ja mietin. Pohdin todella paljon sitä, että jos hevosista "erossa " olo sai minut  näin vapautuneeksi, kuinka vapaa voisinkaan olla jos luopuisin niistä lopullisesti? Ajatuksen houkuttelevuus sai minut säikähtämään omaa järjenjuoksua  ja  pelkäämään, että tällainen ajatus ottaakin minusta ylivallan. Viime vuosina lähes kaikki isommat oivallukset ja ideat, jotka ovat saaneet minusta niskaperse-otteen  - olen toteuttanut. Tämän toteuttamista kuitenkin tulisin pelkäämään eniten.

Päätin antaa itselleni aikaa. Luvan levätä. Lomailla. Huokaista. Ottaa aikalisää. Elää muutenkin kuin pelkästään hevosilleni. Halusin testata, alkaako mieleni suunta kallistua minnepäin, mihin suuntaan.  Elin vaarallisesti. Annoin mielikuvituksen laukata. Mielikuvia hotellilomista ja skumppalasillisista. Rakennekynsistä. Haaveita asioista, joita en varmasti pysty näillä eväillä tai tässä elämäntilanteessa toteuttamaan. Haastoin ja riivasin itseäni heittämällä päin näköäni mitä hullumpia ja houkuttelevampia täyskäännösvaihtoehtoja. Melkein kuin suunnittelisi syrjähyppyä omasta elämästään.

Tuli toinen viikko. Ajaessani laitumen ohi rämisevällä Nissanillani, hevoset tunnistivat autoni äänen ja juoksivat aidanviertä autoni perässä niin pitkään kun vain laidunta riitti. Se useimmiten nauratti ulkoisesti,  mutta sai minut sisältäpäin itkemään. Olen aina halunnut olla jollekin tärkeä, ja sitä olen näille. Ehkä myös se autossa oleva leipäpussi vaikutti asiaan - mutta silti. Nämä tarvitsevat minua. Olkoompa ystävyys ihmisten tai eläimien välistä,  tärkeä on huomata ettei pärjäisi ilman toista. Että se rakkaus saa olemaan toisesta riippuvainen. Elinehto. Vaikka se olisikin välillä työllistävää - on siinä järkeä, koska on kyse rakkaudesta. Sen vuoksi kai jokainen panee itsensä likoon.

Nämä painui mieleeni toisen viikon aikana. Ja kolmannen aikana ikävöin suuresti jo ratsastamista ja  suukottelu-maratooneja sametti-turpien kanssa.  Reissuun lähtiessä pysähdyttiin autolla katsomaan että hevosilla on kaikki kunnossa ja että niillä on täysi palju vettä laitsalla. Hetkisen katseltuamme meitä takaisin tuijottavia kaviokkaita,  patistin Kimmoa jatkamaan matkaa jo.  "Jos katson niitä yhtään pidempään, on minun päästävä niiden luo."  Se oli vastaus. Vielä on rakkautta ja kun sitä on - jaksaa jatkaa.

Joskus on hyvä ottaa etäisyyttä myös rakkaisiin - ihmisiin ja asioihin.  Useimmiten tuolloin ihmisen silmät avautuu ajan kuluessa ja tietoisuus toisen tärkeydestä kulminoituu. Ikävä voi olla myös ihana asia - kutkuttava ja kaihoisa.  Lomailu harrastuksesta voi kerää pankkiin uutta energiaa ja nostattaa motivaatiota.  Jos ihmistä, asiaa tai harrastusta alkaa ikävöidä - on vielä syytä jatkaa. Jokainen meistä tarvitsee happea ja hengähdystaukoja.  Useimmiten tärkeän asian hetkellinenkin "menetys"  saa ymmärtämään sen arvon.

