keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Etäisyys tuo lähemmäksi

Olen usein miettinyt, millainen maailmani olisi ilman tätä hevos-elämäntapaa, jonka ympäriltä löydän itseni säntäilemästä? Millaista olisi arki, jonka keskellä ei tarvitsisi miettiä hevosten liikutuksia ja etsiä kalenterista vapaita rakosia moiselle toiminnalle? Mihin käyttäisin rahat jotka laitan heiniin, puruihin, rehuihin, kengityksiin, tarvikkeisiin - eläinlääkärikuluihin ?  Mitä tekisin vaihtoehtoisesti silloin, kun haravoin lähes satakunta kottikärryllistä lantaa tarhasta kilpaa lumia sulattavan kevätauringon kanssa?  Miten paljon vähemmän stressiä elämässä olisi, jos ei tarvisisi miettiä näitä asioita - pitää vanhempi hevonen kunnossa ja yrittää kouluttaa nuorempaa niin hyvin kuin omin neuvoin ja rohkeuden mitoissa pystyy.



Vein hevoseni reilu 3 viikkoa sitten laitumelle taas lomailemaan. Jäin itsekin tuolloin kesälomalle, joka pyhitettiin sitten lähinnä kodin remontille ja lapsen kesälomareissuille. Fiilis oli hyvä ja suorastaan riemuikas, kun tiesin koittavan hieman helpompien aikojen. Ei aamuherätyksiä tallille, ei karsinoiden ja tarhan siivousta, ei liikuttamista. Vain vesipaljun täyttöä suoraan hanasta ja tarkistukset. Väkirehujen anto. Rapsutteluja ja tervarasvan levittelyä. Hevosetkin tuntuivat tästä tilanteesta nauttivan - ainakin ensimmäisen viikon.


Ensimmäisen viikon minäkin - nautin vapaudestani ja mietin. Pohdin todella paljon sitä, että jos hevosista "erossa " olo sai minut  näin vapautuneeksi, kuinka vapaa voisinkaan olla jos luopuisin niistä lopullisesti? Ajatuksen houkuttelevuus sai minut säikähtämään omaa järjenjuoksua  ja  pelkäämään, että tällainen ajatus ottaakin minusta ylivallan. Viime vuosina lähes kaikki isommat oivallukset ja ideat, jotka ovat saaneet minusta niskaperse-otteen  - olen toteuttanut. Tämän toteuttamista kuitenkin tulisin pelkäämään eniten.

Päätin antaa itselleni aikaa. Luvan levätä. Lomailla. Huokaista. Ottaa aikalisää. Elää muutenkin kuin pelkästään hevosilleni. Halusin testata, alkaako mieleni suunta kallistua minnepäin, mihin suuntaan.  Elin vaarallisesti. Annoin mielikuvituksen laukata. Mielikuvia hotellilomista ja skumppalasillisista. Rakennekynsistä. Haaveita asioista, joita en varmasti pysty näillä eväillä tai tässä elämäntilanteessa toteuttamaan. Haastoin ja riivasin itseäni heittämällä päin näköäni mitä hullumpia ja houkuttelevampia täyskäännösvaihtoehtoja. Melkein kuin suunnittelisi syrjähyppyä omasta elämästään.

Tuli toinen viikko. Ajaessani laitumen ohi rämisevällä Nissanillani, hevoset tunnistivat autoni äänen ja juoksivat aidanviertä autoni perässä niin pitkään kun vain laidunta riitti. Se useimmiten nauratti ulkoisesti,  mutta sai minut sisältäpäin itkemään. Olen aina halunnut olla jollekin tärkeä, ja sitä olen näille. Ehkä myös se autossa oleva leipäpussi vaikutti asiaan - mutta silti. Nämä tarvitsevat minua. Olkoompa ystävyys ihmisten tai eläimien välistä,  tärkeä on huomata ettei pärjäisi ilman toista. Että se rakkaus saa olemaan toisesta riippuvainen. Elinehto. Vaikka se olisikin välillä työllistävää - on siinä järkeä, koska on kyse rakkaudesta. Sen vuoksi kai jokainen panee itsensä likoon.


