tiistai 24. huhtikuuta 2018

En osaa lähtee - enkä oikein jäädäkään


Voidaanko keskustella hetkinen blogin kohtalosta ? Mitä tehdä, kun kirjoittaja ei osaa lähteä eikä taas toisaalta jäädäkään?  Ovatko nämä viimeaikaiset, satunnaiset postaukset olleet vain epätoivoista räpiköintiä loppua kohti?  Intoa olisi kyllä kirjoittaa,  suuria tuntoja purkaa,  paljon annettavaa -  kiireinen arki ei silti vaan meinaa antaa periksi. Välillä myöskään ei riitä enää voimavarat kirjoittamaan vaikka asiaa olisikin. Turhautuminen on tuolloin käsinkosketeltavaa ja olen kipuillut asian kanssa jo jonkin aikaa. En halua kirjoittaa turhaan, tyhjille ruuduille enkä pistää itseäni likoon - paljastaa elämäni asioita jos en saa mitään vastakaikua. En täällä, enkä muussakaan elämässäni.  Vaikka kirjoittaisin lähinnä itselleni, toivon hartaasti aitoa vuorovaikutusta lukijoitteni kanssa ja ilahdun suuresti jokaikisestä saamastani kommentista.  En todellakaan ole unohtanut myöskään niitä lukijoita, jotka jaksavat kommentoida aina silloin tällöin.  Olen siis suuresti teille kiitollinen ja päättyi tämä miten tahansa, en pysty tarpeeksi sanoin kuvailemaan miten olen arvostanut teitä ja teidän kommettejanne !




Koska olin pitkään tauolla ja blogi pitkään hiljaisuudessa - on osa lukijoista hävinneet maisemista ja tilastollinen kävijämäärä on vain varjo entisestä. Kuitenkin olen halunnut kirjoittaa edelleen, koska se auttaa minua käsittelemään asioita, jotka muutoin lakaistessani maton alle alkaisin ehkä oirehtia muulla tavalla. Tämän ollessa hyvä väylä säilyttää omat mielenterveyden rippeet tai pitää kiinni elämäntapamuutoksista, haluaisin kovasti pitää kiinni tästä työvälineestä elämässäni. Ollessani hyvin paljaana täällä, on minulla myös vaarana haavoittua.  Tiedostan hyvin sen, että iso osa kävijöistä ovat vain uteliaisuudesta lukemassa minun elämästäni - eivät siksi että he välittäisivät minusta tai haluaisivat samaistua kipuihini, tunteisiini tai arkeeni. En halua olla kenenkään  pelkkä stalkkaamisen ja juoruilun kohde.  En kuitenkaan koskaan unohda joitakin todella upeita keskusteluja, joita aikoinaan kävin lukijoitteni kanssa - joita itku silmässä liikuttuneena sain kohdata. Niitä hetkiä muistellessani saan aina syyn jatkaa. Nyt en kuitenkaan tiedä, onko tässä enää järkeä. Onko meillä tulevaisuutta?

Olen saanut paljon sisältöä elämääni muista asioista, niistä olen ammentanut itselleni suuresti elinvoimaa. Voin todella hyvin, enkä enää tyydy mihin tahansa. Olen jo lähestulkoon 33-vuotias nainen. Minusta on tullut vahvempi ja itsenäisempi näiden vuosien varrella. Myöskin kaikki kipeät kokemukset, henkiset taistelut - erityisesti ne kaltoinkohtelut ovat saaneet nahkani paksuuntumaan ja tehneet minusta osittain järkkymättömän ihmisen joka kääntää useimmat asiat vahvuuksiksi ja löytää kipeistä kokemuksista voimanlähteen ja voitontunteen. Jopa hieman välinpitämättömyyden tiettyjen asioiden suhteen. Kylmää ja kovaa ihmistä itsestäni en saa vaikka kuinka yrittäisin - ja hyvä niin.

En haluaisi hyljätä blogia - lopettaa.  Ajatus siitä sattuu, mutta joskus on päästettävä irti voidakseen jatkaa eteenpäin. Ihan jo itsensä vuoksi.  En halua kantaa huonon omantunnon ja riittämättömyyden taakkaa enää, olkoonpa kyse mistä tahansa alueesta elämässä.  Nyt en vaan tiedä, mitä tehdä.  Ehkä kirjoitan vielä ja katson miltä se minusta tuntuu. Ehkä alan pikkuhiljaa hivuttautumaan taka-alalle ja jätän hidastetusti hyvästejä.   Oloni on tätä postausta lopettaessani helpottunut, virkistynyt ja vapautunut. Sain sanottuani sen mitä halusin.



 <3 Henna

14 kommenttia:

  1. Täälä yksi joka on saanut sinulta näiltäkin vähäisiltä kirjoituksilta viime aikoina voimaa jatkaa omaa henkistä kasvua hyväksymään itseni sekä samalla elämäntapamuutosta kohti sitä että voin oppia rakastamaan itseäni että jotain muuta joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana kun kommentoit <3 tämä elämä on matka itseensä ja se siitä tekee myös hienoa! Voin rohkaista sen verran että vuodon vuodelta sitä huomaa kasvaneensa ja vahvistuneensa - pärjäävänsä paremmin <3 iso suukko sinne! <3

      Poista
  2. Viikottain käyn blogisi tsekkaamassa uuden tekstin toivossa - en uteliaisuuttani vaan lukemassa pohdintojasi. Ne usein sysäävät liikkeelle itselläkin jotain pohdintoja, ajatuksia, reflektointia, oman toiminnan arviointia etc.

