perjantai 9. elokuuta 2013

Blogille facebook- sivut!

Kiireiden keskellä touhutessani usein vaivun synkkiin ajatuksiin, pohtien lähinnä blogin tulevaisuutta ja sitä,  onko sellaista edes.   Tästä kaikesta ja eritoten teistä lukijoista on tullut minulle tosi tärkeitä - niin tärkeitä, että mietteet tekevät välillä kipeää.   Joten kaiken eteen haluan taistella ja alkaa priorisoimaan ajankäyttöäni niin, että minulla olisi varattu aikaa tänne kirjoittamiseen ja omaan hyvinvointiin muutenkin. Minulle itsellenikin tulee aina niin hyvä olo postailuista ja erityisesti silloin, kun saan kirjoittaa syvimpiä ja kipeimpiä tuntojani tänne, vaihtaa fiiliksiä teidän kanssa ja saada siten voimaa sekä viisautta jatkaa eteenpäin.

Kuitenkaan en voi luvata, että kaikki menee aina niin kuin toivon itse.  Elämäni on sen verran hektistä välillä, että postaustaukoja tulee väkisillä joskus. Haluaisin muutenkin tehdä tilapäivityksiä  ja ilmaista mietteitäni useammin, mutta lyhyemmässä mittakaavassa, aivan kuin antaen esimakua tulevista postauksista.

Omalla henkilökohtaisella facebook-sivullani en enää jaksa innostua jakamaan fiiliksiäni,  ja koska kaikki lukijani eivät luonnollisesti ole facebook-kavereitani  - sain inspiraation alkaa suunnittelemaan blogille omia facebook-sivuja.   Siitä on jo vähän aikaa, kun ne perustin mutta koska oli niin paljon muista aiheista postattaavaa -  on nyt oikea aika julkistaa ne täälläkin :)

En tiedä muitten fiiliksistä, mutta itsestäni tuntuu hieman säälittävältä ja nololtakin, kun tällainen pieni blogin reppana perustaa itselleen facebook-sivut - kun vertaa siihen että läheisillä ystävilläni on reilusti yli tuhat lukijaa, toisella jopa tuhansia.   Mutta teen sen ihan vain vuoksi, että teillä on mahdollisuus elää elämässäni mukana paremmin noitten sivujen kautta sekä saada infoa menosta ja meiningistä paremmin.

Minulla ei ole itselläni vielä nettipuhelinta ja olen sellaista koittanut vielä toistaiseksi karttaa, mutta nyt alkaa elämä olemaan sellaista tohotusta että älypuhelimelle olisi käyttöä.   Joten yritän pian saada itselleni sellaisen luurin käyttöön, että voin tehdä pikapostauksia fb-sivuille ja julkaista kuvia tilanteista.

Millaista mieltä te olette ?  Millaisista asioista haluaisitte kuulla ja nähdä facebookissa ?     Käykää tykkäilemässä sivusta  ja kommentoikaa rohkeasti sekä reilusti!

TÄSSÄPÄ LINKKI



<3 Henna

16 kommenttia:

  1. Jee kivaa !! Mustakin tuntuu oudolta pitää blogille facebook sivua, enkä vieläkään oo ihan päässyt siihen kiinni, mutta ehkä se tästä kulkemaan lähtee :) Olisi kiva nähdä sun sivuilla ihan just semmosia pieniä "tilannepäivityksiä" ja paljon kuvia ! Just esimerkiks tämmösii mikä tässä postauksessa on :) On muuten tosi ihana otos ! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Mie yritän pitää sivut eläväisinä just silleen, että meno ja meininki välittyy sinne asti! <3 Ja kuin myös, minusta on ihana seurata teidänkin menoa siellä päin suomea - sinuun on ollut ihana tutustua, vaikkakin vain näin netin kautta :D

      Poista
  2. no voi hyvää päivää,et ihan nii suosittu blokkaaja oo joka tartteis fb sivut :HHD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no niinpä :D mutta koska en ehdi tänne tarpeeksi usein päivittelemään niin ajattelin sellaiset tehdä :) toivon mukaan tämä ei sinnuu kovasti häirihe :)

      Poista
    2. ei se minusta ole siitä kiinni miten suosittu bloggaaja on, Hennalle jokainen lukija on tärkee: ei se määrä vaan se laatu. ;)

      Poista
    3. Kiitos Ilona, sinäpä sen sanoit <3

      Poista
    4. miksi pitää blogia jos ei ehdi päivittää?

      Poista
    5. No enkö mie ole ihan hyvin viime päivinä päivitellyt ? :) Joskus vaan tulee sellaisia hetkiä, joita haluaa jakaa lukijoilleen mutta ei ehdi postaamaan sen isommin, joten Facebook-sivujen taerkoituksena on nimeomaan jakaa maistiaisia elämästä ja tulevistä postauksista ja minulla on mahdollisuus ilmoitella itsestäni, sillä täällä on moni jotka odottelee postauksia ja alkavat ihmetellä jos sellaista ei kuulu :) ihan vain lukijoitteni vuoksi ajattelin sellaiset tehdä, joten häiritseekö se sinua noin paljon ?

      Poista
  3. Oii mahtavaa Henna!! <3 Sun päivitykset on niin huippuja, että niitä saa aina ootella ja kyttäillä. Mahtava juttu, että niistä saa nauttia vähän useammin Facebookin kautta. ;) Varsinkin kun en enää pääse teitä kovin usein livenä näkemään ja kuulumisia kuulemaan. Mä ainakin kannatan täysillä tota!
    Niin, ja iso peukku älypuhelimelle ! (Y)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarjaseni! <3 Niinpä, eiköhän meikäläisen aika oo siirtyä älypuhelinmaailmaan, alkaa nimittäin Kimmolla mennä hermo siihen kun mie oon aina sen luuuria pöllimässä :DDD Ihanaa, kun siekii ootat innolla mun höpsötyksiä <3 Kuuntelin tässä yks päivä sitä yhtä ärsyttävän mahtavaa kipalettamme ja se jäi taas mun mieleen pyörimään - mutta se ei nyt haitannut sillä sinä tulit mieleeni silloin <3 Ikävä!

      Poista
    2. Voih, minulla on myös ikävä sinne, ikävä teitä kaikkia! <3 Välillä on ihan kaipuu niitä rentoja höpöttelymaastoja..
      Ooi se laatukipale, se tuo tosiaan hauskoja hetkiä mieleen. ;)

      Poista
    3. Niinpä <3 ikävä on sinua myös <3

      Poista
  4. Minäkin pyrin karttamaan älypuhelinta viimeiseen asti. Mielestäni nämä nykyiset puhelimet ovat karmean isoja kapuloita enkä tykkää kosketusnäytöstä. Viestien kirjoittamiseen tarvitaan kaksi kättä (toisella pitää puhelimesta kiinni, toisen käden etusormella näpyttelee). En tykkää ollenkaan nykykulttuurista, jossa ihmiset räpeltävät koko ajan kännykän kanssa. Voi myös olla, että olen vanhanaikainen. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä, miekii oon ollut noitten mahdollisimman helppojen luurien puolella - ihan jo siksi että ne on halpoja ja kun mie tuppaan hajottamaan jokaikisen luurin vuoden sisällä ostosta niin parempi olis vaan pysytellä noissa 60 e:n puhelimissa :D mutta jotenkin nyt on alkanut nuo nettipuhelimet houkutteleen, kun olis niin helppo postailla ees noille fb-sivuille ja vastailla kommentteihin vähän joutuisammin, useasti kun joku lukija on saanut odottaa vastaustani useita päiviä ja se ärsyttää minua suuresti :S

      Poista