Nämä painui mieleeni toisen viikon aikana. Ja kolmannen aikana ikävöin suuresti jo ratsastamista ja  suukottelu-maratooneja sametti-turpien kanssa.  Reissuun lähtiessä pysähdyttiin autolla katsomaan että hevosilla on kaikki kunnossa ja että niillä on täysi palju vettä laitsalla. Hetkisen katseltuamme meitä takaisin tuijottavia kaviokkaita,  patistin Kimmoa jatkamaan matkaa jo.  "Jos katson niitä yhtään pidempään, on minun päästävä niiden luo."  Se oli vastaus. Vielä on rakkautta ja kun sitä on - jaksaa jatkaa.


Joskus on hyvä ottaa etäisyyttä myös rakkaisiin - ihmisiin ja asioihin.  Useimmiten tuolloin ihmisen silmät avautuu ajan kuluessa ja tietoisuus toisen tärkeydestä kulminoituu. Ikävä voi olla myös ihana asia - kutkuttava ja kaihoisa.  Lomailu harrastuksesta voi kerää pankkiin uutta energiaa ja nostattaa motivaatiota.  Jos ihmistä, asiaa tai harrastusta alkaa ikävöidä - on vielä syytä jatkaa. Jokainen meistä tarvitsee happea ja hengähdystaukoja.  Useimmiten tärkeän asian hetkellinenkin "menetys"  saa ymmärtämään sen arvon.

Itselle tuollainen muutaman viikon tauko teki todella hyvää. Sain tehtyä asioita rästilistalta pois ja vähän muutakin. Samalla aloin taas tajuta, että tarvitsen noita turpavärkkejä yhtä paljon kun ne minua. En ole valmis luopumaan moisesta kiintymyksestä. Huilitaukoja tarvitsen kyllä, mutta edelleen hevoset antavat minulle niin paljon, että siitä olen valmis maksamaan ison hinnan. Hevosten kanssa saa nousemaan ylös sellaisia tunnelmia, joita ei muissa tilanteissa saa - ainakaan yhtä helposti. Tänään ratsastin molemmat ja sain tuon konkreettisesti tuntea.  Joten aamulla taas iloisin mielin tallille aamuhörinöitä kuuntelemaan -  ja kakkakikkareita siivoamaan :D


<3 Henna

13 kommenttia:

  1. Olet vahva ja rohkea, sen takia luen blogiasi. Kirjoitat hyvin ja teksteihisi on helppo samaistua. Pari vuotta sitten kommentoin aina anonyymisti, en tiedä muistatko. Olen kyllä koko ajan blogia lukenut mutten kommentoinut hetkeen. Minä jaksoin olla liian vahva ihan liian kauan. Seurasi väsymys. Muutettiin tyttöni kanssa kahdelleen toiselle paikkakunnalle, jätin miehen ja omakotitalo-elämän kaikkinen koirineen ja kanoineen taakseni. Arkeni ei kyllä ollut mitään verrattuna sinun arkeesi joten nostan kuvitteellista hattuani erittäin korkealle.

    Riina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, sinäpä oot käynyt läpi aikamoisen myllerryksen elämässäsi! Joskus kyllä täytyy tosiaankin tehdä isojakin askeleita matkalla onnellisuuteen! Mielummin kirpaiskoon kerralla kuin että pientä kokotusta on koko loppuelämä :)

      Tiedän kyllä liiankin hyvin millaista on yrittää olla vahva ja aivan liian pitkään. Siitä seuraa melkein poikkeuksetta romahdus. Useita kertoja tuon kokeneena olen onneksi tähän ikään elettyäni oppinut tunnistamaan ennusmerkkejä ja ottamaan pienen pieniä aikalisiä arjesta. Olkoon se sitten tunnin lenkki koirien kanssa tai sitten tosiaan vähän reilummalla kädellä otettu irtiotto. Se on kyllä auttanut jaksamaan tätä hektistä arkea vaikka helppoa se ei olekaan. Ehkä tämä joskus tasoittuu hieman kun on isommat remontit kotosalla tehty ja lapsikin kasvaa <3

