maanantai 16. huhtikuuta 2012

Minusta tuntuu, että luuhistun.

En tiedä rakkaat ystävät, miten jaksan tänne kirjoittaa tätä.  Olen ollut todella uuvuksissa valmiiksi - ja nyt tuntuu, että tämä tilanne luuhistuttaa minut kunnolla.  Toki olen kirjoitellut postiivis-henkisiä postauksia tänne viime päivinä, mutta vain siksi, että saisin muuta - hieman valoisampaa ajateltavaa, ja se on jonkin verran auttanutkin.  Mutta nyt yritän kuitenkin olla rehellinen, ja  kirjoitella  tämän tilannepäivityksen teille, ja sitten ehkä mahdollisesti saatan pitää muutaman päivän tauon postauksissa, jos en jaksa tänne tulevien päivien tapahtumia kertoilla.   Luulen kuitenkin, että voi käydä niin, että minun pakko tulla tänne purkamaan tunteitani, etten sekoa totaalisesti.  Toivon, että ymmärrätte pointtini ja postauksieni sekavuuden. 

Olen viime aikoina ollut vaitonainen, apea ja vähän salaperäinenkin. Olen saattanut aiheuttaa ystävilleni hämmennystä ja epätietoisuuden tunnetta, kun en ole osannut puhua asioista ja olen ollut vähän omituinen. Kovasti pyydän anteeksi sitä, joskus äärimmäisissä olosuhteissa jopa minäkin olen sulkeutuva, kun en osaa asioita sanoiksi pukea.  En ole jaksanut kirjoitella facebookin keskusteluissakaan kuulumisiani kunnolla ja vointiani ystävilleni, jotka niistä kyselevät.  En halua tästä asiasta facebookissa päivitellä tilaani epäselvästi vihjaillen, jotta en aiheuta siellä kauheaa kyselyryöppyä tai väärinymmärryksiä, kun en kuitenkaan halua siellä julkisesti kaikkien nähtävissä vastailla.   Monikaan ei edes tiedä asioista, jotka ovat tällä hetkellä pinnalla. Lisäksi, minun on ajateltava serkkujani ja muita sukulaisiani, ja kunnioitettava heidän perheessä tapahtuvia vaikeita asioita.


Haluan kuitenkin teille tänne kirjoittaa, jotta tilanne selkiytyisi itseni lisäksi myös ystävilleni, jotka lukevat tätä.

Ei ole kauaa siitä, kun sain kuulla rakkaan setäni sairastuneen syöpään.   Toivoni eli pienen hetken aikaa kuitenkin siitä, että jotain voitaisiin asialle tehdä. Olemassa on kuitenkin nykyään todella tehokkaat hoidot, joilla on saatu hyviä tuloksia ja monta henkeä pelastettua.  Myös tätini sairasti taannoin syövän, ja hänen saamat hoidot purivat hyvin - ja syöpä saatiin taltutettua.  Hän kuitenkin käy säännöllisesti kontrolleissa ja on ns. lääkärien suurennuslasin alla.

Näin hyvin ei kuitenkaan asiat ole setäni kohdalla.  Pian diagnoosin jälkeen setäni syöpä todettiinkiin pitkään salaa muhineeksi ja näin ollen laajenneen ympäri kehoa. Etäpesäkkeitä on löytynyt keuhkoista, imusolmukkeista ja muista elintärkeistä elimistä  - siis lähestulkoon jokapaikasta.

Launataina sain kuulla serkultani, että setäni munuaiset ovat lakanneet toimimasta, ja hän on joutunut sairaalaan. Olisin lähtenyt samantien sairaalalle, mutta olin töissä ja työputkeakin muutama yö jäljellä.  Toisen setäni mukaan tilanne on vähän parempi, kun sairaalassa saa hoitoa, kivut saadaan pois ja muutenkin oloa helpotetaan.

Ammattilaisena ja syöpäosastolla työskennelleenä ihmisenä tiedän, että tällaisissa tilanteissa mitään ei juuri ole tehtävissä, ainoastaan ihme Taivaasta voi muuttaa asiat. Kaikista todennäköisimmin edessä on terminaalivaihe - saattohoito.  Siinä tärkeintä on vain mahdollisimman kivuton ja helpotettu olotila -  silloin kun ei muuta voida enää tehdä.  Näin lääkäritkin olivat sanoneet - ja antaneet maksimissaan 2 viikkoa elinaikaa - todennäiköisesti vain yhden.

