tiistai 17. syyskuuta 2013

Soriii toverit!

Nyt minä onnistuin taas möhlimään pahemman kerran! 

Eilen illalla reissusta palattuani kotiin tajusin liian myöhään, että Kimmohan lähtee tänään uudelleen reissuun - mukanaan toki meidän rakas järkkärimme. En mitenkään ehtinyt kuvamaan tarpeeksi kuvia tuota kuvatoive-postausta varten, joten joudutte nyt hieman kuvianne odottamaan :/  Sori kovasti!

Kuitenkin, jokatapauksessa, kun kuvaideoita oli tullut niin paljon - olisi varmasti ihan okei postata kahdessa erässä ?  Jos tekisin huomenna postauksen kuva-ideoista, joihin minulla on jo valmiina kuvat. Sitten viikonloppuna Kimin palatessa reissusta, tekisin toisen osan - miltä tällainen kuulostaisi teidän korviinne ?

Kiitoksia kaikille, jotka kuvia toivoivat - niitä tuli todella runsaasti ! Kunhan olen tehnyt kuvapostauksen ensimmäisen osan ( jos teille on jees tehdä se kahdessa erässä ), on tulossa myös hevosaiheinen postaus niin kuin on jo ajat sitten toivottu. Tälläkertaa kuitenkin yllätykseksi joku muu henkilö on kirjoittanut sen :)  Näihin tunnelmiin jäämme ja odottelemaan sitä mahdollista kuvapostaus part ykköstä!

Sori vielä kerran kun möhlin taas täällä ruudun toisella puolella !  Oon niin pölöhö välillä!

Ei voi kauhalla vaatia, jos on lusikalla annettu -  älykkyyttä siis.

<3 Henna


5 kommenttia:

  1. Tee ihmeessä kahdessa erässä, muuten tulee todella pursuavasti kuvia ! Toi kuva näyttää pirulta, vaikket ole!:D
    ♥ neppis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos neppis ! Miepä teen kahessa erässä ! :) hihiii, itseni mielestä olen sopivasti noita-akan näköinen :DDDDD

      Poista
  2. hei moi

    Olisiko sinulla jossakin vaiheessa mielenkiintoa tehdä sellainen video haaste postaus . eli idea olisi tälläinen laita pesuvatiin vettä ja siihen kellumaan 5 omenaa sen jälkeen pyydä joku sitomaan kätesi selän taakse ja kokeile kuinka nopeasti saat poimittua ne viisi omenaa vedestä pelkästään suuta käyttäen

    VastaaPoista