Itselle tuollainen muutaman viikon tauko teki todella hyvää. Sain tehtyä asioita rästilistalta pois ja vähän muutakin. Samalla aloin taas tajuta, että tarvitsen noita turpavärkkejä yhtä paljon kun ne minua. En ole valmis luopumaan moisesta kiintymyksestä. Huilitaukoja tarvitsen kyllä, mutta edelleen hevoset antavat minulle niin paljon, että siitä olen valmis maksamaan ison hinnan. Hevosten kanssa saa nousemaan ylös sellaisia tunnelmia, joita ei muissa tilanteissa saa - ainakaan yhtä helposti. Tänään ratsastin molemmat ja sain tuon konkreettisesti tuntea.  Joten aamulla taas iloisin mielin tallille aamuhörinöitä kuuntelemaan -  ja kakkakikkareita siivoamaan :D


<3 Henna

En osaa lähtee - enkä oikein jäädäkään

Voidaanko keskustella hetkinen blogin kohtalosta ? Mitä tehdä, kun kirjoittaja ei osaa lähteä eikä taas toisaalta jäädäkään?  Ovatko nämä viimeaikaiset, satunnaiset postaukset olleet vain epätoivoista räpiköintiä loppua kohti?  Intoa olisi kyllä kirjoittaa,  suuria tuntoja purkaa,  paljon annettavaa -  kiireinen arki ei silti vaan meinaa antaa periksi. Välillä myöskään ei riitä enää voimavarat kirjoittamaan vaikka asiaa olisikin. Turhautuminen on tuolloin käsinkosketeltavaa ja olen kipuillut asian kanssa jo jonkin aikaa. En halua kirjoittaa turhaan, tyhjille ruuduille enkä pistää itseäni likoon - paljastaa elämäni asioita jos en saa mitään vastakaikua. En täällä, enkä muussakaan elämässäni.  Vaikka kirjoittaisin lähinnä itselleni, toivon hartaasti aitoa vuorovaikutusta lukijoitteni kanssa ja ilahdun suuresti jokaikisestä saamastani kommentista.  En todellakaan ole unohtanut myöskään niitä lukijoita, jotka jaksavat kommentoida aina silloin tällöin.  Olen siis suuresti teille kiitollinen ja päättyi tämä miten tahansa, en pysty tarpeeksi sanoin kuvailemaan miten olen arvostanut teitä ja teidän kommettejanne !

Koska olin pitkään tauolla ja blogi pitkään hiljaisuudessa - on osa lukijoista hävinneet maisemista ja tilastollinen kävijämäärä on vain varjo entisestä. Kuitenkin olen halunnut kirjoittaa edelleen, koska se auttaa minua käsittelemään asioita, jotka muutoin lakaistessani maton alle alkaisin ehkä oirehtia muulla tavalla. Tämän ollessa hyvä väylä säilyttää omat mielenterveyden rippeet tai pitää kiinni elämäntapamuutoksista, haluaisin kovasti pitää kiinni tästä työvälineestä elämässäni. Ollessani hyvin paljaana täällä, on minulla myös vaarana haavoittua.  Tiedostan hyvin sen, että iso osa kävijöistä ovat vain uteliaisuudesta lukemassa minun elämästäni - eivät siksi että he välittäisivät minusta tai haluaisivat samaistua kipuihini, tunteisiini tai arkeeni. En halua olla kenenkään  pelkkä stalkkaamisen ja juoruilun kohde.  En kuitenkaan koskaan unohda joitakin todella upeita keskusteluja, joita aikoinaan kävin lukijoitteni kanssa - joita itku silmässä liikuttuneena sain kohdata. Niitä hetkiä muistellessani saan aina syyn jatkaa. Nyt en kuitenkaan tiedä, onko tässä enää järkeä. Onko meillä tulevaisuutta?