      Toivon sulle hirmuisesti hyvää ja jaksamista, ennen kaikkea onnellisuutta <3 Ihanaa kun kommentoit, iso kiitos sinulle siitä <3

      Poista
  2. Olet oikeassa siinä, että toisinaan hengähdystauot ovat paikallaan; silloin voi kunnolla pohtia, mitä todella haluaa. Hevosten omistaminen on todellakin elämäntapa, josta täytyy nauttia suunnattomasti, että sitä jaksaa vuodesta toiseen tehdä. Jos harrastus ottaa enemmän kuin antaa, siitä muodostuu pikkuhiljaa taakka ja uhraus, joka lähinnä katkeroittaa. Minun kohdallani - silloin, kun minulla vielä oli edesmennyt hevoseni - tauko osoitti sen, mitä todella halusin elämäni tehdä - siis aivan jotain muuta kuin hevostelua. Vuosin varrella huomasin kadehtivani heitä, jotka yhä uudestaan lähtivät iloisena tallille. Tuntui jotenkin väärältä, että harrastus tuntui pakkopullalta, kun tiesi, että monet olivat haaveilleet jo vuosia omasta hevosesta sitä kuitenkaan saamatta. Lopettamispäätös oli kohdallani vapauttava. En ole sen jälkeen käynyt tallilla puoleentoista vuoteen. Tänä kesänä on välillä tuntunut, että voisin jo käydä. Muistot ovat kuitenkaan edelleen niin synkkiä, etten olen saanut aikaiseksi lähteä.

    En tiedä, miten tämä ajatus soveltuu avioliittoon. Toki siinäkin hengähdystauko voi auttaa näkemään, miten tärkeä puoliso on. Joskus kuitenkin asiat voivat olla niin solmussa ja katkeruutta ym. niin paljon, että avioliittoa pitää tunteen sijasta koossa lähinnä annettu lupaus. Etäisyys voi toki silloinkin auttaa, mutta silloin tarvitaan myös keskustelua, asioiden läpikäymistä jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin ! :) Minusta on erittäin arvostettavaa, että tajusit todellisuuden ja päästit itsesi vapaaksi hevosenomistajuuden "taakasta". Voin kuvitella, miten kipeää se teki, mutta niin kuin aiemmin tuossa kirjoitinkin ylemmälle kommentoijalle : Mielummin kerralla kirpaisu kuin pientä kolotusta koko loppuelämä. Se pätee hyvin myös tähän. Jos itselläni joskus loppuisi motivaatio hoitaa hevoseni ja ennenkaikkea jos rakkaus moiseen hiipuisi - pitäis tajuta päästää irti myös itsensä mutta erityisesti hevosen vuoksi. Se on syytön siihen että itsellä loppuu voimat tai mielenkiinto. Elämästä kuitekin pitää tehdä sellainen omannäköinen - mistä nauttii ja mitä muistella onnellisena kiikkustuolissa. Jos vaan suinkin mahdollista.

      Olen itse myös mitannut harrastustani / elämäntapaani hevosten kanssa samalla mittarilla. Jos se antaa enemmän kuin ottaa - kannattaa vielä jatkaa. Lomailut tekee hyvää, silloin ikävän koittaessa tajuaa että vielä on syytä jatkaa. Ja kun on saanut vähän levätä, on tallihommat ja kaikki taas kivaa kiireenkin keskellä. En enää ole niin ankara itselleni, enkä pyri täydellisyyteen mutta silti pyrin tarjoamaan hevosilleni sen mitä ne tarvitsee.