    Ihailen tapaasi olla "auki" vaikka se varmasti ajoittain sattuukin. Toivon jatkossakin saavani lukea reflektointiasi ja syntyjä syviä. Mikäli kuitenkin päädyt blogin lopettamiseen, en voi kuin nöyränä todeta, että - Kiitos näistä hetkistä <3

    "Tahtoisin toteuttaa suuria ja jaloja asioita, mutta ensisijainen velvollisuuteni on toteuttaa pieniä asioita ikään kuin ne olisivat suuria ja jaloja."
    — Helen Keller

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sait minut "pikkuisen" itkemään <3 kiitos miljoonasti kun kerroit mitä blogini on sinulle merkinnyt - se lataa myös minuun niin paljon tunteita ja ajatuksia että olisi suorastaan väärin lopettaa.

      En vain ole aikoihin saanut itsestäni irti aikaa tarpeeksi syville teksteille ja koska tämänkaltainen vuorovaikutus lukijoitten kanssa on vähentynyt - on väkisinkin mieleen juurtunut ajatus ettei ole enää syytä, toivoa jatkaa. Että tämä blogi on kuollut.

      Kuitenkin sinun, ja yllä olevan henkilön kommentit ovat valaneet minuun ihan uutta toivoa. Kiitos siis nöyrimmästi sinulle! <3

      Poista
    2. Voi eih, tarkoitus ei ollut itkettää :)

      Totta, kun asiaa tuolta kantilta katsoo. Miksihän sitä itsekkin käy lukemassa kirjoituksesi ja vain omassa päässään pohtii asioita, kun voisi vuorovaikutustakin asiassa käyttää :D Yritän kunnostautua ja kommentoida useammin, mikäli päädyt blogiasi jatkamaan :)

      Jäin pohtimaan tätä, miksei tule kommunikoitua tätä kautta - ehkä se on oman työn vuorovaikutustulva, ehkä nykyisen somehässäkän infotulva, hmm...

      "On helppo vain istua ja tarkkailla. Vaikeaa on nousta ylös ja ryhtyä toimeen."
      — Honore de Balzac

      Poista
    3. Tunnistan kyllä samoja juttuja mitä yllä pohdit! Välillä aivot menee ihan nollatilaan, kun muute joutuvat välillä työssä ja muussa arjessa niin sosiaalisesti koville :'D

      Ja itku, se on pääosin aina positiivista - näissä merkeissä ainakin :) <3

      Poista
  3. Haikealta tuntuisi jos lopettaisit blogisi, niin kauan on tullut kirjoituksiasi jo seurattua. Varmaan melko alusta asti, enimmäkseen tosin hiljaisena lukijana. Vaikka ei toista millään muulla tavalla tunnekaan kuin nettiin kirjoitettujen tekstien perusteella niin kyllä sitä vaan jotenkin tavallaan kiintyy vuosien mittaan henkilöön tekstien takana. Luen paljon blogeja, (tai ainakin luin blogien kulta-aikana, nyt se alkaa jo hiipumaan) mutta sinun blogisi poikkeaa muista lukemistani aika paljon. Olet niin kovin rehellinen, tunteellinen, pohdiskeleva ja aito. Tekstisi saavat ajattelemaan asioita ja toisaalta niistä saa myös suurta vertaistukea omien ongelmien kanssa kamppailuun. Nostan hattua kaikille jotka yleensäkään bloggaavat ja jakavat elämäänsä meidän muiden kanssa mutta ymmärrän hyvin että tuskin se ikuisesti jatkuu. Me uskollisimmat lukijat varmasti pysymme matkassa vaikka tekstejä tulisi joskus satunnaisesti ja ymmärrämme jos blogi hiljalleen loppuu. Ymmärrämme mutta ikävöimme <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olinpa onnellinen kun tajusin poiketa tänne katsomaan olisiko kommentteja tullut - ja olihan sellainen ilmestynyt ! Eikä ollut mikään mikä tahansa kommentti, vaan tosi koskettava ja tuntui erityisen hyvältä <3 kiitos miljoonasti, en halua lopettaa vaikka nykyään aika on tosi tiukilla ja koneen ääreen istahtaminen on välillä niin harvinaista luksusta! Kuitenkin minulla olisi teille lukijoille paljon asiaa, joten yritetään saada tekstejä valmiiksi pikkuhiljaa! Nöyrimmäinen kiitos Lyydia sulle kun kirjoitit minulle <3

      Poista
  4. Mä tiiän, että sä tiiät jo valmiiks mitä mä aattelen. Oon toki siinä onnellisessa asemassa, että saadaan jakaa elämää muuallaki ku täällä bloggerissa. Vaikka täältä on ihana tulla aina lukemaan kiireiden keskelle, saamaan voimaa, hiljentymään, miettimään ja samaistumaan.

    Teet just sille, ku susta tuntuu hyvälle �� jos tuntuu lopettaminen sille päätökselle, älä kuitenkaan lopeta koko blogia. Aina voi palata, lukijat (miituu) lukea vanhoja tekstejä palaten asioihin. Yks teksti on varsinkin sellainen, mihin tulee usein palattua huonolla hetkellä: se oli käännekohta myös mun elämässä. Ekoja kertoja avasin oikeasti suuni, uskalsin sanoa ääneen. Siitäkin saan kiittää parasta isosiskoani ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi rakas, mie romahan :'D <3

      Poista
    2. Älä huoli, niin mäki meinasin romahtaa OMALLE tekstilleni :DD
      #itserakaspaska

      Poista
  5. Ikävä niitä sinun oikein syväluotaavia postauksia! Niissä on sitä pohdintaa, joista moni voi ammentaa apuja ja ajatuksia omaan elämään sekä löytää jotain mitä ei ehkä ollut ajatellut aiemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihana Anne <3 Niitä syviä ajatuksia on paljonkin, pitää yrittää löytää aikaa pukea ne sanoiksi <3

      Poista