Olen saanut paljon sisältöä elämääni muista asioista, niistä olen ammentanut itselleni suuresti elinvoimaa. Voin todella hyvin, enkä enää tyydy mihin tahansa. Olen jo lähestulkoon 33-vuotias nainen. Minusta on tullut vahvempi ja itsenäisempi näiden vuosien varrella. Myöskin kaikki kipeät kokemukset, henkiset taistelut - erityisesti ne kaltoinkohtelut ovat saaneet nahkani paksuuntumaan ja tehneet minusta osittain järkkymättömän ihmisen joka kääntää useimmat asiat vahvuuksiksi ja löytää kipeistä kokemuksista voimanlähteen ja voitontunteen. Jopa hieman välinpitämättömyyden tiettyjen asioiden suhteen. Kylmää ja kovaa ihmistä itsestäni en saa vaikka kuinka yrittäisin - ja hyvä niin.

En haluaisi hyljätä blogia - lopettaa.  Ajatus siitä sattuu, mutta joskus on päästettävä irti voidakseen jatkaa eteenpäin. Ihan jo itsensä vuoksi.  En halua kantaa huonon omantunnon ja riittämättömyyden taakkaa enää, olkoonpa kyse mistä tahansa alueesta elämässä.  Nyt en vaan tiedä, mitä tehdä.  Ehkä kirjoitan vielä ja katson miltä se minusta tuntuu. Ehkä alan pikkuhiljaa hivuttautumaan taka-alalle ja jätän hidastetusti hyvästejä.   Oloni on tätä postausta lopettaessani helpottunut, virkistynyt ja vapautunut. Sain sanottuani sen mitä halusin.



 <3 Henna

Opettele sanomaan EI

Kuulumisia laihari-rintamalta!

Täällä on viime viikot sahailtu painon kanssa edestakaisin, mutta kuitenkin alaspäin on menty sitten viime dieetti-postauksen josta on kylläkin jo vierähtänyt tovi! Tiukkaan buukattu kalenteri on pitänyt kiireisenä ja välillä ihmettelen, miten paljon ihmisen on kerettävä tehdä päivien - viikon aikana. Enkä puhu nyt mistään liikunnasta, sillä sitä harrastaisin mielihyvin vaikka joka päivä !

On ollut palaveria keittiöfirmojen kanssa, hammaslääkärissä ravaamista ja antibioottikuurin syömistä, valinnanvaikeuksia olohuoneen tapettien parissa, lapsen asioiden järjestämistä ja kaikkea muuta taivaan ja maan väliltä.  Lisäksi perus huolenpitohommat kotona ja elukoitten parissa. Tasapainoilua omien ja toisten menojen välillä.  Ajoittain tuntuu pahalta, kun en mitenkään pysty repeämään jokapaikkaan.  Ja huomaan kokevani suurta riittämättömyyttä siitä, varsinkin silloin kun koen saavani jopa hieman syyllistämistä aiheesta.  Olen kuitenkin oppinut antamaan itselleni synninpäästön ja pistämään asioita tärkeysjärjestykseen - johon kuulun yhtenä osana myös minä ja terveyteni.  Ne sitten kyllä ymmärtää, jotka niin haluavat tehdä.

Siitä lähtien, kun päätin pitää huolen itsestäni - olen ollut huomattavasti onnellisempi, uutterampi ja huolettomampi. On paljon asioita, joita minun ilmeisesti vanhan tapani mukaisesti pitäisi stressata ja murehtia etukäteen - mutta tällä hetkellä en vain osaa tehdä niin.   Se on aika mahtava fiilis !  Koska olen kalenterin orja, olen myös ottanut oikeudekseni suunnitella sinne myös hetkiä liikunnalle. Olen pyrkinyt jättämään viikoille päiviä, jolloin minulla ei ole mitään pakollista tai sovittua menoa. Se on ollut äärettömän vaikeaa, mutta alan oppia ensikirpaisujen jälkeen. On tuntunut hirveen hyvältä sanoa välillä myös EI. Pidän tuolloin itseäni hetkittäin aavistuksen itsekkäänä mulkkuna, mutta se tuntuu kuitenkin loppupeleissä todella  vapauttavalta. Ettei tarvitse aina olla saatavilla. Kukaan ei  pidä sinun puoliasi, jos et sinä itse tee niin.  Ole itsesi paras ystävä ja näe mikä on just sulle parhaaksi.  Tottakai pitää muitakin ajatella terveellä tavalla, mutta itse olen ainakin päättänyt lopettaa liiat uhraukset toisten vuoksi - varsinkin kun siitä ei useimmiten kirkkaampaa kruunua kutreilleen saa,   tai irtoa pyhimyksen titteliä.   Perheen vuoksi kuitenkin olen valmis antamaan paljon.