      Olen seurannut vuosien saatossa paljon läheltä ihmisiä, joilla on hevonen tai useampi. Hevoset toki saa ruokansa ja juomansa, mutta siihen se meinaa jäädä. Niiden kanssa ei olla eikä niitä viedä edes pienelle lenkille vaikkei mitään estettä asialle ei ole. Ihmettelen sitä aina. Sen sijaan saatetaan käydä kalliilla issikkavaelluksilla vaikka tarhan perällä oottaisi oma hevonen haikeana lenkille pääsyä. Edellisestä kun saattaa olla jopa kuukausia. Minusta se jos jokin on niin kieroitunut yhtälö ettei mitään rajaa. Paha mennä kenellekään sanomaan ja arvostelemaan toisten valintoja, koska jokainen on oman elämänsä ohjaksissa - mutta itse en ikimaailmassa tekisi tuollaista omille hevosilleni. Itse en elättäisi noin kallista elukkaa jos minulla ei olisi motivaatiota tehdä sitä kunnolla. Kyllä minulla olisi sille rahalle käyttöä muuhunkin.

      Hyvin tämä vertaus sopii myös avioliittooon, ainakin sitä voi soveltaa siihen. Itse näin pitkässä liitossa olleena usein toivon, että voisin joskus kokea niitä samoja haikeuden ja ikävästä pakahtumisen hetkiä, mitä joskus 16 vuotta sitten koin. Meillä on hyvin yhteen hitsautunut parisuhde ja tunnetaan toisemme erittäin hyvin sekä pilkettä silmäkulmasta löytyy vielä. Mutta sitä ikävää - sitä kaipaisin. On sitä arjessakin toki, kun työvuorot ja kiireet vaikuttavat siihen ettei yhteistä aikaa ole. Mutta sitä tauon jälkeistä kohtaamista, kun vatsassa on perhosia ja katseissa intensiivisyyttä - sähköä kahden ihmisen välillä. Pitäisi varmaan lähettää mies reissuun muutamaksi viikoksi jonnekin, hahaha :D

      Arvostan miestäni todella paljon vaikka tuskin arjessa sitä aina osaan näyttääkään. Siksi erossa oleminen olisi hyvä muistutus meille molemmille. Ettei pärjätä ilman toista millään tavalla <3

      Ja minulle erityisesti opettaisi nöyryyttä, vahvana naisena olen välillä aika mahdoton tapaus pitää aisoissa :D


      Poista
    2. Tarkoittaako hevosten kanssa oleminen sinun mielestä pelkkää liikutusta vai voisiko siihen liittyä myös harjausta,rapsutuksia,tarhassa hassuttelua, vedellä vilvottelua yms. Sillä jos se on mielestäsi muutakin kun liikutusta niin tuon kommentisi perusteella sunhan täytyisi tiirata kyseisten ihmisten elämää 24/7, ja musta se vaikuttais kyllä melko spoogilta.. toisaalta jos näkisit niiden elämää sen 24/7, niin saattaisit myös huomata ettei heidänkään hevoselämänsä välttämättä ole ihan noin mustavalkoista.:) t.naapuri ja ps. En väitä etteikö maailmaan mahtuisi myös niitä jotka eivät muuta tee kun käyvät ruuan antamassa nenän eteen, mutta mistä kukaan toisen elämää voisi niin tarkkaa tietää..aina voipi arvuutella toki mutta hyödyttääkö sekää ketään.

      Poista
    3. Naapuri, kiitos kommentistasi! Meitä on moneksi ja tuomitseminen tietämättä kokonaisuutta on...

      Poista
    4. per...stä, varsinkin kun elämme pienellä tunnistettavalla paikkakunnalla. Henna, mieiti tätä!

      Poista
    5. Hauskaa miten tämä nostatti ihmisten tunteita! Ei ollut tarkoitus sohaista muurahaispesää,
      sori siis siitä 😅 En tietenkään tiedä toisten elämästä mitään, enkä loppupeleissä enää välitäkään tietää koska se ei luonnollisesti minulle kuulu 😊 meistä jokainen kantaa vastuunsa omalla tavallaan ja oman omantunnon mukaan. Se on enemmän kuin ok!