En juurikaan ehdi huomenna nukkua yövuoron jälkeen, kun  lähdemmekin mieheni kanssa käymään sairaalassa setääni tapaamassa. Se on vähintä mitä voin tehdä.  Minulla on 3 setää, joista kaikki ovat todella rakkaita minulle. Tämän setäni kanssa olen metsästellyt pikku tytöstä lähtien ja kun rakensimme kesällä 2010 tuota pientä talliamme, oli setäni auttamassa meitä. Hän on erittäin taitava kirvesmies, ja ilman häntä tallistamme ei olisi tullut läheskään noin huolellisesti ja ammattitaidolla tehty. Olen ikuisesti kiitollinen kaikesta työstä, minkä hän teki minua auttaakseen.

Jos minun suruni on tällaista, niin en voi kuvitellakkaan, miltä hänen lapsistaan tuntuu.   Osa sukulaisista on tulossa käymään täällä savossa päin, muutama toiselta puolelta Suomea.  Haluamme kaikki käydä rakaan setämme luona, ennen kuin on liian myöhäistä.

Minulla olisi niin paljon sanottavaa, ja nytkin vain itken lohduttomasti, kun en varmasti huomennakaan osaa tehdä muuta, kuin itkeä. Tai sitten toisessa ääripäässä jäädyn täysin ja lamaannun.   Minua pelottaa.   Haluaisin sanoa ne oikeat sanat oikealla painolla, oikealla sydämellä.   Haluaisin olla tahdikas, enkä vaikuttaa siltä, että hyvästelen.  Kuitenkin haluaisin, että hän tietäisi, miten paljon häntä rakastan ja arvostan, ja miten kiitollinen olen kaikesta yhteisestä ajasta, mitä ollaan saatu viettää.

Tästä kirjoittamisesta ei meinannut tulla mitään, ja kirjoitin tätä varmaan 5 tuntia yhteensä. Enkä tämä enempää enää jaksa.  Tämä on varmasti sekava, kuin mikä - mutten nyt parempaan pysty.

<3 Henna 


21 kommenttia:

  1. Voi kauhistus, isosti voimia! :(

    VastaaPoista
  2. Elämä antaa, elämä ottaa...En tiedä kuulostaako tämä yhtään positiiviselta tsemppaukselta, mutta toisaalta se, että osaa hiljaa valmistautua jo siihen viimeiseen retkeen, tuo tietynlaista lohtua, saa pitää vielä kädestä kiinni. Olen itse myös ollut syöpää sairastavan henkilön rinnalla viimeiseen asti...Kyllä sitä kovasti miettii niitä ihania hetkiä, mitä kyseisen ihmisen kanssa on ollut... Aika se tuloo meille jokaiselle ja siksi pidetäänpä läheisistä huolta!!!Toivon tuskatonta vaellusta meille kaikille! Yritä Henna jaksaa kaiken keskellä...oikeastaan luhistuminen on erittäin suotavaa, jos se tuo sinut uuteen nousuun elämään. Ei ole heikkoutta myöntää, ettei juuri nyt jaksaisi!! Toivon paljon voimia koko sydämeni pohjasta!!!!-Anne-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin tottakai elämä jatkuu ja luopuminen on hinta rakkaudesta. ja todellakin, paljon on ihania muistoja jotka auttaa jaksamaan ja kyllä minä jaksan vaikka hetkellisesti toiselta tuntuisi. surettaa kovasti serkkujeni puolesta , nuorin setäni lapsista on 11 vuotias.

      Poista
    2. vastaan puhelimella niin voi tämä vastaili olla vähän köykästä js äskenkin jäi kommentti kesken :-) jokatapauksessa kiitos sinulle tsempeistä<3

      Poista
  3. Voih, itku tuli täälä :(
    Muistan kun meirän mumma oli viimeisiä aikoja sairaalassa ja se oli todella vaikeaa aikaa, kokoajan peläten että koska puhelin soi ja kun se soitto tuli niin se oli kauheaa..