Paino huitelee tällä hetkellä 76,5 kg paikkeilla eli pudotusta yhteensä reilu 6 kiloa. Se oli jo hieman enemmänkin, mutta menkat tekevät taas tuloaan ja tunnen jo kuinka nautittu vesi kerääntyy kroppaan eikä kusi juokse samalla tavalla kuin ennen ?  Ootteko muut hormoonihirviöt huomanneet samaa, vai oonko ihan yksinäinen menkkamonsteri tämän asian kanssa ? 

Luotan tyynen rauhallisesti vanhoihin merkkeihin ja puolukkapäivien mentyä alkaa taas lorista ja huolella! Haluaisin vielä kesäksi useamman kilon alas  ja onneksi  reilussa 2 kuukaudessa kerkiää vaikka kuinka jos haluaa ! Eikä homma kesään lopu, tämä on loppelämän projekti josta haluaisin pitää kovasti kiinni. Toivon hartaasti ettei elämä viskaa eteeni mitään sellaista, mikä kaataisi ja lannistaisi minut.  Vaikka olen syönyt suht hyvin viime kuukaudet, on kuitenkin ruokailussa monessakin kohtaa parantamisen varaa. Vanhat tottumukset  seuraa kuin varjo kulkijaa ja sieltä voisi hyvin tiukentaa otetta. Ja oikeasti, kieltäytyä pöydän antimista  tai vaihtoehtona toki  tiukan paikan tullen eristäytyä kokonaan ulkomaailmasta.  Ei ole pakko ottaa sitä suklaata kahvin kanssa kotosalla  tai  kakkupalaa ystävänä luona. Ei tartte pelätä tai ylipäätään välittää siitä että ihmiset loukkaantuu - koska loppupeleissä vain oikea ystävä tukee, ymmärtää ja tsemppaa.

Kevään lähestyminen antaa ihan uutta puhtia tehdä asioita ja saada hommat luistamaan.  Remontti etenee pienin askelin kotona ja innolla odotan että joskus tulisi valmista ! Meillä on kuitenkin edessämme useamman vuoden projekti, mutta pääasia että homma edistyy aikanaan.  Tässä sulatellaan samalla vähän ihroja ja haaveillaan jostakin uudesta mekosta !


Mitäs teille kuuluu ?


<3 Henna

Unelmieni Musta

Tämä nuorimies se jaksaa hurmata minut päivittäin. Sen komeus ja sympaattinen katse saa uskomaan tämän oman elämäntavan tulevaisuuteen ja siihen, että hyvin ollaan maltillisuudella tänne asti päästy  -ja toivottavasti päästään jatkossakin.  Aika näyttää, jatkuuko meidän syvä yhteys ja kulkeeko onni meidän matkassamme kuinka pitkälle.

Tämä nuori ruuna on niin positiivinen ja vastaanottavainen, etten olisi enempää voinut varsaltani toivoa. Aina haluaa olla lähellä, osallistua pienempiinkin puuhiin ja on portilla vastassa odottamassa "töihin" pääsyä.  Oikea tissienväli-hevonen. Oikeastaan tämä ihmisrakkaus olikin hartain toiveeni,  kaikki muu onkin sitten plussaa ja extraa.

