Tiedän et valmis en vieläkään oo, mut joka päivä lähempänä aurinkoo

Tästä se lähtee, odottakaa hetkonen. *Syvä huokaus ja hiljaisuus*  Apua, mitä mä oikein sanon ?  Vielä äsken minulla oli aivan selvät sävelet, mitä kaikkea teille tälläkertaa kertoisin - mutta nyt en tiedä mistä edes aloittaa. Tuli avuton olo, osaanko enää edes kirjoittaa ? 

Kuitenkin, tässä minä nyt oon. Ja yritän haparoivin sormin ja epävarmoin ottein palata takaisin tämän henkilökohtaisen päiväkirjani - terapeuttini pariin. Kipeästi olen tätä ja teitä kaivannutkin, paljon on kerrottavaa ja avattavaa elämästä. Runsaasti surua,  mutta myös hirveästi hyvääkin.  En tiedä, tuskin olen oppinut mitään, mutta jospa jotain kokemuksistani ja tuntemuksistani avautuisi sekä minulle että myöskin sinulle. Josta voitaisiin yhdessä ammentaa edes jonkinlaista empatiaa ja voimaa käsitellä menneitä ja tulevia kokemuksia sekä haasteita, joita elämän taisteluareena meille päin näköä heittää. Minusta tuntuu, että tällä hetkellä oloni ei ole kovinkaan viisas - mutta takana on suhteellisen synkkiä aikoja, joten sekin voi toki vaikuttaa kirjoitusmoodiin. Näitä vähän varjoisampia päiviäkin tulee ja menee mutta koitetaan pärjätä, eikös joo ?  Pääosin kuitenkin oloni on ollut luottavainen ja elinvoimainen tulevaisuuden suhteen, vaikka matkaväsymys toki meinaa välillä painaa niin kuin jokaista meitä aina silloin tällöin.

 Mutta jos yleisesti ottaen todetaan ja rehellisiä ollaan, on takana näin rouheasti kuvattuna - helvetillisen rankka vuosi.  Olin tosiaan viime syksyllä 4 kuukautta sairaslomalla keskivaikean masennuksen ja uupumuksen vuoksi.  Nyt, vuosi romahduksen jälkeen voin todeta, että suunta on parempi  mutta rippeitä yllämainituista on ja  tuskin ne minusta koskaan tulee täysin poistumaankaan. Sen verran pinttyneitä ne ovat.  Tasaisesti ne vielä koittavat nostaa päätään ja vaikka tekisi mieli antaa periksi - se ei onneksi kuulu minun luonteeseen.  Ramppasin aikani terapiassa, mutten enää jaksanut sitä jatkuvaa elämän aikataulutusta, joten jätin sen pois ohjelmistosta. Samoin lopetin aloittamani masennuslääkityksen, siksi koska haluaisin kovasti hoitaa tämän ns. selvinpäin. En tiedä sitten, oliko sekään kovinkaan hyvä ajatus.   Mutta pääosin olen jaksanut hyvin, panostanut hyviin asioihin ja osannut ottaa aikalisää itselleni.  Pääosin mieleni tulevan suhteen on ollut toiveikas ja olenkin saanut paljon aikaan.

Mutta välillä - kun elämässä on tullut vastoinkäymisiä - huomaan oman haurauteni jälleen. Osaan olla hiton reipas ja saamarin sitkeä mimmi pitkään - mutta etenkin henkisellä puolella tai ihmissuhteissa vastoinkäymisen tullessa vastaan, romahdan todella herkästi tai lähinnä otan asiat todella raskaasti ja pienikin asia voi tuntua isolta. Tämä on sitä arkea erityisherkän luonteenpiirteen kanssa ja se kun maustetaan uupumis- ja masennusherkkyydellä, on keitos aika tulenkatkuinen ja karvas. Joskus vahvuus ja reippaus voi ollakin juurikin se heikkous ihmisessä joka kääntyy sinua itseäsi vastaan. 

Mutta taistelua jatketaan. Jos en yksin pärjää, niin sitten marssin taas kallonkutistajan vastaanotolle. Ystäviäni olen jonkin verran työllistänyt asian tiimoilta - niitä muutamia, joihin uskallan luottaa ja näyttää miten hentoinen voikaan ollakaan ihmisen pieni mieli. Tässä on vuoden sisällä tapahtunut yhtä sun toista ja oma luottamukseni moniin ihmisiin on musertunut - mutten halua lopettaa uskomista rakkauteen vaikka välillä koen sisimmässäni sellaisia tunteita, joista melkein pitäis käydä istumassa linnassa.  Tietyt asiat eivät enää kosketa minua millään lailla, olen huomannut itsessäni myös kylmyyttä ja tunteettomuutta. Se ei  ole ollut juurikaan minulle luonnollista mutta toisaalta tuon kyvyn löytäminen on helpottanut omaa elämääni jonkin verran.

Kuluneen vuoden ja etenkin kevään / kesän aikana on tapahtunut paljon. Hyvää sekä huonoa. On tapahtunut niin monenelaista, että monesti on pitänyt pysähtyä miettimään miten tästä jatkaa vai pitääkö viheltää peli poikki. Marssia jonnekin lataamoon hetkeksi laskemaan seinien tiiliskiviä.  Ja puhun tässä monestakin asiasta, mutta lupaan käsitellä ne teidän kanssa jokaisen erikseen ja perusteellisemmin.  Nyt en pysty tähän postaukseen kertomaan teille kuin ympäripyöreitä ajatuksia ja tunteita, jotka on kietoneet minut pikkusormensa ympärille. Tähän blogiin sisältyy niin paljon kiintymystä ja tunnetta, etten oikein tiedä miten päin olisin.  Tämän parempaan en nyt taida pystyä, mutta tiedättepähän että ainakin välitän kovasti jos en muuta.

Sormeni ovat syyhynneet pitkään päästä kirjoittamaan sekä teille että itselleni. Ehkä olisinkin voinut paremmin, jos vaan olisin antanut itselleni aikaa terapoida sieluani tämän vajavaisen blogisivuston kautta ? Olin suunnitellut paluuta jo kesällä, mutta niin kuin muutama kävijöistä on huomannutkin - oli ulkoasu rempassa ennen kuin pääsin aloittamaan. Kiitos kovasti Ellille  ihanan raikkaan ulkoasun tekemisestä !

Mutta tässä minä nyt olen taas ja toivon kovasti että edes muutama lukija on kuulolla ? Vai onko siellä enää ketään ? Kuka on jaksanut vielä roikkua messissä näin pitkän hiljaisuuden jäljiltä?


Rakkaudella, ystävänne Henna