    Paljon voimia sinne <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu on se todella rankkaa ja jos itsestäni tuntuu näin pahalta niin en osaa kuvitellakkaan miten pahalta lapsista tuntuu. aina rakkaasta luopuminen sattuu. kiitos sinulle <3,

      Poista
  4. No voihan, hirveästi voimia sinulle! Minä sain tietää juuri, että mummini sairastaa parkinsonin tautia ja kun näin joskus pappani menehtyvän siihen, niin tiedän, mitä on edessä. Se kyllä huolettaa. :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia kovasti ja voimia sinullekin kovasti <3 luojan kiitos parkinsonin tautia voidaan ja sen etenemistä hidastaa oikella lääkityksellä :-) toivottavasti läheisesi saa parasta ja mahdollisimman asiantuntevaa hoitoa <3

      Poista
    2. kirjoitin jo kommentin kännykällä mutta se ei näykään :-( kirjoitanpa nyt sitten uusiksi . voimia kovasti myös sinulle <3 onneksi parkkiin on nykyään kehittynyt lääkehoito ja toivotaan läheisesi saa mahd hyvää ja asiantuntevaa hoitoa <3

      Poista
    3. jep, toivon samaa. jokaisen aika koittaa kuitenkin joskus, eikä sille voi mitään, kuten tänään huomattiin. voi tulla aika äkillisenä ja yllättäen, mikä on hirveää. siksi toisaalta on "helpompi" kun tietää toisen ajan koittavan pian, niin ehtii sanoa viimeiset sanat ja valmistautua siihen. tsemppiä <3

      Poista
    4. niinpä, kamala päivä on kaikin puolin ollut. on kuitenkin lohduttavaa, että ehdin tavata setäni vielä tänään ja ehkä vielä loppuviikosta, kuka tietää. hän huomaa, miten paljon häntä rakastetaan ja arvostetaan. siihen on hyvän nukahtaa <3 Kiitos ystäväiseni tuestasi :)

      Poista
  5. Rakkaani, voimia ja halauksia! Tiällä on ovet aina avoinna siulle jos siltä tuntuu! Tai soita käymään jos haluat jutella tj. Ymmärrän kyllä myös sen jos ei huvita kuin olla kotona tuon reissun jälkeen ja purkaa tuntojaan yksinään! Mut tiijätpähä että tiällä ollaan jos tarvitaan! <3
    -spylykkö

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos rakas minä tiedän, saatan teillä ollakin että saan muuta ajateltavaa ja toki tule sinäkin meille myös <3

      Poista
  6. kannattaakohan tälläisestä kirjoittaa nettiin? tuntuu, että olet juuri sellainen ihminen että sinulta on oikeutettua kaikki -mutta ystäväsi eivät saa tehdä mitään väärää sinua kohtaanö...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anteeksi, olen varmasti vähän tyhmä, mutta en ymmärrä mistä sait päähäsi tekstistäni,että syyllistäisin ystviäni tässä? lukisitko hieman tarkemmin ja tule vasta sitten pätemään :-) sinä olet ilmeisesti joku henkilö, jolla on jotakin hampaankolossa minua kohtaan, joten voisitko ystävällisesti perustella mielipiteesi asiasta tarkemmin ? ja olisi tietysti reilua että kirjoittelisit rehellisesti nimellä , etkä pelkurina kätkeydy anonyymin taakse :-)

      Poista
    2. Minunkin on nyt pakko tähän kirjottaa...Henna ei TODELLAKAAN ole sellainen, että ajattelisi noin!!!!!!! Jos jostakii on semmosen kuvan saanu, niin ei tunne joko tarpeeksi hyvin tai on jottain pahasti ymmärtäny väärin!!!!!

      Ja minkähän takia ei kannata kirjoittaa omaan blogiinsa!??? Tämä on kuin päiväkirja, erona se että on julkinen, mutta jos haluaa kirjoittaa niin miksei? Sen tietysti ymmärrän, että hyvä olla lupa asianosaisilta julkaisuun, mutta käsittääkseni näistä kirjoituksista olisi tarkoitus myös olla apua toisille, jotka painiskelevat asioiden kanssa!!! -Anne-

      Poista
  7. Voimia ja haleja täältäkin!! <3

    -Sanna-

    VastaaPoista
  8. Paljon voimia sinulle!! läheisen menetys/mahdollinen menetys sattuu aina. Enkeli olkapäällesi tukea antamaan <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoksia,voimia ja enkeleitä tässä tosiaan tarvitaankin. <33

      Poista