      Tunnen useita kymmeniä, jopa sata hevosihmistä ympäri Suomen ja kotimaan rajojen ulkopuolella, miksi siis joku luulisi että puhun jostakin erityisesti? Keskustelen jatkuvasti hevosihmisten kanssa netin välityksellä, seassa on itseni kaltaisia
      puska-ö tason harrastajia ja lisäksi Kilparatsastajia, valmentajia, kasvattajia ja ratsuttajia. Käytän usein vertauskuvia tekstissäni jotta ajatus saisi konkreettisen esimerkin. Tämä oli yksi niistä ja minä en mahda sille mitään jos se on totta jonkun oikeessa elämässä. Tietysti jokainen voi miettiä omalla kohdallaan, onko tehnyt tarpeeksi vai viekö muut intressit enemmän aikaa. Monesti itse mietin juuri noita asioita, kun mieleni tekisi tehdä yhtä sun toista mutta "velvollisuus" saa nousemaan hevosen selkään vaikka se on toisaalta aina myös hyvin ihanaakin

      Ja mitä tulee hevosten hoivaamiseen on tottakai kaikki tuollainen hengailu todella tärkeää hevosen ja ihmisen suhteen kannalta. Sehän on ihan parasta suorastaan! Mutta se ei pidä hevosta fyysisessä kunnossa, ainakaan pitkään 😊 se nyt vain on karu totuus joka jokaisen hevosenomistajan tulisi kohdata ja ymmärtää.

      Ei mulla ollut mitään tarkoitusta ketään erikseen tässä morkata, kun en itsekään ole täydellinen. Kuitenkin olen sitä mieltä että jos oman hevosen selkään eikä edes taluttelulenkille ole aikaa tai mielenkiintoa , en tekisi sitä minkään muunkaan tai ainakaan tallin ulkopuolisen elukan kanssa. Sehän kun olisi melkein oman lemmikkinsä "pettämistä" 😄

      En minä tiedä ymmärsikö kukaan mun pointtini, kuitenkin jotkut joiden kanssa olen muissa merkeissä jutellut aiheesta - ovat kyllä. He ovatkin niitä jotka on nimeomaan lopettaneet / tuottaneet harrastuksen motivaation lopahdettua. He ovat ihmisiä, joiden kanssa olen puhunut näistä tunteista joista postauksessasi kirjoitin.

      Pyydän anteeksi aiheuttamaani mielipahaa ja hei hieno juttu että hevosharrastus rullaa mukavasti, hepat liikkuu ja voi hyvin! Mukavaista kesän jatkoa ja pahoitteluni vielä!

      Poista
    6. Mielestäni tuo "tekeekö tarpeeksi" on vähän epäselvästi ilmaistu, sillä kuka sen määrittää mikä on tarpeeksi? Toisen silmissä joku on liian vähän kun taas toisen mielestä se on riittävästi ja ehkä jonkun mielestä jopa liikaa.. oma pointtini kommentissa nyt lähinä oli että oletin että kirjotit ihmisistä joita oot kohdannut etkä mitään fiktiivistä, jolloin jäin ihmettelemään miten voit niin hyvin tietää toisten ihmisten hevostenlenkitykset ja hoidot jos et seuraa heitä 24/7. Kuten kommentissa mainitsemasi taluttelulenkki, onko se sinulle varmaa tietoa että ihmiset ei semmosta harrasta vai oma olettamuksesi asiasta jonka tykkäät kirjottaa niin että siitä saa ymmärryksen että puhutaan todellisesta ihmisestä todellista asiaa? T.naapuri ja edelleen ps. Nyt puhun ihan vaan omasta puolestani kun sanon etten itse näe siinä mitään pahaa käydä välillä ratsastamassa nuoremmilla hevosilla vauhdikkaita lenkkejä. Eikä ole kertaakaan tullut itselleni siitä olo että hevostani siinä jotenkin pettäisin. Eikä pettymystä ole tammamuorinikaan sitä näyttänyt, enemmänki ollut ehkä kiitollinen että olen säästänyt hänen alkavien nivelrikkojalkojen rasittamista jotta saisi elää mahdolisimman pitkään mahdollisiman kivutonta elämää!:) tämä siis ihan vain oma näkemykseni omasta elämästäni mikä tuli mieleen kommentistasi!:)