Tästä pikkumiehestä tulee jotain tosi mukavaa. Ainakin sellaiset vibat minulla on ollut heti syntymästään lähtien. Sen vaan näkee sen silmistä ja olemuksesta. Nyt vain toivon meille hyvää onnea jatkoonkin, paljon rauhallista työskentelyä hyvällä, kiireettömällä fiiliksellä ja ehjänä pysymistä.

 Tämä mustapekka kasvaa kovasti vielä, joten maltilla ollaan totuteltu satulaan ja muihin varusteisiin - harjoiteltu selkäännousua.  Kun kunnollisen ratsutuksen aika on - ei tarvitse aloittaa ihan alkeista. Tämä ei kyllä tunnu korvaansa lotkauttavan satulassa roikkuvasta, hieman kömpelöstä emännästään. Kunhan pohjia on tehty niin pitkälle kun aika, rohkeus ja ennen kaikkea taidot riittää - lähdetään mahdollisesti isolle kirkolle oikean ratsastajan oppiin.

Tämän ruunan katsessa on jotain niin tuttua ja turvallista. Sen "hieman paksuhko" olemuskin tuo kotoisuuden tunnetta. Ehkä saan palan Kuskoa tuonpuoleisesta tuliaisina tämän paksussa turkissa ja lupsakassa turvassa.

Olen minä onnekas nainen. Minut on ympäröity komeilla ja hienoilla miehillä, myös siis Kimmolla ja Onnilla.  Isääni ja pikkuveljeäni unohtamatta.

<3 Henna

Mikä tekee sinut onnelliseksi ?

Olen viime aikoina ollut tosi onnellinen. Tajusin sen tuossa taannoin ja olin ihan yllättynyt.  En muista milloin olisin viimeksi itkenyt ihan täysin rehellisestä surusta, stressistä tai uupumuksesta, sitä kun tuli jossain vaiheessa tehtyä ihan jatkuvasti. Lahjakkaana märisijänä olen muistanut kuitenkin itkeä tihrustella, mutta lähinnä  herkistyen positiivisessa mielessä ja ikävöiden menneitä aikoja muistoineen.

Onnellinen. Vapautunut. Siksi varmaan, että on saanut levätä hiljaisuudessa.  Niin kuin olen aiemminkin siitä täällä kirjoittanut - tarvitsen  yksinoloa nykyään enemmän kuin koskaan. Jopa ollut itsekin hieman yllättynyt siitä, kuinka toisten ihmisten seura ei välttämättä jaksa aina kiinnostaa minua samalla tavalla kuin ennen vaan mielummin valitsen metsälenkin koirien kanssa.  Olen mennyt iltaisin ajoissa nukkumaan, koska tunnen tarvitsevani lepoa paljon enemmän kuin sosiaalista kanssakäymistä.


En yhtään halua vähätellä ihmssuhteitani ja pelkäänkin, että minun valinnat ymmärretään välillä väärin. Otetaan ne henkilökohtaisesti.  Mutta minä tarvitsen omaa tilaa ja itseäni kaikista eniten.  Huomaan jaksavani paljon paremmin kun saan paeta todellisuutta jonnekin ihan kaikessa rauhassa. Ehkä minä tarvitsen matkan itseeni jotta pystyn olemaan taas läsnä läheisilleni. Onnea on rakkaus itseään kohtaan. Se, että tietää mitä haluaa, tarvitsee ja ansaitsee. 

Toisaalta olen taas huomannut kuinka paljon enemmän kaipaan Kimmon seuraa nykyään. Oma puoliso on turvallinen ja elämänkumppanuuden lisäksi hän on ollut myös uskollisin ystäväni jo viimeiset 16 vuotta.  Huomaan, miten rakkaus on kasvanut  tuota miestä kohtaan erityisesti viime vuosina ja olen tullut enemmän riippuvaiseksi toisen seurasta.   Me ollaan todella erilaisia ja on  monen monta asiaa joissa emme voi ymmärtää toistemme näkökantoja mutta silti rakastetaan, kunnioitetaan toisiamme ja viihdytään toistemme seurassa.  Tässä vaiheessa elämää yhteinen aika on harvinaista  herkkua, mutta  pienimmätkin hetket on sitäkin kalliimpia. Tästä asiasta olen myös todella onnellinen - että on hyvä parisuhde ja pitkälle kestänyt rakkaus tosta kohtaan. Ja yhteinen lapsi, joka on aivan mahtava persoona ja  tuo  suuresti iloa sekä valoa elämään.

Luonto ja eläimet tekevät minut niin onnelliseksi. Eläimet eivät bluffaa tunteissaan  ja ne elävät hetkessä. Ne ovat armollisia ja lojaaleja. Niille voi avautua ilman pelkoa siitä, että sinun murheet jaetaan eteenpäin toisessa kahvipöydässä. Tai ettet saa myötätuntoa silloin kun juuri sitä kipeästi tarvitset. Eläimet ovat vilpittömiä ja puhtaita, niiden kauneus ja kiintymys on aitoa. Luonto on edessämme ja on meidän vastuullamme mitä se meille voi tarjota. Meidän vaan pitää avata silmänne ja sydämemme sille.

Minut tekee onnellisesti toiveikkuus tulevaisuudesta. Tietoisuus siitä, että asiat järjestyy kyllä aikanaan. Että vähempikin murehtiminen riittää. Ja hyvin on tähänkin asti pärjätty. Toivo siitä, että kaikki olisi joskus kunnossa ja kohdallaan - niin kotona kuin pään sisällä. Kyllä tässä ollaan valoa kohti menossa muutenkin kuin kevään muodossa.  Minusta on hullua, että  pystyn olemaan kaiken keskeneräisyyden ja kaaoksen keskellä onnellinen ja levollinen. Kiitollinen, että on oma koti jota rakentaa.   Onnellisuutta tuo työ, josta nauttii ja missä tuntee olevansa oikeassa paikassa. Että voi  luoda toisille turvallisuuden tunnetta,  tehdä hyvän mielen ja kohottaa itsetuntoa. Samalla kuunnella ja kulkea vierellä. 

Olen todella tyytyväinen tähän tunnetilaan,  mikä on vallinnut viime aikoina ja toivon että tämä jatkuisi vielä edes hetkisen.  Vaikka tietysti erilaisia päiviä ja vastoinkäymisiä on tullut koko ajan ja taatusti niitä riittää edessäpäin. Toivon, että jotain on tähän ikään opittu ja osataan ottaa ne huonommatkin hetket oikealla tavalla vastaan.  Sekin kun on osa onnellisuutta - tietoisuus, että jokainen päivä on erilainen ja niistä selvitään oikealla asenteella. Ja että muistaa olla kiitollinen että niitä päiviä on, joita kohdata. Sekään kun ei ole itsestäänselvyys. 


Mikä tekee sinut onnelliseksi ? 


<3 Henna 

Ödeemasta aallokkoon!

Morjensta päivää! Kolme viikkoa vierähti kuin varkain ja päivät täyttyivät kaikesta muusta kuin blogin päivittämisestä.  Nyt on kuitenkin taas läskileiri-kuulumisten vuoro!

Kohta on nimittäin mittarissa -5kiloa !  Olo on huomattavasti kevyempi ja skarpimpi ! Unirytmien vaihdellessa hyvin rajustikin,  myös vaaka antaa mitä mielenkiintoisimpia lukemia viikon, jopa päivänkin sisällä. Olen kovasti yrittänyt pidättäytyä vaa'alla ramppaamisesta, mutta sortuessani moiseen toimintaan olen huomattut sen kuitenkin enemmän motivoivan minua.  Välillä kuitenkin kieltämättä tuntuu äärimmäisen turhauttavalta kun kroppa kerää sisäänsä järkyttävät määrät nestettä liikunnasta ja veden nauttimisesta huolimatta. Mieli meinaa vaipua epätoivoon, mutta  muutaman päivän päästä alkaa kusisuonet taas virrata kuin imatran koski ja turvotuksetkin sitä myöten laskea. Kuinka omituinen onkaan ihmisen aineenvaihdunta - erityisesti tällaisen yötyötä tekevän naarapuolisen, tarkennuksena vieläpä erittäin sekamelskaisen hormoomitoiminnan omaavan yksilön.