      Poista
    7. Ilman muuta ihan hyvä pointti ja sinulla on täysi oikeus sun mielipiteeseen niin kuin minullakin 😊 tämä perustuu siis ihan suoriin kertomuksiin mitä minulle on kerrottu, monen eri ihmisen kertomusten yhteenveto oli tämä. Tästä ei kannata sen enempää vetää ressiä 😊
      Niin kuin hevosharrastus yleensäkin, on tämä laaja aihe ja vaatii kykyä nähdä asiat moniulotteisesti ja pidemmälle, joten mielipiteitä mahtuu jokainen persoonallisuuden mukaan, mikä on ainakin tietyssä määrin rikkautta 😊

      Joten ei muistella pahalla ja ihania heppailuhetkiä sinne - ja mummohevoselle isot rapsutukset💖

      Poista
  3. Monesti itsekkin asiaa miettinyt - jatkaakko elämäntapaa vaiko ei. Pitääpä itsekkin uskaltautua pitämään omasta elämäntavasta enempi kuin viikko lomaa/etäisyyttä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ota ihmeessä huilitaukoja, suosittelen lämmöllä ! <3 Ota useampi viikko, sen aikana kerkiät joko ikävöidä tai et. Kesällä se on suhteellisen helppoa kun hevoset voi (?) mahdollisesti laiduntaa ! Minäkin vien aina hepat laitsalle tuonne reilun 1km päähän jossa ne saavat sitten lomailla useamman viikon pätkissä :) Nyt olivat 3 viikkoa, elokuussa sitten toinen samanlainen tai jopa pidempi pätkä :) Usein hevonen liikkuukin laitumella aika paljon, ainakin omani tekevät niin. Silloin ei isompia jumejakaan lihaksistoon tai kunnon laskua /lihomista pääse tapahtumaan. Riippuu toki hevosesta ja sen aktiivisuudesta / rehunkäyttökyvystä. Meillä Karisma kuluttaa kengätkin laitsalla käppäillessään ja on aina yhtä fitness- söi se miten paljon tahansa. Olisinpa itsekin samanlainen :D

      Voithan sie vaihtoehtoisesti antaa hevoset myös esim. kesäksi ylläpitoon, silloin saat oikeasti aikaa. Moni on tehnyt niin ja päätynyt ylläpidon jälkeen myymään hevoset, se on ollut monesti kivuttomampi vaihtoehto luopua hevoselämäntavasta. Toki riippuu millaisia hevoset on yksilöinä. Omistani Karismaa en voisi myydä, koska olen luvannut että kiertoon en enää sitä päästä. Se on niin herkkä ja vähän kovia kokenut tamma. Kassu on taas niin mutkaton nuori ja niin ihmisrakas että se varmasti pärjäisi muuallakin kuin minun kanssani.

      Rakkautta on myös päästää irti ja antaa itselle sekä toiselle mahdollisuus parempaan elämään ja onnellisuuteen. Tutkit nyt vaan sisintäsi rauhassa ja annat itsellesi hieman armoa - se auttaa tekemään oikeita ratkaisuja ja antaa monesti uutta energiaa jaksaa jos päättääkin jatkaa valitsemallaan tiellä !

      Kaikkea hyvää ja tsemppiä <3

      Poista
  4. Mitä teille kuuluu? :)

    VastaaPoista