Viikko 5 meni yövuoroja tehdessä ja nestelastia kerätessä. Kuitenkin onnistuin pitämään painon suht samoissa lukemissa, jopa laskemaan  sen 200g. Kroppa kuitenkin ilmoitteli tulevista puolukkapäivistä ja olo oli kyllä vahvasti sen mukainen.  Viikko 6 alkoi potkupallon nielleenä, persaus vuotaen ja hirmuisia mielitekoja vastaan taistellen !

Kun menkat oli selätetty ja eletty taas hetki suhteellisen tasaista ja seesteistä elämää - värähti myös viisari puntarissa kivasti alaspäin. Viikolla 6 paino otti syöksylaskua 1,3kg. Jes!  Viikko 7 on mennytkin tässä taas työelämässä kyntäen ja vaaka päättikin edellisen romahduksen jälkeen lomailla  viikon.  Nyt sitten taas jäädään viettämään vapaita ja toivon mukaan taas tekemään  tuloksia lisää! Liikuntaa olen harrastanut 4-6 kertaa viikkoon, pääosin lenkkeilyä koirien kanssa mutta luonnollisesti myös ratsastusta ja kertaalleen hiihtoa.

  Näillä mennään taas vähän aikaa ! Toivottavasti kerkeisin jossain välissä kirjoittelemaan vähän muistakin aiheista kuin minusta ja minun maggaroista.  :D

Mites, onko linjoilla muita hormoonihirviöitä jotka yrittää sulatella laardikerroksia ennen kesää ?


<3 Henna 

Pikapostaus!

Noniin! Vihdoin kerkiän hetkiseksi istahtamaan ja päivittämään pikaisesti  viime viikon tulokset ! Minulla on parikin postausta jo aloitettuna tuolla luonnosten puolella ja halu olisi kova saada ne joskus näkemään päivänvaloa, mutta matsotaan milloin sen aika on !  Mutta kuitenkin alle maanantain paino ja edellisen viikon liikunnat:

Paino 79.4kg
 eli - 0,5 kg viime viikolla
(kokonaispudotus 3.2 kg)

Viikon 4  liikunnat :

Tiistai:  Lenkki koirien kanssa 45min
Keskiviikko: Lenkki 1 h 10min
Perjantai: Lenkki 45min
Sunnuntai: Lenkit 50min + 30min

Niin kuin jokainen huomaa, on allekirjoittaneen liikunnat tällä hetkellä pääosin tuota kävelyä ja toki välillä ratsastusta.  Tarkoituksena on nostatella tätä rapistunutta peruskuntoa ja sen kasvaessa sekä olonkin vähän keventyessä - lisään vastusta ja vähän monipuolistan liikuntamuotoja!  Kuitenkin minulla on koirat /hevoset ja ne tarvitsevat liikuntaa - joten niiden kanssa ensisijaisesti pyrin urheilemaan jotta kaikkien tarpeet otetaan huomioon . Lapsen kanssa on myös  mukava ulkoilla ja vaikka vetää lasta mukanaan  pulkassa saaden siitä mukavaa extravastusta jaloille.  

Kohta on tammikuu ohi ja tulos on -3 kiloa ja rapiat!  Ei huono ja loppupeleissä aika pienillä muutoksilla. Paljon sain karsittua sokeria pois, mutta vielä pystyn parempaankin! Turvotukset on lähteneet ja nyt toivon mukaan aletaan sulattamaan sitä läskiä !

<3 Henna